”Kirkon ääni” on meidän lähes ikuisuuskysymys. Paavin kohdalla toimii, meillä heikommin. Tämän (2o.05.23) aamun Turun Sanomissa antaa arkkipiispa Tapio Luoma kirkollemme selkeän äänen. Hän vetoaa hallituksen rakentajiin esimerkillisellä tavalla, juuri niin kuin kirkon tulisi politiikkaan vaikuttaa. Tätä ääntä ei tarvitse hävetä, siitä voi olla ylpeä.
Kuten Luoma toteaa, todellinen valinta on, autammeko me ylipäätään ihmisiä. ”Toivon myös, että valintoja tehdessä tajuttaisiin syvä keskinäisriippuvuus tässä maailmassa. Auttamalla köyhiä maita
me autamme pitkässä juoksussa myös itseämme. Kehitysyhteistyö ehkäisee pakolaisuutta.”
”Jos länsi hylkää Afrikan, Kiina ja Venäjä ilmestyvät paikalle. Afrikkalaisilla on aika paljon kokemusta petetyistä lupauksista ja länsimaiden kaksinaiusmoralismista.” Luoman mukaan hädänalaisten ihmisten auttaminen on kristinuskon ytimessä.
Politiikan kentällä on ollut voimia, jotka korostavat ihmisten auttamiusta siellä missä he ovat ja samalla, että kehitysyhteistyövaroja käytettäisi ei enää kaukana, vaan lähellä, suomalaisten hädänalaisten auttamiseen. Miten nämä kaksi tavoitetta yhdistetään hallitusneuvotteluissa, se jää nähtäväksi.
Vielä yksi lainaus arkkipiispalta: ”Monet ihmiset sanovat, että meidän pitää laittaa ensin omat asiamme kuntoon ennen kuin me voimme auttaa muita. Saammeko me asiamme joskus sellaiselle tolalle, että voimme todeta asioidemme olevan nyt kunnossa? Minä luulen, että sellaista tilannetta ei tule ikinä, Luoma toteaa.”
(Tästä eteenpäin tekstistä vastaa blogisti.) Tämän saman totesi jo kauan sitten Juhani Rekola. Ei voida auttaa kaukana olevia, kun lähelläkin tarvitaan apua. Eikä voida auttaa lähellä olevia, kun itselläkin on erilaisia puutteita. Loppujen lopuksi sydän on lähimpänä omaa sydäntä. Miksi ei siis suunnattaisi apua sen huojentamiseen?
Raamattua heilutteleva Donald on sitä mieltä, että ”Amerikka ensin”. Häntä seuraten yhä kasvava joukko suomalaisia on sitä mieltä, että ”Suomi ensin, aina ja ehdottomasti!” Ja samalla, tämä on tärkeää: ”Pysykööt siellä missä ovat!! Eihän meillä ole varaa koko maailmaa ja sen elintasopakolaisia pelastaa!” Olivatko USA:han ja Australiaan muuttaneet isoisämme elintasopakolaisia? Olivatko Karjalan evakot? Ja yli puoli miljoonaa isää ja äitiä, jotka muuttivat Ruotsiin?
YRJÖ kirjoitat (21.5.23 klo 11.54.)
”Toisaalta EU:lta puuttuu järkevä siirtolaispolitiikka, joka mahdollistaisi laillisen maahantulon paremman toimeentulon hakemiseksi.”
Eikö tämä kysymys ole hallitusneuvotteluissa yksi keskeinen kysymys? 1900-luvulla Suomesta lähti satoja tuhansia, kai lähes miljoona suomalaista – ei pakolaisiksi vaan elintaso-pakolaisiksi. Ja nyt Perussuomalaisten sydämen asia on estää vastaavassa asemassa olevien pääsy Suomeen. Onko tässä mitään järkeä? Ja onko olennaista eroa sotaa Lähi-Idässä ja Afrikassa paenneitten ja Ukrainan sotaa paenneitten lähtöperusteissa?
”Onko tässä mitään järkeä?” Sydäntä ei ainakaan.
Kaikki, lähes kaikki puolueet kilpailevat esityksillä lisätä varustelumenoja. Riikka Purra sanoi kulttuuria luksukseksi. Sixten Korkman palautti mieliin Churchill sitaatin. Kun hänelle esitettiin kulttuuri-investointien siirtämistä sotavarusteluun, Winston Churchill sanoi: ”Mitä me sitten puolustaisimme?” Miettikää tätä, kaikki militatrismin kannattajat.
JUKKA 21.05.23 klo 20.23.
ensin kiitos siitä, että jatkat keskustelua blogini aiheista.
Arvellaanko KD-puolueen edustavan kirkkoa? Jo kauan sitten TV2:n keskustelussa oli mukana m.m. yksi evl.kirkon piispa ja KD:n silloinen puheenjohtaja Päivi R. Seurauksena kymmenien tuhansien evl.kirkon jäsenten ero, vai oliko se yli sata tuhatta? No, arvelet, että ”tuskin kovinkaan moni ajattelee KD-puolueen edustavan Suomen EVL-kirkkoa.” Eroryntäykset Räsäsen esiintymiusten jälkeen osoittavat toista.
Totta on samalla sekin, että KD-puolueen painopiste ei ole evankelisluterilaisissa, vaan n.k. vapaissa suunnissa, kuten helluntaiseurakunnissa. Ihmettelen, ettei tätä viime vuosina ole selvästi sanottu. Uskon näkemys on kokonaan toinen, kuin kirkon valtavirran.
