Kirkolla on kolme mahdollista perusratkaisua suhteessa avioliittolain muutokseen. Kaikki kolme ratkaisua vaikuttavat kirkon ulkoiseen kuvaan, siihen millaisena kirkko näyttäytyy suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällä on vaikutusta kirkon toimintaedellytyksiin ensin henkisesti ja sitten taloudellisesti. Loppupeleissä kysymys on myös lähetystehtävän toteuttamisesta Suomessa.
Ensimmäinen vaihtoehto on, että kirkko kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkko näyttäytyy paikoilleen pysähtyneenä laitoksena, joka jää haikailemaan mennyttä maailmaa. Kirkon toimintaedellytyksiin tällä on sekä suora että epäsuora vaikutus. Ensiksikin ratkaisu on märkä rätti naamalla sadoille tuhansille kirkon jäsenille, joilta tai joiden läheisiltä kirkko evää oikeuden solmia avioliitto Jumalan kasvojen edessä. Toiseksi kirkko sitoutuu puolustamaan näkemystä, jonka kasvava osa suomalaisista näkee vääränä ja epäoikeudenmukaisena. Nämä molemmat vahingoittavat kirkon lähetystehtävän toteuttamista.
Toinen vaihtoehto on, että kirkko pitkän, raskaan ja riitaisan keskustelun jälkeen päätyy vihkimään kaikkia rippikoulun käyneitä jäseniään Suomen lain mukaiseen avioliittoon. Keskustelu vahingoittaa kirkon julkisuuskuvaa ja loukkaa ihmisiä puolin ja toisin. Ratkaisu loukkaa huomattavaa osaa kirkon aktiivisimmista jäsenistä ja on kauhistus niille, jotka tulkitsevat Raamattua perinteisellä tavalla. Kirkon julkisuuskuvan kannalta ongelmana on, että nyt ikään kuin hylätään osa seurakuntalaisista. Tämäkin vahingoittaa kirkon lähetystehtävää.
Kolmas vaihtoehto on aidosti moniääninen kirkko. Siinä on tilaa sateenkaariväelle, heidän perheilleen ja ystävilleen; tämä on mahdollista vain, jos kirkko palvelee heitä tasaarvoisesti muiden seurakuntalaisten tavoin eli hekin voivat solmia avioliiton Jumalan kasvojen edessä niin halutessaan. Mutta siinä kirkossa on tilaa myös niin, joiden mielestä avioliitto on miehen ja naisen liitto; tämä on mahdollista vain, jos heillä on omantunnonvapaus pitää kiinni siitä, minkä uskovat oikeaksi. Tämä ratkaisu muuttaisi kirkon julkisuuskuvaa alleviivaten sitä, että tänne mahtuu erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä. Kirkon lähetystehtävän kannalta viesti olisi: evankeliumi kuuluu kaikille sekä vanhoillisille että uudistusmielisille. Tämä ratkaisu olisi linjassa sen kanssa, että kirkon missio kohdistuu kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen inhimilliseen.
Neljäs vaihtoehto on, että kirkko luopuu vikimisoikeudesta ja maistraatissa tapahtuneen avioliiton solmimisen jälkeen antaa kirkollisen siunauksen niille joille katsoo sen kuuluvan, ja jotka katsovat sen tarpeelliseksi avioliittonsa vahvistamiseksi.
Vihkioikeudesta luopuminen ei ratkaise mitään. Siirtää vain ongelman korista ’vihkiminen’ koriin ’siunaaminen’.
Viides vaihtoehto on ettei tehdä mitään. Kirkko on jo määritellyt kantansa avioliittoon.
Hämmästyksekseni olen kerrankin samaa mieltä Kimmo Wallentinin kanssa. Pakollinen siviilivihkiminen on kansalaisten tasa-arvon kannalta ongelmaton ratkaisu ja näinhän asia on järjestetty monessa sellaisessakin maassa, jossa kirkko ei ole minkään syrjinnän kohteena. Avioliiton kirkollisen siunaamisen jumalanpalvelusluonne tulisi näin nykyistä selkeämmäksi ja siunaustoimituksen ehtoja voitaisiin myös säätää kristillisen avioliittokäsityksen mukaiseksi muussakin suhteessa kuin vihittävien erisukupuolisuuden huomioimisessa. Esimerkiksi olisi vältettävä siunaamasta eronneiden uutta avioliittoa ainakin sellaisissa tapauksissa, joissa aviorikokseen keskenään syyllistyneet ovat solmimassa avioliiton.
