Poliittisella puolella presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 ns Koiviston konklaavin, jossa hän läksytti ylimmät oikeudenpalvelijat ja syyttäjät, jotta pankit eivät häviäisi oikeustaisteluita velkaisia asiakkaitaan kohtaan. Tänään hänen aatesisarensa, jotka siihen aikaan olivat vasta naperoita, intohimoisesti vaativat EU:ssa oikeusvaltioperiaatetta rahojen jakoperusteiksi. Puolaa ja Unkaria syytetään siitä, että poliitikot puuttuvat oikeuslaitoksen toimintaan.
Kirkollisella puolella tänä päivänä piispainkokous on puuttunut tuomiokapitulien itsenäiseen toimintaan ja lakisääteiseen pappien toiminnan valvontavelvollisuuteen kehottamalla suhtautumaan kirkkolakia ja pappislupaustaan rikkoviin pappeihin erityisellä pehmeydellä. Onko tämä myös ”oikeusvaltioperiaatteen” vastaista?
Miten tuomiokapituli noudattaa lakisääteistä tehtäväänsä esimerkiksi sateenkaaripapit.wordpress.com sivustolla julkisesti lain vastaiseen toimintaan sitoutuneita pappeja kohtaan? Miten tuomiokapitulien lainopilliset asessorit uskaltavat tuoda lain noudattamisen vaatimuksen tuomiokapitulin istuntoihin, joissa piispa lähes tsaarinomaisilla valtuuksilla johtaa puhetta? Ns sateenkaaripappeja on jokaisen tuomiokapitulin alueella, mutta yksikään tuomiokapituli ei ole oma-aloitteisesti puuttunut näiden harjoittamaan julkiseen kiihotukseen kirkkolain vastaiseen ja kirkkoa hajottavaan ja kirkolliskokouksen päätöksen vastaiseen toimintaan. Lakia ja pappislupaustaan noudattavat papit joutuvat häpeään!
Tuomiokapituli on Oulussa jättänyt rangaistuksen antamatta ja siirtänyt asian piispan pastoraaliseen käsittelyyn. Onko se tuomiokapitulin toimenkuvan mukaista? Piispanhan tulisi itsenäisesti ja oma-aloitteisesti ottaa papit pastoraaliseen käsittelyyn, ei vasta tuomiokapitulin päätöksellä. Herää myös kysymys, onko kyseinen päätös laillinen, jos piispa ei ole jäävännyt itseään itseään koskevan käsittelyn ajaksi?
Ei ihme, että kolmekymppiset omilla aivoillaan ajattelevat naiset etääntyvät kirkosta, kun kirkon päättävät elimet lainlyövät tehtävänsä, eli osoittavat välinpitämättömyyttä Kirkkolakia ja Raamatun sanaa kohtaan. Kirkon non 7.000 papista vain noin 150 on näitä harhaan yllyttäviä pappeja. Eikö kirkko saa työntekijöitään noudattamaan lakia ja pappislupauksiaan? Pitääkö joka asiaan hakea hallinto-oikeuden päätös, ennen kuin kirkon johto suostuu ottamaan jämäkän johdon? Sateenkaaripapistot -sivuston lakkauttamisesta on jo tutkintapyyntö poliisille jätetty. Mitä seuraavaksi täytyy tehdä, jotta kirkko palaa Kirkkolain noudattamiseen ja syntisille armon julistamiseen?
Sari Weckström:
”Kimmo, kuinka monta vuotta sinä olet olkut tällä palstalla kommentoumassa kurkon asioita jitka eivät sinulle oikeasti kuulu?”
Logiikkasi tuossa näyttää olevan, että kommentointi on sallittua vain, jos kuuluu ko. joukkoon.
Kun et ole sateenkaari-ihmisiä etkä kuulu sateenkaaripappeihin, niin sinun logiikkasi mukaan sinulta voi aiheellisesti kysyä: Sari, kuinka monta vuotta sinä olet ollut tällä palstalla kommentoimassa asioita jotka eivät sinulle oikeasti kuulu?
