Keskustelua Turun piispasta

Keskustelu Turun piispasta on vahvasti käynnistynyt Turussa, nimittäin Turun Sanomissa. Se oli lehdessä etusivun juttuna 17.4. ja pääkirjoituksena tänään sunnuntaina. Pääkirjoitus lainaa piispan parin päivän takaista haastattelua:

Taitavana sanankäyttäjänä tunnetun Turun piispan lehtihaastattelu antaa enemmän kryptisiä kuin valaisevia vastauksia: ”Kun katsoo minun ikääni, voi tehdä yhteenlaskuja. Piispan vaali on lisäksi suhteellisen pitkänsitkeä järjestää. Koska kysymysmerkkejä on paljon, asiaa on turha ruveta spekuloimaan.”

TS kritisoi kolumnistinsa Kaarlo Kallialan seuraajan virantäyttöä salamyhkäiseksi. Että hän täyttää 68 marraskuussa, se toki tiedetään ja tähän piispa itse viittsi noin vuosi sitten Sen jälkeen asiasta keskusteltiin ainakin kotimaa24:n palstoilla. Virallista ilmoitusta eläkkeelle jäämisestä ei ole kuitenkaan tullut, vaikka vaalin toimittamiseen ei normaalioloissakaan riitä puoli vuotta.

Niinkuin Helsingin Sanomat, ovat myös maakuntien ykköslehdet todellisia vallankäyttäjiä. Ja samoin tietysti pienemmät paikallislehdet omilla paikkakunnillaan. Vaikka sähköinen viestintä on tullut voimalla, ei tämä perustava asia ole ainakaan vielä miksikään muuttunut. Todennäköisesti jo huomenna alkaa tapahtua.

Turun piispojen ja Suomen arkkipiispojen ketju on pitkä ja komea. Henrikin historiallisuudesta ei ole varmaa tietoa, mutta ketju alkaa viimeistään 1200-luvulta, paljon ennen Gutenbergiä. Kun katsotaan arkkihiippakunnan piispojen loppupäätä, on valtalehden strategia kokolailla vaihdellut.

Itse sain ensimmäisen kerran äänestää Turun vaalissa 1998. Turun Sanomat asettui selvästi ja voimakkaasti turkulaisen Jukka Paarman taakse, Jaakko Eleniusta ja Wille Riekkistä vastaan. Paarma kuului silloin lehden hallintoelimiin, mutta omien puolesta ja vieraita vastaan on kyllä ylipäätään Turussa tavallinen asetelma.

Vanhan sanonnan mukaan ”papinvaalissa piru on ahkera”. Ja pappihan piispakin on. Kirkko ei ole mikään erillinen tai omalakinen alue. Sen toiminta on inhimillistä ja siten myös raadollista. Keskustelu alkaa ja tuloksen tiedämme aikanaan. Oma mielipiteeni on ollut, että Turussa olisi nyt naisen vuoro.

    • Kyllä, nainen ei samalla tavalla ole riippuvainen manipulaatiosta sukupuolissa kuin mies vaan säilyttää itsenäisyytensä paremmin. Nainen lisäksi vaihdevuosista huolimatta kunnostaan huolta pitäen säilyttää viriliytensä tasaisemmin kuin mies jolloin keskimäärin nainen tasaisempana ei kärsi samalla tavalla mielialavaihteluista edellyttäen ettei kemiallista vaikutusta ole alettu käyttää, ja näin tasaisen harkinnan arvopäämät saisivat nousta vaalissa esille. Tosin ei nytkään valittamista liene ollut. Suorat sanat vaativat useasti kuitenkin enemmän kuin viran statuksesta huolimista.

      Miten tähän kuvaan päästäisiin on toinen asia.

    • Ennustettavaa on kuitenkin valitsijoiden katsovan ehdokastaan uskonsa kohteena enemmän kuin henkilönä joka rohkeasti katsoisi haasteita tulevaisuudessa, ja samalla kykenesi luomaan ja ylläpitämään vuoropuhelua kristikansan kanssa.

    • No, kirjotuksessa tullee kämmiä, mutta asia oli viitata ajassa oleviin suhdanteisiin ulostuloissa kuin mielipiteiden arvostuksissa keskeiseen dokmaan kuin sen ilmentymiin arjessa.

