Muistelen kuulleeni, että yleisradiossa oli joskus ohjelma: Kevyesti keskellä päivää. Silloin soitettiin jotain kevyttä musiikkia. Toinen oli lepopäivän ratoksi. Onko nyt niin, että vanha roomalainen ajatus pätee edelleen: Kansalle leipää ja sirkushuveja! Tosin ne sirkushuvit taisivat olla astetta rankempia mitä nykyisin. Jääkiekko ammattilaistasolla taitaa lähennellä sitä: Ave ceessar kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Samoin ammattilaisyrkkeily. Molemmissa tulee korjaamattomia asioita, mutta ilmeisesti se on sen arvoista, saada jotakin ja loppuelämä pyörätuolissa.
Minä tässä ryhdyin havukkaiseksi ja aloin pähkäillä onko myös hengellisessä kentässä tällaista kevytharjoitusta, joka on kuin iskelmien soittoa vai onko myös vaurioittavaa huvia, jossa oikeasti tulee verta kentälle. Valitettavasti tulin siihen tulokseen, että kyllä tätä on. Lähdetään liikkeelle hevimmästä päästä. Herätysliiketaustaisena sain herätyksen ryhtyä tutustumaan Lutheriin, kun hänestä kuitenkin aina jotain mainittiin jopa oppi-isänä. Ryhdyin hankkimaan kirjallisuutta ja mielellään vanhaa ja fraktuuralla kirjoitettua. Sehän on pyhä kirjasin, kun sitä ei osaa kaikki lukea. Sain siis jostain omistukseeni: Tunnustuskirjat-nimisen kirjan. Aloin lukea sitä järjestelmällisesti ja tuntui tosi hyvältä kunnes tulin kohtaan: Perisynti. Siinä oli mielestäni outo asia, jonka koitin työntää ensin syrjään, mutta se tuli aina uudelleen esille. Siis ilman kastetta ei voi pelastua. Olisiko tämä nyt se kohta, jossa puhutaan kevyesti helvetistä?
Mikä lihasta syntyy on liha! Tähän vedotaan! Kahdesta syntisestä ihmisestä ei voi syntyä muuta kuin lihaa! Näihin vedotaan. Onko nyt niin, että luterilaisittain lapsi syntyy ilman sielua eli on niinkuin hirven vasa? Hänet pitää uudestisynnyttää, että hän saa sielun? Mutta Jeesus sanoi: Sallikaa lasten tulla, ja edelleen joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat Minuun…
Jeesuksen mukaan lapsella on usko. Jos nyt siis maanpäällä on jotain toimia, jotka ovat välttämättömiä pelastukseen, niin mihin valoon joutuu Ristintyö? Eikö usko ole ainoa ja tunnustus toinen välttämätön? Tunnustus: Jeesus Kristus on Herra! Minun Herrani, olen Hänen ja Hän minun!
Sitten on erikseen olemassa Sana ja pyhät toimitukset, jotka herättävät ja vahvistavat uskoa ja pitävät sitä uskon liekkiä yllä. Eräs julistaja esitteli taivas-ekin. Hän on mies, jonka oikea puoli on valkoinen ja vasen musta. Se kuvaa ihmisen kahta luontoa, mutta sitä kuvaa voidaan käyttää toiseenkin tarkoitukseen. Kun kristikunnassa on kaksi käsitystä kasteesta ja molempien ääripäät pitävät omaan sa pelastavana, niin olisiko siinäkin kevyttä puhetta helvetistä. Nimittäin se musta puoli sitten joutuu helvettiin erilaisen kasteen takia? Kuka tietää kumpi käsitys on musta ja kumpi valkoinen, sitä sopii miettiä.
Johanna Korhoselta raikasta tuuletusta!
Toimittaja Johanna Korhosen tekstissä ei sinällään olisi mitään asiatonta, mutta käyttötarkoitukseensa nähden se on mielestäni ja sai ainakin minut kokemaan ahdistusta. Ahdistusta ei tuota itse teksti vaan sen käyttötarkoitus hiippakunnan yhteiseksi adventtitervehdykseksi. Teksti ei siis ole toimittaja Johanna Korhosen, vaan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhosen kirjoittama. En tosin asu Helsingin hiippakunnan alueella, joten asia ei varsinaisesti koske minua.
