Osallistuin viime viikolla Varsovassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin vuosittaiseen ihmisoikeuskokoukseen, jossa esillä oli myös Lähetysseuralle tärkeä teema: vammaisten henkilöiden oikeudet. Etyj on tehnyt työtä vammaisten henkilöiden poliittisten oikeuksien edistämiseksi, onhan demokratian tukeminen esimerkiksi vaalitarkkailun keinoin yksi Etyjin keskeisistä toimintamuodoista. Minut kutsuttiin puhumaan tilaisuuteen, jonka aiheena oli vammaisten henkilöiden osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään. Erityisesti oli toivottu nuorten näkökulmia aiheeseen, ja Lähetysseuran työstä niitä löytyikin hyvin, koska työalueillamme eri puolilla maailmaa juuri lasten ja nuorten osuus väestöstä on suuri.
Vammaisten ihmisten elämässä monet asiat ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Olipa köyhä tai rikas liikuntaesteinen, portaita tai liian jyrkkiä luiskia on vaikeaa tai mahdotonta kulkea. Asuipa näkövammainen missä tahansa maanosassa, oikean bussin pysäyttäminen ja oikeassa paikassa kyydistä jääminen on taatusti vaikeaa.
Demokratian ajatus on, että kaikkien kansalaisten äänet ja mielipiteet kuullaan. Vammaisten henkilöiden osallistuminen on kuitenkin epävarmaa kaikkialla maailmassa.
Lähetysseuran kumppanijärjestö Nepalissa kertoo, että ihmiset, joilla on psykososiaalinen vamma eli pitkäaikainen mielenterveyden häiriö tai sairaus, eivät saa äänestää eivätkä asettua vaalissa ehdokkaaksi. Asemansa esimerkiksi paikallishallinnon vaaleilla valittuna edustajana voi myös menettää, mikäli sairastuu psyykkisesti. Ratkaisuksi ehdotetaan, että äänioikeuden epäämisen sijaan kehitettäisiin tukimuotoja, joilla myös vammaiset henkilöt voivat osallistua siinä missä muutkin.
Eteläafrikkalaisen kumppanimme mukaan paitsi vammaiset henkilöt itse, myös vammaisten lasten äidit jättävät äänestämättä, koska eivät voi jättää vaikeasti vammaisia lapsiaan äänestyspäivän ajaksi yksin kotiin. Ratkaisuehdotus on yksinkertainen: kotiäänestyksen ulottaminen myös vammaisten lasten ensisijaisiin hoitajiin.
Viime kunnallisvaalien yhteydessä Suomessa useat ennakkoäänestyspaikat saivat moitteita puutteellisesta esteettömyydestä. Äänestyspaikalle eivät pääse apuvälineillä liikkuvat, äänestäjän yksityisyys ei toteudu äänestäessä tai vaalivirkailijat eivät osaa avustaa äänestäjää asianmukaisesti. Nämä ovat ongelmia kaikkialla maailmassa. Äänestyspaikan esteettömyyden lisäksi yksi keskeinen haaste on jo matka kotoa äänestyspaikalle. Jos ei voi kävellä, kuka maksaa välttämättömän kuljetuksen? Monissa maissa äänestystilanteet kestävät pitkään, jolloin myös kotiinpääsy voi olla ongelma..
Vammaisten nuorten poliittisen osallistumisen kannalta on kuitenkin muistettava muutakin kuin pelkkä esteettömyys. Meidän on otettava vammaisten lasten ja nuorten mielipiteet huomioon ja edistettävä sitä, että he saavat käydä koulua ja valita harrastuksensa siinä missä muutkin. Luottamus omiin kykyihin ja omiin mielipiteisiin ovat poliittisen osallistumisen ensimmäiset askelet – meille kaikille.
Kirjoittaja: Tytti Matsinen, ihmisoikeusasiantuntija, Suomen Lähetysseura
Kuva: Suomen Lähetysseura edistää vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista muun muassa Kambodzhassa. Kuvaaja: Laura Meriläinen/Suomen Lähetysseura
Tämä Paavilainen juttelee fiksuja ollakseen pappi.
