Keskiajan pimeys ja luterilaisuuden synkkyys ovat usein toistettuja – ja vääriä – väittämiä. Ensimmäistä kertaa kuitenkin luin eilisestä Hesarista, että synkkä luterilaisuus olisi keskiajan pimeyden syytä.
Näin nimittäin kirjoittaa Matti Mäkelä (HS 16.4.) arvioidessaan Hannele Klemettilän kirjaa Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä: ”luterilaisuuden pimentämän keskiajan valoisaksi tekeminen” on toinen Klemettilän aiempien keskiaikaa käsittelevien kirjojen tendensseistä. Edellisen lauseen kirjaimellinen ymmärtäminen tarkoittaisi sitä, että luterilaisuus olisi keskiaikainen ilmiö.
No hyvä, ymmärrän kyllä, että kirjoittaja tarkoittaa luterilaisuuden jälkikäteen antamaa kuvaa keskiajasta pimeänä ajanjaksona. – Mutta tällä perusteella kyllä luterilaisuutta enemmän on keskiaikaa värittänyt pimeäksi vaikkapa 1800-luvun goottilainen kirjallisuus (Victor Hugo, Edgar Allan Poe). Tarkasti ottaen Lutherin ja hänen lähipiirinsä tilille voidaan lukea kirkon väärinkäytösten ja ennen muuta renessanssipaavien kuten Leo X hengellisen rappion arvostelu ja toissijaisesti skolastisen teologian haastaminen sitä vanhemman augustinolaisen teologian hyväksi. Ennen kaikkea Luther liittyi keskiajan läpi kulkeneeseen teologian ja aristotelisen filosofian jatkumoon. Ei hän voinut sitä väittää pimeäksi.
_ _ _
Keskiajan katsotaan yleensä päättyneen renessanssin yksilön korostuksen ja suurten löytöretkien myötä 1500-luvun taitteessa. Käänne keskiajan yhteisön korostuksesta yksilöön merkitsi esimerkiksi yleisen lukutaidon korostusta. Jokaisella piti olla itse oikeus päästä lähteille. Tämä oli ennen kaikkea humanistien painotus. Reformaattorit liittyivät siihen. Lutherin Sola Scriptura –periaate korosti, että ihmisten oli päästävä kristinuskon lähteille Pyhässä Raamatussa. Tästä saivat alkunsa kirkon uudistusliikkeet. Katolisesta kirkosta irtautuivat anglikaaninen, reformoitu ja luterilainen kirkko. Alkoi Raamatun kääntäminen kansallisille kielille. Toki uudistusliikkeitä oli ollut jo aiemmin keskiajalla, kuten Bernhard Clairvauxlaisen ja P. Franciscuksen käynnistämät sääntökuntauudistukset.
Mikael Agricolan maltillisessa muodossa Suomeen välittämä luterilainen uskonpuhdistus 1500-luvun puolimaissa käytännössä jätti keskiajan tavat voimaan. Seurakunnat saivat pitää puuveistoksensa ja seinämaalauksensa sekä kirkkolaulunsa, joiden teksteistä kuitenkin riisuttiin esimerkiksi Maria-kulttia.
Suurin keskiajan pimentäjä oli humanismista seurannut valistus, joka Suomessakin kalkitsi kirkkojen keskiaikaiset seinämaalaukset 1700-luvulla. Valistuksen ohjelmana oli poistaa keskiajan pimeys, joka oli vielä jäänyt jäljelle synkkään luterilaisuuteen. Valistuksen mukaan kansaa pidettiin oppimattomana Jumalan pelon avulla. Siksi Jumalan pelko piti poistaa ja nostaa ihmisen viisaus keskiöön.
Tämä käynnisti teollistumisen, mutta myös siirtomaiden ja luonnon riiston. Samalla tiellä ollaan edelleen.
Pimeä valistus on johtamassa synkkään lopputulokseen: maailman luonnonvarat ehtyvät ihmisen loputtomien tarpeiden tyydyttämisessä –jota puuttuva pelko ja rakkaus Jumalaa kohtaan ei rajoita.