Median, etenkin YLE:n tiedotuspolitiikka on viime vuosina ollut, että se A-studioon ja muualle kutsuu mielellään juuri PR:n kaltraisia fundamentalisteja. Tämä toimii piispoja ja muita kirkon edustajia vastaan. Kirkon piirissä on myös todellisia asiantuntijoita, joita toki esim. Radio Ykkönen välillä käyttääkin.
JUKKA vielä:
Toivot, että kirkko antaisi selkeän viestin omasta ydinalueestaan. Sitä minäkin toivon. Siitä on esimerkkejä. Blogini esimerkki oli TS:n haastattelu arkkipiispasta, jossa hän antoi selkeän viestin kirkon ydinalueelta: suhtautumisesta muukalaisten ja pakolaisten tulosta maahamme. Perussuomalaiset taas antavat asiasta selkeän epäkristillisen viestin. Tapio Luoma ei korostanut tätä, vaan pyrki sovinnollisesti rakentamaan yhteyttä heihin.
Kirkon tehtävä on antaa selkeä viesti myös Jumala uskosta, rukouksesta, Jeesuksen seuraamisesta. Näin kirkko on myös tehnyt ja ainakin turkulaisena, arkkihiippakuntalaisena voin olla tässä suhteessa tyytyväinen molempiin piispoihimme. Piispa Mari Leppänen on esimerkiksi TS:n ja HS:n kolumneissaan tuonut selkeitä ajatuksia juuri tämän hetken ajankohtaisiin kysymyksiin. Kirkon ei pidä rajoittua kirkon sisäisiin, uskonnollisiin aiheisiin. Usko vaikuttaa elämään, uskon voima ja todellisuus nähdään arkisessa elämässä.,
Se miten lopuksi kuvaat puolueita on osaksi totta, osaksi suuri ongelma. Oikeiston politiikka ei ole muuttunut ja silti Niinistöä yksissä vaaleissa markkinoitiin ”työväen presidenttinä”. Onko perinteisten linjojen sotkeminen, sekoittaminen sinusta hyvä juttu?
Heikki,
Olen itse sitä mieltä, että Kokoomuksen politiikka on muuttunut – ainakin osittain; osittain toki säilytnyt. Näin ovat jotkut Kokoomuslaisetkin kommentoineet.
Sen, että Päivi Räsäsen sanomiset saavat eropiikin kirkosta ei vielä merkitsem, että ihmiset sekoittaisivat kirkon ja KD-puolueen. Enemmänkin ihmiset protestoivat sitä, että kirkkoon kuuluva henkilö sanoo kritillisyyden nimissä sellaita, mitä he eivät haluaisi kuultavan kiristillisyyteen liittyen.
Räsänenhän on ollut krikolliskokousedustajanaki, ymmärtääkseni. Ei kai se ole KD-puolueen syy, että joku saattaa väärin kuvitella. Ei KD mielestäni ole pyrkinyt omimaan kirkollisia asioita vaikka heitä tietysti kristinuskon tila SUomessa on merkityksellinen. Ja onhna sinne kertynyt ”tietyntyyppistä” väkeä arvopohjaltaan.
Tokihan jokuv oi kuvitella KD-puolueen edestavan EVL-kirkon ääntä, mutta ihmisethän voivat paljon muutakin kuvitella. Vaikkapa sitä, että Kokoomus on yrittäjien ”äänenkäyttäjä”.
Tarkoitukseni ei ole kritisoida sinun esille tuomia kirkon piispojen tuomia huolia. Politiikka on kuitenkin oma maailmansa, jossa toisinaan on valittava huonoista vaihtoehdoista vähemmän huonoja. Ja on mietittävä, miten asioihin vaikutetaan: pyritääntä pikavaikutuksiin vai pittkän jänteen vaikuttamistapaan.
Kansa lienee sitä mieltä, että halutaan jonkinlaista muutosta edelliseen hallitukseen verrattuna. Ollaan huolestuneita. Mistään kun kukaan ei haluaisi luopua – haluttaisiin kyllä kuitenkin sekä itselle että toisille ”kaikenlaista hyvää”. Ehkäpä halukkaille voisi tarjota enemmän mahdollisuutta myös vapaaehtoiseen auttamiseen, millä en tarkoita toki mitään ”yltiökapitalismia” suosivaa. En myöskään sosialismia. Miten kansan tahto sitten saadaan toteutettua, on oma kysymyksensä. Kaikkea hyvää ja toivottavaa ei kuitenkaan voitane toteuttaa, jos ei haluta tulevia polvia altistaa velkojien vallan alle luisumaan:
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat;
ja kenen lauluja laulat, sen leipää syöt.
Jukka, mitä Päivi Räsäseen tulee, hänhän on ollut pitkään politiikassa, kansanedustajana, ministerinä jne.
Minusta häntä ei kannata aliarvioida. Se brändi, poliitikon brändi jonka hän on itsestään rakentanut, on kokemuksella ja tiedolla, eiköhän myös tietoisuudella rakennettu. PR ”puolustaa Raamattua” tarkoitushakuisesti, säilyttääkseen poliittisen kannatuksena. Tämä on minun käsitykseni ja voin olla väärässä. Mielestäni minulla on oikeus se poliitikosta, poliittista strategiaa seuraavasta kansanedustajasta esittää.
Päivi Räsänen on, mikä on. Kieltämättä kiistelty henkilö. Hän sanoo sitä(kin), mitä muut eivät uskalla. En jaksa uskoa, että hän näkemyksiään vain poliittisen pyrkyryyden vuoksi pitää esillä.
