Olennaisin kysymys kirkkomme tulevaisuudessa ei ole kirkollisten riittien muodoissa eikä tavassa jolla kirkkomme kohtaa erilaisia ihmisryhmiä. Näiden rinnalla paljon olennaisempaa on, pyrkiikö kirkko edelleenkin omassa toiminnassa täyttämään sille laissa asetetun tehtävän. Uskotaanko ja opetetaanko kirkossa edelleen kirkkolain 1 luvun 1 § määräämällä tavalla.
Aikamme kirkkoa voisi verrata munaan. Aidossa munassa on sisällä valkuainen ja ruskuainen. Jos munankuoreen tehdään pieni reikä ja valutetaan sisältö pois, jää jäljelle tyhjä kuori. Ulkoapäin tämä kuori näyttää edelleen munalta, mutta sellaisenaan se kelpaavat vain koristeeksi. Asia muuttuu jos tyhjän kuoren sisään laitetaan uusi sisältö, vaikkapa valuttamalla se täyteen suklaamassaa. Kuten aidossa munassa, myös suklaamunassa on sisältö. Suklaamuna sisältää makeaa massaa.
Näin valvomisen sunnuntaina on hyvä pohtia kumpi kuvaus vastaa paremmin sitä kirkkoa jonka me itse koemme omaksemme. Kumman siis valitsemme, aidon munan vai suklaamunan?
Miten on? Uskommeko kuten kirkkomme katekismus meille opettaa, Isään Kaikkivaltiaaseen luojaan ja Jeesukseen Kristukseen meidän syntiemme sovittajaan? Uskommeko siis että kolmiyhteinen Jumalamme tuli meidän pelastuksemme tähden Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi ja kuoli ristillä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä? Uskommeko olevamme syntymästämme asti syntisiä ja ettemme omin voimin, omilla hyvillä teoillamme voi pelastua, vaan Pyhä Henki, Herra ja eläväksi tekijä, antaa meille tämän pelastavan uskon.
Jos kirkkomme luopuu tästä uskosta, on jäljellä vain tyhjät kuoret, siis joukko muotomenoja. Jos kirkkomme sanoittaa uskonsa jotenkin toisin, siis sellaisella tavalla johon uskontunnustus ei enää istu, on kirkkomme aito sisältö vaihdettu makeaan massaan.
Nikean uskontunnustus on tänään kirkossamme yhtä ajankohtainen kuin se oli silloin kun se ensi kerran kirjoitettiin. Meillä voi olla näkemyseroja Pyhän Raamatun lukutavasta ja joidenkin yksittäisten jakeiden tulkinnasta. Keskeistä kuitenkin on että pysymme siinä uskossa johon kristillinen kirkkomme perustuu.
Kerkiikö tuos ihminen muuta tehdäkkään, aika touhuu???
Entä jos unohtaa par päöivee välistä, niin pittääkö muistaessa sitä koko rumpa tehdä niidenkin edestä???
Jorma, se mitä kirjoitat on pitkälti oikein, mutta tarkaamaton lukija saattaa tulkita asian niin, että pyhittyminen olisi pelastuksen edellytys.
On kuitenkin niin, että Herra antaa uskon sille kelle tahtoo ja pyhittää kenet tahtoo ja miten tahtoo.
Siksipä meidän ei tule arvailla kenenkään lähimmäisemme taivaspaikkaa ulkoisten merkkien perusteella.
Tämä ei ole yhtään pois siitä että Raamatusa on ilmoitettu mikä on Herran edessä hyvää ja mikä ei ole Herralle mieleen. Laki on edelleen se, millaisena Herra on sen meille antanut.
Pelastus ei ole kinni muotomenoista.
Jukka Kivimäki, mitä ovat muotomenot, tarkoitatko että ko katekismuksen kohta on muotomenoa??
Kiitos, Jukka Kivimäki.
Kokemukseni, raskaatkin sellaiset, suosittavat minua kuitenkin pysymään tässä luterilaisessa tunnustuksessamme, jota kovasti arvostan.
