Kirkko siirtymässä Jeesuksesta sirkushuvien puolelle

Suomen evankelisluterilainen kirkko, oma hengellinen kotini, on viime vuosina vahvasti politisoitunut, niin että jopa eri ohjelmia avoimesti nimitetään jo politiikaksi. Viimeisin villitys on ”Ympäristöpolitiikka”.

Siinä on vahvasti siirrytty käytännön miellyttämisen linjalle ja unohdettu kuka tämän maapallon on luonut ja kuka sitä viime kädessä ylläpitää. Kirkko yrittää pelastaa maailman ja luonnon ja siinä olevat eliöt. Mihin unohtui ihmisen pelastaminen? Parannuksen tekemistä ei juurikaan julisteta, synti pyritään valkaisemaan pesuaineella tai poistamaan näkyvistä kokonaan, unohtaen parhaan valkaisijan, Jeesuksen veren. Siksi saammekin lukea maamme parhaat kasvukäyrät mielenterveysongelmien kasvuna ja lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisenä ja keski-ikäisten naisten masentuneisuuden kasvuna.

Kirkko omasta puolestaan pyrkii täyttämään tilastoja ja saamaan hienot kiinteistönsä täyteen ihmisiä järjestämällä hiljaista joogameditaatiota, Siivouspäivän ja Kestävän ruokakulttuurin päivän, Maailman Ympäristöpäivän, Maailman Ruokapäivän, Kansainvälisen vegaanipäivän sekä lohduttamaan ilmastoahdistusta sammuttamalla kirkkojen ja tilojensa valot tunniksi jonain lauantai-iltana Earth Hour nimikkeellä, josta vahtimestarit saavat runsaat ylityökorvaukset, jotka suuresti ylittävät tunnin sähkölaskun, sekä väitetyn ”ylikulutuksen” hillitsemiseksi Älä osta mitään-päivän ja maailman ilmakehän pelastamiseksi Autoton päivä ja lihaton Lokakuu-kampanjat, muutamia mainitakseni.

Johannes Kastaja ja Jeesus aikanaan sen sijaan keskittyivät ihmisen pelastamiseen julistamalla parannuksen tekoa ja katumusta syntisestä elämästä, jotta iankaikkinen elämä mahdollistuisi. Mutta sellainen julistus osoittautuikin hengenvaaralliseksi: heillehän kävi molemmille huonosti: julkinen mestaus!

Löytyykö kirkostamme vielä rohkeita pappeja tai piispoja, jotka uskaltaisivat kehottaa ihmisoikeudet omaavia tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia (omanarvontuntoisia) seurakuntalaisia parannuksen tekoon ja kääntymään pahoilta teiltä ja ajatuksilta Jeesuksen puoleen?  Espoossakin ”Rakastaa Minä”! Hurskas rukoukseni on, että Espoossa rakastaisi vielä Jumalakin.

Erkki O Auranen

 

  1. Auranen: ”Siksi saammekin lukea maamme parhaat kasvukäyrät mielenterveysongelmien kasvuna ja lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisenä ja keski-ikäisten naisten masentuneisuuden kasvuna.”

    Jaa’a, kuinkakohan paljon uskonnot ovat aikaansaaneet mielenterveysongelmia, masentumista ja häiriökäyttäytymistä?

    – paljon.

    • Nuorten epätietoisuus esim.”omasta sukupuolesta” on lisääntynyt ilmeisen merkittävästi. Siinä vain yksi esimerkki, joka tulee kristinuskon hylkäämisestä. Tosin arkibiologiakin menee samalla.

    • Kettune:
      ”Nuorten epätietoisuus esim.”omasta sukupuolesta” on lisääntynyt ilmeisen merkittävästi. Siinä vain yksi esimerkki, joka tulee kristinuskon hylkäämisestä. Tosin arkibiologiakin menee samalla,”

      Siis esim. sikiö, jolla on molempien sukupuoletn sukuelimet on saanut tämän poikeavuuden koska on hylännyt kristinuskon…
      Kettunen voisi alka tutustua arkibiologiaan myös katsomalla peiliin ja kysäisemällä: ”Jumalani, miksi loit minulle miehelle nännit?”

    • Olisihan se oudon näköinen, jos olisi rintalasta vaan kuin tasainen lauta. Riittääkö tämä vastaukseksi, luodulla arkijärjellä.

