Viime vuosituhannen lopulla kirkkomme kuumin keskusteluaihe oli kirkon virka ja sen mahdollinen sukupuolisidonnaisuus. Tällä vuosituhannella se vaikuttaisi olevan suhtautuminen samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhteisiin. Elämä yhteisessä kirkossa on vaatinut jäseniltään yhä suurempaa avarakatseisuutta.
Kun kirkkomme vuonna 1986 päätyi ratkaisuun, ettei kirkon virka ole sidottu sukupuoleen, vaan siihen voidaan vihkiä sekä miehiä että naisia, todettiin samalla, ettei vastakkainen kantakaan ole kirkossamme harhaoppia. Myöhemmin 2000-luvun puolella kirkkomme täsmensi kantaansa siten että kirkon kaikkien työntekijöiden edellyteltiin tekevän keskenään yhteistyötä riippumatta kannastaan kirkon virkaan. Keskusteluissa on harvemmin noussut esiin seikka, että tämän velvollisuus koskee myös naispuolista pappia, jonka on suotuttava alttariyhteistyöhön sellaisen miespapin kanssa, jonka tietää vastustavan omaa pappisvirkaansa.
On siis muistettava että käsityksiä ”naispappeuden vastustamisesta” on monenlaisia ja sittemmin kirkkomme ulkopuolelle ajautunut kanta kieltäytyä ehtoollisesta yhdessä naispuolisen papin kanssa on vain ääritapaus, joka ei kuvaa koko ilmiötä.
Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin on vähintään yhtä moninaista. Useimmat seurakuntalaiset jakavat sen kristillisen käsityksen, että jokainen on Kristukselle terve tullut sellaisena kuin on – kaikkine omine puutteineen. Me ihmiset olemme kaikki Jumalan särkyneitä kuvia, eikä seksuaalivähemmistöt tee tästä poikkeusta. Ihmistä ei siis tule syrjiä sillä perusteella, ettei itse pidä hänen elämäntapaansa Jumalan tahdon mukaisena.
Jotkut kirkkomme jäsenet kuitenkin edellyttävät seksuaalivähemmistöön kuuluvilta parannuksen tekoa. Toiset puolestaan kokevat parannuksen tarpeettomaksi ja pitävät siihen kehottamista henkisenä ahdisteluna.
Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä että avarakatseisuus kirkossamme on tulossa tiensä päähän. Järjestöjä ja henkilöitä jotka toimivat täydessä yhteistyössä paikallisseurakuntiemme kaikkien työntekijöiden kanssa torjutaan sillä perusteella, että he periaatteellisella tasolla vastustavat vuoden 1986 kirkolliskokouspäätöstä. Järjestöjä ja henkilöitä, joiden mielestä evankeliumi on tarkoitettu kaikille ja jotka kohtelevat tasapuolisesti kaikkia lähimmäisiään ei haluta lähettää lähetystyöhön sillä perusteella että he pitävät samaa sukupuolta olevien välistä seksuaalista kanssakäymistä Jumalan tahdon vastaisena syntinä.
Asioita, joille on aiemmin vaadittu tilaa avarakatseisuuden nimissä, vaaditaan nyt kirkon ainoaksi totuudeksi ja vaaditaan muiden vaihtoehtojen poissulkemista. Siitä mikä ennen näyttäytyi liberalismina kirkon sisällä, on tullut uutta fundamentalismia. Kirkkomme on ajautunut tilanteeseen jossa vanha-fundamentalistit repivät irti toista kättä ja uus-fundamentalisti toista. Kun samanaikaisesti ”historialliskriittiset” teologit sahaavat kirkostamme irti toista jalkaa ja yleisuskontokriittiset ”vapaa-ajattelijat” toista, niin mitä on kirkostamme jäämässä jällelle? Rikki revitty torso. Sekö on kirkkomme tulevaisuus?
Tämän keskustelun otsikossa sanotaan kirkon olevan jonkin kourissa. Nähdäkseni sen voisi sanoa olevan kärjistysten kourissa. Muutaman ajankohtaisen aiheen ympärillä käytävä keskustelu luo mielikuvaa toisistaan etäällä olevista vastakkaisia kantoja edustavista leireistä, jotka ovat omasta mielestään kaikessa oikeassa. Tästä seuraa tietysti se, että vastapuolen katsotaan olevan kaikessa väärässä. Jopa Raamatun lainaukset katsotaan vääriksi, huolimattomasti tehdyiksi ja oikeista yhteyksistään irrotetuiksi.