Minulle Paavali ei ole se vanhapoika, vaan Herramme valitsema apostoli. ”Sentähden se, joka kääntää selkänsä näille ohjeille, ei käännä selkäänsä ihmiselle vaan Jumalalle, joka antaa teihin Pyhän Henkensä”. (1 Tess 4)
”Kehoitamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä”.(1 Tess 5)
Mahdotonta tuo olisi, jos kukaan ei mitään kenessäkään näkisi..
Ari
Herramme kyllä kuulee rukouksemme ihan riippumatta siitä koska olimme rukoilleet edellisen kerran.
Jorma. Armon vastaan ottaminen ei ole selänkääntöä ohjelle. Kurittomien ojentaminen ei ole heidän hylkäämistään seurakunnan ulkopuolelle. Ethän sinä kuitenkaan näe heidän sydämmensä tilaa.
Maallinen virkavalta tuomitsee vain maallisten lakien mukaan. Taivaallisten lakien mukaan tuomitsee yksin Jumala, ei lähimmäiset toinen toisiaan.
Siispä ojenna toki lähimmäistäsi pysymään Herran tiellä, mutta älä kurita ketään oman mittasi mukaan. Jokainen kantakoon siis oman ristinsä, älä laita lähimmäistäsi kantamaan omaasi.
Käsittelen uskoon ja vaellukseen liittyviä opillisiä kysymyksiä yleisellä tasolla. Hiukan erikoisena pidän tuota pienoista koulumestarin asennettasi. Keskustelua myös haittaa olemattomien rivinvälien lukeminen asioiden sijasta.
Minä aloin ainoastaan puhua syyllisyydestä.
Hyvä Paimen etsii kadonneita sanansa kautta. Ei sen vuoksi ole samantekevää mitä kirkossa opetetaan Jumalan tahdosta, rakkaudesta ja uskosta.
Sitä kummastelen, että mistä tuomitsemisesta sinä ikään kuin vihjailet, Jukka? Olenko minä käynyt siellä Espoossa tuomitsemassa ja rankaisemassa maallisten/taivaallisten lakien mukaan kristittyjä? Onko herätyskristillisyys sinulle ihan noin vain yleensä kirkostamme pois potkittava inhoke – ihmisiä, jotka eivät ansaitse kristityn sisaren ja veljen kohtelua? Tätä ajatusta tapaa paljon. Siinä tapauksessa tuomitseminen jää kokonaan sinun vastuullesi, samoin kristillisen rakkauden puute. Minähän olen tässä ottanut esille vain yleisellä tasoilla pari asiaa Paavalin kirjeistä, jotta keskustelussa muistaisimme, että usko on uutta elämää Jumalalle eikä hengellistä kuolemaa ja piittaamattomuutta.
Monella muistossaan haava, kun joku ns. herätyskristitty on kysynyt ”oletko uskossa” tai sitten kirkastanut Jumalan sanaa vaelluksen ohjeeksi. Jospa siellä kuitenkin oli takana vilpitön rakkaus ja hyvä tarkoitus? Saarnaajan kirja puhuu kauniisti viisaisiin neuvoihin oikein suhtautumisesta.
Jorma Ojala
Tuon ”inhokiksi” kutsumasi herätysliikeväen ydin on niissä seurakuntaisissa, jotka kutakuinkin viikottain osallistuvat oman kotiseurakuntansa jumalanpalveluselämään siellä samassa joukossa monin tavoin erilaisten ihmisten kanssa sekä lisäksi vielä säännöllisesti erinäisin muihin hengellisiin tilaisuuksiin vaikkapa oman herätysliikkeensä piirissä. Tämä lisäksi he toki osallistuvat keskivertokansalaisten tavoin erinäisiin maalisiin kulttuuririentoihin.
Herätysliikeet ovat kansankirkomme hengellisyyttä koossa pitävä voima. Herätysliikeväen ydin ei ole enemmän tai vähemmän pysyvästi kansankirkkomme ulkopuolelle leiriytyneissä ryhmittymissä.
En tiedä, millaisia eettisiä ohjeita blogisteille annetaan, mutta minusta olisi mukavaa, Jukka K., jos et vääntelisi minun sanomisiani.
Missä olen Jorma väännellyt sanomisiasi? Sinä otit esiin tuon ”inhoke” termin. Minua aktiivisena herätysliikeihmisenä termin käyttö loukkaa.