Avioliittolain 1.3.2017 voimaan tullut muutos on asettanut kirkon uuteen tilanteeseen, joka uhkaa hajottaa kirkon yhtenäisyyttä. Näyttää siltä, että evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat pahasti epäonnistuneet kaitsennassaan, kun jo kymmenet papit ovat vihkineet tai ilmoittaneet vihkivänsä kirkon opetuksen vastaisesti samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Ensimmäiset kurinpitopäätökset on jo saatu ja lisää on tulossa.
Helsingin tuomiokapituli katsoi 13.9.2017 antamassaan päätöksessä pastori Sadinmaan toimineen kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta, mutta päätyi antamaan ainoastaan kirkkolakiin perustumattoman vakavan moitteen kehottaen Sadinmaata pysymään pappislupauksessaan. Aika näyttää, oliko tämä suurta viisautta vai hyväntahtoista hölmöyttä.
Professori Eila Helander on laajan selvityksensä perusteella ehdottanut ”kaksilla raiteilla ajamista”, jolloin toisaalta kirkko pitäytyisi nykyisessä avioliittokäsityksessään, mutta sallisi myös toisenlaisen vihkimiskäytännön. Elleivät piispat pysty suitsimaan pappejaan, niin tosiasiallisesti tilanne saattaa muotoutua Helanderin esittämäksi.
Nykyaikainen lääketiede on tuonut eteemme myös uudenlaisia eettisiä kysymyksiä. Miten on ymmärrettävä, että miehen identiteetin saanut henkilö synnyttää lapsen ja hänestä tulee äiti? Olipa miten vain, niin mielestäni kirkon ei tule oman sukupuolisuutensa kanssa kipuilevia ihmisiä tuomita vaan tukea.
Raamatun perusteella miehen ja naisen avioliitolla on kiistattomasti oma erityinen asemansa, eikä Kristuksen kirkko voi siitä luopua. Kirkollista vihkimistä koskevan lainsäädännön perusteella valtiokaan ei voi yleisinhimillisin, perusoikeudellisin tai tasa-arvoon liittyvin perustein pakottaa kirkkoa muuttamaan vihkimiskäytäntöään. Pidän myös selvänä, että tästä poikkeavien pappien kurinpitopäätökset pysyvät valituksista huolimatta, kunhan päätökset tehdään ja perustellaan oikein. Siksi kirkon avioliittokäsitystä ei tule muuttaa.
Kiistatonta on, ettei homoseksuaalisuutta esitetä missään Raamatun kohdassa myönteisenä asiana. Siitä huolimatta meidän pitäisi hyväksyä homoseksuaalit ihmisinä. Tulkaa kaikki –liike on oikeassa siinä, että kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Ongelmallista tässä on vain homoseksuaalien vaatimus siitä, että hyväksyminen osoitetaan vain muuttamalla kirkon oppia avioliitosta. Sitä me emme voi tehdä, koska silloin hylkäisimme Jumalan sanan avioliitosta miehen ja naisen liittona.
Piispa Björn Vikström on kirjassaan ”Monta rakkautta” arvioinut ansiokkaasti eri vaihtoehtoja. Tulkitsen kirjan päätelmiä niin, että nykyinen tilanne, jossa kirkko vihkii vain eri sukupuolta olevia, ei voi pitkään jatkua. Samaa sukupuolta olevien vihkiminen ei kuitenkaan ole mahdollista, kun meitä jääräpäitä taitaa olla tässä kirkolliskokouksessa liian paljon. Vihkioikeudesta luopuminkaan ei käy, sillä silloin jää vielä riitaa siunaamisesta. Olemmeko siis pattitilanteessa?
Vihkimisoikeudesta luopuminen olisi yksi mahdollisuus toteuttaa piispainkokouksenkin asettamaa toivetta siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevat näkemyserot eivät muodostuisi kirkkoa jakavaksi asiaksi. Kirkolliskokous on keväällä 2017 antanut kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää kirkon virkasuhteista luopumista. Tähän yhteyteen sopisi hyvin vähentää myös pappien viranomaistehtäviä kuten avioliittojen rekisteröintiä ja keskittyä avioliittojen siunaamiseen. Tämä edellyttäisi, että samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen löydetään sellainen kaava, joka sopeutuu Raamatusta ilmenevään perinteiseen avioliittokäsitykseen.