Tämä on tietysti onnetonta. Keskustelu muuttuu julistamiseksi ja toisten kuunteleminen unohtuu. Avoin kyseleminenkin koetaan hyökkäykseksi ja se torjutaan. Kun kirkon huomataan repeilevän, vika on toisissa eikä itsessä. Mikä neuvoksi? Lasten kasvatuksessa kehotettiin taannoin käyttämään minä-viestejä. Olisiko se sopiva ohje tällaiseen keskusteluunkin? Sen sijaan, että väitämme Jumalan sanan lausuvan jotain, uskaltaisimme kertoa itse olevamme jotain mieltä.
>>Keskustelu muuttuu julistamiseksi ja toisten kuunteleminen unohtuu>>
En puhu juurikaan ihmisistä. Puhun ilmiöistä ja virtauksista, perustelen yleisesti tunnettuja luterilaisia opinkäsityksiä, mutta niitä ei koskaan kommentoida asiallisesti tiedon tasolla, vaan tuomalla esiin mitä mieleen sattuu. Eikö hiukan voitaisi kunnioittaa myös tekstin vastaanottajaa?
Joskus tuntuu siltä kuin olisimme kirjoittajaseminaarissa, jossa luovaa proosaa pukaa vastauksena ajatukseen kuin väitteeseen.
Pyydän anteeksi hermostumistani.
En tietääkseni ole kajonnut kenenkään persoonaan, en lokeroiniut tai kutsunut liberaaliksi. Enköhän ole itse päässyt tiettyyn lokeroon? Sanon edelleen, että olemme vastuussa siitä mitä kirkossa ja turuilla opetamme. Luopumukseen me näytämme valitettavasti olevan kirkkona matkalla.
Ongelma taitaa olla siinä, jos näet luopumusta sielläkin missä on hurskautta. En nyt tarkoita omavanhurskautta vaan aitoa pyrkimystä Kristuksen luo.
Vielä sananen apostoliseen oppiin. Apostolinen oppi on siinä, miten apostolit opettivat. Apostolinen oppi ei välttämättä ole siinä miten kirkossa toimittiin vaikkapa 300 vuotta sitten. Miksi juuri tuolloin oltaisiin osattu parhaiten seurata apostolista oppia? Käytännöillä on lupa vaihdella vuosisatojen kuluessa, mutta itse oppia ei pidä muuttaa.
Seikat jotka otin esiin varsinaisessa blogikirjoituksessa liittyivät juurikin opin muuttamisyrityksiin.
Vielä joitakin huomioita.
Apostolinen oppi ei kiellä sekä miesten että naisten palvelua Herran pöydässä, mutta apostolinen oppi ei myöskään määrää, että palvelustehtävissä aina pitää olla sekä miehiä että naisia. Ehtoollisavustajajoukko ei ole mikään toimikunta, jonka kokoonpano määrättäisiin tasa-arvolain perustella.
Apostolisen opin mukaan Herran pöytään ovat terve tulleita kaikki syntejään katuvat Kristuksen seuraajat, eivät vain ne jotka kykenevät edes joistakin synneistään luopumaan. Lupa tulla Herran pöytään omien syntiensä kanssa, ei kuitenkaan anna kenellekään lupaa tehdä omista synneistään ylpeilyn aihetta.Tämä koskee myös haureuden syntejä.
Lihamme on heikko emmekä jaksa Herran antamaa leiviskäämme yksin kantaa, olkaamme toisiamme kohtaan armollisia, kuten Herra on. Tukekaamme toisiamme ettemme astuisi harhaan. Auttakaamme harhan astuneet veljemme ja siskomme polulle älkäämme polun ulkopuolelle.Heidänkin pakkaansa on polulla kohti Kristusta, vaikka ovatkin astunet harhaan.Älkäämme erottako itseämme polulla pysyneiden suljetuksi ryhmäksi, vaan ottakaamme keskuuteemme uusia Kristuksen seuraajia.
”Puhun ilmiöistä ja virtauksista, perustelen yleisesti tunnettuja luterilaisia opinkäsityksiä, mutta niitä ei koskaan kommentoida asiallisesti tiedon tasolla, vaan tuomalla esiin mitä mieleen sattuu.” Miten kristinoppia kommentoidaan ’asiallisesti tiedon tasolla’? Kuka määrittelee asiallisen tiedon ja satunnaisten mielteiden eron? Jos keskustelija ottaa oikeudekseen kutsua eriäviä mielipiteitä asiattomiksi päähänpälähdyksiksi, ei voi toivoa ajatustenvaihdon millään lailla kehittyvän.
Koetan nyt ottaa vähän rennommin tuon lukemani, mutta katumattomana synneissään elävä ihminen on hurskas, kyllä se on ihan fantastista! Tuli lause mieleeni kun luin Jukan ongelmarajauksen.
Mitä on tämä uusi hurskaus? Voiko sitä sanoa? Se, mitä apostolit ovat neuvoneet kristitylle kartettavaksi, samoin kristikunta noin yleensä, onkin tänään hurskasta elämää. Tämä asia taitaa olla jo puhki puhuttua..?