Onko hän ”brändi”, on oma kysymyksensä. Hän kuitenkin kertoo, mitä ajattelee. Media vielä ylikorostaa KD:n omaa luonnettaan. Sari Essayahilta aikoinaan haastatelussa tivattiin useaan kertaan, mitä mieltä hän on naispappeudesta vaikka kysymys ei haastattelun aihepiiriin liittynyt. Media haluaa ”kaivaa” asioita, joilla tuntuu joskus ikäänkuin vaikuttamaan mielipideilmastoonkin. Mediallakin tuntuu olevan omat suosikit ja ”mielipideinhokit”.
Liekö brändiksi itsensä tehnyt tai vain ajautunut mm. Sanna Marinkin, Petteri Orpo, Jussi Halla-Aho, Li Andersson ym. Kaikki kiisteltyjä hahmoja, joita media eri tavoin esittelee. Esimerkit eivä ole tarkoitettu kattavaksi luetteloksi. Irja Askola, Kari Mäkinenkin olivat omanlaisa kiisteltyjä hahmoja hekin. Kirkko menettää pikkuhiljaa molemmista päistä jäseniä. Osalle lähtijöistä kirkko on ollut läheinen, osalle etäinen.
Toki Päivin sanomiset ja mielipiteet vaikuttavat siihen, että kirkosta on erottu.
Päivi Räsänen ei kuitenkaan ole ainut, joka kirkossa samaan tapaan ajattelee. Ja myös kirkon ulkopuolella Päivin ajatukset saavat tukea.
Mutta tämä kaikki ei vielä todista sitä, että ihmiset yleisesti sekoittaisivat KD-puolueen ja kirkon. En pidä suomalaisia niin tyhminä. Spekuloida toki aina voi erilaisilla johtopäätöksillä. Vähän samankaltainen ilmiö kuin siinä, että jäätelönsyönnin ja hukkumistilastojen yhteydestä (ajallisesta korrelaatiosta) tehtäisiin johtopäätös, että jäätelönsyönti altistaa hukkimisonnettomuuksille. (Käyttääkseni ”perinteistä oppikirjaesimerkkiä”.)
EIköhän kyse ole lähinnä siitä, että ihmisiä eroaa kirkosta, koska he pettyvät siihen, että kirkossa ”edelleen” on tuon kaltaisia näkemyksiä, ja että kirkko ei olekaan sellainen kuin he olivat toivoneet tai luulleet. Ei Päivi yksin ajatuksineen kirkossa ole – sen vuoksi osa lähtenee – ei ainoastaan Päivin vuoksi.
Vastaavasti esim. ihmisiä on eronnut ammattijärjestöistä ja liittynyt työmarkinakassoihin, koska ovat pettyneet ammattliliiton politiikkaan, politikointiin ja ”äänenkäyttäjiin” julkisuudessa. Tämä ei ole minulta polittinen kannanotto mihinkään tässä yhteydessä. Ei edes KD:n tai Päivin mainospuhe.
Kaiketi on niin, että perimmältään kirkon ääni on sidottu Kristuksen evankeliumiin ja kirkon tunnustukseen? Luterilainen identiteetti on myös sidottu ristinteologiaan. Silloin se ei nuodata erilaisten ideologioiden ja poliittisten enempää kuin vaihtelevia teologisia muoti-ilmiöitä. Oikean kirkon usko löytyy ristin alaisuudesta, joka elää vähemmistönä ja ahdistettuna, kuten myös kirkkohistoriasta ilmenee. Mikäli kirkko pyrkii saavuttamaan ihmisten ja vallanpitäjien suosiota, kirkko on vaarassa kadottaa äänensä. Myös sitä ajatusta toistetaan helposti, että kirkkoa tulee jatkuvasti uudistaa, mutta niin ei Luther ajatellut. Hän halusi palata Raamattuun.
Heikki. Mikä lienee nykyisin kirkon valtavirran näkemys uskosta? Eroryntäys kirkosta ei liene aivan vierasta ”valtavirrallekaan”, huolimatta KD-sta. Päivi on toki saanut osansa leivättömästä pöydästä. Sinne ei ole kova tunku. Kalajoen käräjät ovat toki hyvässä muistissa. Siellä tuomittiin herätykseen ja uskoon tulleita. Olisiko kenties niin, kun kirkon alkuperäinen tarkoitus piti muuttaa tämä maailma, niin nyt on käynyt toisinpäin. Maailma muuttaa kirkkoa? Eikö Jumalan sanan pitäisi olla se ainoa ääni, joka kirkolla on?
”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” Kelpaisiko tämä kirkon ääneksi, Kosti Vasumäki?
Ei kelpaa Martti Pentti. Päin vastoin. Me veisaamme sitä voimakkaammin Haqvin Spegelin sanoittaman virren; Min Gud, på dig förtröstar jag.
1. Sinuhun turvaan Jumala, mua häpeästä säästä. Sä kuule heikon huutoa, sen korvihis suo päästä. Ah armoinen, sua rukoilen, Mua kuule Kristuksessa, Sä linnani ja turvani, mua auta taistellessa.
6. Sun voimaas tahdon julistaa Ja kiittää armoasi, Niin että lapsenlapset saa, Myös nähdä kunniasi. Ei ääriä ei määriä Sun viisaudellasi, jos syvyyteen viet hirmuiseen, Taas nostat voimallasi.
7. Sä suuriakin suruja mun annat täällä maistaa, Vaan sinun hetkes tultua, Suot uuden päivän paistaa Mun pelastat ja uudistat, Rauenneen toivon mulle, Siis sieluni ja mieleni Tuo kiitoksensa sulle.
https://www.youtube.com/watch?v=cvZ6IQIZ9nM
Miten sen oikeuden ja vanhurskauden virtaamisen laita sitten? Ei kai se unohdu virttä veisatessa.