Miksi emme siis antaisi valtion huolehtia maallisesta avioliittojen rekisteröinnistä? Se todennäköisesti vaikuttaisi erityisesti pappien työhön ja kirkollisten toimitusten määrään, ehkä kirkon jäsenmäärään ja talouteenkin. Entä sitten? Kristuksen kirkko ei ole riippuvainen kirkon jäsenmäärästä tai varallisuudesta vaan siitä, että tunnustamme Kristuksen kirkkomme pääksi.
Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi viime tammikuun piispainkokouksessa, ettei kirkon tulevaisuutta voida rakentaa sanktioiden, kurinpidon, kontrollin ja oikeusprosessien avulla. Helanderin selvityksessä todetaan, että jatkuvat riidat kirkon sisällä syövät sen voimavaroja keskittyä perustehtäväänsä. Pelkäänkin, että kirkko on pian kriisitilanteessa. Kriisissä jonkun on otettava tilanne haltuunsa ja ryhdyttävä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin. Kun piispallinen kaitsenta ei saa järjestystä aikaan, on kirkolliskokouksen otettava vastuu kirkon ykseyden säilyttämisestä.
Koko kirkon historian ajan on aina harhaopit pyrkineet tunkeutumaan kirkkoon ja ottamaan sen ohjaukseensa. Nyt vain tarvitaan suoraselkäisyyttä , jotta harhaan johtavalle tielle ei lähdetä. Luther piti tärkeänä taistelua vääriä opettajia vastaan. Niissä taisteluissa oppi kirkastuu ja sitä seuraavat hyötyvät.
Jollei uusinta harhaa hyljätä, niin seuraukset ovat kirkolle todella raskaat. Koville ottaa varmasti harhaopin vastustaminen ja sen seuraukset, mutta surausten seuraukset kannattaa nyt ottaa huomioon. Kaikessa kasvatustyössä, seurausten seuraukset ovat tärkein toiminnan motivaation lähde.
Kiitos artikkelista. On tärkeää, että täällä kirjoittavat muutkin kuin Tulkaa kaikki-liikkeen edustajat ja tuovat esille oman kannanottonsa ja näkemyksensä kirkkoa uhkaavaan kriisiin.
”Tulkaa kaikki –liike on oikeassa siinä, että kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Ongelmallista tässä on vain homoseksuaalien vaatimus siitä, että hyväksyminen osoitetaan vain muuttamalla kirkon oppia avioliitosta. ” blogisti
Tuo on merkillisen syyllistävä vaatimus heitä kohtaan, jotka ovat jo aikapäiviä hyväksyneet homoseksuaalit mukaan kirkkoon ja sen toimintaan.
Rohkenenko nyt mitään kirjoittaakaan, kun Salme tuossa edellä on kiittänyt että muutkin kuin Tulkaa kaikki -ihmiset kirjoittavat? Olen samaa mieltä siitä, että monenlaisia näkemyksiä kaivataan, muitakin kuin Tk-sellaisia. 🙂
Risto Tuori on mielestän virkistävä kirkkopäättäjä: hänellä on tilannetajua ja omaperäistä ajattelua. Ehdotus erillisestä siunauskaavasta samaa sukupuolta oleville pareille tuo mieleeni 1900-luvun keskustelut eronneiden vihkimisestä. En nyt muista, ehdotettiinko eronneiden avioliiton siunaamiseen eri kaavaa, mutta vihkimiseen kyllä. Voisitko, Risto Tuori, ajatella että samaa sukupuolta olevien vihkiminenkin olisi mahdollista, mutta eri kaavalla? Kaavalla, joka muistuttaisi siviilivihkmisen kaavaa? Tällainen kaava hyväksyttiin vuonna 1958 mm. eronneiden vihkimistä ajatellen.
Risto Tuori on jotakuinkin ensimmäinen, joka on väläyttänyt eri kaavan mahdollisuutta näissä keskusteluissa. Eronneitten vihkikysymyksessä 1900-luvullahan pyrittiin kahta tietä ratkaisemaan tilanne, että osa papeista oli valmis vihkimään, osa ei. Nämä tiet olivat omantunnonvapaus olla vihkimättä tai vihkiminen eri kaavalla (joka läheni siviilikaavaa).
