”Kirkon ääni” on meidän lähes ikuisuuskysymys. Paavin kohdalla toimii, meillä heikommin. Tämän (2o.05.23) aamun Turun Sanomissa antaa arkkipiispa Tapio Luoma kirkollemme selkeän äänen. Hän vetoaa hallituksen rakentajiin esimerkillisellä tavalla, juuri niin kuin kirkon tulisi politiikkaan vaikuttaa. Tätä ääntä ei tarvitse hävetä, siitä voi olla ylpeä.
Kuten Luoma toteaa, todellinen valinta on, autammeko me ylipäätään ihmisiä. ”Toivon myös, että valintoja tehdessä tajuttaisiin syvä keskinäisriippuvuus tässä maailmassa. Auttamalla köyhiä maita
me autamme pitkässä juoksussa myös itseämme. Kehitysyhteistyö ehkäisee pakolaisuutta.”
”Jos länsi hylkää Afrikan, Kiina ja Venäjä ilmestyvät paikalle. Afrikkalaisilla on aika paljon kokemusta petetyistä lupauksista ja länsimaiden kaksinaiusmoralismista.” Luoman mukaan hädänalaisten ihmisten auttaminen on kristinuskon ytimessä.
Politiikan kentällä on ollut voimia, jotka korostavat ihmisten auttamiusta siellä missä he ovat ja samalla, että kehitysyhteistyövaroja käytettäisi ei enää kaukana, vaan lähellä, suomalaisten hädänalaisten auttamiseen. Miten nämä kaksi tavoitetta yhdistetään hallitusneuvotteluissa, se jää nähtäväksi.
Vielä yksi lainaus arkkipiispalta: ”Monet ihmiset sanovat, että meidän pitää laittaa ensin omat asiamme kuntoon ennen kuin me voimme auttaa muita. Saammeko me asiamme joskus sellaiselle tolalle, että voimme todeta asioidemme olevan nyt kunnossa? Minä luulen, että sellaista tilannetta ei tule ikinä, Luoma toteaa.”
(Tästä eteenpäin tekstistä vastaa blogisti.) Tämän saman totesi jo kauan sitten Juhani Rekola. Ei voida auttaa kaukana olevia, kun lähelläkin tarvitaan apua. Eikä voida auttaa lähellä olevia, kun itselläkin on erilaisia puutteita. Loppujen lopuksi sydän on lähimpänä omaa sydäntä. Miksi ei siis suunnattaisi apua sen huojentamiseen?
Raamattua heilutteleva Donald on sitä mieltä, että ”Amerikka ensin”. Häntä seuraten yhä kasvava joukko suomalaisia on sitä mieltä, että ”Suomi ensin, aina ja ehdottomasti!” Ja samalla, tämä on tärkeää: ”Pysykööt siellä missä ovat!! Eihän meillä ole varaa koko maailmaa ja sen elintasopakolaisia pelastaa!” Olivatko USA:han ja Australiaan muuttaneet isoisämme elintasopakolaisia? Olivatko Karjalan evakot? Ja yli puoli miljoonaa isää ja äitiä, jotka muuttivat Ruotsiin?
RIITTA (tänään klo 17.55.)
pidät ”tosi outona käsityksenä” syntisyydellä rehvastelua. No, apostoli Paavali ainakin sitä harjoittaa, käyttää superlatiivia ja sanoo olevansa syntisistä suurin. Kaikkein suurin. Minusta se on rehvastelua, mutta itse olen lukemattomat kerrat saarnoissa, seurapuheissa, ylipäätään kristillisessä julistuksessa kuullut samansuuntaista puhetta. Sinä siis et?
Ja todistuksesi vain paranee: ”No, ehkä näin voi luulla, KUN ei ole ymmärtänyt mitä synnin vakavuutta ja Jumalan pyhyyttä.” En tiennytkään, että Riitta näin hyvin tunnet minua, että voit asettua yläpuolelle minun ymmärtämättömyyttäni arvioimaan. Voisiko olla hyödyllistä, jos Tunnustuskirjojen Lutherin Isosta katekismuksesta lukisit, mitä hän kirjoittaa kahdeksannesta käskystä?