    • ”Olisihan se oudon näköinen, jos olisi rintalasta vaan kuin tasainen lauta. Riittääkö tämä vastaukseksi, luodulla arkijärjellä.”
      Että Jumala loi Sinulle maidontuotantoonkin kykenevät nännit vain esteettisistäsyistä…salli hymyillä… No asiallisesti ottaen: et siis osannut vastata. Oikea syy arkibilogian mukaan hiehen nänneihin on se, että sikiökehityksessä kohdussa sikiön alkumalli on naisellinen ja sikiö alkaa aina ensin kehittyä naiseksi, jolloin esim. nänniaihiot muodostuvat ENNEN KUIN eräs SRY geeni,joka aiheuttaa munasarjojen kehittymisen kiveksiksi,alkaa puuttua peliin. Siis nainen oli biologisesti katsoen ennen miestä ja siksi Sinulla Kettunen on nännit!
      Tämä on myös Raamatun oikea luomisjärjetys kun se käännösvesitysten alta oikein esiinkaivetaan.

    • ”Siis nainen oli biologisesti katsoen ennen miestä”

      -”Muna vai kana” -kiistely on mielestäni tässä epäoleellista. Mutta kiitos tuosta: sukupuolia on kaksi, mies ja nainen.

      Sanoisin kuitenkin että nännit eivät ole ”naisellinen” ominaisuus, sen sijaan maitoa tuottavat rinnat ovat. On (jommallekummalle) sukupuolelle tyypillisiä ominaisuuksia, (vain toiseen) sukupuoleen normaalisti kuuluvia ominaisuuksia ja sukupuolen määrittäviä ominaisuuksia.

      Nännit eivät ole mitään näistä. Esimerkkeinä voi mainita mm. pituus ja kehonrakenne, joka on tyypillisesti erilainen miehillä ja naisilla, kakkoskohtaan että normaalisti miehellä kasvaa parta, naisella ei, ja viimeiseen: sukupuolen määrittäviä tekijöitä ovat sukupuolielimet ja kromosomit.

      Miehen ja naisen ero on siis biologinen ja selkeä. ”Muiden” sukupuolien olemassaolon olettaminen on tosiasioiden kieltämistä.

      Mutta tuo viittaus (taas) miehen nänneihin, meni kyllä aika lailla sivuun tästä: ”Nuorten epätietoisuus esim.”omasta sukupuolesta” on lisääntynyt ilmeisen merkittävästi.”

    • Sari, taas aloit saivarrella, ja leikkiä kielipoliisia, sillä sinä et määrää mikä on olennasta ja mikä ei. Olisin aivan yhtähyvinvoinut puhua miewhenrinnoista kuinnänneistä. Miehellä on rinnat (vaikka pienet) ja ja niistä voi tulla myös joskus maitoa.
      Biologisesti nämä miehen rinnat ovat naisellisen kehityksen jäämiä, kuten jokainen embryologi tietää. Koska naisen rinnat alkavat kehityttyä ENNEN kuin SRI geeni muuttaa kehityslinaa maskuliiniseksi. Siksi myös miehelle on jääneet kehittymään rinnat nänneineen. Tunnen naisia joilla on pienemmän rinnat kuin minulla…

  2. Erkki O Auranen todistaa hyvin asiasta mihin on tullut tahtoneeksi ja luvanneeksi.

    Oliko vuonna 1986.s vesi 50.ssä metrissä kaivossanne. Itsestään maan pinnalle vesi ei nouse.

    Olette varmaan nähnyt kaivoja tuolla ajalla 30.een metriin kaivettuina jolloin jokainen hakukerta voi olla viimeinen osallisille.

    Pohjavesien lasku on tosiasia alueilla missä vettä tarvittaisiin.

  3. Erkki O A.

    Olen lukenut muutaman kirjoituksesi ja pidän sinua uskovana pappina.

    Kirjoitat: ”Suomen evankelisluterilainen kirkko, oma hengellinen kotini.. ”

    Voin kuvitella, että Suomen evlut kirkossa on sinun hengellinen kotisi. Uskallan kuitenkin ehdottaa, että kaventaisit sen siihen uskovien yhteyteen, jota voisi nimittää Jumalan Seurakunnaksi ja johon kuuluminen ja ’liittyminen’ ei riipu lapsi- tai muusta kasteesta.