Vesa Hirvonen
Eihän se, että kiitin Touria artikkelista, ole ollenkaan pois Tulkaa kaikki-liikkeeltä. Minä en määrittele kuka tänne saa kirjoittaa, mutta olen iloinen monipuolisista kannanotoista. 🙂
Tarkkaan ottaen Risto Tuori toteaa:”Tämä edellyttäisi, että samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen löydetään sellainen kaava, joka sopeutuu Raamatusta ilmenevään perinteiseen avioliittokäsitykseen.”
Tällöin vihkikaava olisi samanaikaisesti sekä sisään sulkeva, että ulossulkeva:
Toisaalta pyydettäisiin siunausta niille kaikille hyville asioille, joita parisuhteeseen liittyy ja toisaalta tuotaisiin esiin ettei kuitenkaan ole kyse samasta asiasta, kuin kirkon perinteisen käsityksen mukaisessa avioliitossa.
Mitenkä tämän kaltainen kaava teologisesti tarkasteltuna poikkeaisi nykykäytännön mukaisesta esirukouksesta parisuhteensa solmineiden puolesta ja heidän kanssaan?
Miten tähän erilliseen kaavaan suhtautuisivat ne ihmiset, jotka eivät halua nähtävän mitään eroa samaa ja eri sukupuolta olevien pariskuntien avioliittojen välillä.
Reijo Tuorilta kysyisin vielä erikseen, eikö tämän kaltaista siunauskaavaa voisi ottaa käyttöön siitä huolimatta, että kirkko pitäytyy nykyisessä vihkikäytännössä. Tätä uutta kaavaa vai käytettäisiin nykyohjeen mukaisten rukousten sijaan.
Anteeksi, Siis edelleen Risto eikä Reijo.
Anteeksi, kirjoitin Touri kun pitää olla Tuori!
Salme: ”Minä en määrittele kuka tänne saa kirjoittaa, mutta olen iloinen monipuolisista kannanotoista. :)”
Vain Wallentin’ista ei nyt olisi niin väliä.
Kimmo,
en ole sanonut, ettet saa/voi tänne kirjoittaa. Olen kyllä sanonut, etten välttämättä aina lue kaikkia kommenttejasi. Tiedän lukemattakin, mitä sanot. 🙂
Luulenpa, että sinä ajattelet samoin minun suhteeni?
Se mitä kirjoittaja tarkoittaa ”kirkon ykseydellä” jää hämäräksi. Sekin jää hämäräksi mitä kirjoittaja tarkoittaa sillä että homoseksuaalit ovat tervetulleita kirkkoon, jos taustalla on sitoutuminen kirkon perinteiseen opetukseen siitä että avioliitto ( ja siis myös normatiivinen seksuaalisuhteen muoto) on miehen ja naisen välinen.
Sekin kiinnostaa että jos kirkko luopuu vihkioikeudesta ja siirtyy siunaamaan vain luterilaisen teologian pohjalta perusteltuja avioliittoja niin koskettaako tämä myös heteroavioliittojen siunaamista? Miten kirkko aikoo perustella eronneiden toisten, kolmansien jne avioliittojen siunaamisen ilman aviorikostutkintaa tai kirkon tekemää selvitystä siitä ovatko puolisot syyttömiä/ syyllisiä avioeroon ja voiko heidän avioliittoaan siten siunata vai ei.
Sari,
tarkoitatko, että homoseksuaalit eivät tule/voi tulla kirkkoon, jos kirkon avioliittokanta on miehen ja naisen välinen avioliitto?
Miten he ovat tähän asti voineet tulla kirkkoon voimassa olevan avioliittokäsityksen aikana? Jos vaaditaan avioliittokannan muuttamista siksi, että tullaan vasta muutoksen jälkeen kirkkoon, niin sehän kuulostaa kiristykseltä?
Käsittääkseni kirkkoon tullaan siksi, että halutaan kohdata Jumala ja ylistää ja palvoa Häntä. Kirkko on kristillistä uskonnonharjoittamista varten.
Salme,
Tottakai homoseksuaalit ovat voineet tulla tähänkin asti kirkkoon, vaikka kirkko on opettanut, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen on merkinnyt sitä, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen parisuhteessa on kirkon opetuksessa nähty Jumalan tahdon & luomisen & kristillisen ihmiskuvan jne. vastaisena.
