Moni miettii, tarjoaako seurakunta oikean hengellisen kodin ja antaako se tilaa sellaiselle raamatunopetukselle, johon itse kokee olevansa omassatunnossaan sidottu. Jotkut puolestaan arkailevat sitä, etteivät he koe edustavansa seurakunnan opettamia ihanteita. Joidenkin mieltä vaivaa nämä molemmat asiat.
Oikea seurakunnan on hengellinen koti, joka kutsuu ihmisiä Vapahtajan ja seurakunnan yhteyteen sekä tukee ja rohkaisee heitä kaikissa elämän vaiheissa.
Seurakunta on siis ”majatalo” joka tarjoaa hengellisen leposijan aivan jokaiselle Kristuksen puoleen kääntyneelle. Siinä on tilaa kaikenlaisille ihmisille, mutta ei kaikenlaiselle opetukselle. Opillinen kaitsenta luo seurakuntaan turvallisuutta. Oikeassa seurakunnassa synti on syntiä ja armo peittää sen kokonaan. Tilaa siis on.
—-
Yllä oleva kirjoitus julkaistaan Esse – lehden vaaliareenalla to 6.11.2014. Tekstin kirjoitin jo lokakuun puolivälissä. Kirjoitus ei siis ole aivan suoraa jatkoa tuoreimpiin kirjoituksiini.
Olennaista on huomata, että kuvaamani kokemus tilanpuutteesta koskee sekä niitä klassisien kristinuskoon pitäytyviä seurakuntalaisia, joiden omatunto ei salli kaikenlaisia uusia virtauksia, että toisaalta monia, jotka kokevat itsensä muihin verrattuna jotenkin erilaisiksi. Erilaisuudella viittaan sekä ihmisen taustaan ja identiteettiin, että ihmisen tapaan elää.
Olennaista on niin ikään huomata, että seurakunta voi olla turvallinen lepopaikka vain jos se pitäytyy kristillisessä opissaan. Siksi on hyvä nähdä ero siinä miten seurakunta opettaa, verrattuna siihen miten suhtaudutaan asiaan, ettei kaikki aina mene kuten hyväksi opetetaan.
Herran veli Jaakob kirjoitti kirjeensä 2. luvussa:
Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: ”Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: ”Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.
ja saman kirjeen 4. luvussa:
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. 12 Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
Toisaalta hän kirjoittaa 5. luvussa:
Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.
Kehotus olla erotelematta ihmisiä koskee myös sitä, miten suhtaudumme seurakunnassa vallitsevaan erilaiseen syntiin ja syntisiin ihmisiin. Kaikki synti on pahasta ja torjuttavaa, mutta kakki syntiset ovat terve tulleita. Sen minkä Herra on anteeksi antanut, sen hän on pois pyyhkinyt.
Seurakunta joka pysyy Kristuksessa, hyväksyy syntiset, mutta torjuu synnin. Silloin Kristukselle ja kristitylle on tilaa ”majatalossa”. Silloin se on turvallinen lepopaikka. Silloin kristityn ei tarvitse siirtyä ”talliin”.
Liberaalit perustelevat toimintaansa rakkaudella ja oikeudenmukaisuudella, jolla tosiasiassa useinkin on varsin vähän tekemistä raamatullisen rakkauden tai oikeudenmukaisuuden kanssa. Rakkautta ja oikeudenmukaisuutta ei nimittäin löydy toimimalla vastoin Jumalan ilmoitettua tahtoa eli Raamattua. Ihmisten, iankaikkisuusolioiden, johtaminen harhaan ei ole rakkautta. Se on julmuutta.
Erityisen kauhistuttavaa on silloin, kun näin toimivat itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset. Ne ihmiset, jotka tietävät tai joiden ainakin pitäisi tietää. Silti he ovat tieten tahtoen tottelemattomia. Näin toimimalla he vetävät päällensä hirvittävän vastuun.
Ainakin näissä ”liberaaleissa” on tullut selkeästi esille toisinajattelijoiden painostus, eristäminen ja pakottaminen, totalitaristinen yhden oikeaksi julistetun käsityksen ylivalta, poliittisen aatteen ottaminen eettisiä valintoja ohjaavaksi, Raamatun sijaan.