(Usein tulevat mieleeni ns. saksalaiset kristityt, joiden vaikutusta Murtorinne kuvaa väitöskirjassaan.)
Taidat nyt sotkea katumattomat syntiset niihin katuviin syntisiin jotka eivät kykene synneistään luopumaan ja joita siis itse asiassa olemme me kaikki Kristuksen omat.
Ulkopuolisten nähtävillä oleva muutos ei siis ole ehto Herran pöytään. Näkyvän muutoksen sijaan ehto on sisäinen muutos, eli tahto ottaa vastaa Jeesuksen Kristuksen armo.
Jos ihminen kieltään syntinsä, kieltää hän samalla armon. Herra katsoo vanhurskaaksi kenet tahtoo ja siinä jokainen on armon varassa.
”Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Tällaiseksi Paavalikin koki itsensä Roomalaiskirjeen 7. luvun mukaan.
Ikävä kyllä Jukka erehtyy minun suhteeni. Minä en sotke!
Uskaltaako asiaa täällä edes valottaa, ettei taas anneta Jormalle toruja julistamisesta?
Asioiden valaisemiseksi olisi hyvä miettiä, mitä tarkoittaa ”ei kykene luopumaan synnneistään”.
Sen rinnalla olisi hyvä miettiä, mitä tarkoittaa halu luopua/haluttomuus luopua..
Paavali kirjoittaa, kuinka hän kääntyneiden tavoin e n n e n oli luonnostaan vihan lapsi.
Luther tutkii tätä asiaa Sidotussa Ratkaisuvallassa, mitä on viha Jumalaa vastaan – sehän voi olla
aivan hengellistäkin ulkonaiselta muodoltaan.
Analysoimatta tämän vihan olemusta sen enempää, tulee ainakin minun mieleeni ajatus.
että ennen muuta se on ihmisen oman itsekkyyden seurauksena suostumista synnin palvelukseen.
Halua/Haluttomuutta luopua synnistä on siis tarkasteltava tästä vihan ja rakkauden näkökulmasta käsin.
Ajattelen itse niin, että rakkaus Jumalaan vie vääjäämättä rakastamaan myös hänen tahtoaan eikä vesittämään sitä – olkoonkin että se on ihmisessä hänen raadollisuutensa vuoksi vajavaista……Näin se tietenkin on minun kohdallani
——————–
Martti Pentin kommentti oli sinänsä hyvä – hän on sen tuonut esiin ennenkin – mutta se ei liity
oikeastaan tähän käsittelemäämme teemaan laisinkaan.
Paavali (Room 7: 19)
Martti Pentin kommentti on siinäkin mielessä hyvä, että se tavallaan fokusoi siihen kohtaan, jota monet keskustelut täällä ovat kosketelleet:
Olen havainnut, että jostain syystä tämän sieluntilan (Room 7:19) kuvitellaan tarkoittavan k a i k k i a
ihmisiä yleensä, mutta niinhän asia e i ole. Paavali puhuu vain niistä, joista kirkossamme on käytetty nimitystä armoitettu, armon saanut jne. Ei hän puhu niistä, joiden tilannetta hän kuvaa (Room 7: 5).
Ennen tämä dikotomia oli kirkossamme täysin selvä, nyt se ei ole. Siitä johtuu tämä vastakkainasettelu.
Minusta kenellälkään ei ole oikeutta sanoa: kirjoita 80 astian sijasta 50……. Sellaisen opetuksen tie ei ole siunauksen tie.
Matkatoimisto Arealla oli aikoinaan hyvä slogan: Minne tahansa, muttei miten tahansa.
>>Miten kristinoppia kommentoidaan ‘asiallisesti tiedon tasolla’?>>> Martti Pentti
Kun ja jos autossasi on vikaa ikkunoiden sähkölaitteissa, mitä pitäisit siitä, että merkkiliikkeen huoltomies vikaa etsiessään analysoi ongelmaa jäähdyttimen oletustietoja tutkimalla?
Kun puhutaan kielteisesti Jumalan sanan ja kirkon opetuksen pysyvyydestä, on tolkutonta hakea perusteeksi Ilm 21:5.
JORMA,
melkein paavalilainen on vastauksesi Jukalle:
”Ikävä kyllä Jukka erehtyy minun suhteeni. Minä en sotke!” Minä en sotke. Minä olen OK. Minä olen oikeassa! Näin vain, sanoi Hannes Leinonen.
Edelleen:
”En tietääkseni ole kajonnut kenenkään persoonaan, en lokeroinut tai kutsunut liberaaliksi.”