Olennainen kysymys tässä on kuitenkin se, ovatko homoseksuaalit tosiasiallisesti voineet tulla kirkkoon (tai ovatko he tosiasiallisesti voineet kokea olevansa tervetulleita kirkkoon), joka opettaa, että heidän seksuaalinen suuntautumisensa on luomisen & kirkon ihmiskuvan näkökulmasta vääränlainen, ja että heidän lähimmät ja tärkeimmät kiintymyssuhteensa ovat Jumalan tahdon tai kristillisen ihmiskuvan vastaisia. Meneekö ihminen (kukaan meistä) sinne missä meidän tärkeimmistä kiintymyssuhteistamme ja perheistämme opetetaan negatiivisesti?
Tämän voi rinnastaa kysymykseen siitä, että menisivätkö seka-avioliitossa elävät ihmiset perheineen mielellään sellaiseen kirkkoon jossa opetetaan että ”avioliitto on kahden samanrotuisen välinen”, ja että valkoisen avioituminen mustan kanssa on vastoin kristillistä ihmsikuvaa, luomista ja Jumalan tahtoa? (tällaisiäkin kristillisiä kirkkoja on edelleen, tosin ilmeisesti ei Suomessa).
”ovatko homoseksuaalit tosiasiallisesti voineet tulla kirkkoon (tai ovatko he tosiasiallisesti voineet kokea olevansa tervetulleita kirkkoon), joka opettaa, että heidän seksuaalinen suuntautumisensa on luomisen & kirkon ihmiskuvan näkökulmasta vääränlainen, ja että heidän lähimmät ja tärkeimmät kiintymyssuhteensa ovat Jumalan tahdon tai kristillisen ihmiskuvan vastaisia.” Sari
Opettaako kirkko todella noin?
Sari Roman-Lagerspetz
Eihän meistä kukaan ole sen arvoinen, että astelisimme Kristuksen luo, mutta Kristus kutsuu meidät silti. Tämä sama kutsu riittää kyllä seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Ei heitä tarvitse erikseen, omana ryhmänään toista kertaa kutsua.
Kiitoksia hyvistä kommenteista. En väitä omaavani kaikkea viisautta, vaan näen ratkaisun syntyvän nimenomaan toisia kunnioittavan keskustelun kautta. Minulla ei siten ole valmiita vastauksia Jukka Kivimäen ja Sari Roman-Lagerspetzin kysymyksiin, mutta uskon, että kaavoja koskevat ratkaisut löytyvät, jos niitä aidosti etsitään. Kirkon yksyden luulen ymmärtäväni siten kuin piispainkokouskin 11.10.2017.
Perinteisestä avioliittokäsityksestä luopuminen ei ole oikea ratkaisu tähän tilanteeseen. Ei sekään, että ongelma siirretään vihkimisiä toimittavien pappien harteille kunkin henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisesti ratkaistavaksi. Avioliittolain 16 §:n mukaan kirkollisen vihkimisen edellytyksistä päättää evankelis-luterilainen kirkko, ei sen yksittäinen pappi.
Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Timo Tavast rinnasti tilanteemme Apostolien tekojen 15 luvussa tarkoitettuun Jerusalemin kokoukseen, jossa päädyttiin kompromissiin pakanakristittyjen ympärileikkauksesta. Jokin vastaavanlainen kompromissi odottaa nytkin löytäjäänsä.
Aivan samaahan Sari, voi sanoa meistäkin. Mekään emme halua kuula saarnaa, jossa homous nostetaan esiin hyväksyttävänä. Se loukkaa meitä, aivan samaan tapaan, kuin se, että…
Saako tuohon jatkaa? … kuin että heteroseksi määritellään synniksi. Näin on kai tehtykin. ’Synnissä siinnyt’ lienee ymmärretty pitkään niin, että siittäminen on syntiä.
Martti: ”‘Synnissä siinnyt’ lienee ymmärretty pitkään niin, että siittäminen on syntiä.”
Syntiä tai ei, mutta tosiasia lienee kuitenkin se, että Telluksella olisi taatusti enemmän tilaa, jos ihmisellä ei olisi muiden eläinten lailla seksuaalisia haluja. Tai ainakin Jumalallla olisi ollut hirmuinen homma maan täyttämisessä, jos jokainen ihmisyksilö olisi pitänyt luoda erikseen ilman ihmisten seksuaalisia haluja.
Eikös se ollut Jumala, joka käski ihmistn täyttää Tellus? Mitenkä se muuten olisi onnistunut ellei ”syntisen” seksksuaalisuuden avulla?