Kirjoitus sai aikaan ahdistusta, koska samainen Johanna Korhonen samasta roolistaan käsin asettui julkisesti vastustamaan sopua kirkon piirissä seksuaalieettisistä kysymyksistä eri tavoin ajattelevien kesken.
https://www.kotimaa.fi/johanna-korhosen-kannanotto/
Lokakuussa 2014 hän, samasta roolistaan käskin, kirjoitti Vantaan Laurissa, viitaten kirkkomme virallisiin ja lähetysstrategiaan sitoutuneisiin lähetysjärjestöihin: ”Syrjivien lähetysjärjestöjen rahoituksen leikkaukset ovat saaneet jotkut konservatiivipiirit uhkailemaan kirkosta lähtemisellä. On oikeutettua kysyä, onko niiden motiivi kirkossa pysymiseen pelkkä rahan saaminen. Jos näin on, lienee parempikin, että ne hakevat uuden kodin esimerkiksi Lähetyshiippakunnasta.”
Johanna Korhonen on paitsi Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, myös kirkolliskokousedustaja. Molemmissa tehtävissään hän on henkilökohtaisesti sidottu toimimaan kirkkomme tunnustuksen mukaisesti. Hänellä on oikeus omiin seksuaalieettiseen näkemyksiinsä, mutta tehtäväsään hän on velvollinen ottamaan huomioon, etteivät kaikki kirkkomme jäsenet jaa samoja näkemyksiä.
Kirkolliskokousedustajana Johanna Korhonen on tekemässä kirkkoa koskevia yhteisiä päätöksiä. Hänellä on täysi oikeus pyrkiä muuttamaan jo tehtyjä päätöksiä. Oikea tapa on vakuuttaa muut omasta näkemyksestään. Oikea tapa ei ole karkottaa kirkon jäsenyydestä niitä, jotka haluavat pitäytyä kirkon nykyisissä virallisissa kannoissa.
Tämä teksti hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa… Onko nyt jo saavutettu pohjanoteeraus hartausteksteissä? Tätä paikkaa nyt tavoitellaan aivan tosissaan. Hyväksyisikö mikään firma tai yhteisö tämän tyylistä kirjoitusta omasta ryhmästään? Kaikki tekevät virheitä ja varmasti myös kirkko on näin toiminut, mutta tämä on jotain uskomatonta. Tämä ”suvaitsevaisuuden uskonto” on ottamassa kovat otteet käyttöön. Lukekaa Halpa-Halli ketjun johtajan haastattelu tämän päivän Lapin Kansa lehdestä, niin siinä tulee esille tämä lähimmäisenrakkaus. Tom of Finland -postimerkkien myynnin kieltäminen toi tappouhkauksia yms. Mihin tämä vouhotus vielä johtaa?
Jos Suomen evl-kirkko on yhtä kuin:
– Johanna Korhonen
– Kari Mäkinen
– Irja Askola
– Seppo Simola
Niin taidan juosta lujaa.
Totean tässä useisiin kirjoituksiin vastaten, että kirkko ei itse ole koko olemassaolonsa 2000 vuoden aikana muuttanut oppiaan Jeesuksen rehellistä ja realistista sanomaan päin kuin yhteiskunnan siis meidän ihmisten vaatimuksesta kuten nyt täällä meillä Suomessa homoasiassa, ihmisten arvostusasiassa. Ja tulee myös vastaisuudessa muuttamaan.
Korhosen analyysi kirkosta konservatiisena laitoksena, joka uskaltaa ”radikalisoitua” ihmisen puolesta vasta silloin, kun tästä ei voi koitua sille enää mitään harmia, on ihan oikea. Lienee myös oikeansuuntaista väittää, että kirkkoon kokoontuu konservatiivijoukko, joiden uskonelämää leimaa pelko (rauhan, ilon, rakkauden, uskon ja toivon sijasta).