Sari Veckström:
”Tämä olisi, iman noita “sateenkaaripappeja”, muutoin kyllä oikein hyvä paikka lakata jauhamasta vihkimisestä ja homoseksuaalisuudesta.
Mutta tuskin liberaalipuoli jättää asiaa rauhaan ennenkuin toivottu muutos on saatu läpi.”
Nyt kannattaisi lukea näitä blogeja, laittaa muistiin aloittajat ja tehdä vaikka tutkimustyötä blogien historiassa laajemminkin. NImittäin
havaitset aika nopeasti puhuvasi aika lailla palturia siitä, ketkä täällä näitä asioita ovat esille ottaneet.
Werner Janhonen: ”Kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen.” Tuo edellä oleva on kyllä epävirallinen avioliiton määritelmä. Suomen laki tuntee vain yhdenlaisen avioliiton.
Werner Janhonen: ”Jos vähän reilu sata kansanedustajaa on homoliiton luvannut. Heiltä pitää vaatia vaatia rekisteröiminenkin?” Soppii soppii, eppäillä soppii. Noin suurin piirtein sanoi kapteeni Kaarna Tuntemattomassa.
Soppii soppii, vaatia aina soppii. Noin vastaan Wernerille.
Miksei homo ideologia pysty perustamaan omaa seurakuntaa vaikka sillä on paljon kannattajia?
Homoseksuaalisuus ei ole sen enempää ideologia kuin vasenkätisyys tai värisokeuskaan.
Päivi Räsänen opetti piispalle, että vasenkätisyys ja värisokeus ei ole synti.
Vasenkätiset pakotettiin kuitenkin aikoinaan opettelemaan oikeakätisiksi. Seurauksena oli alemmuudentunnetta, epävarmuuta ja esimerkiksi änkyttämistä.
Leo Tihinen. Juuri tästä on kysymys: kirkon avioliittokäsitys ja sitä ilmentävä avioliittoon vihkiminen halutaan muuttaa. Siitä, että Raamatussa ei nimenomaisesti kerrota avioliittoon vihkimisen toimituksesta, ei tietenkään seuraa, että itse asiaa ei olisi.
Samat tahot, jotka virkakysymyksen osalta vetosivat lakiin, yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin ja puolustivat tiukkaa linjaa ovat samoja tahoja, jotka nyt kannustavat sooloiluun, lepsuun linjaan, yhteisesti sovittujen pelisääntöjen rikkomiseen ja vetoavat yhteiskunnan lakiin.
Minä en voi tehdä tästä kuviosta mitään muuta arviota kuin sen, että taustasyy on ideologis-teologinen. Se saa aikaan, että nähdään hyväksi asiaksi sekä naispappeuden vastustuksen murtaminen että spn-parien kirkollinen vihkiminen. Ja jos joku väittää vastaan näissä asioissa, häntä ei tarvitse kuunnella. Hän on ideologisesti ja teologisesti väärässä (=ihmisarvon kyseenalaistava). Vetoaapa sitten Raamattuun, kirkon tunnustukseen, kristikunnan traditioon, omatuntoon tai vaikka luonnonoikeuteen.
Minun asiani ei ole neuvoa kirkollista esivaltaa. Ihmettelen vain sitä, että virkakysymyksen ”lopullisessa ratkaisussa” vedottiin kyllä lakiin, järjestykseen ja kirkolliskokouksen päätökseen. Mutta nyt kirkolliskokouksen ratkaisujen yli voidaan kävellä, järjestystä rikkoa ja laintulkintakin on vähän niin ja näin. Laittomuuden henki toimii tällä tavoin.
Onko olemassa joku kirkollinen avioliittolaki? Papit vihkivät ymmärtääkseni avioliittoon aivan maallisen lain valtuuttamina.