_ _ _
Fredrik Viisaan hovimaalari Lucas Cranach on ikuistanut luterilaisen reformaation omaksuneen herransa (otsikkokuva, jonka olen kuvannut Sevillan taidemuseossa). Tämä tunnustaa ristiinnaulitun Jeesuksen Jumalan Pojaksi, samoin kuin evankeliumin sadanpäämies (Matt 27:54). Evankeliumin tapahtumien aktualisoiminen nykyaikaan oli tuolloin tapana.
_ _ _
Sotilaat ovat muuten Uudessa testamentissa yksi suurimpia ammattiryhmiä, jonka kerrotaan uskoneen Jeesukseen. Tänäkin päivänä se on totta. Parin viikon päästä on Tampereella puolustusvoimien hengelliset päivät. Tervetuloa messuun Kalevan kirkkoon pe 3.5. klo 13.
Perusteita olisi puhua iloisesta luterilaisuudesta. Ensinnäkin iloista on, että ihmisen ei tarvitse teoillaan ansaita autuutta, vaan sen saa uskossa turvautumalla Jumalan armoon. Toiseksi Luther oli varsin elämäniloinen, hyvän ruoan ja oluen ystävä, joka viiihtyi pöytäseurassa. Hän soitti ja lauloi sekä omaksui aikansa hittejä virsisävelmiksi. Hänen mukaansa perkele vihaa hyvää musiikkia, koska se tekee mielen iloiseksi ja karkottaa pahan. Luther arvosti perhe-elämää, joka karanneen nunnan kanssa avioituneen entisen munkin kohdalla nostatti kulmakarvoja. Onko tämä synkkää? Pinttyneiden mielikuvien voima on silti suuri.
Ei voi olla mikään turha kirjoittaja sellainen, jonka mielestä perustukseen kuuluu Raamattu. Onhan täällä päinvastaistakin kuultu!
Kansanhurskaudessa on iloisia ja surullisia piirteitä. Olen herätysliikkeitä tutkiessani todennut, että niidenkin kehitys seuraa aaltoliikettä, iloinen kausi voi vaihtua hirvittävään ahdistukseen – jos ei pysytä Raamatussa. Kun kävin eräässä poppoossa taas pitkästä aikaa, en ollut tuntea sitä puhekulttuuria, jossa kaikki painettiin yleisen minä-surkeuden alle.
Niin, Pekka, Lutherin mukaan musiikki on evankeliumin jälkeen suurin Jumalan lahja meille. Se lähtee siitä ajatuksesta, että Perkele on murheen henki. Jumalan lapsella ei ole mitään murhedittavaa. Niinpä eräässä Pekankin hyvin tuntevassa joukossa muinoin sanottiin: kaikki mikä puuttuu. se uskosta puuttuu! Uskossa kristityllä näet on kaikki, uskossa hän omistaa kaiken mitä tarvitsee. Voi vaatia hiukan työtä, että kaikki tämän paradoksin ymmärtävät. Niin muuten alkaa myös psalmi 23.
Tuon Lutherin oluen käytön kanssa pitää olla varovainen sanoissaan. Tiedämme, että siihen aikaan jokainen Turun Linnan nihtikin joi päivittäin l4-5 litraa olutta. Eivät silti kännissä kuningastaan tai linnanherraa palvelleet. Ruoka oli tavattoman suolaista. Niinpä Suomesta saakka vietiin oltta kuninkaan pöytään Tukholmaan.
”Pimeä valistus on johtamassa synkkään lopputulokseen: maailman luonnonvarat ehtyvät ihmisen loputtomien tarpeiden tyydyttämisessä –jota puuttuva pelko ja rakkaus Jumalaa kohtaan ei rajoita.”
Et kai Pekka Särkiö ihan aikuisen oikeasti väitä,että ilman Valistusta elkäisimme Jumalanpelon täyttämässä onnelassa,mailmassa jossa ei esim. olisi saasteongelmia?