Sovasti muistuttaa sitä 1970-luvun ”rauhanliikettä” ellei peräti pahempia varhaisemman historian pakkovaltoja.
Missäpä vihreän ja punaisen aatteen kukoistuskaudet vallitsivatkaan…
Kirkkomme majatalossa on hyvin tilaa, mutta järjestysohjeita sielustamme huolehtimiseksi sitäkin vähemmän. Kun kirkkomme oppi on usko ja kun siitäkin todetaan ettei sitä voi mitata, ja kun kirkkomme opin mukaan Jumala lahjoittaa Uskon Ihmiselle Hänen armoonsa luottamalla, niin voi kysyä mitä kirkkomme tunnustuksiinsa perustuen tapajäsenilleen opettaa. Perustellusti kirkkomme lupaus kaikille kuuluvasta armosta ja pelastuksesta kun sitä verrataan uskontunnustuksemme ja Augsburgin tunnustuksen sisältöön ja ymmärrykseen, tulee aika tarkoin yhteen anekaupan kanssa, mitä äitikirkkomme aikanaan harjoitti. Kirkkomme muistuttaa Jumalan voivan toimia toisinkin pelastuksen ja Armon saamisen vanhurskauttavassa asiassa uskomisen kautta ja vaikutuksessa, mutta Sen antama opetus ei lain- ja evankeliumin julistamisen armonvaikutusten suhteen, ei seurakunnan ja Pyhäin yhteyden suhteen eikä sen Armon vaikutusten suhteen, ei ripin katumuksen ja syyllisyyden Ihmisarvoisen ymmärtämisen suhteen, eikä myöskään Uskon merkityksen, sen saamisen ja mahdollisten hedelmien suhteen kunnioita kirkon tapajäsenen oikeutta saada asiaankuuluvaa opetusta vaan asiat käännetään lupauksiin kasteen armovaikutuksista vaikka niissä ei olisi ymmärretty tai tahdottu pysyä tai Jumalan Armoon tarrautumisesta. Asiassa on yksinkertaisesti kysymys suuresta antamattomasta opetuksesta. Minulla ei ole mitään sitä vastaa että kaikki Ihmiset pelastuvat, mutta kyllähän Kirkon tulisi opettaa sitä mitä tunnustuksissa Se Itse sanoo ymmärtävänsä. Kuinka moni rippikoululainen ymmärtää uskontunnustuksemme,..ja Pyhään Henkeen, Pyhäin Yhteisen Seurakunnan Pyhäin Yhteisön ja syntien anteeksi saamisen. Jotenkin tuntuu ymmärtävätkö papitkaan uskon ja armonlupausten suhdetta seurakuntaan kuten myös sananarmovälineen kuten myös ripin ja ehtoollisen merkitystä tunnustustemme ymmärtämässä merkityksessä. Jos Ihminen sairauden, esteellisyyden tai muun vajavuuden takia on kykenemätön hakeutumaan seurakunnan yhteyteen, niin nykyinen kirkon antama pelastuksen lupaus sopii. Mutta eivät kai kaikki kirkon tapajäsenet ole niin vajavaisia, ettei Heille kuuluisi totuuden mukainen opetus vaikka sitten kotiin jaettavana kirjeenä tai säännöllisenä kirjeenä. Miksi näin ei menetellä. Se, miten hyvin nykyistä tilannetta vanha anekauppa muistuttaa, missä maksajalle luvataan taivaspaikka Jumalan Armon perusteella, mitä Ihminen ei tietenkään voi ymmärtää, on jokaisen harkinnan arvioimisen päässä.
”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Rm.6:23). Tässä on Jumalan Sanan vaihtoehdot jokaiselle ihmiselle. Turha on sitä vastaan taistella. Synti on ilmoitettu Raamatussa, esim. Rm.1, Gal.5:19-21. Elämme vielä armonaikaa, mutta se lähenee loppuaan kohti. Niinpä parannus synneistä kannattaa tehdä tänään, ”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1Joh.1:9).