Pentti: ”Onko olemassa joku kirkollinen avioliittolaki?”
Tietäääkkseni Suomessa on vain yksi avioliittolaki, joka koskee instituutiota, jonka nimi on avioliitto, ei ”kirkollinen” enempää kuin ”kristittykään” ja johon voidaan tätä nykyä vihkiä niin homo- kuin heteroparejakin.
”Tietäääkkseni Suomessa on vain yksi avioliittolaki.” Tämä käsitys minullakin on.
Yksi avioliittolaki. Yksi maistraatti.
Marko Sjöblom: ”Samat tahot, jotka virkakysymyksen osalta vetosivat lakiin, yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin ja puolustivat tiukkaa linjaa ovat samoja tahoja, jotka nyt kannustavat sooloiluun, lepsuun linjaan, yhteisesti sovittujen pelisääntöjen rikkomiseen ja vetoavat yhteiskunnan lakiin.”
Edellä oleva väitteesi ei pidä täysin paikkaansa. Minä olen virkauudistuksen kannalla ja vaadin ”kovia otteita” syrjinnälle, sillä virkauudistus on tehty ev.lut kirkon ylimmän päättäjän Kirkolliskokouksen päätöksellä. Toiseksi, kirkossakin esiintyvä, sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä on vallitsevien lakien ja yhteiskunnallisen moraalin vastaista. Naispapeilla tulee olla oikeus harjoittaa ammattiaan vapaasti.
Koska kunnioitan lakia, niin en ole kovin innokkaasti tukenut ns. kapinapappien toimintaa. En ole kuitenkaan niitä kovin voimakkaasti paheksunutkaan. Ajattelen, että ehkä on joskus tilanteita, joissa lait ja asetuset murtuvat kuin padot ja mikään ei voi estää muutosta. (Berliinin muuri murtui ”laittomasti”)
Mennääs´ rauhas´, ehkä Kirkolliskokous piankin päättää, että kaikki vihkiparit voidaan kirkossa vihkiä.
Leo Tihinen. Kirkolliskokouksetkin voivat erehtyä. Ja ovat erehtyneetkin. Todennäköisesti erehtyvät tulevaisuudessakin, vaikka en profeetta olekaan.
Harmi, että Jumalan sanan mukaan toimiminen koetaan ”syrjintänä”.
Mistähän johtuu, että naispappeuden aikana kirkon jäsenmäärä on tippunut yli 90 prosentista 68 prosenttiin?
Jospa se johtuisi siitä, että naispappien väheksyjät ja samansukupuolisten liittojen torjujat ovat niin näkyvästi ilmoittaneet edustavansa aitoa kristillisyyttä.
Eli Martin tulkinnan mukaan naispappeuden ja homokymysyksen aiheuttama Skisma on aiheuttanut kirkolle 22 prosentin jäsenmäärän vähenemisen.
Oikaiset, Werner Janhonen. Esitin mahdollisena ajatuksena, että tuossa skismassa vanhoilliset ovat näkyvällä esiintymisellään synnyttäneet yleisen harhakäsityksen kristillisyyden luonteesta. Tämä mielikuva on saattanut olla etäännyttämässä ihmisiä kirkosta. Toisaalta on vanhoillisia, jotka ovat itse eronneet liian maallistuneena pitämästään kirkosta.
Leo Tihinen. Kirkolliskokouksetkin voivat erehtyä. Ja ovat erehtyneetkin. Todennäköisesti erehtyvät tulevaisuudessakin, vaikka en profeetta olekaan.
Marko Sjöblom: Kirkolliskokouksetkin voivat erehtyä. Ja ovat erehtyneetkin. Todennäköisesti erehtyvät tulevaisuudessakin, vaikka en profeetta olekaan.