Ja mitenkähän Juhani Ketomäen viides vaihtoehto poikkeaa blogitekstin vaihtoehdosta yksi? Itse asian kannalta sillä, tehdäänkö kirkolliskokouspäätös että ei vihitä vai virkamiespäätös että ei vihitä, ei ole mitään merkitystä. Tietysti joku juristi voi saada kiksejä tämänkin eron merkitysten pohtimisesta.
”Hämmästyksekseni olen kerrankin samaa mieltä Kimmo Wallentinin kanssa. ”
Ihmeiden aika ei taida sittenkään vielä olla ohi.
Kannatan kolmatta vaihtoehtoa. Perusteluni ei ole Raamatun Sana, vaan Raamatun Henki.
Pekka tuntuu ajattelevan, että Raamatun sana ja Raamatun Henki voisivat olla ristiriidassa keskenään. Ajatus tuntuu jokseenkin absurdilta. Kristinopin mukaan pyhät kirjoitukset ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina. Ristiriitaa siis ei voi olla.
Tarkoitushakuisesti erikseen poimittu Raamatun sana voi hyvinkin olla Raamatun hengen vastainen. Esimerkiksi kelvannee tämä: ”Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'”
Raamatusta ei pidä poimia yksittäisiä jakeita ottamatta huomioon, mihin yhteyteen ne kuuluvat. Vanhaa testamenttia on aina tulkittava uuden testamentin valossa, siksikin Pentin esimerkki on epäonnistunut, onhan Kristuksessa solmittu uusi liitto tarkoitettu kaikille kansoille, toisin kuin vanha liitto, joka koski vain Israelin kansaa.
”Mutta siinä kirkossa on tilaa myös niin, joiden mielestä avioliitto on miehen ja naisen liitto; tämä on mahdollista vain, jos heillä on omantunnonvapaus pitää kiinni siitä, minkä uskovat oikeaksi. ” blogisti
Maailmalta on kantautunut paljonkin tietoa siitä, että tuota omantunnonvapautta ei ole annettu vaan perinteisen avioliittomallin kannattajat ovat joutuneet vastaamaan omantunnonvapaudesta kiinnipitämisestään tuomioistuimiin ja jopa vankilaan.
Jokainen maa ja jokainen kirkko on erilainen. Siksi myös näennäisesti samatkin päätökset ovat erilaisia. Minun on hyvin vaikea uskoa, etteikö omantunnonvapaudesta voitaisi tässä asiassa tehdä toimivaa ja pitävää päätöstä. Nimittäin jos halutaan.
Päätös voidaan tietysti tehdä, mutta toimiiko/kunnioitetaanko sitä, on eri juttu.
Ensimmäisen vaihtoehdon perustelut ovat Lepällä hakoteillä!
”kirkko näyttäytyy paikoilleen pysähtyneenä laitoksena, joka jää haikailemaan mennyttä maailmaa”
”Toiseksi kirkko sitoutuu puolustamaan näkemystä, jonka kasvava osa suomalaisista näkee vääränä ja epäoikeudenmukaisena. Nämä molemmat vahingoittavat kirkon lähetystehtävän toteuttamista”
Tottahan se on, että ratkaisu näyttäisi monien mielestä paikoilleen pysähtyneeltä ja haikailee mennyttä maailmaa! Totta myös, että ratkaisu näyttäisi monien mielestä väärältä ja epäoikeudenmukaiselta.
Mutta olisivatko nämä ajatellen kirkon tehtävää, viedä ja julistaa ristin sanomaa, niinkään vahingollista. Kirkon ei tarvitsisi ainakaan turkkiansa myydä maailman turhuuden markkinoille!