Mutta Korhosen väite kuvaa implisiittisesti myös sitä, että kirkon ulkopuolella pitää mielenosoitustaan humaani, liberaali, rohkea ja edistyksellinen porukka, joka luulee, että ruumiin pää ei kuulu ruumiiseen (Ef 1:22) tai että Pyhä Henki ei välitä veroista (Matt 22:21) tai virkkeistä (1 Kor 12:3). Tätä joukkoa ei näytä kirkonmenot kiinnostavan, vaan ennemminkin kirkon menot ja (erityisesti herätysliikejärjestöjen) tulot.
Mutta toivoa totisesti on, sanoohan Paavali: ”Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, 25 jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. 26 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. ” (1 Kor 12:24-26.)
Jussi Tuusa:’ Lienee myös oikeansuuntaista väittää, että kirkkoon kokoontuu konservatiivijoukko, joiden uskonelämää leimaa pelko (rauhan, ilon, rakkauden, uskon ja toivon sijasta).’
Voisitko perustella, miksi näin uskot. Itse en ole tällaista uskonelämän pelkoa havainnut kirkonpenkistä katsellen.
Joulutervehdyksestä huokuu mielestäni syvä katkeruus – syvä katkeruus kirkkoa kohtaan, syvä katkeruus myös Jeesusta kohtaan?
Mieleeni tuli jostakin syystä Jeesuksen vierailu aikanaan Kapernaumin synagogassa (Mark. 1: 21-28), jossa hän kohtasi ”saastaisen hengen vallassa olevan miehen”. Mies alkoi huutaa: ”Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!” Jeesus vapautti tuon miehen ahdistajastaan.
Jeesuksella on edelleen vapauttava sana niille, jotka kärsivät. Siksi Hän syntyi tänne maailmaan- Jeesus – Pelastaja, Parantaja!
Jussi Tuusa on ihan oikeassa, ehkä yhdellä a-kirjaimella täsmennettynä: kirkkoon kokoontuu konservatiivijoukkoA, joiden uskonelämää leimaa pelko. Joskus on hermot mennä kuunnellessa sanoitettuja pelkoja, jotka usein tulevat ilmi aggressioina.
Mutta se ei ole koko kuva konservatiiveista, jotka ovat aika kirjava joukko. Kun heidän kanssaan tekee seurakuntatyötä, huomaa aika pian, että kauempaa katsottuna yksi-ilmeinen porukka koostuukin ihmisistä, joilla on yllättävän paljon maltillisia ja humaaneja ajatuksia.
Tämä on aika paksu väite: konservatiiveja leimaa pelko rauhan etc. sijasta.
EI minun iloani ainakaan vie Korhonen eikä kukaan muukaan.
Eikö rauhan ja ilon saanut uskova voi tuntea huolta siitä, että Isebelin hengessä luodaan näennäiskirkkoa, joka ei tule pelastamaan ketään.
Pelon sijasta tunnen sääliä kasvavia lapsia kohtaan. Mitään autuutta he eivät tule tuollaisessa kirkossa saamaan.
No sittenhän meitä on Jorman kanssa kaksi, jotka emme pelkoa tunne. Mutta kyllä minä olen aika monta sellaistakin kohdannut. Ja jos ihan rehellinen olen, aina joskus yrittää tulevaisuuden pelko ja masennus kirkon tilasta vallata minunkin mieleni.
Tuire ja Jorma, tuo maalailuni mustavalkoinen kuva oli toki karikatyyri, mutta välillä todellisuus on turhan lähellä sitä. Ei pelko ole varmaan ainoa tai edes päällimmäinen tuntemus tai käyttäytymisen motiivi konservatiivisessa kristillisyydessä, mutta normien, rajojen ja perinnäissääntöjen pystyttäminen on aina ollut ihmisen keino sekä käyttää valtaa toisiin nähden että hallita omia pelkojaan – ei ehkä niinkään ”homojen pelkoa”, vaan Jumalan pelkoa. Hebrealaiskirjeen kirjoittajan mukaan: ”Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. ” Omatunto taitaa todistaa itse kunkin meistä kelvottomaksi, ja pelko ajaa meitä etsimään itseämme pahempia rötöstelijöitä ensin pois ajettaviksi…
Tuula Hölttä: Kyllä kirkko on ollut ja on monesti ja monessa paikkaa myös se heikoimman puolella kärsivä ja taisteleva kirkko, mutta länsimaisen yhteiskunnan keskellä pakkaa pelkuruus pintaan.