Heikki, En ole kuullut synnillä rehvastelua. Ilmeisesti emme käy teologialtaan samanlaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Siksi tällaista en ole kuullut.
Paavali on ristin teologi. Ei hän kiellä sitä, etteikö joku muukin voisi tuntea olevansa syntisistä suurin. Klassisessa kristinuskon julistuksessa juuri pyritään siihen, että ihminen tulisi synnintuntoon, tajuaisi olevansa synnin sitoma, synnin orja. Sanon ”klassisessa” siksi, että nykyäänhän tähän ei enää ev.lut. kirkon julistuksessa useinkaan pyritä. Poikkeuksia edelleen on.
Käsitys synnin kadottavuudesta johtuu tietysti valtavirtateologiasta. Synti ei ole enää mitään sellaista, joka erottaa ihmisen Jumalasta kuten Raamatun mukaan on. Ihminen ei sen mukaan ole langennut, koska ei ole ollut syntiinlankeemusta. Synti on menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Jumalaakaan ei ole, jolla olisi jotain sanottavaa ihmisen elämään ja jolle ihminen olisi vastuussa, koska uskonto on vain uskonnollisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia ”jumalasta”. Näin ei ole mitään pyhää Jumalaa. Kristinuskon katsotaan olevan (kuten muutkin uskonnot) vain ihmisten luonnollisten uskonnollisten ajatusten ja kokemusten tuotosta. Nämä kokemukset ja ajatukset elävät ja muuttuvat koko ajan kulttuurissa ja yhteiskunnassa.
Lutherin siis Vähä-katekismuksemme mukaan Pyhän Hengen työ uskovan sydämessä johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Kasvaessaan Jeesuksen tuntemisessa, uskova alkaa yhä selvemmin näkemään mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen.
Paavali oli Sauluksena ollessaan omavanhurskas, joka paljastui hänelle vasta Kristuksen kohtaamisessa. Hän oli ollut täysin sokea synneilleen eläessään juutalaisessa tekohurskaudessa. Kohdatessaan Kristuksen hän romahti totaalisesti. Romahduksen jälkeen alkoi uusi elämä Kristuksessa, joka keskittyi evankeliumin julistamiseen ja jossa Kristus oli kaikki kaikessa. Paavali joutui paljon kärsimään evankeliumin julistajana. Kärsimys on Kristuksen evankeliumin julistajan osa kaikkina aikoina.
Paavali kertoo syyn miksi hän sanoo olevansa syntisistä suurin: ”koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” Tämä lienee juuri se pistin Paavalin lihassa. Saatanan enkeli syytti ja rusikoi häntä nostamalla tämän menneisyyden suuren synnin yhä uudestaan Paavalin omatuntoon. Paavali kertoo myös saaneensa valtavia ilmestyksiä.
”Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.” 2 Kor. 12:7-10
Pistin lihassa estää ylpistymästä ja saa pysymään Kristuksessa ja Jumalan armossa, lahjavanhurskaudessa. Mistään rehvastelusta ei ole kyse, vaan Paavalin toteamus ”syntisistä suurin” on juuri päin vastoin valtava lohdutus kaikille kristityille. Vaikka tuntisimme olevamme maailman syntisin, epäonnistunein ja surkein kristitty, saamme nostaa katseemme Kristukseen ja hänen ristiinsä ja uskoa että Kristuksen ristinsovitus ja Jumalan armo Kristuksessa riittää meillekin kuten riitti Paavalillekin.
”Käsitys synnin kadottavuudesta johtuu tietysti valtavirtateologiasta.” Piti olla tietysti niin että valtavirtateologiassa ei ole enää käsitystä synnistä ja synnin kadottavuudesta.
Kirjoitit Heikki: ”En tiennytkään, että Riitta näin hyvin tunnet minua, että voit asettua yläpuolelle minun ymmärtämättömyyttäni arvioimaan.”
