Olennaisin kysymys kirkkomme tulevaisuudessa ei ole kirkollisten riittien muodoissa eikä tavassa jolla kirkkomme kohtaa erilaisia ihmisryhmiä. Näiden rinnalla paljon olennaisempaa on, pyrkiikö kirkko edelleenkin omassa toiminnassa täyttämään sille laissa asetetun tehtävän. Uskotaanko ja opetetaanko kirkossa edelleen kirkkolain 1 luvun 1 § määräämällä tavalla.
Aikamme kirkkoa voisi verrata munaan. Aidossa munassa on sisällä valkuainen ja ruskuainen. Jos munankuoreen tehdään pieni reikä ja valutetaan sisältö pois, jää jäljelle tyhjä kuori. Ulkoapäin tämä kuori näyttää edelleen munalta, mutta sellaisenaan se kelpaavat vain koristeeksi. Asia muuttuu jos tyhjän kuoren sisään laitetaan uusi sisältö, vaikkapa valuttamalla se täyteen suklaamassaa. Kuten aidossa munassa, myös suklaamunassa on sisältö. Suklaamuna sisältää makeaa massaa.
Näin valvomisen sunnuntaina on hyvä pohtia kumpi kuvaus vastaa paremmin sitä kirkkoa jonka me itse koemme omaksemme. Kumman siis valitsemme, aidon munan vai suklaamunan?
Miten on? Uskommeko kuten kirkkomme katekismus meille opettaa, Isään Kaikkivaltiaaseen luojaan ja Jeesukseen Kristukseen meidän syntiemme sovittajaan? Uskommeko siis että kolmiyhteinen Jumalamme tuli meidän pelastuksemme tähden Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi ja kuoli ristillä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä? Uskommeko olevamme syntymästämme asti syntisiä ja ettemme omin voimin, omilla hyvillä teoillamme voi pelastua, vaan Pyhä Henki, Herra ja eläväksi tekijä, antaa meille tämän pelastavan uskon.
Jos kirkkomme luopuu tästä uskosta, on jäljellä vain tyhjät kuoret, siis joukko muotomenoja. Jos kirkkomme sanoittaa uskonsa jotenkin toisin, siis sellaisella tavalla johon uskontunnustus ei enää istu, on kirkkomme aito sisältö vaihdettu makeaan massaan.
Nikean uskontunnustus on tänään kirkossamme yhtä ajankohtainen kuin se oli silloin kun se ensi kerran kirjoitettiin. Meillä voi olla näkemyseroja Pyhän Raamatun lukutavasta ja joidenkin yksittäisten jakeiden tulkinnasta. Keskeistä kuitenkin on että pysymme siinä uskossa johon kristillinen kirkkomme perustuu.
Viisi tähteä. Juuri tästä on kysymys.
Opillisesti esimerkiksi kysymys kirkon suhtautumisesta homoliittoihin ei ole keskeinen. Kaukana siitä. Jos niihin halutaan löytää teologiset perusteet, ne löytyvät.
Typerää riidellä sivuseikoista, kun samalla kirkon uskon kaikkein keskeisimmät sanoitukset – uskontunnustukset – vaivihkaa muuttuvat tyhjiksi sanoiksi, ontoiksi kuoriksi: yhä harvempi edes kirkon uskollinen tyttö tai poika, tapakristityistä puhumattakaan, niihin uskoo muuta kuin korkeintaan erittäin symbolisella ja viitteellisellä tavalla.
Osuit kohtalaisen oikeaan. Olennaista onkin etsitäänkö teologisia perusteita samaa sukupuolta olevien parisuhteiden positiiviselle kohtaamiselle – omaa vertauskuvaani käyttäen, suklaamassasta, vai kirkon aidosta teologiasta, kuten esimerkiksi luterilaisesta vanhurskauttamiskäsityksestä.
Suklaamassasta löytyy juuri sitä, mitä sinne on laitettu, aito sisältö on sellainen millaisena se on annettu. Meille annetusta evankeliumista on vielä paljon ammennettavaa.
Milloin sitten on kyse suklaamunateologiasta ja milloin vai siitä että tulkitsemme Raamatussa ilmoitettua eri tavalla.
Parasta olisi jos voisimme perustella raamatuntulkintaamme vain ja ainoastaan Raamatulla. Herran erityiseen ilmoitukseen kuuluu kuitenkin vain se mitä on ilmoitettu ja rinnalla voimme toki katsoa Herran yleistä ilmoitusta luomakunnan näkyvässä todellisuudessa. Ne eivät ole ristiriidassa, kun osaamme tulkita asioita oikein.
