Mieleeni tulee asia sotilaselämästä. Olimme Raasissa leirillä ja joku sotilas oli kaatunut selälleen ilmeisesti jonkin puunrungon päälle. Lääkintäaliupseerille juoksutettiin sana, että tulla katsomaan tilannetta. Hän lähti kävelemään rauhallisesti ja joku jo moitti miksi ei juokse, kun on hätä. Hän vastasi: Pieni hetki ei siinä merkitse mitään, jos hän on huohottavana aiemmin paikalla, mutta ei pysty heti tekemään mitään. Kun hän kävelee voi siinä mielessään kerrata mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä. No, onneksi vaiva ei ollut vakava ja ambulanssina toiminut Uaz-maastoauto tärryytteli viimeistään matkalla Turkuun nivelet paikoilleen. Ehkä avaus oli syvällisempi, mutta yhtenä esimerkkinä vain kerroin.
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4:6-7
Eräs merkittävä kiinalainen kenraali (nimi on unohtunut) pelasi go peliä. Joku tuli paikale ja sanoi, että japanilaiset ovat hyökänneet heitä vastaan. Kenraali sanoi kehoitti vain lyömään sen verran takaisin, etteivät pääse tunkeutumaan asemiin, ja sen jälkeen jatkoi pelaamistaan kaikessa rauhassa pelin loppuun asti.
Vasta sitten hän otti luokseen lähettiläät tarkemmin kertomaan ja ryhtyi varsinaisiin tilanteen vaativiin toimenpiteisiin. Hänen joukkonsa sitten löivät japanilaiset tuolta lohkolta selkeästi hahmoteltujen joukkojen järjestelyjen tuloksena.
Luettuani tuosta mieleeni tuli ainakin se että tällä toiminnallaan hän esti omien johtavien upseeriensa joutumista paniikkiin ja toisaalta sai riittävästi rauhallista aikaa mietiskellä tilanteen vaatimia ylimmän johdon toimenpiteitä.
Kun asevelvollisena olin ”loppusodan” toisen puolen komentajana, niin meillä sattui olemaan niin hyviä poikia joukkossamme, että tiesimme vastapuolen ruokailuajat, heidän jalkarättiensä kuivatuspaikat sekä harjoituksen kulkuun suunnitellun hyökkäyksensä linjauksen sekä tarkan ajankohdan. Toimin noiden tietojen mukaan. Olivat muuten tosi taitavia ottamaan vastapuolen asioista selvää.
Kun tuo ohjelmaan kuulunut hyökkäys oli ohi, niin kouluttajansa kysyi että oliko yllätys. Kerroin että olin vienyt meidän pojat paikoilleen vain tuolle alueelle mistä hyökkäys oli odotettavissa vain vähää ennen heidän sopimaansa aikaa.
Sitten tuli se miksi tämän kerron. Kun kouluttaja kysyi mitä nyt on ohjelmassa, sanoin että jos olisi tositilanne kyseessä niin menisimme heidän peräänsä ja kerroin kuinka panisimme heidät mottiin, koska olivat valinneet sellaisen suunnan että olisivat todennäköisesti joutuneet helposti pussitetuiksi.
Mutta koska kyseessä kuitenkin on leikkitilanne ja koska soppatykit ovat paikalla ruoka lämpöisenä, niin perään lähtemisen sijaan me rupeamme syömään.
Mieleeni tulee asia sotilaselämästä. Olimme Raasissa leirillä ja joku sotilas oli kaatunut selälleen ilmeisesti jonkin puunrungon päälle. Lääkintäaliupseerille juoksutettiin sana, että tulla katsomaan tilannetta. Hän lähti kävelemään rauhallisesti ja joku jo moitti miksi ei juokse, kun on hätä. Hän vastasi: Pieni hetki ei siinä merkitse mitään, jos hän on huohottavana aiemmin paikalla, mutta ei pysty heti tekemään mitään. Kun hän kävelee voi siinä mielessään kerrata mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä. No, onneksi vaiva ei ollut vakava ja ambulanssina toiminut Uaz-maastoauto tärryytteli viimeistään matkalla Turkuun nivelet paikoilleen. Ehkä avaus oli syvällisempi, mutta yhtenä esimerkkinä vain kerroin.
Esimerkki arjen elämästä on hyvä.
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4:6-7
Eräs merkittävä kiinalainen kenraali (nimi on unohtunut) pelasi go peliä. Joku tuli paikale ja sanoi, että japanilaiset ovat hyökänneet heitä vastaan. Kenraali sanoi kehoitti vain lyömään sen verran takaisin, etteivät pääse tunkeutumaan asemiin, ja sen jälkeen jatkoi pelaamistaan kaikessa rauhassa pelin loppuun asti.
Vasta sitten hän otti luokseen lähettiläät tarkemmin kertomaan ja ryhtyi varsinaisiin tilanteen vaativiin toimenpiteisiin. Hänen joukkonsa sitten löivät japanilaiset tuolta lohkolta selkeästi hahmoteltujen joukkojen järjestelyjen tuloksena.
Luettuani tuosta mieleeni tuli ainakin se että tällä toiminnallaan hän esti omien johtavien upseeriensa joutumista paniikkiin ja toisaalta sai riittävästi rauhallista aikaa mietiskellä tilanteen vaatimia ylimmän johdon toimenpiteitä.
Kun asevelvollisena olin ”loppusodan” toisen puolen komentajana, niin meillä sattui olemaan niin hyviä poikia joukkossamme, että tiesimme vastapuolen ruokailuajat, heidän jalkarättiensä kuivatuspaikat sekä harjoituksen kulkuun suunnitellun hyökkäyksensä linjauksen sekä tarkan ajankohdan. Toimin noiden tietojen mukaan. Olivat muuten tosi taitavia ottamaan vastapuolen asioista selvää.
Kun tuo ohjelmaan kuulunut hyökkäys oli ohi, niin kouluttajansa kysyi että oliko yllätys. Kerroin että olin vienyt meidän pojat paikoilleen vain tuolle alueelle mistä hyökkäys oli odotettavissa vain vähää ennen heidän sopimaansa aikaa.
Sitten tuli se miksi tämän kerron. Kun kouluttaja kysyi mitä nyt on ohjelmassa, sanoin että jos olisi tositilanne kyseessä niin menisimme heidän peräänsä ja kerroin kuinka panisimme heidät mottiin, koska olivat valinneet sellaisen suunnan että olisivat todennäköisesti joutuneet helposti pussitetuiksi.
Mutta koska kyseessä kuitenkin on leikkitilanne ja koska soppatykit ovat paikalla ruoka lämpöisenä, niin perään lähtemisen sijaan me rupeamme syömään.