Ainakin menneinä vuosina sanottiin, että joku henkilö antaa jollekin asialle kasvot. Tai sanottiin, että johtaja antaa firmalleen kasvot. Muistelen, että on puhuttu myös siitä, kuka antaa kirkolle kasvot.
Piispa Kalevi Toiviainen oli ahkera kirjoittamaan virassa ollessaan ja erityisesti myös sen jälkeen. Hän kirjoitti kirjan Kirkon kaapin päällä, joka oli aikanaan jonkinlainen ”kollaasi” kirkon elämään vaikuttaneista ihmisistä. Tietysti kollaasi oli Toiviaisen arvioima ja kokoama.
Kirkon kasvoiksi voidaan ajatella julkisuudessa paljon olevia kirkon edustajia. Hiljattain eräs Helsingin kirkkoherra joutui kantelunkin kohteeksi, koska oli kantelijan mukaan väärällä tavalla esillä ja väärin tavoin. Turun melko tuore piispa Mari Leppänen on noussut lyhyessä ajassa olemaan hyvällä tavalla kirkon kasvona.
Kaikkiaan usein ajattelemme, että johtajat kuten piispat ovat ”kirkon kasvot”. Se on ihan oikea ajatus, kun ajattelemme vaikka arkkipiispan roolia tai kunkin piispan roolia oman hiippakuntansa alueella. Myös muut kirkon johtajat kuten kirkkoherrat ja muut aktiiviset toimijat voidaan nähdä kirkon kasvoina.
Edellisessä ajattelussa voidaan mennä myös teologiamme kannalta hieman metsään tai ainakin yksipuoliseen ajatteluun. Nimittäin teologisesti kirkon kasvot ovat jokaisen kastetun kirkon jäsenen kasvot. Ja lopulta kirkon kasvot tulisivat olla jotenkin Kristuksen kasvot. Jouluna Jeesus-lapsi on ”kirkon kasvot” ja Jumalan kasvot meille.
Ihmisten kasvot kirkon kasvoina eivät ole kuitenkaan merkityksettömät. Sillä on merkitystä, ovatko vaikkapa kirkon johtajien tai johtajiksi pyrkivien kasvot vain keski-ikäisten tai varttuneempien miesten kasvoja vai voivatko kasvoina olla myös nuorempien ja naisten kasvoja. Kirkko näyttäytyy ulospäin myös johtajiensa kautta, vaikka kirkon kasvot ovatkin sen jäsenten ja Kristuksen kasvot.
Toivo Loikkanen
