Kevyesti helvetistä

Muistelen kuulleeni, että yleisradiossa oli joskus ohjelma: Kevyesti keskellä päivää. Silloin soitettiin jotain kevyttä musiikkia. Toinen oli lepopäivän ratoksi. Onko nyt niin, että vanha roomalainen ajatus pätee edelleen: Kansalle leipää ja sirkushuveja! Tosin ne sirkushuvit taisivat olla astetta rankempia mitä nykyisin. Jääkiekko ammattilaistasolla taitaa lähennellä sitä: Ave ceessar kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Samoin ammattilaisyrkkeily. Molemmissa tulee korjaamattomia asioita, mutta ilmeisesti se on sen arvoista, saada jotakin ja loppuelämä pyörätuolissa.

Minä tässä ryhdyin havukkaiseksi ja aloin pähkäillä onko myös hengellisessä kentässä tällaista kevytharjoitusta, joka on kuin iskelmien soittoa vai onko myös vaurioittavaa huvia, jossa oikeasti tulee verta kentälle. Valitettavasti tulin siihen tulokseen, että kyllä tätä on. Lähdetään liikkeelle hevimmästä päästä. Herätysliiketaustaisena sain herätyksen ryhtyä tutustumaan Lutheriin, kun hänestä kuitenkin aina jotain mainittiin jopa oppi-isänä. Ryhdyin hankkimaan kirjallisuutta ja mielellään vanhaa ja fraktuuralla kirjoitettua. Sehän on pyhä kirjasin, kun sitä ei osaa kaikki lukea. Sain siis jostain omistukseeni: Tunnustuskirjat-nimisen kirjan. Aloin lukea sitä järjestelmällisesti ja tuntui tosi hyvältä kunnes tulin kohtaan: Perisynti. Siinä oli mielestäni outo asia, jonka koitin työntää ensin syrjään, mutta se tuli aina uudelleen esille. Siis ilman kastetta ei voi pelastua. Olisiko tämä nyt se kohta, jossa puhutaan kevyesti helvetistä?

Mikä lihasta syntyy on liha! Tähän vedotaan! Kahdesta syntisestä ihmisestä ei voi syntyä muuta kuin lihaa! Näihin vedotaan. Onko nyt niin, että luterilaisittain lapsi syntyy ilman sielua eli on niinkuin hirven vasa? Hänet pitää uudestisynnyttää, että hän saa sielun? Mutta Jeesus sanoi: Sallikaa lasten tulla, ja edelleen joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat Minuun…
Jeesuksen mukaan lapsella on usko. Jos nyt siis maanpäällä on jotain toimia, jotka ovat välttämättömiä pelastukseen, niin mihin valoon joutuu Ristintyö? Eikö usko ole ainoa ja tunnustus toinen välttämätön? Tunnustus: Jeesus Kristus on Herra! Minun Herrani, olen Hänen ja Hän minun!

Sitten on erikseen olemassa Sana ja pyhät toimitukset, jotka herättävät ja vahvistavat uskoa ja pitävät sitä uskon liekkiä yllä. Eräs julistaja esitteli taivas-ekin. Hän on mies, jonka oikea puoli on valkoinen ja vasen musta. Se kuvaa ihmisen kahta luontoa, mutta sitä kuvaa voidaan käyttää toiseenkin tarkoitukseen. Kun kristikunnassa on kaksi käsitystä kasteesta ja molempien ääripäät pitävät omaan sa pelastavana, niin olisiko siinäkin kevyttä puhetta helvetistä. Nimittäin se musta puoli sitten joutuu helvettiin erilaisen kasteen takia? Kuka tietää kumpi käsitys on musta ja kumpi valkoinen, sitä sopii miettiä.

  1. Olet siis isoveli. Ensin tullut on erityisasemassa. Tuo asema vaikuttaa koko elämän ajan.
    Sitä en tiedä miten ja mihin se on tiedän kohdalla vaikuttanut. Vaikuttava tekijä se on jokatapauksessa. Isoveli usein huolehtii ”nuoremmasta”. Kaksosissa tämä on tosi mielenkiintoinen ja usein joissakin asioissa hyvin selkeästi näkyvä ja toimintaan vaikuttava tekijä.

    • Alfa-kaksonen ei aina ole ensiksi syntynyt. Erimunaisilla se riippuu tietysti persoonallisuuksien eroista. Identtisilläkin lienee jostain muusta kysymys kuin ensimmäisten vuorokausien sujumisesta.