Kirkolliskokoukset koostuvat ihmisistä, niin miksipä ne eivät voisi erehtyä, mutta mistäpä täältä maailmasta löytyisi erehtymätön tietolähde? Jonkun on kuitenkin hoidettava hallintoa ja uskallettava tehdä päätöksiä ja johonkin on vedettävä raja kun päätökset on tehty. Kuuluisa sanonta: ”Kansa on puhunut pulinat pois”, pitäisi kelvata myös Kirkolliskokouksen virkauudistuspäätöksessä hävinneille.
Vaikka Raamattu on ev.lut kirkossa kristillisen elämän ainoa ohje, niin se on kuitenkin niin tulkinnanvarainen, että sen soveltaminen käytäntöön tarvitsee ihmisen järkeä. (Pyhäähenkeä)
Herätysliikke, jossa nuoruuteni vietin, korosti liikettään Jumalanvaltakuntana, joka on erehtymätön. Siellä yhdistyksen johtokunnista tehtiin Jumalanhuoneen hallituksia, joiden päätöksiä ei sopinut arvostella. No onneksi järki voitti ja huomattiin, että oltiin menty pahasti harhaan.
Sen olen oppinut edellisestä tapauksesta, että täällä maanpäällä ei ole kirkkoa, uskonnollista yhteisöä, eikä opettajaa, joka olisi erehtymätön. Demokratia on hyvä hallintotapa kirkossammekin – ei erehtymätön, mutta ehkä paras.
Erehtymistä vakavampaa on, että tehdään tietoisesti Jumalan sanan vastaisia päätöksiä. Ilman riittäviä teologisia perusteluja.
Kirkon kuuluu olla Kuningaskunta eikä demokratia.
Kirkon kuuluu olla sisarten ja veljien muodostama perhekunta tai ystäväpiiri: ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. – – – En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.”
Leo Tihinen. Kumpikaan meistä ei varmasti vastusta demokratiaa. Mutta, mutta…
Ihmisen järki on kuitenkin synnin turmelema. Siksi se tarvitsee varsinkin uskoon ja kristilliseen elämään liittyvissä asioissa tuekseen Jumalan sanaa, Raamattua ja Pyhää Henkeä. Pyhä Henki ei todellakaan ole sama asia kuin ihmisjärki, ei edes järkevien tai ymmärtävien ihmisten porukka. Ja tässä tarvitaan nimenomaan uskoa Raamattuun, luottamusta siihen ja usein myös kuuliaisuutta sille: usko avaa ymmärryksen. Tarvittaessa myös niin, että pitäydytään Raamattuun vastoin ns. yleistä mielipidettä, ajan henkeä jne. ”Niin varmimmin Herrasta eksytään, mitä vähemmän Raamattua rakastaa. Sana selkeä silpuksi revitään, äänestetään mitä pidetään” lauloi joku gospelbändi.
Ilman sarvia ja hampaita: Minä ymmärrän edelleenkin niin, että kirkolliskokouksemme päätös virkakysymyksessä on ollut vastoin Jumalan sanaa. Ja sitä seuraavat sovellukset vielä enemmän. Nyt ollaan vaatimassa vähintäänkin yhtä vakavia muutoksia kirkon avioliittokäsitykseen. Minulla ei ole mitään halua loukata tietoisesti yhtään ketään ja voin olla omissa kannoissani myös väärässä. Valitettavasti näistä kahdesta asiasta on tullut monella tapaa ladattuja ja tunteitakin kuohuttavia kiistakysymyksiä liiankin kanssa. Luulin joskus, että ”kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on” jos aikuiset ihmiset osaisivat kohdata toisensa sivistyneesti. Olen valitettavasti ollut väärässä. Minua ihmetytti kauan, miksi juuri Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja eri tavoin perinteisiin kristillisiin käsityksiin pitäytyvät julistetaan ongelmatapauksiksi kirkossa. Kunnes ymmärsin, että kyse on ideologis-teologisesta valtapelistä ja -kamppailusta. Ne taas tapaavat olla luonteeltaan nollasummapelejä: voittajalle kaikki, häviäjältä kaikki pois. Vaikka taktisista syistä luvattaisiin elintilaa, erioikeuksia yms. Sitä voi tosin miettiä, kuinka kristillistä tällainen syvimmiltään on.