Mitä ajattelet? Kumpuaisiko vanhurskaus yksin uskosta Kristukseen?
Vanhurskaus eli ihmisen tila Jumalan edessä. Eli nuhteeton täysin Jumalalle kelpaava!
Sana muuttuu ongelmalliseksi ilman Jumalan työtä ihmisessä. YJV määrittelee, ettei ole muuta autuuttavaa, vanhurskauttavaa, Jumalalle kelpaavaa kuin sakramentalinen (lapsi)kaste.
Vanhurskautus on vain Jumalan työ ihmisessä, mikä on yhtä kuin Jumalan Pojan usko. Sen voi omistaa vapaaehtoisesti, haluamalla. Sen voi hyljätä samoilla perusteilla.
Vanhurskaus ei ole staattinen tila. Sen kuuluu virrata, toteuttaa Jumalan vanhurskasta tahtoa. Kristityn ei tarvitse miettiä, mistä se kumpuaa vaan antaa se virrata kauttansa edelleen.
Kosti: Ruotsalainen runoilija pyyhkii siis ’teillä’ (en tiedä, mihin käyttämäsi ’me’ viittaa) Raamatun sanan yli. Mielenkiintoista.
M. Pentti. Mielestäni kristityn täytyy nimenomaan tietää ja vieläpä varmasti, mistä vanhurskaus meihin virtaa ja minkä kautta, kun meillä ei tuota vanhurskautta ole itsessämme. Lahjavanhurskausdestahan me elämme.
Martti,
Vanhurskautus on Jumalan työ, eli Hän laittaa uskoontulleen, vanhurskautetun eteensä nuhteettomana, mutta ei asianomaisen tahdonvastaisesti. Viittaukseni YJV:hen tarkoitti, että vanhurskautus on vain sakramentalisen kasteen tulos, tämän yhteisymmärrysospimuksen mukaan. Sellainen ei ole Raamatun opetus, eikä kenenkään uskoontulleen kokemus.
Kaste on todistus mitä on jo tapahtunut. Kaste on ihmisen halu osoittaa maailmalle, että Jeesus asuu nyt minussa sisäisesti. Hengellisissä kysymyksissä ei ole mitää staattista, vaan Jumalan meihin vuodattaman rakkautensa vaikutusta, minkä vaikutus, siis, ei ole staattinen, vaan yhteistoiminnassa uskoontulleen kanssa.
Kun ihminen on tullut uskoon sitä ei ole saannut aikaan oma mietintä, järkeily, ymmärrys, eikä mikään muu henkinen. Me olemme vastanneet Isän vetoon ja Hän palkitsee jokaisen joka Hänen luokseen tulee. Tässä, lahjoittamalla pelastuksen, uskon, oman Henkensä, jonka kautta Hän meissä asuu.
Raamattu kyllä puhuu kuinka Jumalan oikeus, totuus eli vanhurskaus virtaa kaikkialla ja kaikkialle, missä se vastaanotetaan.
Seija. Haqvin Spegel on sanoittanut ristinteologisen virren kiitoksen kanssa, joka on paitsi Raamatun mukainen, myös varmaksi koettu luterilaisessa kristillisyydessä.
Minä näen, että vanhurskaus ei ole jotain, jonka saamme omaksemme, vaan jotain, jota meidät on kutsuttu toteuttamaan ympäristössämme. Vaikean sanan voi kääntää oikeamielisyydeksikin. Jussi Aro kertoo Psalmien käännöksessään, että ’reilu’ kuvaisi hyvin vanhurskasta, vaikka se ei psalmitekstiin tyylin puolesta sovikaan. Kun Jumala on kohtaamme reilu, hän toivoo meidän olevan reiluja lähimmäisillemme.
Kosti: Haqvin Spiegel on minulle sangen tuttu runoilija. Tunnen hänen tekstejään ja runojaan jo ihan lapsuudesta saakka. Silloin tosin käännöksinä, mutta nyt myöhemmin myös alkuteksteinä.
Mutta et vain vastannut kysymykseeni. Ei kai yksi ruotsinkielestä vähän kankeasti käännetty virsi voi olla sinulle (tai siis ’teille’ tärkeämpi kuin Martin esiin tuoma Raamatun sana?
Martti toteat; ”minä näen, että vanhurskaus ei ole jotain, jonka saamme omaksemme, vaan jotain, jota meidät on kutsuttu toteuttamaan ympäristössämme.”
Huomaan sen, kun kirjoitat vanhurskaudesta sanasi paino on tuon tekstisi lopussa ei alussa, siis teoissa. Paavalilla se on toisin päin. ”Koska me olemme uskosta vanhurskaaksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa” Paavali ei tullut vanhurskaaksi toteuttamistaan teoista omassa ymäristössään.
”Koska me olemme uskosta vanhurskaaksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa” Rauha Jumalan kanssa ei tarkoita laakereillaan lepäämistä. Onko sellainen oikeastaan vanhurskautettu, jota ei kiinnosta vanhurskauden toteutuminen ympärillään?
Tosi mielenkiintoista keskustelua, mutta rakkaat siskot ja veljet, aivan liian pitkä ketju, jos ja kun haluaisi johonkin tiettyyn puheenvuoroon vastata. Yritän nyt johonkin väliin sanoa sanasen.