Saa nähdä eroaako Sastamalassa lisää väkeä tämän kirkkoherran ulostulon jälkeen?
No niin taas yksi kirkkoherra käyttää omantonsa ääntä, (eikö liperit kaulassa esiintyvä kirkkoherra käytäkään virallista irkon ääntä?)
Niin onko se aina Jumalan tahdon mukainen ja Raamatun Sanalla oikaistu oma omantunnon ääni???
”– Minusta on ihan oikein, että arkkipiispa tuo esille oman mielipiteensä ja kommentoi omatoimisesti asiaa.”
Kommentoin ihan äsken toista uutista, että myös arkkipiispalla on oikeus ilmaista mielipiteensä. Hän kannattaa lakimuutosta ja toi sen julki.
Totta toinen puoli, Mäkinen ei vain ole kuka tahansa Mäkinen vaan kirkon arkkipiispa ja sellaisena hänen sanomisillaan koetaan olevan ohjeellista vaikutusta. (Vaikka on käynyt ilmi, että hänen äänensä on vain yksi ääni muiden joukossa, mutta kansalaiset antavat sille suuremman painoarvon)
Salme: Totta toinen puoli, Mäkinen ei vain ole kuka tahansa Mäkinen vaan kirkon arkkipiispa ja sellaisena hänen sanomisillaan koetaan olevan ohjeellista vaikutusta.”
Kyllä presidenttikin voi oman kantansa asiaan kuin asiaan ilmaista.
Salmen kanssa samaa mieltä. Ei Kari Mäkistä haastatella siksi, että hän on erityisen fiksu ajattelija (en tässä mitenkään arvioi hänen fiksuuttaan) vaan siksi, että hän on kirkon arkkipiispa. Siksi aina kun arkkipiispa lausuu jotakin, niin hän lausuu sen virkaroolissaan. Kohtuullista olisi ollut, että hän olisi tuonut ilmi sen, mikä on kirkon kanta.
Kimmolle: Mutta erikoinen tilanne syntyisi yrityksessä, jossa pääjohtaja lausuu selkeästi hallituksessa sovitusta linjasta poikkeavan kantansa. Tai korkeimman oikeuden presidentti lausuisi kantansa joka selkeästi poikkeaa kko:n olemassa olevasta ennakkopäätöksestä.
Vertaus yrityksiin ja korkeimpaan oikeuteen ei ole edes ontuva, se on halvaantunut. Kirkko on uskonnollinen yhteisö.
Risto, kaikilla yhteisöillä on omat arvonsa, joita johtajien odotetaan kunnioittavan.
Tuota, tuota, voisiko kirkon päättäjien tajuntaan mennä sellainen ajatus, että kansankirkko on mahdoton ajatus näin luku- / kirjoitustaidon aikana. Aikaisemmin kirkko on voinut käyttää erilaisia pelotteita pitää ihmiset joukossaan taivaspaikan toivossa, mutta nyt tuo on käynyt yhä vaikeammaksi.
Suurin osa kirkon kastamista ihmisistä vähät välittää ”äitinsä” sanomasta. Löyhästi kirkkoon sitoutuneet eivät kaipaa änkyröiviä teologeja häiritsemään elämäänsä. Ottavat mieluummin etäisyyttä riitaa hakeviin johtajiinsa.
Ne taas, joille Raamattu on rakas, huomaavat oitis, ettei kirkolla ole isoa roolia Jumalan seurakunnassa. Uskoon tulevat ihmiset menevät mieluummin sellaisiin seurakuntiin, joissa kohtaavat vertaisiaan ja saavat siten tukea ja ymmärrystä taivastaipaleelleen. Kirkon tarjoama tuki ei juuri poikkea maailman poluilla saaduista ”tuista”, joten tämä tuo vain pahan mielen ja pettymyksen uskovan sydämeen.
Ukkola haastaa asiaa. Olen suuresti samaa mieltä.
Kirkkoa vastaan hyökätään ulkoa päin, mutta myös sisältä. Kun arkkipiispa ottaa sumeilematta huomioon ulkoiset vaateet, mutta jättää kirkkonsa opin perusteet olemattomalle huomiolle, niin eihän se uskottavaa käytöstä ole.