Lepälle varmaan on tuttu laulu: ”Risti viittaa ajan yössä tietä kotia!”
Kimmo Wallentinin vaihtoehto (Kimmo ei taida olla niitä kovin rakkaita ”kirkon poikia” ja kannattajia, mutta puhuu kovasti järkeviä) näyttäisi ensimmäisen vaihtoehdon kera järkevimmältä!
Roomalaiskatolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko – etenkin jälkimmäinen – saa intellektuelleista ja kulttuuriaktiivien joukosta jatkuvasti jäseniä, vaikka kirkko pitäytyykin perinteiseen avioliittokäsitykseen. Näiden kirkkojen suosion syy voi jopa olla niiden linjakkuus omasta opista ja traditiosta kiinni pitämisessä.
Suosion syy on varmaan juuri tuo ”niiden linjakkuus omasta opista ja traditiosta kiinni pitämisessä.”
Heikki Leppä. Ajattelin sinun esittämän tarkoittavan sitä että kirkko antaa julkilausuman ettei vihitä. Minä taas tarkoitin hiljaa olemista. Avioliittolain muutos ei koske kirkkoa millään lailla kuten meille on monta kertaa vakuutettu. Siitä huolimatta se on tälläkin palstalla keskustelluin asia.
Luulin että kirkolliskokous panisi pisteen keskustelulle kirkon osalta. Mutta ei, se lähetetään kirkko hallitukselle sekavien evästyksin varustettuna. Asian jauhaminen ei lopu koskaan.
Kirkko ei voi olla hiljaa. Kun koittaa maaliskuun vallankumous (2017), niin kymmenet tai sadat parit pyytävät vihkimistä. Kaikki eivät tyydy vastaukseen: ’Ei noin ole tehty ennenkään!’ Juttuja tulee julkisuuteen hengellisistä lehdistä Hesariin ja Kaks+:aan. Ja joku juttu voi myös lähteä radalle tuomiokapituli> hallintooikeus> KHO> Euroopan ihmisoikeustuomioistuin eikä siinä ei välttämättä ole kysymys ’laittomasti’ vihkineen papin erottamisesta vaan kirkon jäsenen oikeuksista.
Uuden lain tullessa voimaan jokaisella kirkon jäsenellä on oikeus tulla vihityksi maistraatissa. Koko ajanhan uutta lakia laadittaessa on korostettu sitä, että uskonnolliset yhdyskunnat saavat itse päättää vihkivätkö vai eivät samaa sukupuolta olevia. Lain voimaan tultuako tuolla lausumalla ei siis olisikaan enää merkitystä?
Toisaalta Heikin kuvaelema ratahan on jo ennestään tuttu kuvio. Ns. uudistuksia laadittaessa luvataan, että tämä ei johda tämän pitemmälle ja kohta on kuitenkin oltu jo vaatimassa sitä sun tätä. On sataprosenttisen varmaa, että seuraava vaatimus tulee polyamoristeilta. Ja vihreiden puolellahan asiaa on jo alustettukin pitämällä sitä esillä.
Ja vaikka laki antaisikin uskonnollisille kirkkokunnille oikeuden olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia keskenään avioliittoon, niin aina löytyy heitä, jotka vetoavat johonkin ihmisoikeuteensa ja alkavat kampanjoida valittamalla oikeusistuimiin, kuten Heikki jo tunnustikin.
Tuo mahdollinen käräjöinti EI johdu Suomen tasavallan uudesta avioliittolaista. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että kirkko ei ole sisällyttänyt omaan lainsäädäntöönsä määräystä siitä, että aviopuolisoiden tulee olla mies ja nainen. Toisaalta kirkko luettelee KJ2:18 kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdot, siis kirkon jäsenyyden ja rippikoulun.
Niin, kirkon ei ole tarvinnut tehdä tuollaista rajaavaa määräystä koska kenenkään mieleen ei aiemmin ole noussut, että alettaisiin vihkiä samaa sukupuolta olevia keskenään avioliittoon. Tuo on se porsaanreikä, mitä halukkaasti toivotaan hyödynnettävän pitämällä tällaista mahdollisuutta toistuvasti esillä.