En todellakaan asetu yläpuolellesi. Ja pyydän anteeksi, jos loukkasin sinua henkilökohtaisesti. Luen vain sitä mitä kirjoitat tänne. Ehkä et sitten olekaan sitä mieltä mitä kirjoitat vai kuinka? Arvioin vain kirjoittamaasi teologiaa. En sinua ihmisenä. Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa, että tuossa teologiassa ei ole ymmärretty synnin vakavuutta ja Jumalan pyhyyttä. Muotoilin kommenttini huonosti.
Olet kuitenkin tohtinut kirjoittaa jopa kirjan, jossa asetat Jeesuksen ja Paavalin vastakkain. Tämä kertoo minulle teologiastasi samoin kuin blogisi ja kommenttisi tänne. Sinua en tunne, mutta teologista ajatteluasi voin näistä edellä mainituista lukea ja arvostella.
Kahdeksannella käskyllä ei ole sellaista tarkoitusta, että sillä kiellettäisiin teologisten ajatusten arvostelu ja teologisten ajatusten taustojen tutkimus. Paavali kehottaa arvioimaan opit ja henget. 8. käsky ei ole mikään sellainen laastari, jolla oikeutetaan väärä oppi ja ihmisten harhaan johtaminen.
”En ole kuullut synnillä rehvastelua.” Nyt sekoitit synnin ja syntisyyden. Heikki Palmu kirjoittaa syntisyydellä rehvastelusta, jota näkee Paavalissakin. Näin hän todella kirjoitti Timoteukselle: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.”
Martti P., ihan sama. Syntisyydellä rehvastelua. Ehkä nyt kerrot meille mikä ero on syntisyydellä ja synnillä?
Syntisyys on ihmisen ominaisuus, synti on se, mitä siitä seuraa: ajatukset, sanat, teot ja laiminlyönnit. Vertauskohtana voisi miettiä ahkeruuden ja ahkeroinnin eroa. Ahkera ihminen ei muutu laiskaksi, vaikka ei ahkeroisikaan.
Riitta (tänään klo 13.11)
Kerrot ensin, ettet ole kuullut, että joku olisi todistanut entisestä syntisestä elämästään. Koetan uskoa, että olet rehellinen ja muistisi toimii..
Sitten puhut ”klassisesta kristinuskosta”. Mutta kristinusko syntyi Palestiinassa, eikä Kreikassa. Sivuutatko siis Jeesus-liikkeen Palestiinassa? Onko se sinun teologiasi?
Sitten kuvaat jotakin teologista suuntausta: ”Synti on menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Jumalaakaan ei ole, jolla olisi jotain sanottavaa ihmisen elämään ja jolle ihminen olisi vastuussa, koska uskonto on vain uskonnollisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia ’jumalasta’ . Näin ei ole mitään pyhää Jumalaa. Kristinuskon katsotaan olevan (kuten muutkin uskonnot) vain ihmisten luonnollisten ajatusten ja kokemusten tuotosta.”
Kuvaatko tällä omaasi vai joidenkin muiden ajattelua=? Minä en näin ajattele, en ollenkaan. Vai onko sinun tapasi keskustella maalata ensin piruja seinälle ja hyökätä sitten niitä vastaan? Siis omia kehitelmiäsi. Minusta tuntuu, ettet ollenkaan kuuntele, tai kuule, mitä minä sanon. Mitään tuollaista en ole sanonut, se on sinun puhettasi.
Ja sitten kerrot, mitä Luther sanoo ja mitä hän tarkoittaa. Keskipisteenä tunnut siinäkin olevan sinä itse. Sinä tiedät ja sinä sanot. Paitsi omat ajatuksesi, myös Lutherin ja Palmun ajatukset ja tarkoitukset. En odota, että tutustuisit kirjaani ”Jeesus vai Paavali?” tai muihin kirjoihini. Mutta jos haluat kertoa mitä ymmärrän tai en ymmärrä, eikö sinun sentään edes vähän pitäisi tutustua minun ajatteluuni? Nyt olet vain besserwisser, jakelet tuomioitasi, asiaa yhtään tuntematta.
Synnillä ja syntisyydellä rehvastelua kyllä on maailmassa riittävästi. Jatkuvastihan sitä näkee turuilla ja toreilla.
Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi. Selitin jo että pidän sitä lohdullisena. Armo riittää minullekin. 🙂
Ne ihmiset, jotka kääntävät Jumalan armon irstaudeksi, rehvastelevat synnillä ja syntisyydellään. Mitään eroa ei ole siinä rehvasteleeko synnillään vai syntisyydellään, sillä syntisyydestä, synnin juuresta, ne synnitkin juuri kumpuavat. Riettaus on synnillä ja syntisyydellä rehvastelua.
Et nähtävästi ole vieläkään tajunnut, mitä syntisyydellä kerskailemisella tarkoitetaan, Riitta Sistonen. Sen ytimessä on minun ymmärrykseni mukaan viesti, että Jumalan armo on juuri kehuvan kohdalla erityisen suuri ja merkittävä asia, koska hän on olemukseltaan poikkeuksellisen syntinen. Näin haetaan erikoisasemaa ’tavallisten armahdettujen’ joukossa.
Hieman aiheesta toiseen. Turun sanomissa oli tänään Turun yliopiston Suomen historian professorin Kirsi Vainio-Korhosen kolumni ”Miksi kirjojen lukemisesta on tullut vaikeaa?” Kolumnissa viitataan Turun yliopiston ”Historian ja arkeologian tutkinto-ohjelmaan” ja keskustelua herättävään kysymykseen opiskelijoiden lukutaidosta ja siitä, että ”kokonaisten tenttikirjojen lukeminen jopa suomeksi koetaan haastavana”.
Onhan se hieman huolestuttavaa, ellei yliopistoon tulevalla ole kykyä selvitä kirjojen lukemisesta. Kun uskonnolliset kirjat poistuvat kirjakauppojen hyllyistä ja myös kirjakauppoja lopetetaan kiihtyvällä tahdilla, niin ei kai tarvitse ihmetellä, kun uskonnollinen lukutaito alkaa olla katova luonnonvara lisättynä asenneilmastolla. Enpä tiedä, oliko taannoin ollenkaan huono asia, kun katekismusta, Raamattua ja virsikirjaa opeteltiin myös ulkoa. Itse pyrin lukemaan ajoittain myös fraktuuratekstiä ja pääasiallisesti käytän siihen 1642 Bibliaa ja Erik Sorolaisen 2000-sivuista postillaa.
RIITTA (klo 13.25)
”Luen vain sitä mitä kirjoitat tänne. Ehkä et sitten olekaan sitä mieltä mitä kirjoitat vai kuinka? Arvioin vain kirjoittamaasi teologiaa. En sinua ihmisenä. Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa, että tuossa teologiassa ei ole ymmärretty synnin vakavuutta ja Jumalan pyhyyttä. Muotoilin kommenttini huonosti.”
Olen kyllä yhtä mieltä kirjoitusteni kanssa. Paavali-arviossani en ole ollenkaan yksin. Mutta sinulla näyttää olevan totuus hallussasi, kun voit kertoa, etten ole Uuden testamentin sisältöä ymmärtänyt. Niin sanoessasi asetut minun yläpuolelleni, sinä tiedät ja minä en tiedä. Asenteesi on juuri se sama, kuin ihmisillä, jotka ovat minulta kysyneet ”Onko pastori uskossa?” Tarkoituksena on ollut osoittaa, etten ole, mutta kysyjä on.,
”Paavali-arviossani en ole ollenkaan yksin. ”
Sen tiedän ettet ole. Mutta se ei todista, että olet arvioissasi oikeassa.
Heikki P.; ”Kerrot ensin, ettet ole kuullut, että joku olisi todistanut entisestä syntisestä elämästään. Koetan uskoa, että olet rehellinen ja muistisi toimii..”
En kirjoittanut näin. Ole ystävällinen katso mitä edellä kirjoitin. Mistään syntisestä elämästä todistamisesta en ole kirjoittanut yhtään mitään. Koska en edes ymmärtänyt mitä oikein tarkoitat ja ajat takaa? Nyt kun väitit minun kirjoittaneen noin kuin väität, ymmärrän vasta mitä ajat takaa. Ns. todistuspuheenvuoroja. Pidät niitä siis rehvasteluna. Ne mitä olen kuullut, ovat olleet ihan ok ilman rehvastelun makua.