Kosti väität, ettei Luther halunnut kirkon uudistamista. Toki halusi. Ecclesia SEMPER reformanda est. Voidaan liittää M.Lutheriin, mutta ainakin Augustukseen ennen häntä ja lukemattomiin teologeihin hänen jälkeensä. Kirkolla on pysyvä miellyttämisen ja vallan houkutus, siksi sitä on aina uudistettava.
Kosti väittelet Raamatun psalmitekstiä vastaan Hagvin Spegelin virrellä. Miksi ihmeessä! Spegelillä on meidänkin virsikirjassamme monta hienoa virtta, pidän niistä, mutta tuntuu absurdilta käydä niilla Marttia ja Raamattua vastaan.
Virsikirja ja Raamattu – tosi mielenkiintoinen aihe. 1980-luvun isossa virsikirjauudistuksessa poistettiin hyvin tunnettu virsi ”Jo vääryys vallan saapi”. Muistan vesonneeni Anna-Maija Raittilaan, komitean jäseneen, ettei sitä olisi poistettu. Virsihän on 100% raamatullinen! Ja lisäksi väkevä kuvaus nykyajan menosta.
Heikki. Totta, Luther halusi korjata katolisen kirkon vääristymät. Mutta hänen keinonsa siihen oli yksinkertainen. Palaamalla Raamattuun. Se ei kuitenkaan olisi onnistunut, ellei hänelle olisi kirkastunut ensin Jumalan ansioton armo Kristuksessa. Siksi väitän, ettei kirkon uudistuminen onnistu myöskään nykyään muuten kuin siten, että otetaan todesta Jumalan kirjoitettu sana. Mikäli Jumalan vanhurskaus Kristuksessa ei valkene ihmisille yksin uskolla omistettuna, niin mikään ei uudistu. Jumalan vallassa on yksin herättää ihmisiä katumukseen ja uskoon sanansa kautta! (Muistamme, mitä tapahtui 1750-luvun lopulla Uudenkaupungin, Kalannin ja Kodjalan seudulla). Olen samaa mieltä siitä, että kirkkoa houkuttelee liiallinen periksiantaminen maallisen vallan ja ihmisten mielipiteiden edessä.
Toteat, että väittelen psalmitekstiä vastaan. Tuo Martin teksti on otettu Aamokselta (5:21) Hänen kontekstinsa on vääristynyttä jumalanpalvelusta vastaan. Me emme veisaa epäjumalille vaan Jumalalle. Siksi otin esille tuon virren. Lisäksi se on hyvä virsi kuvaamaan ahdistettua ja voittavaa uskoa ja ristin pimeydessä ilmestyvää Jumalaa, joka ei ole mikään tunne vaan pelastusvarmuuteen liittyvä koettu tosiasia. Tuo pelastusvarmuus ei ollut myöskään Lutherille yhtä vähän kuin suomalaisille herätysliikkeille mikään pysyvä tila, vaan ainainen kilvoituksen kohde. (En väitä sitä, etteikö tuota kilvoitusta olisi harjoitettu myös ns. virallisessa kirkossa ja harjoiteta edelleen, vaikka herätysliikkeet ovat olleet hieman piikkinä kirkon lihassa ja ovat sitä edelleen). Tuota kilvoitusta kuvaa hyvin tuon virren säkeistö 7. ”Sä suuriakin suruja mun annat täällä maistaa, Vaan sinun hetkes tultua, Suot uuden päivän paistaa Mun pelastat ja uudistat, Rauenneen toivon mulle, Siis sieluni ja mieleni Tuo kiitoksensa sulle.”
En suinkaan väheksy yhteiskunnallisten asioiden esilläpitämistä. Tottakai KD:tä voi arvostella yhtä hyvin kuin muitakin puolueita. Voi tietysti kysyä, moniko meistä kestäisi sen, mitä Päivi Räsänen on joutunut kohtaamaan. Paavalista kirjoittaessaan hänelle ei langennut niin hyvä osa.
Kosti, samaan kiinnitin eilen illalla huomioni. Aamoksen kirjan konteksti on tietenkin täysin päinvastainen kuin miten Martti Pentti yrittää sitä käyttää. Oltiin tilanteessa, jossa epäjumalanpalvelus rehotti kuten niin usein aiemminkin ja sen jälkeen. Siksi Jumala profeetta Aamoksen suulla varoitti, että tuomio on tulossa väärästä jumalanpalveluksesta. ”Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne” Aamos 5:21. Virsien pauhun ja harppujen helinän on lakattava. Ja niinhän se sitten lakkasikin. Israel joutui pakkosiirtolaisuuteen.
Toinen huomio. Luther ja luterilainen teologia puhuu lahjavanhurskaudesta. Lahja on jotakin, joka saadaan omistaa. Lahja on Kristus itse. Hän lahjoittaa meille oman vanhurskautensa, minkä turvin kelpaamme Jumalalle.
Niin Riitta. Olen sitä mieltä entistä lujemmin, että Luther ei olisi kyennyt mitenkään uudistamaan kirkkoa, ellei hän olisi joutunut käymään läpi katolisen kirkon rippisakramenttia, kuten Leif Grane kirjassaan Luther ennen luterilaisuutta toteaa: ”Lutherin taisetelun keskuksessa törmäämme skolastiikan rippisakramentiin.” Kun anteeksiantamukseen oli liitetty ehtoja, joita oli mahdoton täyttää ei hänen ripittäytymistsestään tullut loppua ja hän joutui syvään ahdistukseen omasta pelastumisestaan. Viimein hänelle Jumalan armosta selvisi se, mikä siten kirkon uudisti ja myös jakoi. No ei tästä sen enempää, me tiedämme tämän historian. Vanhurskauttamisopin asemaa kirkon uudistumisessa ei voi mielestäni liikaa korostaa. Mutta ellei Jumala herätä meitä katumukseen ja uskomaan Hänen sanaansa, niin mikä neuvoksi? En tiedä.