Käsitääkseni teollistumista vauhditivat ja se tuotteista tienaisvat erityisen paljon myös uskovaiset jumalaapelkäävät suuromistajat
joille rikkaudet olivat Jumalan palkintoja heidän lujasta uskostaan ja ahkeruudestaan.
Ja mikä onkaan ollut se insitutio, joka kiivasti on vastustanut mm.vihreää liikettä ja sen tavoiteita?
Miten jumalanpelko on muuten Särkiö on ollut rajoittamassa mm. kirkollista luontoa tuhoavaa ja enegiaa tuhlaavaa kerskarakentamista?
Aikakausien nimitykset ovat aina olleet arvoväritteisiä. Keskiaika on jo itsessäänkin väheksyvä, koska renessanssihumanistit ajattelivat sen väliajaksi vanhan antiikin ja sen uuden tulemisen keskelle. Uudistumisen juuret olivat kyllä syvässä keskiajan maaperässä, kuten yliopistojen perustamisessa, ad fontes-humanismissa, kaupungistumisen ja rahatalouden kehittymisessä ym.
Samoin valistus oli aika, jolle valistusfilosofit antoivat itse nimityksen. Ranskan ja englannin kielissä sen näkee suomea selvemmin les lumières, enlightenment. Valistusfilosofit eivät malttaneet odottaa tulevaisuuden määrittelijöihin, vaan antoivat itse itselleen nimen.
Valistuksen ansioihin kuuluu esimerkiksi ihmisoikeuksien esiinnostaminen, tosin ne eivät koskeneet kaikkia ihmisiä. Mutta uutta oli esimerkiksi ihmisten tasa-arvoinen kohtelu oikeudenkäynneissä syntyperään katsomatta.
Samaa mieltä, mutta haluan vain puolustaa Edgar Allan Poea tässä
Äkkiseltään tulee mieleen vain Kuilu ja heiluri, eikä sitä oikein voi pitää edes yrityksenä historialliseksi ajankuvaksi kuitenkaan. Poen teksteissä on usein nyrjähtäneellä huumorilla tehtyjä tyylikokokeiluja , joissa esimerkiksi jonkin ajan ylevää tyyliä pyöritellään miten sattuu. Melko kauheanahan hän näkee nimenomaan oman modernin aikansa tai ei ainakaan ole mikään valoisan optimistinen kehityksen innokas puolustaja. Muistaakseni Poella on novelli sanomalehdistä, joka on todella synkkä kuva niistä.
Valitusaika ansaitsee vahvan kritiikkinsä, mutta nykyään se sekoitetaan teknologiseen kehitykseen ja ruvetaan väittämään, että nyt on kuitenkin valistuksen ansiosta tietokoneet, lääketiede yms. ja keskustelu kääntyy juuri siihen sitten, että ilman valistusta kaikki olisi pimeää ja barbaarista. Outoa kuitenkin, että ihmiset, jotka vahvasti kritisoivat nykyajan epätasa-arvoa eivät lainkaan syytä valistusta siitä.
Pekka Särkiön mukaan ”pimeä valistus” on tuonut paljon pahaa mukanaan, luonnon hyväksikäytön jne. Mutta on se tuonut hyvääkin, ainakin niille, jotka arvostavat demokratiaa. Kaikista nykyajan negatiivisista ilmiöistä ei kaiketi myöskään voi syyttää valistusta. Mielestäni voimme syyttää niistä itseämme. Valistus toi nimittäin mukanaan idean siitä, että kaikilla aikuisilla ihmisillä (ei vain hallitsijalla & ylemmillä säädyillä) on vastuu yhteiskunnallisista asioista.
Ilmeisesti Särkiön mielestä ”luterilainen yhteiskunnallisuus” on parempaa kuin ”valistushenkinen yhteiskunnallisuus”. Lutherin yhteiskunnallinen perintö on kuitenkin ristiriitainen.