”Minua ihmetytti kauan, miksi juuri Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja eri tavoin perinteisiin kristillisiin käsityksiin pitäytyvät julistetaan ongelmatapauksiksi kirkossa.” Nähdäkseni tuosta listasta vain ’perinteiset käsitykset’ pitävät paikkansa. Niihin toki kuuluvat perinteiset käsitykset Raamatun ja tunnustuskirjojen tulkinnasta. Perinteeseen pitäytytminen sisältää vakavan vaaran: ”Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.”
Menipä sanat sekaisin, perinnäissäännöt on ihan eri asia kuin esimerkiksi pappisvirka.
Marko Sjöblom
Ensinnäkin tarkennan, että ei minunkaan kasitteistössä Pyhä Henki ole sama kuin ihmisjärki, mutta kun tiedän, että jotkut eivä hyväksy, että Raamattu voi tulkita tai ymmärtää järjellä niin lisäsin heitä varten vaihtoehdoksi tuon Pyhänhengen sulkuihin.
Toisaalta en viitsisi kehua omaavani Pyhäähenkeä, joten minun on ajateltava näitä uskonnollisia/hengellisiä kysymuksiä järjellä.
Edellisessä kommentissa hieman kerroin, mitä uskonnollinen erehtymättömyys saa aikaan.
Ihmisjärkeä en luonnehtisi synnin turmelemaksi. Kyllä kai kirkossakin pääasiassa järkeä käytetään ja pitää käyttää. Esim. minulla nyt ei ole nyt muuta käyttää näissä keskuskusteluissa kuin Raamattu ja oma ymmärrys ja tällaista jälkeä niistä syntyy.
Marko Sjöblom: Minä ymmärrän edelleenkin niin, että kirkolliskokouksemme päätös virkakysymyksessä on ollut vastoin Jumalan sanaa. Ja sitä seuraavat sovellukset vielä enemmän. Nyt ollaan vaatimassa vähintäänkin yhtä vakavia muutoksia kirkon avioliittokäsitykseen.
Voithan sinä ihan vapaasti ymmärtää noin, mutta, etkö voi ymmärtää niin, että kyllä Jumala vaikuttaa ihmismielissä sanotaan nyt vaikka Pyhänhenkensä kautta niin, että Kirkolliskokouksesta tulee hyviä pätöksiä, jotka ovat meille ihmisille siunaukseksi?
Noin minä uskon ja kokemus lähes 70 vuoden elinajaltani on, että voin sanoa Jumalan meitä Suomalaisia siunanneen.
Marko S. :”Minua ihmetytti kauan, miksi juuri Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja eri tavoin perinteisiin kristillisiin käsityksiin pitäytyvät julistetaan ongelmatapauksiksi kirkossa. Kunnes ymmärsin, että kyse on ideologis-teologisesta valtapelistä ja -kamppailusta.”
Suurella kiinnostuksella seuraan tätä kehitystä ikään kuin hiirilaboratoriossa. En voinut olla tekemättä vertailuja, kun luen parhaillaan Venäjän historiaa. Todella mielenkiintoisia yhtymäkohtia sieltä on löytynyt. Kirkon tulevaisuuden varaan ei paljoa voi rakentaa, kun niin eri suunnilta sitä ja varsinkin sen opin perustuksia vastaan hyökätään. Pahinta on se mitä tapahtuu kirkon sisällä. Ihmettelin pitkään sitä, miksi kirkon omat pyrkivät monin tavoin romuttamaan kirkon merkitystä ja arvovaltaa. Olen tullut siihen tulokseen, että Jumala antaa tämän kaiken tapahtua ja on sokaissut monien silmät siltä, mihin tilanteeseen olemme yhdessä joutumassa. Mitä pitemmälle kehitys menee, sitä suurempaa tulee olemaan vastakkainasettelut. Harvat vain tuntuvat tajuavan yhtään siitä, että tässä pelataan peliä, jossa olemme itse pieniä nappuloita. Meille luvataan kaikkea hienoa ja Raamatullista tilalle, mutta lopulta meiltä viedään Raamatutkin pois.