    Tämä edellinen perustaksi seuraavaan:

    Raamatun, Jeesuksen oppi/opetus on kohdistettu vain uskoville, Seurakuntaan kuuluville. Jumala antoi maapallon ihmiselle, niin että hän hoitaisi, pitäisi siitä huolta. Raamatun hoito-ohjeita voi noudattaa uskomatonkin, ’vain’ kirkon jäsen ja saada siitä hyviä seuraamuksia.

    Yhdyn täysin huomautukseen, siihen, että kirkko, sellaisena, kuin sen ensin Augustinus ymmärsi ja Luther siinä ymmärryksessä jatkoi, ei hoida uskovina eikä uskomattominakaan Jumalan antamaa tehtävää, julistaa parannuksen saarnaa. Parannus tuo turvan aikaan ja ikuisuuteen ja johtaa uudestisyntymiseen Ylhäältä, mikä parantaa ensin ihmisen ja Jumalan parantama ihminen matkaa Taivaaseen ja matkalla on todistus Jeesuksesta, tehden samoja tekoja kuin Jeesuskin.

  4. Politiikka on sotkeutunut kaikkeen yhteiskunnan toimintaan ja nimenomaan puoluepolitiikka, jossa ajetaan vain tietyn ryhmän ”yhteisiä asioita”.
    Politiittisella kentälläkin uskotaan laidasta laitaan, että kirkolla on merkitystä ja siksi sitä niin monet tahot haluaa muokata sitä mieleisekseen ja se ääni mikä sieltä on kuulunut on aiheuttanut monen sisäiseen maailmaan ristiriitoja oman elämänsä suhteen.
    Niimpä sen sanomaa halutaan muuttaa että se olisi sopusoinnussa oman elämän ratkaisujen kanssa.
    Se taas on lähtökohtaisesti absurdi ajatus ,koska kirkon sanoman tehtävä ei ole miellyttää ihmismieliä, vaan tarjota ihmiselle pelastus Kristuksen sovitustyön kautta , jonka Hän vapaassa armossa tarjoaa ihmisille.

    • koska kirkon sanoman tehtävä ei ole miellyttää ihmismieliä, vaan tarjota ihmiselle pelastus Kristuksen sovitustyön kautta , jonka Hän vapaassa armossa tarjoaa ihmisille.

      Jeesus tarjoa pelastuksen niille,jotka tekevät häen isänsä tahdon ja siihentahton kutenJeeuksen omankin liittyy mm. huolenpito luonnosta ja köyhistä (Matteus 25)
      ja tähän puoestankuuluu siis huolenpito maaperästä ja vedestä,joiden saastumisesta köyhät kärsisvät eniten ja jotka tuottava runsasti sairaita ja kuolleita.

    • Pihkala: ” vaan tarjota ihmiselle pelastus”

      Tuota pelastusta toitotetaan kaiken aikaa uskovaisten ja kirkon tuutista. Kertokaa nyt minullekin, kun en ymmärrä, mistä ihmeestä pitäisi pelastua? Kaikkihan tässä lopulta kumminkin kuollaan. Ja hyvä niin, tulee uusille tulokkaille tilaa.

  5. Kettune:
    ”Nuorten epätietoisuus esim.”omasta sukupuolesta” on lisääntynyt ilmeisen merkittävästi. Siinä vain yksi esimerkki, joka tulee kristinuskon hylkäämisestä. Tosin arkibiologiakin menee samalla,”

    Siis esim. sikiö, jolla on molempien sukupuolten sukuelimet on saanut tämän poikeavuuden koska on hylännyt kristinuskon…
    Kettunen voisi alka tutustua arkibiologiaan myös katsomalla peiliin ja kysäisemällä: ”Jumalani, miksi loit minulle miehelle nännit?”

  6. Sepolle, ei Kristuksen sovityöhön kuulu luonnonsuojelu eikä edes köyhien auttaminen,ne voivat olla seurausta. Kristuksen sovityöhön ei kuulu uskonnolliset teot eikä mitkään muutkaan meidän tekemiset. Lopulta Jumala pelastaa ryövärin ristillä,luonnonsuojelijan,sen maailman saastuttavimman tehtaan omistaja , murtamiseen,juopon,narkkarin,sen kaikista hienoimman ihmisen, kiltin,eri seurakuntaan kuuluvan jne. lopulta yksin armosta Kristuksen sovitustyön tähden, jotka ottavat sen vastaan.