Vanhurskauttaminen on vasta kristillisen vaelluksen alku, josta tulisi seurata vanhurskauden virtaaminen edelleen uusiin uomiin. ”Vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään (Joh. 4:1)(.”
”Aamoksen kirjan konteksti on tietenkin täysin päinvastainen kuin miten Martti Pentti yrittää sitä käyttää.” Mahtaako olla? Aamoksen julistus on hyvin yhteiskunnallista. Samassa luvussa on myös tämä: ”Pyrkikää hyvään, älkää pahaan, jotta saisitte elää! Silloin Herra Jumala Sebaot on teidän kanssanne, niin kuin te sanotte hänen olevan. Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää! Saattakaa kaupunginportissa oikeus voimaan. Ehkä Herra Jumala Sebaot silloin armahtaa Joosefin heimon jäännöstä.”
vesonneeni – p.o. vedonneeni
Tuo virsi on mukana Siionin virsissä (SV 54). Uudistettu asu näyttää tältä: https://www.h-y.fi/siionit/on-vaaryydella-valta.html
RIITTA, KOSTI, JUKKA, Hyvät Ystävät,
minun pointtini tässä(kin) keskustelussa on, ettei meidän kristillisyytemme, uskovaisuutemme olisi vain tässä lahjavanhurskaudessa lillumista. Ettei se olisi vain ”minä olen vain kurja syntinen, mutta kyllä Jeesus minut pelastaa”. VAAN, että kristillisyyteemme sisältyisi myös uskon kilvoitus, kristittynä eläminen. Suomalaisessa kristillisyydessä aika usein kehutaan omalla syntisyydellä, kuten Paavalikin sillä kehui. Ja pahimmillaan, että ENNEN olin syntinen, mutta nyt on kaikki hyvin, kun saan uskossani lillua Jeesuksen sovitustyön tähden- Ikäänkuin USKOISIMME siihen syntisyyteemme, olisimme sen kanssa sopusoinnussa, ilman edes toivoa parannuksesta ja uudesta elämästä jokapäiväisessä kilvoituksessa. Eikö kukaan tunnista tällaista kuulleensa?
Heikki,
kyllä tunnistan kuulleeni koko ajan sellaista. Kuitenkin todellinen viesti on paistanut aina läpi. Eli, olen tällainen syntisäkki, joka teen syntiä joka päivä, mutta …..
Esittely on poikkeuksetta jatkunut enemmän ja vähemmän ”parhaan” syntisäkin peittelyllä. Eli onkin kysymys vain vuorosanoista, joiden pohjalla esimerkiksi minulle on tehty usein kysymys, että, mikä sinä oikein luulet olevasi?
Huomiosi on osuva ja ihmettelen, että sellainen tuli sinulta!!
Heikki. Olisiko sentään aivan niinkään, että ennen olin ”syntinen ja nyt on hyvin” Syntisyyteen tuskin tarvitsee uskoa, mikäli vähänkään on rehellinen itselleen. Mutta miten ihmeessä me voimemme parannella omaa elämäämme ja kilvoitellen elää uutta elämää kristittynä, ellei mitään muutosta tapahdu sisimmässämme. Ja miten muutos voi tapahtua, ellei sitä anneta meidän ulkopuoleltamme ts. Jumalan lahjana.
”Miten ihmeessä me voimemme parannella omaa elämäämme ja kilvoitellen elää uutta elämää kristittynä, ellei mitään muutosta tapahdu sisimmässämme?” Kirjoittajan ajatus on uskoakseni se, että kristityn tulee keskittyä parantamaan elämää ympärillään. Omaan elämäänsä keskittyminen ei sovi. ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.”
Omalla syntisyydellä kehuskelu on vihoviimeistä tekopyhyyttä. Ei synnintunnossa oleva kehuskele vaan valittaa ja kaipaa armoa. Eikä lahjavanhurskaudessa vain lilluta.
Pointtihan on siinä, että armo kyllä saa meidät lepäämään Jumalan suojassa, ja saa meidät lisäksi liikkeelle palvelemaan muita.
Ylsimielisyyden Ohjeen mukaan perisynti on muuten sellaista turmelusta, että se on nimenomaan uskottava todeksi Jumalan sanan valossa.
”Omaan elämäänsä keskittyminen ei sovi.” Ei sovi niin. ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. (Mat8:35). Liittyen edelliseen jakeeseen (34) ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
MItä se itsensä kieltäminen ja ristinsä ottaminen sitten on käytännössä? Eikö se ole vastuun ottamista toisista ihmisistä, yhteiskunnasta ja maailman tilasta.
Heikki P., tosi outo käsitys tuo lahjavanhurskaudessa lilluminen ja syntisyydellä rehvastelu. No ehkä näin voi luulla kun ei ole ymmärtänyt mitä synnin vakavuutta ja Jumalan pyhyyttä. Syntisyys myönnetään ja suostutaan siihen, että Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas tuomitessaan synnin minussa. Mutta saan uskoa syntini anteeksi annetuiksi Kristuksen sovintoveren tähden.
Lahjavanhurskaus vapauttaa lain orjuudesta ja saa kilvoittelemaan uskossa.