Vastasit minulle päivää aikaisemmin ja sanoit mm.:”Turhan monta tuntematonta tässä liberalismin yhtälössä.”
Mutta asiaan! Keskustelummehan kävi uskosta. Tein joitakin viittauksia Raamatun teksteihin, mitä paheksuit. Itse viittasit Wormsin valtiopäiviin, Molotoviin ja Baltian kysymykseen ja nyt kaiken kruunuksi auton korjaamiseen. Onko yksi, pyhä, kristillinen uskomme niinkuin auto, jota korjataan? MInusta ei.
Jorma, kirjoitat:
”Kun puhutaan kielteisesti Jumalan sanan ja kirkon opetuksen pysyvyydestä, on tolkutonta hakea perusteluksi Ilm.21:5”
Jorma, jos koittaisit pysyä totuudessa. Ensinnäkin viittasin kahteen Raamatun kohtaan kuvatessani kristillistä uskoa: 1 Johannes 3: 1-3 ja Johanneksen ilmestys 21:1-6.
Omasta mielestäni en puhunut kielteisesti vaan myönteisesti. Pointtini oli, ettei kristinuskon Jumala ole ainoastaan Raamatun sivuilla, eikä hän ole sidottu ihminen Paavalin osin omituisiin mielipiteisiin, vaan Jumala toimii, hän elää ja vaikuttaa, EI AINOASTAAN menneessä aika muodossa, vaan myös preesensissä, nyt, tällä hetkellä. Tämä oli viestini ydin, ja tämän sinä Jorma kokonaan sivuutit. Mitä siitä ajattelet? Voisiko Jumala elää ja vaikuttaa nyt, tänään,
Herran vuonna 2014?
Sopisiko Jesaja paremmin? ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa?”
Kiitos vaan, Pentti. En tiedä mihin tarkoitit tuota Jesajan kohtaa. Kaunis sitaatti. Ilmeisesti tämä ei sinullekaan ollut tuollainen hatusta vedetty tattispala joka sopii kaikkien väitteiden tueksi.
Mukava lukea tässäkin pätkä Jesajaa, jota pastori Norvanto kutsui viidenneksi evankelistaksi luennossaan maanantaina.
Ihmiselämässä on tuskaisia ja vedettömiä taipaleita, ja on ihana saada kokea kuinka Jumalan rakkaus on kaiken helteen läpi kuljettanut.Näin on myös hengellisesti kun saa levähtää armon ja rakkauden äärellä.
”tuollainen hatusta vedetty tattispala, joka kelpaa kaikkien väitteitten tueksi”
Kun aikaisemmin puhuin irtojakeitten käyttöä vastaan, se ei kelvannut. Kun nyt lainaan kahta vähän laajempaa, merkittävää UTn kohtaa, ei kelpaa sekään. Tuollaisia tattispaloja vain. On minulla sentään Cl Nikolaiselta, en nyt ihan tolkuttomaksi suostuisi. Mutta se joka istuu korkeammalla, voi tietysti heitellä arvioitaan ja miksei siinä sivussa jonkun hävyttömyydenkin.
Olisiko ihan itsellesi viisainta, ettet lainkaan kommentoisi minun tekstejäni, Heikki Palmu?
Kestän toki nuo ladatut henkilökohtaisuudet, mutta vaikuttaa siltä, ettet ollenkaan ymmärrä kirjoittamaani, et analogioita etkä sisältöä. Voit sitten sinäkin elää mukavammin..
”En tiedä mihin tarkoitit tuota Jesajan kohtaa.” Ilmestyskirjan kohta ”Uudeksi minä teen kaiken.” ei sopinut perusteeksi kristinuskoon kuuluvalle uudistumiselle. Siksi lainasin samaa ajatusta Vanhasta testamentista. Edes siellä ei opeteta paikalleen jämähtänyttä Jumalaa.
Jumalan sana on uutta luova. Ilm. 21:5 ja Jes. 43:19 lisäksi myös 2. Kor. 5:17 ja Gal. 6:15 puhuvat tästä. Jumalan sana pysyy, mutta ei pysähdy.
JORMA,
ehkä se on viisautta, olkaamme vakaat. Sinä puolestasi olet ihan vapaa kommentoimaan tai olemaan kommentoimatta. Työnohjaajana eli kuuntelemisen ammattilaisena jätän Sinulle muistolauseeksi Martti Pentin ajatuksen:
”Sen skijaan, että väitämme Jumalan sanan lausuvan jotakin, uskaltaisimme kertoa itse olevamme jotakin mieltä.”
Paljon auttaa jo sekin, että vastaa siihen, mitä kysytään, eikä siirry omiin ylempiin sfääreihin.
Hyvää uutta vuotta Jorma, Jumalan siunausta elämääsi ja etsintääsi.