  1. Kaarlo-piispan Facebook-sivulta luemme sanat:

    ”Yhä useampi on tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, että Turun arkkihiippakunnan piispa vanhenee. Myös minä olen sen havainnut, monellakin tapaa.

    Piispan eroamisikä on 68 vuotta. Täytän niin paljon marraskuussa – jos Luoja suo ja minä elän. Tarvitaan uusi piispa.

    Vaali tullaan käymään syksyllä. Valmisteluineen piispanvaali vaatii kuukausikaupalla aikaa. Alkuvaiheessa kirkkovaltuustojen pitäisi päästä päättämään valitsijoista. Poikkeustilanteen vaatimat kokoontumisrajoitukset toimivat kuitenkin tätä vastaan.

    Kukaan ei vielä tiedä, miltä tautitilanne lähitulevaisuudessa näyttää. Tuomiokapituli tulee joka tapauksessa tekemään päätöksensä vaalin järjestelyistä ja aikatauluista toukokuussa sen hetkisen tilannearvion ja viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti.

    Omasta puolestani teen työtäni aktiivisesti niin pitkälle kuin sitä riittää.”

    Ei tässä mitään kryptistä ole. Koronaviirus voi näitä vaalikuvioita sotkea vielä syksylläkin. Ken elää, hän näkee…

    • Kryptisyys viittaa lehden haastattelussa annettuihin vastauksiin. Ehkä se on myös KK:n huumorintajua, jota oudompi vaan aina ei tajua.

  2. Hartaasti toivon, että saisimme tästä asiallisen keskustelun, ilman keittiöpsykologisia luonnehdintoja miehistä ja naisista. Lauri kirjoittaa: ”Jos ei ole sukupuolia, ei ole vuorojakaan? Eikö aina tule valituksi hän, joka kerää enimmät äänet.”

    Näin varmaan onkin. Ja apostoli Paavali kommentoi: Ei ole tässä miestä eikä naista. Jos siis joukossa on yksi ainoa nainen, loogisesti ajatellen on hyvä korjata tätä epäkohtaa. Ei minkään vuorojen, vaan tasapuolisuuden tähden.

  3. Lakkautetaan Turun piispan virka ja siirrytään taas siihen, että Turussa on vain arkkipiispa. Jo ennen vuodenvaihdetta huomataan, että kukaan ei kaipaa turhalle viralle haltijaa.

    Kun ei kehdattu perustaa Helsinkiin toista piispanvirkaa, mutta Mikko Heikka piti saada piispaksi, keksittiin perustaa Espoon hiippakunta . Jostain syystä hiippakuntaa ei muistettu lopettaa, kun hän jäi eläkkeelle. Muualla kevennetään hallintoa, mutta kirkossa lisätään.

    • Helsingin ja Espoon hiippakunnat ovat kumpikin noin puolen miljoonan hengen hiippakuntia. Ne kattavat siis yhdessä viidenneksen kirkon jäsenistöistä. Eiköhän kahden hiippakunnan ratkaisu ole sentään jokseenkin perusteltu?

    • JUHANI,

      mihin vertaat? Mitä mieltä olet ortodoksisen kirkon piispanviroista?

      Menneen talven lumia, mutta Helsingin ja Uudenmaan erottaminen oli minusta kyllä järkeenkäypää. Mielestäni virkapaikaksi olisi paremmin sopinut joku kaukaisempi paikka, esimerkiksi Lohja.

      Mikko Juvan arkkipiispakausi osoitti, että arkkipiispalla oli liikaa töitä Nyt arkkipiispalla on enemmän aikaa kokonaiskirkon ja kansainvälisiin kysymyksiin.

  4. Mikään ei estä vaalin hoitamista ajallaan.

    Kun tahto ja kyky haluaisi olla poissa voi sitten vaalikin siirtyä. Nykyiset striimaukset mahdollistavat aivan kelvon asian.

    Suurin huoli voi syntyä katsekontaktien puutteesta, kuin vakavasta sanasta.

    Hämmentävää on eroilmoituksesta kuuleminen mikä nytkin on myöhässä.

    • En tiedä ortodoksisen kirkon piispoista niin en ota siihen kantaa. Hiippakunta on kirkon paikallishallinnon yksikkö ja verrattavissa valtion vastaaviin. Valtiolla yhdistetään ja lakkautetaan, mutta kirkossa lisätään. Monen auki tulevan viran kohdalla mietitään, onko sitä syytä enää täyttää.