Kuten Särkiö sanoo, Luther korosti sitä, että kaikkien kristittyjen tulee voida lukea omalla kielellään Raamattua ja olla yhteydessä Jumalaan ja hänen sanaansa ilman katolisen kirkon tavan mukaisia välikäsiä. Samoin kristityn tehtävänä on arvioida myös maallisen vallan toimia, moraalia ja oikeudenmukaisuutta. Kristityn ei esim. tarvitse noudattaa sellaisia esivallan käskyjä, jotka ovat pahoja tai sotivat kristityn omaatuntoa vastaan. Toisaalta, ja edellisen kanssa ristiriitaisesti, Luther samalla painotti hyvin vahvasti sitä, että kaikki maallinen esivalta tulee Jumalalta ja että kirkon (ja kristittyjen ihmisten) tulee ehdottomasti alistua esivallalle, olipa se minkälainen tahansa. Kirkon tai kristittyjen poliittinen liikehdintä maallista esivaltaa vastaan on ehdottomasti Jumalan tahdon vastaista. Tämä näkyi muun muassa siinä miten äärimmäisen jyrkästi hän tuomitsi talonpoikien kapinoinnin Saksassa 1524. Kyse ei monien historioitsijoiden (esim. Quentin Skinner: The Foundations of Modern Political Thought: The Age of Reformation”, Cambridge University Press, 1998) mukaan ollut vain siitä, että Luther olisi tuominnut talonpoikien väkivaltaisuuden kapinan aikana, vaan siitä, että Luther tuomitsi ylipäätään sen, että ihmiset kyseenalaistivat Jumalan asettaman maallisen esivallan oikeutuksen. Lutherin mukaan ne, jotka käsittivät hänen ideansa tarkoittavan sitä, että ihmisten ei tulisi alistua kaikissa olosuhteissa myös tyrannimaiselle esivallalle, ovat väärässä.
Omassa tominnassaan Luther luotti Sanan ja rakkauden voimaan, ja evankelisia ruhtinaita ja raatimiehiä hän varoitti tekemästä poliittisia liittoja.
Siinä nykyisillä uudistushenkisillä olisi oppimista.
Ajatukseen liittyy vastuu toisesta ihmisestä ja hänen sielustaan. Tarvitaan hyvää esimerkkiä, kärsivällisyyttä ja ennen muuta rakkautta, ”koska me voimme saada puheen menemään vain korvaan saakka, emme kenenkään sydämeen”. Invocavit-viikon saarnoissa tuodaan tämä lähimmäisestä huolehtiminen vahvasti esille.
Nythän on kirkossakin käytännössä samantapainen virkakielto kuin Saksan Liittotasavallassa ennen vuotta 1989. Kommunisteilta oli estetty pääsy julkisiin virkoihin. Miten paljon sitä paheksuttiinkaan Suomen laatulehtien kulttuurisivuille tms.
Keskiajan ihminen oli lähellä kuolemaa. Elämä oli lyhyt ja kulkutaudit ja sota aina lähellä. Iloisuuttakin lienee ollut, kun Keski-Euroopan rikas saunakulttuuri näivettyi kieltoihin. Sieltä saakka lienee ajatus, että sauna ja bordelli ovat jollakin tavalla samaa asiaa..
Uskonpuhdistuksen historia on makkaran ja oluen, luostarista naimisiin karanneiden naisten ja illanistujaisten historiaa. Jotenkin niin sitä taisi luonnehtia hiippakuntamme piispa Jari Jolkkonen.
Jos kriteerit ovat tuollaiset, on Saksassa meneillään jatkuva uskonpuhdistus, etenkin katolisessa Baijerissa.
Luther muuten joutui naimisiin vahingossa, kun Katarina von Bora ei huolinut itselleen miestä, jonka Luther hänelle hommasi. Kun Luther sitten oli kysynyt millainen tälle sitten kelpaisi. oli Katarina vastannut, että sellainen kuin tohtori itse ja tohtori Amsdorf.
Joo Katarina siinä suhteessa aktiivisempi osapuoli oli. Martin osaksi jäi kirjoitella kirjeitä ”armolliselle herralleen Käthelle”.