    Tuohon edelliseen biologiaan,
    Tiede ja biologia pitäisi olla pohjana määritellä ihmisoikeus.
    Kolmen viikon ikäisen sydän lyö,joka voidaan kuulla ja siinä ihmispersoonassa on jo olemassa(dna) ja kysymys on siitä onko hänellä oikeus elämään.

    • ”Kristuksen sovityöhön ei kuulu luonnonsuojelu.” Eikö? ”Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa.”

    • Olen Samuelin kanssa samaa mieltä siitä, ettei ainakaan keskeisesti ”Kristuksen sovitustyöhön kuulu luonnonsuojelu eikä edes köyhien auttaminen.” Tätä voidaan perustella sillä, että ”Jumala pelastaa…lopulta yksin armosta Kristuksen sovitustyön tähden, jotka ottavat sen vastaan.”

      Kun tuossa alkuviikosta vein paketin SPR:n kirppikselle tai kun laitoin roposiani pari viikkoa sitten televisio-ohjelmassa mainostettuun keräykseen hädänalaisille, en tehnyt sitä lainkaan siinä mielessä, että sellaiset teot olisivat erityisen pelastavaa laatua. Tekojen avulla ei kovin pitkälle pötkitä, armoa tarvitaan todella paljon, opettaa Raamattu.

      Mutta mitä teki Kristus, kun hän näki puutteenalaisia ihmisiä? Esimerkiksi näin: ”Kun hän veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli ja hän paransi kaikki sairaat.”(Mat14:14) Tämän jälkeen sitten vielä nälkäisten ruokkiminen ihmeellisellä tavalla.

      Erään toisen kerran samanlainen tunne valtasi Jeesuksen: ”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.” Tämän jälkeen Vapahtajamme kiinnitti huomion tärkeimpään, ja se oli hengellinen opettaminen: ”Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ’Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.”(Mat9:36-38)

      Martin esille ottama katkelma Roomalaiskirjeestä osoittaa, että vaikka kristitty kuinka tukisi luonnonsuojelua ja auttaisi köyhiä, luomakunta on kuitenkin ulkopuolelta tulevan remontin varassa. Tuon sitaatin edeltävässä jakeessa sanotaan, että ”Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.” Ja se merkitsee meidän tekemisistämme riippumattoman Kristuksen hallinnon ilmaantumista maan päälle.

      Olisiko blogistikin painottanut juuri tätä tulevaisuudessa tapahtuvaa ja asettanut sen ykkössijalle?

    • ”..ei Kristuksen sovityöhön kuulu luonnonsuojelu eikä edes köyhien auttaminen,ne voivat olla seurausta.”
      Ne kuuluvat Jeesuksen oman määritelyn mukaan suoraan ja välillisesti pelastuksen edellytyksiin,mikä selvääkin selvemmin näkyy Matteuksen evankeliumin luvussa 25, jossa ne eivät tule esiin minään vain ’seurauksina’ vaan vaadittuina tekoina, jotka juuri erottavat lampaat vuohista.

    • Sydämen lyönti ei oole vielä peroonan synnyn määritelijä. Persoona on olemassa vasta tietoisen kokemuksen kautta, eli kunnes sikiön aivot kykenevät vastanottamaan aistimuksia.

    • Seppo. Jeesus todellakin anto ymmärtää, että hänen veljiään tulee auttaa.

      Keitähän nuo Jeesuksen veljet mahtavat olla? Onko kyseessä jokin erityisryhmä vai yleisesti harjoitettu hyväntekeväisyys?

    • Seppo. Jeesus todellakin anto ymmärtää, että hänen veljiään tulee auttaa.

      ”Keitähän nuo Jeesuksen veljet mahtavat olla? Onko kyseessä jokin erityisryhmä vai yleisesti harjoitettu hyväntekeväisyys?”

      Olen edellä puhut kristinuskon oman myöhäsyntyisen (mielestäni väärän) universalismin diskurssissa.Mutta jos puhutaan siitä, miten minä itse tulkitsen, niin Jeesus tarkoitti veljillä essealaisia aatetovereitaan. Veli oli essealaisten yksi itsenimitys ja siksi esim. essealasista juurensa jäljittänyt eräs ruotsalainen yksityinen riitti kutsuu jäseniään veljiksi (adolfoi) yhä tänään.

    • Kiitos Seppo vastauksesta kysymykseeni.