Martti. Mitä tuo risti sitten on käytännössä. Eikö se yleisesti ottaen ole sitä, että uskomme takia vanhaa aatamia nöyryytetään tavalla tai toisella. Meidät temmataan elävien maasta yht´äkkiä kuoleman portille, jolloin usko joutuu kovalle koetteelle. Mutta, kuten todistettu on, Herra ei hylännyt, vaan mun pelastit ja uudistit, Rauenneen toivon mulle, Siis sieluni ja mieleni Tuo kiitoksensa sulle.
”Mitä tuo risti sitten on käytännössä. Eikö se yleisesti ottaen ole sitä, että uskomme takia vanhaa aatamia nöyryytetään tavalla tai toisella.” Mitä muuta se vanha aatami on kuin itsekkyyttä ja omahyväisyyttä? Mitä muuta sen nöyryyttäminen on kuin ahertamista yhdessä lähimmäisten hyväksi?
Heikki,
Olet siinä oikeassa, että kaikenlaista kuulee. Niin ”syntisyydestä puhuen ja piehtaroiden” kuin myös omien tekojen ja asenteiden kautta yrittäen itse oikeuttaa omaa vanhurskauttaan.
Ja sitten puhutaan joskus korostetusti yhdestä asiasta pitämättä sellaista toisaalta – toisaalta -tyyppistä täydellisyyteen tähtäävää esitystä kristillisyydestä sen koko kirjossa, haluten tuoda jokin yksittäinen aisanäkökulma esille. Siitä sitten toiset kritisoiden esittävät kommentteja, että ”ei tuo vastaa oikeaa kristinuskoa”. Siitä puuttuu se ”kaikkein tärkein” asia…
Ja jotkut taas pitävät pitkiä esitelmiä kristillisyydestä ja sen olemuksellisuudesta, josta vain harvat ja valitut jaksavat selvitä loppuun asti.
Vanha periaate ”evankeliumi ja laki” eli armo ja teot ovat erottamattomat. Armo tehdään turhaksi, jos eletään ”kuin pellossa”.
Armo ja oikeudenmukaisuuden vaatimus kuuluvat yhteen. Meillä ihmisillä kuitenkin on taipumus asettaa nuo oikeudenkikaisuuden vaatimuksewt etupäässä ”noille toisille” – ja päivitellä. Se on eri asia kuin puhua yhteiskunnassamme vallitsevasta synnillisyydestä. Haluaisimme toisten ajattelevan oikeudenkukaisuuden totetumisem yksityiskohdille samanlaisia vaatimuksia. Haluaisimme käyttää valtaa.
Ei ole toki huono asia, että piispa mistuttaa kristillisyyden olevan elämistä armon mukaisesti. Mitä se sitten poliittisesti tarkasti ottaen tarkoittaa inhorealistisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa on oma kysymyksensä.
Kosti: Kysyn vielä uudestaan: Uskotko enemmän vanhoihin virsirunoilijoihin vai Raamattuun ?
Noin ihan ylipäänsä haluaisin, että keskustelijat toisivat enemmän esille omia mielipiteitään, omia tuntemuksiaan, ihan omia ajatuksiaan. Vähän kyllästyttää lukea vuosikymmenestä toiseen näitä samoja raamatunlausesitaatteja, nyt näköjään vielä ryyditettynä Hadquin Spiegelin runoilla. Toki, hauska lisämauste sekin.
Seija. Ehkäpä sitten kerrot omin sanoin, mikä tuossa Haqvin Spegelin (der Spiegel viittaa lehteen) sanoittamassa virressä – Sinuhun turvaan Jumala – on hauskaa ja Raamatun vastaista.
”’Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.’ Kelpaisiko tämä kirkon ääneksi, Kosti Vasumäki? – Ei kelpaa Martti Pentti. Päin vastoin.” Tästä on kysymys, Kosti Vasumäki ei Haquin Spegelin virren arvioimisesta.
Kuten totesin sinun esittämäsi Aamoksen tekstin konteksti on vääristynyttä jumalanpalvelusta vastaan, joka ei kelpaa kirkon ääneksi. Me emme veisaa epäjumalille.
”Aamoksen tekstin konteksti on vääristynyttä jumalanpalvelusta vastaan, joka ei kelpaa kirkon ääneksi.” Vääristynyt jumalanpalvelus on siis mielestäsi nyt aivan OK, Kosti Vasumäki. Niinkö? Aamos asettaa aivan selvästi vertailuun uskonnonharjoituksen ja yhteiskunnallisen vanhurskauden. Vääryyksiä sallivaa uskonnollisuutta hän vastustaa.
Kosti: Kertoisitko vielä – että ymmärtäisin sinun kommenttejasi paremmin – mikä on se taho / yhteisö, johon viittaat sanomalla ”me”? Suomen ev.lut. kirkko se ei nähtävästi ole.
Seija. Haqvin Spegel 1688. Suom. virsikirjaan 1701. Eli – me -olemme sitä evlut-kirkossa veisanneet ja veisaamme vieläkin. Varsinkin körtit ovat tuota virttä uskossa Jumalaan veisanneet.
Aamoksen kirjassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden (yhteiskunnallisen vanhurskauden) asia on vahvasti esillä. Mutta epäoikeudenmukaisuuden ja sorron perussyynä oli synti, erityisesti valtiovallan tukema, mutta Jumalan oman käskysanan vastainen eli syntinen jumalanpalveluksen vietto Beetelissä. Lisäksi kaikki muut baalit ja astartet kansanhurskaudessa.