Entäpä jos säätiöitäisiin historiallisesti arvokkaat kirkkorakennukset ja hautausmaiden ylläpitö.
Mitenkä liityy asiaan?
Perinteinen kirkko voisi pitäytyä nykyisessä tunnustuksessaan, Uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröity sateenkaariseurakunta voisi viettää omanlaisiaan kirkkohäitä, esikoslestadiolaiset voisivat viettää kirkossa omia maallikko ehtoollisiaan ja lähetyshiippakunta voisi omalla vuorollaan ”syrjiä naisia”.
Jukka Kivimäki, älä pelkää. Teidän lipilaarien mielestä oma kirkko on aina perinteinen vaikka se nyt muuttaisi avioliittokäsitystä tai muuten oppia, kunhan kirkolliskokous on sen päättänyt. Toki aikaa voi mennä 10 vuotta, mutta sitten se on jo perinteinen. Jukka, kirkkosi on yhtä perinteinen lipilaari kirkko, vaikka naispappien lisäksi kirkossanne vihittäisiin homoja.
Tulevaisuus on täynnä uusia perinteitä.
Taisi olla joskus 600-800 luvulla kun Itä-Rooman keisari pakotti kirkon vihkimään kaikki, sitä ennen oli eroteltu maallinen sopimus ja kristillinen avioliitto. Ehkä nyt on oikea aika palata tähän varhaiskristilliseen käytäntöön.
Maistraatti on oikea paikka erilaisten juridisen sopimusten rekisteröimiseen. Ajan säästämiseksi olisi hyvä luopua nykyisistä seremonioista, jotka ovat lähinnä parodiaa kristillisestä vihkimisestä. Pelkät allekirjoitukset riittävät hyvin. Ev.lut. yhteisö ja muutkin uskonnolliset yhdyskunnat voisivat sitten päättää itse mitä siunaavat.
Alla linkki pastori Andrei Verikovin opetuspuheseen kristillisestä avioliitosta. Tähän ei Kirkko ole tekemässä muutosta.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksinen_k%C3%A4sitys_avioliitosta_ja_parisuhteesta_%28opetuspuhe%29
” ihmiset eivät koe kirkollista avioliittoon vihkimystä tarpeellisena. Sen merkitys on hävinnyt.”
Niinpä, voihan naimisiin mennä paljon vaivattomamminkin maistraatisa, jos välttämättä haluaa. Ja kyllä avoliitossakin voi ihan mainiosti elää. Parin, joka elää avoliitossa vuosikymmeniä voi olettaa rakastavan ja aidosti välittävän toisistaan juuri siksi, että eivät eroa vaikka eroaminen on helppoa ja vaivatonta. Monet eripuraiset avioparit pysyvät yhdessä vain siksi, että ovat tulleet solmineiksi avioliiton – ja ero vaatii joka tapauksessa toimenpiteitä ja vaivannäköä – vaikka rakkaus ja yhteenkuuluvuus olisi kadonnut jo aikapäiviä sitten historiaan.
Heikki Leppä. En näe esittämäksi skenaariota mahdollisena. Jos pappi kieltäytyy vihkimästä siinä ei tehdä päätöstä josta voisi valittaa mihinkään. Kannella aina voi mutta se on eri asia.
Mielenkiintoinen kysymys on jos pappi vihkii vastoin kirkon sääntöjä että onko vihkiminen pätevä. Lähtökohtaisesti vihkiminen on pätevä jos sen tekee siihen oikeutettu virkamies ja pappihan on sellainen. Toisaalta selvää on että vihkiparin asiana ei ole asian selvittäminen.
Jos pappi vihkii, siitä pitäisi olla hänelle joitain seuraamuksia, varoitus tai pahempaa. Pidän todennäköisenä että asiaa kokeillaan niin että eläkkeellä oleva pappi vihkii. Luultavasti pappi ja pariskunta on jo valmiina. Jos olisi asiasta vedonlyönti, löisin vetoa erään eläkkeellä oleva naisrovastin puolesta.