Kun hän puolustaa homojen oikeutta ihmisarvoiseen elämään, niin siinä hän on oikeassa. Kärsimystä on liikaa ja turhaa, ja hän on nähnyt sitä oletettavasti lähipiirissäänkin. Mutta vaatiessaan (kirkkoa) määrittelemään avioliiton uudestaan hän loukkaa syvästi niitä ihmisiä, joille se on eri sukupuolta olevien kahden ihmisen perheen perustamiseksi solmittu liitto. Jotkut kirkon teologit selittelevä, että kristikunnassakin on ollut ja on erilaisia käsityksiä avioliitosta. On, mutta mitään perustetta homoliitolle niistä ei löydy!
Kirkolla on jatkuvasti tärkeä kulttuurillinen tehtävä. Siitä eräs esimerkki: Kävin kesällä useammalla vanhalla hautausmaalla. Monet niistä ovat konkreettista historiaa, jonka voi suorastaan fyysisesti kokea. Hautausmaat ovat yleensä hyvin hoidettuja. Jos kirkolta ja sen seurakunnilta menee taloudellinen pohja, niin kuka tai mikä hoitaa vaikkapa hautausmaat? Luulisinpa, ettei kukaan eikä mikään! Nykyajan ihminen on aika historiaton. On sanottu, että yhteiskunnalla, jolla ei ole historiaa, ei ole tulevaisuuttakaan.
Hyvin huomioitu. Koska on oletettavaa, että kirkon jäsenmäärä jatkaa laskemistaan, eikä hautausmaat ja niiden ylläpito ole mitenkään oleellista toimintaa kirkon kannalta, olisi parempi että yhteiskunta ottaisi hautausmaat hoidettavikseen. Mielestäni sama koskisi myös väestökirjanpitoa.
Jäin miettimään – ja sitten vähän tutkimaankin – tämän otsikon suhdetta siihen seurakuntaan, joka oli valittu esimerkiksi. Sastamalan seurakunta yli 20 000 jäsenellään ei oikein sovellu ”pienten seurakuntien” joukkoon. Suurin osa esim Helsingin seurakunnista on pienempiä kuin se.
Helsingin seurakunnat ovat osa seurakuntayhtymää, niillä on yhteinen talous.
Erik Sankala. Hesarin uutisessa puhuttiin pienistä paikkakunnista.
Tässä uutisessa puhutaan pienistä seurakunnista. En tiedä, tiedätkö, että seurakuntayhtymä on itsenäisten seurakuntien yhteenliittymä, joilla on yhteinen kirkkovaltuusto ja yhteinen yhtymän kirkkoneuvosto, mutta omat itsenäiset seurakuntaneuvostot. Helsingissä on vain muutama suurempi seurakunta kuin esim tämä Sastamala.
”Vertaus yrityksiin ja korkeimpaan oikeuteen ei ole edes ontuva, se on halvaantunut. Kirkko on uskonnollinen yhteisö.” (R.KOrhonen)
Luterilainen kirkko (ja kirkko olemuksensa puolesta muutenkin) on tunnustusyhteisö, joka uskoo totuuksiin. Arkkipiispa on luvannut, ettei hän opeta, edistä eikä edes salaisesti suosi mitään kirkon opin kanssa riitelevää. Jos pappi olisi esim. uudelleen kastamisen kannalla, hänellä ei ole oikeutta sanoa sitä, Pappi ei vihkimisensä jälkeen ole näissä asioissa enää yksityishenkilö. Jos hän haluaa puhua uskon vastaisesti, on joko oltava hiljaa tai itse erottava. Harhalla ei ole olemassaolon oikeutta, ei sanotuksi tulemisen vapautta.
”Uskoo uskovansa totuuksiin” olisi minusta tarkempi määritelmä;) Minulla ei ole omaa kantaa siihen, onko arkkipiispa puhunut lupauksensa vastaisesti vai ei. Meneillään oleva jupakka on kuitenkin mielenkiintoinen. Oma arvaukseni on, että Mäkisen todetaan pysyneen kirkon opissa ja puhuneen ihan asiallisia. Senkin jälkeen jotkut ovat edelleen eri mieltä.