Tilanne on kokonaan toinen, jos alamme täyttää erityisen ilmoituksen mahdollisia aukkopaikkoja vaikkapa aikamme käyttäytymistieteellisillä käsityksillä ja oletamme silloinkin ettei erityinen ilmoitus voi olla ristiriidassa juuri meidän aikamme käsitysten kanssa. Tämä siis suhteessa vaikkapa Raamatun etiikkaan. Tällöin siis Raamatun käsitys oikeasta ja väärästä vaihdetaan aikamme yleisiin käsityksiin.
Kiitokset Jukalle valvomisen sunnuntain ydinilmoituksesta.
Kehotan lukemaan Vanhan testamentin profeettoja. Heiltä löytyy eettistä – tai sanoisinko sosiaalieettistä – sanomaa, joka puhuttelee tänäkin päivänä, osuu ytimeen. Onko sillä sanomalla kristitylle merkitystä kirjoitettaessa numero äänestyslippuun? Ja mitä se vaatii kirkolta?
Jorma Hentilä: ”Kehotan lukemaan Vanhan testamentin profeettoja.”
Kun olen keskustellut eräiden uudestisyntyneiden kanssa ovat he sanoneet ettei VT:n opetuksia pidä noudattaa niinkään vaan keskittyä UT:n sanomaan joka on sitä todellista kristinuskoa.
Kenen tulkinta on se oikea? Pitääkö Raamattua totella kokonaisuudessaan? En ymmärrä näitä ristiriitaisia ilmoituksia.
Ensin on ymmärrettävä miksi Raamattu on ylipäätään jaettu uuteen testamenttiin ja vanhaan testamenttiin. Mikä oli niin merkittävä asia että Israelin kansan ja koko ihmiskunnan historia on jaettu kahteen osaan?
Jos Raamattua pitää kokonaisuutena sääntöluettelona, ei tämä, eikä mikään muukaan, avaudu. Kun ymmärtää mitä Jeesuksen tuleminen, Jeesuksen elämä, opetukset ja ennen kaikkea sovituskuolema merkitsi, ja mitä se muutti, alkaa avautua sekin miten Raamattua tulee lukea ja tulkita eri kohdissa.
Kysymys kuuluu: Kuka on tämä Jeesus? Ja mitä häneen uskominen merkitsee?
Raamattu on osattava myös nähdä jatkumona, kertomuksena, jossa on eri vaiheita. Kuin romaani, jossa on juoni ja henkilöitä. Ja oivallettava keitä me olemme tässä kertomuksessa ja missä kohden tulemme mukaan. Siis me pakanakristityt. Ja mikä tämä juoni kokonaisuudessaan on, mihin se tähtää ja mitä siinä on tapahtunut, mitkä vaiheet on ohitettu, missä ollaan nyt ja mikä on vielä edessä.
Muutamia hyviä täkyjä tämän kaiken hahmottamiseen löytyy Raamatusta itsestään. Jumala itse puhuu siitä millä tavalla uusi liitto on erilainen kuin vanha. Jer.31:31-
Jumala on liittojen Jumala.
Kuten Sari mainitsi niin Jer. 31:ssä puhutaan uudesta liitosta Jeesuksen kautta. Tästä liitosta olemme myös me pakanakristityt päässeet osallisiksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Hebrealaiskirjeen 8. luku käsittelee samaa aihetta.
Esirippu repesi ylhäältä alas kun Jeesus ristiinnaulittiin. Erottava väliverho on poissa ja sekä juutalaiset että pakanat voivat lähestyä kaikkein pyhintä, Jumalaa, ilman pelkoa, uskon kautta Jeesuksen sovituskuolemaan.
Jeesus on se Aabrahamin siemen, jonka kautta kaikki kansakunnat maan päällä tulevat siunatuiksi.
Sari. Eihän Pyhä Raamattu ole yksi yhtenäinen teos, vaan siinä on 66 eri aikakausina kirjoitettua ihan erillistä kirjaa. Niiden kirjoittajia on toki enemmänkin kuin 66.
Oppi ei ole muuttunut ,vaan sen tulkinta on, vastatakseen paremmin ihmisten eksistentiaaliseen kyselyyn. Ja hyvä niin.