Olen miettinyt yön yli tuota Jukka Kivimäen kysymystä, eikö tämän kaltaista (samaa sukupuolta olevien parien) siunauskaavaa voisi ottaa käyttöön siitä huolimatta, että kirkko pitäytyy nykyisessä vihkikäytännössä. Niin, periaatteessa kyllä, mutta vain, jos nuo vallattomat papit saadaan noudattamaan samaa järjestystä.
Eli lopputulema on kutakuinkin sama, kuin lähetyshiippakunta asiassa.. Uuden siunaus kaavan hyväksyvät rakentavat omaa yhteisöllisyyttään kirkon sisälle ja piispojensa kaitsennasta irrottautuneet papit perustavat oman kirkkonsa. Kirkon laidat vuotaa moneen suuntaa ja monessa asiassa, mutta sille ei ihminen enää mahda mitään. Herra mahtaa kun antaa herätyksen.
Pekka: ”Koko kirkon historian ajan on aina harhaopit pyrkineet tunkeutumaan kirkkoon ja ottamaan sen ohjaukseensa.”
Mitä ”harhaoppi” käsitteenä pitää sisällään? Mitä ”harhaoppi”on? Harhaoppi on toisille oikea oppi ja toisten oikea oppi on taas toisille harhaoppi. Asiahan on niin, että oikeasta opista (Jumalan tahdosta) päättävät ihmiset äänestämällä koska Jumalan yksiselitteistä, ilman tukinnan varaa olevaa mielipidettä ei jostain syystä ole saatavilla.
Kenen oppi on ainoa oikea oppi? Eniten ääniä (kirkolliskokouksissa) saanut oppiko? Kenen oppi on harhaoppi? Äänestyksessä hävinnyt, vähemmistöön jäänyt oppiko?
Miksi erilaisia kristillisiä kirkkoja ja kuppikuntia on niin valtava määrä? Onko syy se, että kaikilla on jossain suhteessa toisistaan poikkeava oppi, eihän muuten erilaisia uskonyhteisöja olisi? Mikä niistä on oikeaoppinen ja mikä harhaoppinen ja millä perusteella? Kuka sen sanoo? Ihmiset oman makunsa mukaan äänestämällä. Enemmistö päättää mikä on oikea ja mikä harhaoppi.. Ei siinä millään Jumalalla sanan sijaa ole.
Pekka: ”Luther piti tärkeänä taistelua vääriä opettajia vastaan.”
Millä pätevyydellä ja perusteella Luther oli oikea ihminen sanomaan mikä on oikea- ja mikä väärä oppi? Millä perusteella esim. katolinen ja ortodoksikirkko ovat siis vääräoppisia? Oikea ja vääräoppisuus taitaa olla ihan kiinni siitä minkä kirkon tai kuppikunnan jäsenenä oppia tutkiskelee.
Eiköhän kysymys ole pohjimmiltaan ihan vain ihmisten mielipiteistä, makusuuntauksista ja uskosta. Jospa onkin niin, että mitään oikeaa jumaluskoa ei edes ole? Eihän sitä kukaan elävä ihminen tiedä.
Siinäpä kerrankin mainio kysymys ja hyvin perusteltu. Oikea oppi on hyvin yksinkertaisesti kuvattu 1Kor 15 1-4. Siinä on kristikunnan perusoppi. Tuon varassa kaikki seisoo tai kaatuu.
Eli Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden. Aivan niin kuin VT:n kirjoitukset jo edeltä ovat ilmoittaneet. Hänet haudattiin ja hän nousi ylös kolmantena päivänä. Sekin on VT: teksteissä. Eli Raamattua tulee lukea, pitäen avaimena tätä perusasiaa. Oppi ja evankeliumi on tässä sama asia.
Harhaoppeja ovat ne opit ja opetukset, jotka jollaintavalla vaikuttavat evankeliumin vastaisesti.
Niitä tapoja on lukemattomia. Evankeliumi on sen sijaa hyvin yksinkertainen ja helppo käsittää.
Jos uskomme, että syntimme on sovitettu ristillä, niin se on kuin polku Jumalan luo. Sille polulle ei saa laittaa mitään esteitä, eikä edes hidasteita. Sellaiset ”risut” on helppo tunnistaa harhaopeiksi. Ne voi potkaista heti pois polulta.
Mikäli tuntee evankeliumin, eli tuon opin, niin on periaatteessa hyvin helppo nähdä ne opit jotka ovat evankeliumin esteenä.