Ojala: ”Tämä on aika paksu väite: konservatiiveja leimaa pelko rauhan etc. sijasta. EI minun iloani ainakaan vie Korhonen eikä kukaan muukaan.”
Ehkä et kaikesta huolimatta sittenkään ole konservatiivi.
Kakkuri: ”aina joskus yrittää tulevaisuuden pelko ja masennus kirkon tilasta vallata minunkin mieleni.”
En usko, että pelkosi on aiheeton.
Jussi Tuiusa :”Korhosen analyysi kirkosta konservatiisena laitoksena, joka uskaltaa “radikalisoitua” ihmisen puolesta vasta silloin, kun tästä ei voi koitua sille enää mitään harmia, on ihan oikea.”
Olen asiasta aivan eri mieltä. Kirkko on mm. kirkkohäiden osalta ”radikalisoitunut” niin paljon, että meikäläisen ortodoksivaikutteita jo äidinmaidossa imeneiden päätä huimaa, Kukaan ei välitä siitä, mitä pahoinvointia vastuuton eroaminen avioliitosta lapsille aiheuttaa.
Liberaalit eivät ole kertoneet onko heillä lopultakaan muita tavoitteita, kuin seurata vaistojaan ja viettejään kuten ”muutkin eläimet tekevät” ja onko meillä lopulta edessämme se, että meidän on sukupuolineutraalin avioliiton jälkeen hyväksyttävä lukumääräneutraaliaviolitto, josta vihernuoriso jo vihjailee? Vaaditaanko meitä ”tasa-arvon” nimissä hyväksymään ”uusilla nimillä” vähitellen mm. kaikkien jumalien äidiksi sanotun Kybelen orgiastinen kultti, äitijumalatar Meter megale Rhean palvonta, Dionysoksen Liber pater-kultista omaksutut palvontamenot tai Dionysoksen kultin mukaiset Bacchuksen bakkanaalit? Korhosten ym. on mielestäni turha parjata kirkkoa asioista, joista heillä itselläänkään ei ymmärrykseni mukaan ole mitään käsitystä.
Hölttä: ”että meidän on sukupuolineutraalin avioliiton jälkeen hyväksyttävä lukumääräneutraaliaviolitto, josta vihernuoriso jo vihjailee? Vaaditaanko meitä ”tasa-arvon” nimissä hyväksymään ”uusilla nimillä” vähitellen mm. kaikkien jumalien äidiksi sanotun Kybelen orgiastinen kultti, äitijumalatar Meter megale Rhean palvonta, Dionysoksen Liber pater-kultista omaksutut palvontamenot tai Dionysoksen kultin mukaiset Bacchuksen bakkanaalit?”
Eihän ”teidän” ole pakko hyväksyä mitään, mitä ette tahdo, mutta saa nähdä mihin kaikkeen se demokratia vielä pystyy. (Älä viitsi kirjoittaa vastaukseesi mitään ainakaan rappareista, punamummosta, sukunne vaiheista, yrittäjien selkänahasta tai Karjalan palauttamisesta, please.)
”Älä viitsi kirjoittaa vastaukseesi mitään ainakaan rappareista, punamummosta, sukunne vaiheista, yrittäjien selkänahasta tai Karjalan palauttamisesta, please.” kirjoittaa Kimmo Wallentin Tuula Höltälle.
Mielestäni Tuula Höltällä on aivan yhtäläinen oikeus kertoa edellä mainituista aiheista kuin esim. joillain on oikeus vedota jatkuvasti USAn rotusorron menneisiin aikoihin, tai juutalaisten kohteluun tai romanien asemaan tai naisten äänioikeuden saamisvuoteen tms. menneen ajan seikkaan, joilla pyritään hyväksyttämään nykyinen meneillään oleva toiminta. Tuulan esille ottamat asiat ovat sentään tapahtuneet useimmiten Suomessa, jossa me elämme.