Heikki P:lle vain se huomio, että iskulause Ecclesia semper reformanda est EI ole Lutherilta vaan valistusajalta…
Uskon vanhurskaudesta seuraa kymmenen käskyn mukaan ojentautuva elämänvanhurskaus. Näinhän se ns. klassisen luterilaisuuden mukaan menee. Mutta myös niin, että hyväksemme luettu ja uskon kautta sydämeen omistettu täydellinen uskonvanhurskaus on tarpeen joka hetki samalla kun elämänvanhurskauteen pyritään niin omassa ja perheen kuin yhteiskunnankin piirissä.
Kosti.
Tiedäthän mikä on Lutherin selitys, tälle:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Tämä on selkokielellä ”MannaaJumaln lapsile” kirjassa.
Olen tämän maininnut sen verran usein, etten sitä nyt toista.
Reijo,
Tarkoitako kenties nuhdella tekojen vanhurskautta ja tunnustat uskon vanhurskautta.
Kosti,
Et ilmeisesti ole lukenut tuota Lutherin selvitystä koskien Jeesuksen sanaa:
23 Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Sanoin myös, että se on selväkielellä.
On kysymys Jeesuksen seuraamisesta, joka päivä!
Reijo.
Aivan. Tuo – joka päivä – on kirjoitettuna Luk9:23. Lutherhan mainitsee tuossa yhteydessä myös kärmeen pään rikkipolkemisen, toisin sanoen luottamisen lain vanhurskauteen. Hän kehottaa kieltämään meidän viisautemme ja vanhurskautemme ja tulemaan syntiseksi ja omistamaan vanhurskauden ja viisauden yksin Kristukselle.
Kosti,
Toivoin, että lukisit tuon Lutherin tekstin Mannaa Jumalan lapsille, koskien tätä Jeesuksen sanomaa.
Ydin on se, että Luther tulkitsee kunkin ristin raskaaksi, vaivalloiseksi, jopa vastenmieliseksi ja siksi käyttää yhtenä esimerkkinä vaimoa ja anoppia.
Risti on Jumalan Pojan usko, jonka Hän on uudestisyntymässä omiinsa laittanut. Puhutaan myös ikeestä. Kummassakin on Jeesus itse toisena kantajana, josta syystä se on sopiva jopa mieluisa.
Ei lahjavanhurskaus, usko, poistu ja palaa päivittäin, siksi muut kohdat samasta ei sitä korosta, koska jokapäiväisyys on seuraamus uskoontulosta.
Hanki jostain teksti käsiisi, tarkoitan tuota Lutherin hartauskirjaa.
Reijo.
Usko ei ole risti, vaan risti seuraa uskoa, kuten voit todeta Paavalin elämästä. Edelleen minulla on kyllä tuo kirja ja tuossa kirjassa Luther kirjoittaa, että Kristus tähtää tässä puheessaan erikoisesti käärmeen pään rikkipolkemiseen, tosin sanoen lain vanhurskauteen luottamiseen. Kristus tahtoo meitä kieltämään KAIKEN sen, mitä me itse olemme, mitä me voimme ja mitä me teemme. Tämä ei toteudu ellet kiellä omaa vanhurskauttasi ja viisauttasi ja tule syntiseksi omistamalla vanhurskauden ja viisauden yksin Kristukselle. Eihän uskoontulo ei ole mikään staattinen tila, johon voi ainoastaan vedota. Sanoohan myös Paavali. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.
Kosti,
Tämänkin jälkeen näyttää, ettet ole lukenut Lutherin selitystä, mitä risti hänen ymmärryksensä mukaan on. Ei tarvi tulkita Lutherin tekstiä, mikä kaikessa virheellisyydessään on selkokielellä, eli:
Kunkin risti on hänen taakkansa, josta esimerkkinä Luther käyttää esimerkiksi vaimoa ja anoppia ja tiivistää sen omaan ymmärryksensä ilmaisulla, ” meidän säkkimme, ristimme on eri painoisia, niinkuin Jumala on sen säätänyt kunkin kohdalle”.
Itsensäkieltämis-oivalluksesi on sakramentaalinen. Muutenkin puhut asioista ja muotoilet kantaasi sellaisella, mitä tässä Lutherin tulkinnassa ole.
Jos et löydä näitä esilleottamiani ”ristejä”, joita Luther tuo esille, et löydä muutakaan.
Staattinen tila- käsite ei ole meidän keskustelustamme.
Näen myös, että ”..ellet kiellä omaa vanhurskauttasi .. ei ole loppuun asti ajateltua. Tai sitten et huomaa eroa – omavanhurskaus- ja -oma vanhurskaus- välillä.
Reijo,
Kyllä tuo Lutherin tulkinta keskittyy tuossa tekstissä siihen, että kiellät oman vanhurskautesi ja viisautesi ja luottamisen lain vanhurskauteen omistamalla vanhurskauden ja viisauden yksin Kristukselle. Luther korostaa tuossa tekstissä nimenomaan uskon vanhurskautta, sillä silloin on heti käsillä risti. Oikeaa itsensäkieltämista ei ole pelkkä kodin ja omaisuuden hylkääminen kuten Luther toteaa, eikä hän tuossa tekstissä viittaa anoppiin tai vaimoon.
Kosti,
Mitä ja mistä luet. Ota vaikka valokuva sivusta ja laita se minulle begra1@hotmail.com.
Reijo,
Kirja on Mannaa Jumalan lapsille elokuu 4. p. ja sivu 219 tuossa kirjassa.
Kosti,
Kiitos,
voisitko nyt tarkistaa maininnat anopista ja vaimosta
Reijo,
Tuossa tekstissä ei ole mainintaa vaimosta ja anopista. Tuo teksti, jota Luther käsittelee on Luk9:23.