Leo Tihinen. Syntiinlankeemus on turmellut järkemme, ei tuhonnut sitä. Syntiinlangennut ihminen on erittäin taitava kyvyiltään, kuten vaikkapa 300 viime vuoden tieteellis-tekninen kehitys osoittaa. Sen sijaan luterilainen kirkko lähtee perustavalla tavalla siitä, että tehdään ero hengellisen ja maallisen ymmärryksen välillä. Ja kirkon asioissa ne tuppaavat tietenkin olemaan yhdessä ja limittäin. Jumala pitää totta kai yllä luomaansa maailmaa meidän uskostamme ja uskottomuudestamme riippumatta. Aikanaan islamilainen osmanivaltakunta näyttäytyi hallintonsa osalta Lutherille vähintään samanveroisena kuin kristillinen Eurooppa. Rooman valtakunnan ajoista puhumattakaan.
Martti Pentti. On olemassa erilaisia perinnäissääntöjä. Minä näen kyllä niin, että meidän aikamme haluaa monessakin asiassa lakkauttaa nimenomaan Jumalan sanan ja Hänen jörjestyksensä omilla, uusilla perinnäissäännöillään. Jotka tietysti kuorrutetaan yhteyksistään irroitetuilla raamatunlauseilla.
Palaan lyhyesti blogistin teemoihin. Kirkkomme yksi ongelma on minun mielestäni se, että sinänsä selkeään, lailla säädeltyyn raskaaseen hierarkkiseen ja suljettuun hallinto- sekä päätöksentekomalliin sisältyy vankan mielivallan aineksia. Toiset pykälät ”unohdetaan” ja toiset aktivoidaan. Näin säädöksiä käytetään kuten konventikkeliplakaattia aikanaan: pelotteena, ohjailun välineenä ja vallan käyttöön. Valtaa voivat väärinkäyttää ne, jotka osaavat pelin hengen, ihan teologisesta konservatismista tai liberalismista riippumatta. Samalla kun on kysymys edellä mainitsemastani nollasummapelistä. Ja kirkossa on toki paljon hyvääkin päöäöksentekoa. Viime vuosikymmenten kokemukset viittaavat siihen, että nyt väsytetään spn-vihkimisiin kielteisesti asennoituvat, ajetaan muutos läpi ja luvataan väistämisoikeus. Sitten kirkollisessa mediassa aletaan julkaista vaatimuksia siitä, että kirkko ei saa suvaita tällaisia ihmisarvoa polkevia työntekijöitä. Ja teologian opiskelijoiden keskuudessa alkaa kiertää kertomuksia siitä, että hiippakuntiin x, y js z ei pääse papiksi, jos ei lupaa vihkiä kaikkia pareja…
Mistähän tuo oppi ’syntiinlankeemuksessa turmeltuneesta’ ihmiskunnasta on saanut alkunsa? Onko sen lähtökohtana ajatus perisynnistä?
Kukapa haluaisi avioliittonsa vihkijäksi papin, joka ei hyväksy avioliittoa, joka hänen pitäisi vihkiä, ja joka mieluummin syyttäisi vihittävää paria synnillisestä elämästä ja vaatisi luopumaan siitä.
Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei olemukseltaan rinnastu kysymykseen naisen oikeudesta pappisvirkaan ja kunnioitukseen tämän viran hoitoa kohtaan käytännössä.
Kukapa haluaisi autolleen katsastajan, joka ei hyväksy autoa vian tai epäkohdan takia?