Voisitko Pekka ottaa kappalejaon käyttöön.
Kaksi näppäilyä peräkkäin aloittaa uuden kappaleen.
Aha, kiitos paljon!
Kirkkomme majatalossa on hyvin tilaa, mutta järjestysohjeita sielustamme huolehtimiseksi sitäkin vähemmän. Kun kirkkomme oppi on usko ja kun siitäkin todetaan ettei sitä voi mitata, ja kun kirkkomme opin mukaan Jumala lahjoittaa Uskon Ihmiselle Hänen armoonsa luottamalla, niin voi kysyä mitä kirkkomme tunnustuksiinsa perustuen tapajäsenilleen opettaa.
Perustellusti kirkkomme lupaus kaikille kuuluvasta armosta ja pelastuksesta kun sitä verrataan uskontunnustuksemme ja Augsburgin tunnustuksen sisältöön ja ymmärrykseen, tulee aika tarkoin yhteen anekaupan kanssa, mitä äitikirkkomme aikanaan harjoitti. Kirkkomme muistuttaa Jumalan voivan toimia toisinkin pelastuksen ja Armon saamisen vanhurskauttavassa asiassa uskomisen kautta ja vaikutuksessa, mutta Sen antama opetus ei lain- ja evankeliumin julistamisen armonvaikutusten suhteen, ei seurakunnan ja Pyhäin yhteyden ja Pyhän Hengen suhteen eikä sen Armon vaikutusten suhteen, ei ripin katumuksen ja syyllisyyden Ihmisarvoisen ymmärtämisen suhteen, eikä myöskään Uskon merkityksen, sen saamisen ja mahdollisten hedelmien suhteen kunnioita kirkon tapajäsenen oikeutta saada asiaankuuluvaa opetusta vaan asiat käännetään lupauksiin kasteen armovaikutuksista vaikka niissä ei olisi ymmärretty tai tahdottu pysyä tai Jumalan Armoon tarrautumisesta. Asiassa on yksinkertaisesti kysymys suuresta antamattomasta opetuksesta.
Minulla ei ole mitään sitä vastaa että kaikki Ihmiset pelastuvat, mutta kyllähän Kirkon tulisi opettaa sitä mitä tunnustuksissa Se Itse sanoo ymmärtävänsä. Kuinka moni rippikoululainen ymmärtää uskontunnustuksemme,..ja Pyhään Henkeen, Pyhäin Yhteisen Seurakunnan Pyhäin Yhteisön ja syntien anteeksi saamisen. Jotenkin tuntuu ymmärtävätkö papitkaan uskon ja armonlupausten suhdetta seurakuntaan kuten myös sananarmovälineen kuten myös ripin ja ehtoollisen merkitystä tunnustustemme ymmärtämässä merkityksessä.
Jos Ihminen sairauden, esteellisyyden tai muun vajavuuden takia on kykenemätön hakeutumaan seurakunnan yhteyteen, niin nykyinen kirkon antama pelastuksen lupaus sopii. Mutta eivät kai kaikki kirkon tapajäsenet ole niin vajavaisia, ettei Heille kuuluisi totuuden mukainen opetus vaikka sitten kotiin jaettavana kirjeenä tai säännöllisenä kirjeenä. Miksi näin ei menetellä. Se, miten hyvin nykyistä tilannetta vanha anekauppa muistuttaa, missä maksajalle luvataan taivaspaikka Jumalan Armon perusteella, mitä Ihminen ei tietenkään voi ymmärtää, on jokaisen harkinnan arvioimisen päässä. Asiassa on huomattava vielä se, että uskoon tullut, Pyhittynytkin Ihminen on tässä ajassa niinsanotusti lihassa, ja Hänkin tarvitsee Armonevankeliumin kuten myös ehtoollisen sakramentin ja synninpäästön lupausta. Miten sitten on kirkon tapajäsenen kohdalla, joka ei juurikaan tiedä virallisesta protokollasta.
Nythän tämä pelittää oikein hyvin, Kiitos Ari Lehtiselle.