En tiedä tarkalleen tietenkään mikä on teologiasi, mutta siitä mitä olet kirjoittanut, voin toki tehdä johtopäätöksiä. En usko, että tätä keskustelua kannattaa enää jatkaa tämän enempää.
Aivan, monologien käyminen on turhaa, täysin turhaa. Työnohjaajana tiedän ja olen kokenut, kuinka vaikeaa on kuulla toista ja ymmärtää se niin kuin hän itse sen haluaa ymmärrettävän. Hyödyllistä on dialogi, kanssapuhe, missä niin kauan kuin toinen puhuu kuuntelee häntä ja vasta sitten vastaa, kertoo mitä itse ajattelee.
Mutta unikin on tärkeää. Sillä ruumiimme, Pyhän Hengen temppeli saa rauhan.
Kyseenalaistat lukutaitoni ja että muistini saattaa reistailla. Hmm. Olen kielenkääntäjä. Aika vaikeaa olisi ollut toimia ammatissaan ilman luetun ymmärtämistä ja hyvää muistia.
Edellä oli esimerkki siitä, että et ollut lukenut mitä olin kirjoittanut. Viittaan siis näihin todistuspuheenvuoroihin, joissa mielestäsi rehvastellaan syntisyydellä. Minulla ei ollut aavistustakaan, että puhut niistä. Sitten väitit minun kirjoittaneen sellaista, mitä en ollut kirjoittanut.
Olen perustellut omat näkemykseni. Jos ne eivät sinua miellytä, niin ei sitten. Hyväksyn sen tietenkin täysin. Ei minulla ole sen kanssa mitään ongelmaa. Odotin niin käyvän. Pyysin sinulta myös anteeksi, jos loukkasin sinua. Se ei ollut tarkoitukseni.
Ongelma tässä mielestäni on se, että et hyväksy sitä, että en jaa näkemyksiäsi ja siksi kiihdyit ja aloitit tietynlaisen halveeraavan tyylin ja puheenparren, jolla vastapuoli halutaan leimata hölmöksi ja ymmärtämättömäksi. Käytät noita nykyään suosituksi tulleita ilmaisuja.
Kirjoitat: ”Ymmärtää se niin kuin hän itse sen haluaa ymmärrettävän”. Tarkoittaako tämä, että minun olisi jaettava näkemyksesi kanssasi, siis pidettävä niitä oikeina vai että ymmärrän luetun? Voiko siis tekstiäsi arvostella vai penäätkö että yhdyn näkemyksiisi?
Jokainen puhuja ja kirjoittaja haluaa tietenkin vedota kuulijoihinsa/lukijoihinsa, että saisi sanomansa perille. Mitä tärkeämpi sanoma, sitä terävämmät ilmaisut. Jeesuskin käytti todella tetävää kieltä kirjanoppineita ja fariseuksia kohtaan. Paavali tiesi kuinka tärkeä hänen tehtävänsä on Kristuksen evankeliumin julistajana. ”Voi minua ellen evankeliumia julista!” Kutsun tärkeään tehtäväänsä hän oli saanut itse Kristukselta, siis Jumalan toiselta Persoonalta. Fokus oli tehtävässä, Kristuksen evankeliumin julistajana, että se menisi eteenpäin ja tuottaisi hedelmää.
RIITTA kirjoitat:
”Voiko siis tekstiäsi arvostella vai penäätkö että yhdyn näkemyksiisi?”
Tottakai sitä voi ja pitääkin arvostella.
En todellakaan penää sinua yhtymään ajatuksiini.
Mutta meillä molemmilla ja joka ihmisellä on haastetta siinä, että ymmärtäisimme toisen sanoman ”parhain päin” eli niinkuin hän on sen tarkoittanut, ettemme itse tulkitsisi sitä itsellemme paremmin sopivaan asentoon. Sinä olet kielenkääntäjä, minä pappi ja kirjailija. Eikö se tarkoita, että olemme kumpikin kielen ammattilaisia, tai ainakin meidän pitäisi olla ja siihen pyrkiä. Ei millään pahalla. Ei meidän tarvitse kirota toisiamme, eikö tehtävämme ole siunata toisiamme, toisia ihmisiä? Ymmärrän näin. että syyttäjän rooli UT:ssa on tavallisimmin sielun vihollisen rooli.