Tuota perusasiaa vastaan on aikojen saatossa aina hyökätty ja hyökätään yhä. Se kun on kaikkea meidän oikeustajuamme vastaan. Miten olisi muka mahdollista, että Jumala tulisi ihmiseksi ja vielä kuolisi meidän puolestamme”: sehän on täysin meidän järkemme vastaista. Sellaisen evankeliumin Jumala on kuitenkin meille antanut. Valita on meidän. Luotamme yleensä enemmän omaan järkeemme, kuin Jumalan mahdottomalta tuntuviin mahdollisuuksiin. Syynä on vain se, että kuvittelemme hänet jotenkin omien rajojemme sisäpuolella olevaksi.
Evankeliumia on jouduttu monin tavoin vuosisatojen aikana puolustamaan. Näissä taisteluissa on sitten muotoutunut muita kirkon oppeja ja opetuksia. Asioiden täytyy vain olla tietyllä tavalla, jotta evankeliumi voi rauhassa vaikuttaa sen mitä varten se on meille annettu.
Nyt kirkossamme vaikuttaa harha, joka pitää syntiä ihmisen heikkoutena, jonka Jumala antaa armossaan anteeksi. Eli Jumala ikään kuin katsoo sormien välistä ihmisen syntisyyttä.
Tällöin ei mitään syntien sovitusta tarvita. Joten tämä paljastaa opetuksen selvästi harhaksi, joka mitätöi evankeliumin.
Jeesus antoi henkensä ristillä meidän syntiemme tähden. Tähän sovitustyöhön usko nojaa. Usko luottaa siihen, että se riittää mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Emme me voi tehdä asian hyväksi enää mitään. Omasta mielestämme voimme pitää edelleen itseämme suurena syntisenä, mutta Jumalan mielestä olemme OK. Koska usko saa sen aikaan.
Usko tähän ei ole pelkästään totena pitämistä, vaan Jumalan antama lahja, niille, jotka se tahtovat omalle kohdalleen hyväksyä. Jumala siis vaikuttaa meissä uskon.
Helluntailainen, Vapaakirkkolainen, Katolilainen, Ortodoksi ja lukemattomat muut kristilliset kirkkokunnat pitävät kaikki tiukasti kiinni tuosta opin perustasta, eli evankeliumin sanomasta. Siihen pitäytyvistä tunnistetaan kristilliset kirkot. Tuon uskon muodot saattavat olla hyvinkin erilaisia, mutta perusta on täysin sama.
Pekka: ”Helluntailainen, Vapaakirkkolainen, Katolilainen, Ortodoksi ja lukemattomat muut kristilliset kirkkokunnat pitävät kaikki tiukasti kiinni tuosta opin perustasta, eli evankeliumin sanomasta.”
Miksi ihmeessä ne sitten sekoavat sellaisiin mitättömiin ja vähäpätöisiin lillukanvarsiin, kuin oppi tai opetus spn-avioliittoon vihkimisestä?
Pekka: ”Tuon uskon muodot saattavat olla hyvinkin erilaisia, mutta perusta on täysin sama.”
Ei voisi olla esim. katolilaisuutta ja ev.luterilaisuutta, ellei Luther (siis ihminen) olisi kehitellyt niiden välille varsin merkittäviä eroja siitä mikä on oikea oppi (siis Lutherin mielestä). Milläköhän kompetenssilla hän sen teki? Ev.lut.kirkon sisälläkin vaikuttaa vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen oppi, joka poikkeaa ev.lut.kirkon opista ihan ratkaisevilta osiltaan.
Vanhoillislestadiolainen uskonoppi perustuu ns. eksklusiiviseen eli muut ulos sulkevaan seurakuntakäsitykseen, jota liike perustelee Raamatulla ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoilla. Liikkeessä opetetaan, että VAIN USKOVAISEN ANTAMA SYNNINPÄÄSTÖ ON PÄTEVÄ ja kelpaa Jumalalle.
Ihminen voi pelastua vain Jumalan seurakunnan yhteydessä. Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan luterilainen kirkko ei itsessään ole Kristuksen kirkko. Sitä pidetään lähinnä maallisena organisaationa. Vanhoillislestadiolaisuus ei katso piirissään olevan vain oikean, vaan peräti ainoan kirkon. Vain Jumalan seurakuntaan kuuluvat ovat Kristuksen ruumis. Vain heidän keskuudessaan on mahdollista saada synnit anteeksi. Vain heidän yhteisönsä kautta johtaa tie iankaikkiseen elämään.