      Joskus kuulee sanottavan, että Jeesuksen veljeys ja vähäosaisuus ovat jonkinlaisia synonyymejä. Ja sitten myös oletetaan, että kun Jeesus Matteuksen 25:ssa mainitsee vaatettaminen ja ruokkimisen, kyseessä olisi Jeesuksen veljien kirjaimellinen alastomuus ja nälkäisyys.

      Itse ajattelen , että Jeesuksen veljien tekemää työtä täytyy aktiivisesti kannattaa ja näin tukea heidän tehtäväänsä saarnata Jumalan valtakunnasta tulevana koko maailman hallitsijana.

      Tuon hallinnon alaisuudessa se köyhyyskin sitten poistuu.

      Eräs poliitikkotuttavani kysyi nykyiseen kriisien täyttämään maailmaan viitaten, että ”pitäähän purkutuomion saaneessa talossakin toistaiseksi asua”. Se on hyvin sanottu. Ja toki kristitty voi hyvin osallistua erilaisiin hyväntekeväisyyksiin, harkintansa mukaan. Kuitenkin muistaen, että kampanjat parhaimmillaankin ovat pelkkää särkylääkettä ja laastarointia verrattuna siihen, mitä tuolta ylhäältä on tulossa.

  7. Seppo Heinola,

    ” Ne kuuluvat Jeesuksen oman määritelyn mukaan suoraan ja välillisesti pelastuksen edellytyksiin, ..”

    Jeesus ilmoittaa monta asiaa, tekoja, jotka tulevat esiin siitä puhtaasta mielestä, mikä ihmiseen on syntynyt uskoontulossa. Ne siis eivät ole edellytyksiä vaan ”edellytys-uskon”, uudestisyntymisen vaikutusta. Vaikutus, vaikka on lähtökohtaisesti puhdas, tukahtuu, likaantuu ihmisessä lihasta, mikä ei oistu. Sitä voidaan alistaa, kuolettaa ja hallita, muttei ihmisen tahdosta, mikä on yhtäkuin omavanhurskaus, vaan Pyhän Hengen, Jeesuksen yhteydellä, yhteistyöllä.

    • Matteuksen evankeliumin luku 25 ei puhu pelastuksesta asiaa Mänttärin tavoin. Onkyse ykseliteisesti niitä teoisat,joita tehtiin tai jätettiin tekemättä. Motiveista ei puhuta mitään!

    • Seppo,

      Riittää kun annat yhden kohdistuksen. Tavallaan ymmärrän perusteesi, mutten lähde paasaamaan enempää kuin sinäkään. Pyrkimyksesi on kovaan asian ytimeen ja niin on minullakin. Kun johonkin tässä 25. luvussa pyrkimyksesi kohdistat, niin edistymme.

  8. On hurjia kommentteja missä Luomisen asia kahdeksannen päivän silloisen Ihmisen anomalian erijatkuvuudessa sivuutetaan kokonaan Jumalan silloin antamissa orastavissa lahjoissa.

    No, vähemmälläkin tässä tulee vakuuttuneeksi.

    Mitä Ihmisen elollistumiseen äitinsä kohdussa tulee on nyt päästy eteenpäin jolloin aiemmin huomattiin tytölle asiaksi 80.tä vuorokautta ja pojalle puolet vähemmän.

Auranen O Erkki
Auranen O Erkki
Olen kaivosinsinööri ja pappikin jo kohta 20 vuotta. Kokemusta on kansainvälisestä kaupasta, sillä olen allekirjoittanut vientiprojektisopimuksia seitsemällä eri kielellä ja toiminut kaupallisena attasheana Pekingin suurlähetystössämme hoitaen metallisteollisuuden vientiä Kiinaan ja Pohjois-Koreaan. Konepajayrittäjänä yritykseni meni konkurssiin 1980 ja olin 27 vuotta ulosotossa varattomana kokien kaikki sen elämän "ihanuudet", mm 22 vuotta konkurssin jälkeen täysi-ikäisten lasteni omaisuuksien (asunto auto, kesämökki) ulosmittaukset sivullisen ulosmittauksena, vaikka lapset olivat 2-9 vuotiaita yrityskonkurssini ajankohtana. Olen kirjottanut viisi kirjaa, mm Kiinakaupan käsikirja, Kirjeitä niille, jotka unohtavat oikean tien, Henkivaltojen Taistelu Suomessa, Tutustu Pyhään Henkeen, Strangling the North Koreans. Radio- ja TV-ohjelmia olen tennyt useita satoja mm Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7 kanaville.