Heikki, en ole syyttänyt sinua yhtään mistään. Olen kirjoittanut millaista teologiaa on olemassa. Sen sinä kiistät ja sanot että maalaan piruja seinälle. On täysin totta ja todistettavissa ja ihan jokaisen luettavissa, että sitä teologiaa on. Se kuuluu myös saarnoissa, puheissa, kirkon kannanotoissa, kirjoissa, artikkeleissa jne. Jokainen voi sen ihan itse todeta, jos vain haluaa ja rohkeus riittää. Jopa ei-uskovat ihmiset ovat kummastelleet kirkon sanoman muuttumista.
Sinua loukkaa se, että annan ymmärtää sinun edustavan virheellistä teologiaa. Paavalia on tutkittu tosi paljon ja kirjoja on ilmestytyt kasoittain. Etupäässä juuri Paavalin kirjeisiin, etenkin roomalaiskirjeeseen, perustuu kristinoppi. Minulle ja monelle muullekin (en ole yksin 😊) Paavalin julistama sanoma in täysin sopusoinnussa Jeesuksen sanojen ja koko Raamatun kanssa.
Ja edelleen Heikki. ”Parhain päin” joka liittyy Lutherin selitykseen 8. käskystä ei kuulu tähän. Siinähän on kyseessä se, että joku ihminen on tehnyt rikoksen ja joutuu siitä tuomarin edessä vastaamaan. Väärää todistusta ei tule antaa lähimmäisestä. Mutta entä oikea todistus? Totta kai oikein tuleekin todistaa. Eihän se ole kielletty.
Luther haluaa osoittaa selityksellään, että toisen syntiä ei pidä suurennella ja sitä levitellä juoruillen. Katsotko siis, että olet tehnyt synnin ja rikoksen, jota minä nyt levittelen julkisuuteen ja tuomitsen sinut?
Tiedän että sinua ”nyppii” pari vuotta sitten kun kirjoitit blogin jonkun muehen törkeistä sanoista somessa. Eikö vain? Kommentoin siihen Lutherin selityksellä, että toisten syntejä ei tule tonkia ja levitellä. Siinä selityksen käyttö minusta on paikallaan. Olihan uutinen tämän miehen törkeistä sanoista Krista Kiurusta ollut jo iltapäivälehdissä ja somessa laajasti esillä. Pitikö sitä vielä täällä levitellä? Se oli minusta väärin. Mihin vlogillasi pyrit? En tiedä. Mieshän oli jo julkisen tuomionsa saanut.
Siinä tarkoituksessa kuin 8. käskyä tässä tapauksessa nyt käytät, on täällä Kotimaassa käytetty ennenkin väärällä tavalla. Ja nimenomaan silloin kun ei hyväksytä toisen käsitystä ja ymmärrystä Jumalan sanasta ja kristinopista. Jonkinlainen valtava allergisuus kaikille niille, jotka pitävät Raamattua Jumalan sanana ja puheena ihmiselle.
Sinä annat nyt ymmärtää, etten ymmärrä oikein Raamattua ja luen musta-valkoisesti. Olen yksinkertainen uskova. Sen myönnänkin. Mutta juuri hengellisesti köyhien ja yksinkertaisessa uskossa Kristukseen olevien on taivasten valtakunta. Jumala ravitsee köyhät hyvyyksillään ja rikkaat hän lähettää tyhjinä pois.
Kuka siis ylipäätään voisi vapaasti arvioida toisen käsityksiä kristinuskosta? Ei kukaan, jos tässä mielessä vedotaan 8. käskyyn ja yritetään hiljetää vastapuoli. Vastapuoli pyritään esittämään mahdillisimman negatiivisessa valossa (yksinkertainen, musta-valkoinen, tuomitseva jne.), kun ei hyväksytä hänen argumenttiaan jostain asiasta.