      On kansainväliset tehtävät varmaan lisääntyneet, mutta niin on muuallakin. Ei silti perusteta uusia virkoja sen takia. Onhan se kiva matkustella toisten piikkiin, mutta ei aina niin hyödyllistä. Tilasin Kirkkohallituksesta edellisen arkkiipiispan Etelä-Afrikan matkan ohjelman. Ihan puhdas turistimatka, johon osallistui iso porukka muutakin kirkon ylintä rälssiä

      Sekin asia piti käyttää eduskunnan oikeuasiamiehellä, koska Kirkkohallitus ei tiennyt, että kyseessä on julkinen asiakirja eikä vastannut pyyntööni mitään.

      Mitä muuten tarkoitat arkkiiispan kokonaiskirkollisten tehtävien lisääntymisellä? Hän on piispa muoden joukossa.

    • ANTTO,

      samaa mieltä kanssasi olen siitä, että sopivuus ja pätevyys ratkaisee. En kannata epäsopivan tai epäpätevän valitsemista.

  5. Voi olla, että kirkkokansa ei perimmiltään halua Naispiispaa.

    Tänään Helsingin tuomiokirkossa saarnasi naistuomiorovasti. Youtupekuuntelijoita 447 tähän mennessä.

    Pääsiäisyönä Helsingin tuomiokirkossa saarnasi miespiispa. Youtupekuuntelijoita n. 4100 tähän mennessä.

    Tänään Helsinkiläisessä kerjäläisveljistössä Lähetyshiippakunta, joka ei saa veroresursseja saarnasi nuori miespastori. Youtupekuuntelijoita 1011 tähän mennessä. Siis yli kaksi kertaa enemmän kuin naistuomiorovasti tuomiokirkon resursseilla. Näin on tänään kirkkokansa äänestänyt Helsingissä.

    • Jeesusta seurasi Hänen elinaikanaan vain kourallinen juutalaisista. Mukana oli silti – ajan tavasta poiketen – sekä miehiä että naisia. Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat eivät suinkaan olleet pelkurimiehet (=opetuslapset) vaan pari rohkeaa naista.

      Näihin tapahtumiin verrattuna jokunen suomalaismessu tai imaginaarinen hiippakunta on, no, en viitsikään sanoa…

    • En ummartanyt Seijan kommentin pihviä. Mutta tässä ollaan valitsemassa piispaa suomalaismessuihin imaginaariseen hiippakuntaan, jonka kuvitellaan olevan Turus päin.

    • Enpä ymmärtänyt Wernerin kommentista sanaakaan, pihvistä puhumattakaan. Saksalaiset käyttävät ilmaisua ”Kontakte knüpfen mit Menschen wie Ihnen”, joten ei ehkä löydy yhteistä pohjaa keskusteluille.

      Oikeastaan jo aiemmin päätin, etten lue näitten tiettyjen tälle palstalle kirjoittavien höpöttäjien tekstejä, mutta olen näköjään vähän livennyt päätöksestäni. Nyt ryhdistäydyn.

    • WERNER,

      eikö se pääsiäisyön saarnaaja ollut Eero Huovinen? Jos oli, en usko, että moni kuunteli häntä hänen sukupuolensa tähden.

      MUTTA: Ihan mielenkiintoista, että saamme virtuaalikirkoista osanottajamäärät. Eivät he ole piispanvaalin kannattajaryhmiä, vaan jumalanpalvelukseen osallistuvia ihmisiä. Miehiä ja naisia ei kirkon JP-tilastoissa erotella.

    • Ei ollut pääsiäisyön saarnaaja Eero Lauri. Eero on ollu jo pari vuotta eläkkeellä ja hänen duunimestalla on vaihtunut haltija. Ja varmaan ei Rouva enää yötöihin päästäisikään.

      ”Eivät he ole piispanvaalin kannattajaryhmiä.” Tarkoitatko, että eivät ole äänivaltaisia?

      ”Vaan jumalanpalvelukseen osallistuvia ihmisiä.” Eikö piispanvaalissa kannattaisi huomioida mitä kirkkoväki jaloillaan äänestää?

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!