Äskeiseen kannattaa lisätä vielä että mikäli vihkijä on Helsingin hiippakunnan pappi, mitään ikäviä seuraamuksia hänelle ei tule.
Juhani: ”Pidän todennäköisenä että asiaa kokeillaan niin että eläkkeellä oleva pappi vihkii.”
Äläs yllytä, voi olla, että menee moiselta luopioeläkeläispapilta eläke.
Asiasta on jo olemassa kirkolliskokouksen hyväksymä yleisvaliokunnan kanta:
”Valiokunta pitää selvitettynä, että kirkkokäsikirja on avioliittolain, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen nojalla oikeudellinen asiakirja siitä, millä edellytyksillä kirkollinen avioliitto voidaan toimittaa. Kirkkokäsikirja edellyttää, että avioliitto on yhden miehen ja naisen välinen.
Valiokunta pitää myös selvitettynä sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon pappi on avioliittolain, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen nojalla velvollinen toimittamaan kirkollisen vihkimisen kirkkokäsikirjan mukaisesti. Muulla tavoin toimiminen olisi vastoin pappisviran velvollisuuksia. Papilla ei ole yleistä vihkimisoikeutta, vaan hän toimittaa vihkimisen kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan antamilla edellytyksillä.”
Olennaista ei ole se miten madollisesti virkavelvollisuutensa rikkonutta pappia rangaistaan, vaan se että menettely on jos selvitetty virkavelvollisuuksien vastaisesti. Tuomiokapituli ei voisi syyllistymättä itse monijäsenisenä toimielimenä virkavirheseen antaa asiasta vastakkaista päätöstä. Rangaistuksetta jättäminen ei poistaisi todennettua virkavirhettä.
Edellä oleva vielä kiteytetysti:
”Yhteenvetona valiokunta toteaa, että avioliittolain muutos ei vaikuta papin oikeuteen vihkiä avioliittoon. Papilla säilyy oikeus toimittaa kirkollinen vihkiminen kirkkokäsikirjassa ja kirkkojärjestyksessä määrätyllä tavalla. Papille ei synny oikeutta toimittaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä.”
Tähän linjaan tuomiokapitulit ja kirkon muut toimielimet ovat sidotut.
Eläke ei mene, koska se on työuralla tienattu.
Luulen muuten, että asiaa ei hoideta niin, että joku eläkerovasti vihkii jossakin salaisessa kammiossa. Vihkimään valmiita pappeja on luvalla tuhansia ja luvatta luultavasti kolminumeroinen luku.
Niitä vihkitoimituksen pyytäviä pareja ei liene heti kohta maalikiskuussa 2017 kolminumeroista lukua.
Rekisteröidyt parisuhteet viunee muuttaa avioliitoksi ilman vihkitoimitusta ja tuoreita pereja hillitsee tieto, että pappia odottaa asiassa sanktio.
Kirkolla on vain yksi oikea tie: Noudattaa Raamattua.
Raamattu ei jätä mitään epäselvää näissä asioissa.
Avioliitto on miehen ja naisen liitto.
Sana ei voi muuttua ihmisten omien tekemisten tai halujen mukaan vaan meidän tehtävä on sopeutua Sanaan ja noudattaa sitä.
Kirkon työntekijät ovat käsitykseni mukaan myös sitoutuneet kirkon viralliseen linjaan töihin kirkolle tullessaan mikä sisältää myös sen että avioliitto on miehen ja naisen liitto.
”Raamattu ei jätä mitään epäselvää näissä asioissa. Avioliitto on miehen ja naisen liitto.” Vaimojen lukumäärässä taitaa olla jonkin verran epäselvyyttä.
Martti, vaikka olisikin, niin silti avioliitot on solmittu mies-nais-akselilla. Jos on ollut useampi vaimo, niin ko. vaimot eivät ole olleet naimisissa keskenään vaan he ovat olleet aviossa miehen kanssa.
Voihan tuota mies-nais-akseliksikin sanoa.
Salme: ”vaimot eivät ole olleet naimisissa keskenään vaan he ovat olleet aviossa miehen kanssa.”
Mies parka. Sääliksi käy.