Oppien ja henkien arvostelemisen kieltämiseen tätä ei missään tapauksessa voi käyttää sen varjolla että toisen maine ja kunnia ovat vaarassa! Eihän voisi olla mitään teologista tutkimustakaan ja debattia ym., jos kaikki hyssyttellään hämärään ja kaikki kritiikki kielletään. No, tähän kyllä nykyään juuri pyritään, ja tuli tässäkin ilmi. Onkin nostettu julkisuuteen ongelma, että yliopistoissa tieteellinen tutkimus on vaarantunut. Vaientamiskulttuuria.
RIITTA, on hyödytöntä kinata, kiistellä jankuttamalla, mutta kun noin kirjoitat, sanon tämän vielä kerran:
Olet kuvannut yhdenlaista teologiaa (minun mielestäni myös maalannut sen piruna seinälle) ja sitten antanut ymmärtää, että minä sitä edustaisin. Tämän minä kiistän. Minulla ei ole tekemistä kuvaamasi ajattelun kanssa. Olen kristitty sosialisti ja jossain määrin myös pietisti, elämänhistoriani kautta, ja körttiläinen. Jos haluat paremmin tietää, lue joku yli kymmenestä kirjastani, esimerkiksi ”Jeesus vai Paavali?”, jossa omasta mielestäni todistan heidän erilaisuutensa. ESIMERKIKSI siinä, että Paavali nostaa homouden syntilistalleen, mutta Jeesus ei koko asiaa mainitse.
Ei mikään asia muutu totuudeksi sitä jankuttamalla, mutta ON myös asia-argumentteja.
RIITTA (24.05.23 klo 13.33)
”Paavali kehottaa arvioimaan opit ja henget.”
Juuti niin. Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Juuri niin olen tehnyt. Paavali arvioi kirjeissään uskon veljiään ”piloille leikatuksi”, vaikka sama leikkaus oli tehty hänelle itselleen. Esimerkiksi 1.Kor.13 on hienoa, kuolematonta tekstiä, mutta kiivaalta ja kiukkuiselta Paavalilta tuli myös hyvin toisenlaista tekstiä. Sitä voimme ja saamme arvioida, siihen hän itse meitä kehottaa. Raamattu ja sen Uusi testamentti ei ole kiiltokuvaa, vaan rehellistä, syvällistä puhetta. Meidän tehtävämme ei ole sitä silotella tai kaunistella, vaan ottaa se vakavasti ja rehellisesti. Se on Jumalan sanaa, mutta saviastiassa, inhimillisten ihmisten välittämänä. Toki tiedän ja ymmärrän, että osa kristi-sisarista ja veljistä lukee sitä mustavalkoisena. ”Ymmärrätkö myös, mitä luet?”
REIJO, palaat minne?
Palaan asiaan.
Tämä on Kostille!
Vertaan eri painoksia ja palaan.
Siis tässä piti kysymäni, mihin sinä Reijo palaat?
Blogini ”kirkon äänestä” käydessä sivuun kronologiselta, päivittäiseltä blogi-liustalta, vielä joku kokoava ajatus:
Arkkipiispa Tapio Luoman haastattelu Turun Sanomissa edusti mielestäni kirkon ääntä, jota ei tarvitse hävetä, vaan josta päinvastoin voi olla ylpeä. Hän vetoso hallitusneuvottelijoihin sanomalla, että hädänalaisten auttaminen on kirkon ja kristinuskon ytimessä.
Mielestäni kirkon ei pidä politikoida. Kirkon ei tule asettua yhden puolueen asianajajaksi, toista puoluetta vastaan. (Yksi puolue tekee sen jo nimellään, mutta ei siitä tässä enempää.) Se ei kuulu kirkon agendaan. Meitä kristittyjä on Suomessa joka puolueessa. Mutta kirkon tulee olla kansan omanatuntona, vaikuttaa siihen, että yhteiskunta toimisi heikon puolesta ja yhteisen hyvän puolesta.
Olen iloiunnut keskustelun laajuudesta, vaikka se koko ajan rönsyileekin ja myös keskustelun herättämän kiinnostuksen laajuudesta. Iloa ja siunausta kaikille kevään keskellä!
RIITTA tänään klo 11.51 ja 12.52.