Mielestäni Kimmo Wallentin ei voi määritellä, mitä Tuula Hölttä saa kirjoittaa. Minä luen mielelläni Tuula Höltän kommentteja, sillä ne ovat asiallisia ja perustuvat todelliseen elämään.
Salme
Höltän suvun tarina, aviomiehen rappariharrastukset ja sankarilasten edesottamukset kuuluvat ihan johonkin muualle, varsinkin kun ne on täällä julkaistu jo niin moneen kertaan, ettei oikein tämmöinen vanhempi ihminen pysy laskuissa perässä.
Salme: ”Mielestäni Kimmo Wallentin ei voi määritellä, mitä Tuula Hölttä saa kirjoittaa.”
Juu, ei voi, mutta minähän esitinkin vain kainon toivomuksen.
Jumalalle kiitos, ettei hiippakunnan valtuuston puheenjohtajalla ole tämän enempää valtaa!
Perinteisesti tällaista kirjoitusta on ollut tapana kutsua lain saarnaksi. Yleensä silloin, kun lakia saarnataan toiset loukkaantuvat ja kiristelevät hampaitaan. Eikä sekään ole tavatonta, että lakia saarnataan myös kirkolle. Muistaakseni niin on tehnyt useampikin niistä, jotka ovat tällä kertaa erimieltä saarnaajan kanssa.
Lain saarnaksi? Et voi olla Heikki tosissasi!
Tuo on juuri sitä paljon puhuttua moralismia ja legalismia, lain ja tekojen oppia, hyvän tekemisen evankeliumia.
Kukaan ei herää tuollaisesta moraalisesta paasauksesta, kukaan ei tule katumukseen, puhumattakaan Jumalan tuntemisesta. Tuosta julistuksesta ei tule muita kuin moralisteja, vapaamielisiä sellaisia. Äpärälapsia ilman Isää.
Tikkurilan seurakunta osallistui lehtitietojen mukaan erotiikkamessuille. Mitä tulevaisuudessa teidän seurakunta tuo kirkkoon, Heikki ja Johanna?
Johanna Korhosen saarnassa oli paljon perinteistä pietististä parannussaarnaa. Eikä kirkko ole ollut parannussaarnajille mitenkään tuntematon kohde.
Tämähän oli todella hyvä saarna/adventtitervehdys. Hätkähtää siitä pitääkin!
Juha,
tuota pitäis kysyä kirkkoherralta. Mun seuraavat projektit ovat jouluyön ja loppiaisen messuissa, jossa kummassakaan ei puhuta avioliittolaista, seksistä eikä lähetysmäärärahoista.
Heikki, hyvä vastaus. Kiitos
Aikio: ”Kukaan ei herää tuollaisesta moraalisesta paasauksesta, kukaan ei tule katumukseen, puhumattakaan Jumalan tuntemisesta.”
Samaa lääkettähän kirkko on tarjonnut kansalle jo monta sataa vuotta. Jos joku oivaltaa tarjota sitä kirkolle, eikö se enää toimikaan???
Kirkko on tänäkin joulun alusaikana tehnyt hyvää, auttanut hädänlaisia, yksinäisä, sivuun heitettyjä, yhteiskunnan rattaissa syrjäytyneitä, yksinhuoltajia, vähävaraisia, köyhiä lapsiperheitä, sairaita, vanhuksia, vankeja, moninaisten taakkojen alla uupuvia ihmisiä. Olen varma, että kirkko ei ole erotellut autettaviaan sukupuolisen suuntauneisuuden mukaan.
Mukana tässä auttamisessa ovat olleet pelottomat kristityt, jotka noudattavat Jeesuksen esimerkkiä kuulla avun tarpeessa olevia, kristityt, jotka eivät pyri hallitsemaan vaan auttamaan, kristityt, jotka eivät etsi valtaa eikä kunniaa vaan tekevät pyyteettömästi hyvää.
Siksi adventtitervehdyksen ”lain saarna”, jota jotkut ylistävät, on sekä kirkkoa, että yksilökristittyjä loukkaava syytös.
Toivon kaikesta huolimatta myös Korhoselle levollista ja rauhoittavaa joulun aikaa!
Kannattaa tässä mielestäni surullisen keskustelun tuoksinassa lukea blogi ’Hiljaiset hyväntekijät.’ Se kertoo yhden esimerkin kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Ja näitä vapaaehtoisia on kirkon piirissä tuhansia eri puolilla Suomea.
Iloitaan heistä, seurakuntayhteydestä ja Jumalan rakkaudesta!
adventtitervehdyksen aloitus / korhonen ”Jumalalle kiitos, että kirkolla ei
nykyään ole tämän enempää valtaa”
kirkon tehtävissä olevalta henkilöltä käsittämätön purkaus,
jos itse haluaa kuulua tähän yhteisöön niin kuinka voi toimia noin taitamattomasti.
siksi teenkin johtopäätöksen että kirjoittaja ja hänen ”viiteryhmänsä”
ei aidosti haluakaan kuulua nykyisenlaiseen kirkkoon ja vielä
että haluavat muodostaa itselleen kirkon ja puhudistaa sieltä pois
sen joukon, suuren joukon jota he eivät diggaa,
siis kohdistaen ihmisiä vastaan jotka perinteisesti ovat kuuluneet kirkkoon.
ajattelen että he ovat aloittaneet omasta mielestään ”pyhän sodan”
vallakumouksen kirkossa, näillä radikaaleillahan on tuttua sellainen.
En jaksa ymmärtää purkausta, ehkä vois vähän ymmärtää jos ko. henkilö
purkautuisi privaatisti jossain muodossa, mutta kun asiana oli adventtitervehdys.
adventti joka perinteiselle uskovalle on
yksi tärkeimpiä juhla aikoja ja herkimpiä asiota muutenkin.
tämähän kertoo ainakin sen mitä adventtiaika merkitsee Helsingin
hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhoselle.
Saanko tulkita että näyttäis että ei ole ymmärtänyt sen merkitystä
lainkaan.
Onko muissakin hippakuntavaltuustoissa yhtä mätää ainesta?
Kyllä tulisin itse häpeämään silmät päästäni tällaista julkituloa.
Kaikusalo & Co voisivat Korhosen kivittämisen ja hurskastelevan joulurauhantoivottelun sijasta ottaa ällätikun käteen ja lukea oikein ajatuksen kanssa mitä Korhonen adventtitervehdyksessään kirjoittaa. Se on harvinaisen hyvä saarna.
Matti Kinnunen,
suosittelen, että luet oikein ajatuksen kanssa heidän kommenttinsa ennenkuin alat kivittämään kanssakommentoijiasi. Toivotan sinulle edelleen Jumalan rauhaa koko joulun ajaksi!
Olen luottavaisin ja rauhallisin mielin niin kauan kuin myös kirkkojen ynnä muiden uskonnollisten yhteisöjen johtopaikoilla on ihmisiä, joilla on sosiaalisesti herkkä tunto. Huolissani olisin silloin, jos niissä pääsisivät päsmäröimään vain puhdasta oppia haukkana vartioivat erehtymättömät.
Salme Kaikusalo kirjoittaa: ” Kirkko on tänäkin joulun alusaikana tehnyt hyvää, auttanut hädänlaisia, yksinäisä, sivuun heitettyjä, yhteiskunnan rattaissa syrjäytyneitä, yksinhuoltajia, vähävaraisia, köyhiä lapsiperheitä, sairaita, vanhuksia, vankeja, moninaisten taakkojen alla uupuvia ihmisiä.”
Joillakin nyt, kuten Salmellakin, on varmaan mennyt sekaisin kirkon rooli. Salme Kaikusalo haluaa kirkon toimia sosiaalitoimistona. Salme ei varmaan ymmärrä kirkon alkuperäistä sanomaa, parituhansista vuotta kerrottua sanomaa.