  2. Kaksoisveljistä minuuttien ikäerolla kummallakaan ei ole luontaisasti erityisasemaa. Ehkä vanhemmilla sisaruksilla on ollut, esikoisella jne.

    Minä olen varma että altistava homogeeni löytyy sillä minun tapauksessani kohdun hormonitasapainon tai kasvatuksen ratkaiseva vaikutus on poissuljettu. Minut ja kaksoisveljeni kun erottivat vain geenit. Argumentaationi on vedenpitävä, vaikka homogeeni on vasta rajattu tietylle alueelle ihmisen genomissa.

  3. Se minuutin ikäerohan kaksosissa juuri kummastuttaakin. Luulisi ettei sillä ole yhtään mitään merkitystä. Näin kuitenkin aivan selvästi on. Sitä en tässä lähde analysoimaan liittyykö huomioni po. asiaan mitenkään. Toisen henkilön analysoiminen on jo sinänsä usein hyvin loukkaavaa. Sydämellinen kiitos tästä avautumisesta julkisessa mediassa. Se oli rohkea teko.

    • Mikä vaikutus sillä on kumpi syntyy aikaisemmin? Ja mikä on alfakaksonen? Myönnän etten ole tällaisista termeistä tai spekulaatioista edes kuullut aiemmin.

    • Kaksosista toinen on usein aloitteellisempi ja toimeliaampi toisen seuratessa ja myötäillessä. Identtisten kohdalla tämän katsotaan johtuvan siitä, kumpi syntyy ensin. En tiedä, miten tieteellistä tämä on. Minulla on ollut identtinen kaksospari oppilaina ja heistä toinen oli selvästi alpha ja toinen beeta. Kun tulin siitä jotain kommentoineeksi, ilmeinen alpha sanoi, että tuo toinen syntryi ennen minua. Beta saattoi myöntää, mutta yhtä hyvin vain hymyili vieressä. En muista.

  4. Kiitos tiedoista, Martti Pentti. Sekin on muuten tilastollisesti todettu että erimunaisista kaksosista toinen ei ole homoseksuaali yhtään sen todennäköisemmin kuin eri aikoina syntyneet sisarukset.

    Meistä minä olin lapsena ekstrovertimpi, mutta rauhallisempi, veljeni introvertimpi mutta temperamenttisempi.

  5. Pyrkimykseni oli ainoastaan osoittaa, ettemme tiedä vielä mistä homoseksuuaalisuus johtuu.
    Lukuisia teorioita asiasta on. Kukaan ei lopulta osaa sanoa varmasti mistä on kyse. Tämän kaksosjutun tähden keskustelu meni niin henkilökohtaiselle tasolle, ettei yleisluontoinen pohdintani ole tässä keskustelussa enää mahdollista. Kaikki mitä objektiivisella tasolla esitän, tulisi tulkituksi hyvin subjektiivisella näköalalla. Jolloin keskustelu vääristyisi. Toisaalta en myöskään missään tapauksessa halua olla analysoimassa kenenkään omaksi persoonalliseksi piirteeksi kokemaa homoseksuaalisuutta.(Eli olla tunkeutumassa toisen persoonan sisälle) Kiitos keskustelusta. Se avasi ymmärrystäni siitä, miten loukkaavana yleisluontoinen keskustelu asiasta voidaan kokea. Hyvää Joulun aikaa kaikille.

  6. Augustinus tuli perisynnistä vakuuttuneeksi kun katsoi vastasyntyneitä kaksosia, joista toinen töni toista pois, että saisi itse rinnoista paremman, eli sen mistä maitoa tuli.
    Lihallisuuden ja ihmisen raadollisuuden näkeminen omassa itsessään on sitä, mistä Psalmin kirjoittaja puhuu: ”Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
    Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni
    ”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.
    Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
    Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
    Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.” Ps 51:2-7

    Tuossa puhutaan sellaisesta vääryydestä, joka on ihmisen olemuksessa jo syntymästä, ja pyydetään Jumalaa puhdistamaan siitä, koska itse ollaan siihen kykenemättömiä. Synti asuu ihmisessä jo heti syntymästä lähtien.

    Moni ajattelee synnistä jotain sellaista, joka tulee ihmiseen ulkopuolelta vasta syntymän jälkeen, mutta Raamattua on tässä hyvin selvä, ihminen syntyy kuoleman alle ja on myyty synnin orjuuteen, kuten Paavali asian ilmaisee. On siis Jumalan suurta armoa, jos Hän pelastaa yhdenkin ihmisen tästä kuoleman laaksosta.

    Tien te tunnette sanoi Jeesus.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.