Kun edelleen jatkat keskustelua, lyhyesti vastaan:
En arvostele arvostelua, toisen kannan tai teologian arvostelua. Olen itse kriittinen ja minusta kritiikki ehdottomasti kuuluu keskusteluun. Arvostelen sitä, että SINÄ kerrot, mitä minä ajattelen tai mikä on minun teologiani. Siihen sinulla ei ole oikeutta, jos olet rehellinen. Ja jatkat sitä yhä, kun kirjoitat: ”Tiedän että sinua nyppii pari vuotta sitten kun kirjoitit jne” Mistä sinä sen tiedät? Minä en tiennyt, en muistanut tuota vanhaa keskustelua. Kun blogiin saattaa tulla satoja kommentteja ja tuhansia lukukertoja, ei minun muisti-kapasiteettini riitä pitämään jokaista mielessä.
Toiseksi kerrot, mikä minua loukkaa. Mistä sinä sen tiedät? En ole kovin herkkä loukkaantumaan ja usein sanonkin, että toivon suoraa, rehellistä puhetta. Mutta totta kyllä on, että keskustelu-kumppanin yläpuolelle asettuminen, se nyppii. Saksassa oli ryhmä nimeltä Bibeltreue Christen”: Raamattu-uskolliset-kristityt. Omalla nimityksellään he antoivat ymmärtää, että heidän kanssaan eri mieltä olevat olivat aina uskottomia Raamatun sanalle. Tulkitsematta on Raamattua mahdoton lukea. Kuka antaa valtuutuksen sanoa omaa tulkintaa ainoaksi oikeaksi? Se on ylimielisyyttä, pöyhkeyttä.
Kosti,
Olen ollut menossa poissa Suomestakin. Kirjoitan kuitenkin, kuten lupasi palata asiaan yli pari viikkoa sitten:
Haastoin sinut menemään Lutherin risti-käsityksen äärelle. Ne hän on esittänyt ”Mannaa Jumalan lapsille”, vt. Lk. 9:23, s.219 ja Mark. 8:34, s.99.
Ensinmainitussa kohdassa Luther ottaa esille uskovien eritasoiset voimat. Hän tässä mainitsee kaiken kieltämisen, hylkäämisen keskeiseksi ja laittaa ikäänkuin samaan ”kasaan” vanhurskauden viisauden kanssa?? Liekö kysymys Jumalan työstä uskovassa, eli Hänen vanhurskautuksestaan uudestisyntymässä eli uskoontulossa. Jos uskomme, mitä Luther sanoo, niin on kysymys Jumalan työn hylkäämisestä. Ei näin sekavasti voi sanoa, eli tulkita. Kun on kysymys ihmisen itsensä kieltämisestä, niin se ei ole Jumalan työn hylkäämisestä, mikä työ, lahjavanhurskautus on tila missä Hän itse laittaa uskoontulleen eteensä Kol. 1:22, ”… asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,” sekä Room. 5:1 ”..Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet …”. Vai onko kysymys hurskauden ja vanhurskauden sekoittaminen? Tämän kirjoituksen lopussa Luther tulkitsee Jeesuksen ristin silloisen fyysisen raskauden kertovan kuinka meidänkin on ponnisteltava, jopa jaksamisen äärirajoilla. Vaikka luen tätä 1903 painoksesta ja ilmaisut pelkän kieliasun vuoksi ovat vaikeita, niin ne kertovat evlut-RKK itseymmärryksen harhaannuttavasta vaikutuksesta.
Jeesus todella kantoi ristinsä, todisti uskostaan tällä fyysiselläkin tavalla. Sen jälkeiseen uskon tiellä kulkemiseen Jeesus kertoo uskossa olemisen salaisuuden, Matt. 11:
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”
Ottakaa MINUN ikeeni päällenne, mikä on kaksilla harteilla, Jeesuksen ja uskovan. Se on kevyt ja sopiva.
Jos tämä kommenttini huomataan, niin jatkan jo mainitsemaani kohdistukseen, mikä lähinnä koskee Mannaa-kirjan sivua 99 ja jossa saman asian viitteenä on käytetty Mark. 8:34 ja jossa lähestytään vaimo-anoppi-ristin kantamista.