Sitä niin mielummin menisi omalle kapinakatsastajalle, joka päästäisi katsastuksesta läpi, vaikka jarrut ei toimi kunnolla.
Kaikkia katsastajia kumminkin koskevat samat määräykset.
Sjöblom: ”Ihmisen järki on kuitenkin synnin turmelema.”
Kuulee väitettävän, että se Jumala olisi kaikkivoipa kaikkivaltias. Jos näin on, niin olisi voinut lapsosilleen ainakin turmeltumattoman järjen antaa.
Tosin ainakin minun järkeni tuntuu iästä huolimatta toimivan vielä ihan kohtuullisesti, enkä ole siinä toistaiseksi huomannut vielä ainakaan isommasti synnin aiheuttamaa rapautumista. Rakas vaimoni tosin on aika-ajoin huomautellut järkeni tominnasta hieman negatiiviseen sävyyn, mutta sehän alkaa olla jokseenkin yleinen ilmiö naisväen keskuudessa jo 53 aviovuoden jälkeen.
Marko Sjöblom: ”Syntiinlankeemus on turmellut järkemme, ei tuhonnut sitä. Syntiinlangennut ihminen on erittäin taitava kyvyiltään, kuten vaikkapa 300 viime vuoden tieteellis-tekninen kehitys osoittaa. Sen sijaan luterilainen kirkko lähtee perustavalla tavalla siitä, että tehdään ero hengellisen ja maallisen ymmärryksen välillä. Ja kirkon asioissa ne tuppaavat tietenkin olemaan yhdessä ja limittäin.”
Tuo syntiinlankeemus on myös uskonasia, joten en halua keskustella asioista syntiinlankeemuksen pohjalta. Syy on tämä: Eräs keskustelija täällä esitti, että homoseksuaalisuus on syntiinlankeemuksen seuraus. Minä tietenkin Raamattuun perustuen väitin vastaan, mutta huomasin, että tuollainen keskustelu on ajantuhlausta. Emme me todellisuudessa syntiinlankeemuksesta mitään tiedä.
Eletään ihmisiksi ja kunnioitetaan toisia ihmisiä, eikä syrjitä luulojemme perusteella toisia. Kiitos keskustelusta.
Yksi kirkon perusongelma tulee tässä keskustelussa hienosti esiin. Hengellistä kielenkäyttöä tarjotaan sellaisenaan kansan suuhun.
Tietenkin puhe järjen turmeltuneisuudesta kuulostaa täysin absurdilta ajatuksesta, kun kyseessä on ihan normaali elämän meno.
Koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu juuri järjenkäyttöön. Kirkossa usein puhutaan yli kuulijoiden hilseen. Kirkko elää omassa erityisessä kuplassa ja käyttää hengellistä sanastoa, jonka kuulijat käsittää aivan omalla tavallaan. Kirkko ei kohtaa kuulijoitaan, vaan puhuu heidän ohitseen. Ongelman ydin on siinä, että kirkossa tietty kielenkäyttö on omittu ja se koetaan ihan hyvänä ja oikeana. Sitähän se onkin silloin kun kyse on hengellisestä elämästä. Kaikki vain ei tiedä mitään siitä, mitä hengellinen elämä kirkollisessa kielenkäytössä merkitsee. Tavallista kielenkäyttöä ei oikein edes osata. Hyvä kouluesimerkki on rippikouluopetus, jossa lasten on opeteltava ulkoa lauseita, joiden merkitystä he eivät käsitä. Asioiden käsittämistä ei pidetä merkityksellisenä, kunhan osaa lausua sanat oikein.
Tosi asiassa tiedämme syntiinlankeemuksesta sen kuin tarvitsee, Raamatun alkulehdiltä. Tiedämme sen myös, valitettavasti, kokemuksestamme. Sitten onkin elintärkeä tietää, että Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan.