Otsikon kysymys lähtee siitä että julkisen elämän kasvot ovat viime vuosikymmeninä feminisoituneet.
Alkaen päivähoidosta ja koulusta , lapsi kohtaa kodin ulkopuolella melkein ainoastaan naisia. Opettajakunta , joilla on ratkaiseva rooli ollen ensimmäiset aikuismaailman esikuvat kodin ulkopuolella , on viime vuosikymmeninä radikaalisti naisistunut. Opettajat ovat ensimmäiset aikuisesikuvat ja samaistumisenkohteet vanhempien lisäksi.
Naisten dominanssi luo oman yksipuolisen kulttuurinsa, samoin kun miehinen dominanssi aikoinaan. Luokkayhteisöissä, se että tytöt pärjäävät , aikaisemman kypsymisensä johdosta, hiukan paremmin kun pojat ei tee tilannetta kilpailutietoisille pojille helpommaksi. Se, että pojat kompensoivat olemalla parempia urheilussa ei paljoa paranna tilannetta.
Se, että yliopistot valmistavat naisia miehiä enemmän humanistisilla aloilla , on myös vaikuttanut siihen että esimerkiksi huoltoalat , julkinen hallinto ja palvelukset ovat enemmän ja enemmän naisten hallussa.
Yhteiskunanssa on osa-alueita jotka ovat vastaavasti miehisiä . Mutta ne ovat julkisesta elämästä erossa eivätkä näy ja niihin ei törmää samalla lailla. Eli , suomalainen yhteiskunta on sikäli tasa-arvoinen että kaikille halukkaille ja kyvykkäille löytyy koulutus ja paikka työelämässä mutta vaikka ei samoissa paikoissa.
Mutta todellakin , on todella onnellinen tilanne siinä että valtaosa pojista suorittaa varusmiespalvelun.Siellä he joutuvat ensikertaa kosketuksiin maskuliinisen kulttuurin kanssa. Naisten lisääntyvä läsnäolo siinä miljöössä ei muuta vielä sen kulttuurin olemusta.
Ennen armeijaa poikien maskuliininen samaistus on tapahtunut vertaisryhmissä ilman perheen ulkopuolella olevia aikuisia esikuvina.
Tällaisesta ei vielä ole paljoakaan tutkimustyötä joten joutuu tyytymään henkilö kohtaisiin vaikutelmiin. Yksi silmiinpistävä piirre on nuorten miesten itsestään selvä osallistuminen lastenhoitoon. Ikävät poikkeukset eivät muuta kokonaiskuvaa. Tätä ei tietenkään voi valittaa, päinvastoin.
Näkyvien miesten puute on myös tyttöjen ongelma. Missä he voisivat , perheen ja koulukavereiden lisäksi , kohdata aikuisia miehiä . Missä he voivat oppia miehisyyden eripiirteitä esikuvien kautta? Missä koulutytöt voivat nähdä mitä heidän levottomista poikaluokkatovereista voi tulla aikuisina?
Yhteiskunta on siis periaatteessa hyvin tasa-arvoinen mutta segeregoitunut aikuisroolien suhteen.
Paluuta vanhaan ei ole ja tämä tilanne tulee jatkumaan koko näkyvissä olevan tulevaisuuden. Seurauksena se, että tulevat sukupolvet elävät aivan erilaisessa yhteiskuntakulttuurissa , niin hyvässä kun pahassakin, kun parisukupolvea taaksepäin syntyneet.
Tilanne koskee mitä suurimmassa määrin myös kirkollista elämää. Onkohan miehet menetetty kirkollisessa toiminnassa?
Markku Hirn, kirjoitat: ”Mutta todellakin, on onnellinen tilanne siinä että valtaosa pojista suorittaa varusmiespalvelun.”
Entä sivarit? Jeesus julisti rauhan tekijät Jumalan lapsiksi. Kirkon suhtautuminen sotaan on ollut alun perin pasifistinen. On kristittyjä, joille ainoa sopiva ase on Raamattu.
En paheksu niitä, jotka valitsevat asepalveluksen. Armeija on tarpeen, mutta täytyy myös olla etujoukko, joka toimii eettisen tai uskonnollisen vakaumuksensa mukaisesti.
Mitä varten pojat, jotka koko elämänsä ovat olleet naisten hoteissa (missä isät ?), vartuttuaan aikuisiksi ryhtyvät häiritsemään tyttöjä seksuaalisesti ? Keneltä se malli on ?
Miten niin pojat ovat parempia urheilussa ? Naiset ovat parempia synnyttämään !
Mitä tarkoittaa käskyjen ”älä tapa” ? ”Maskuliinista kulttuuria” ?
Mistä mallit aikuisuuteen tulee, jollei malleja ole kodissa ? Tietenkin elokuvista ja somesta.
Miesten katoaminen on yhtä lailla tyttöjen ongelma kuin poikienkin. Tytötkin tarvitsevat miehen malleja. Nuori nainen voi olla pahasti kipsissä, kun ensi kerran kohtaa miehen. Miten sellaiseen pitäisi suhtautua, kun lapsuus ja nuoruus ei ole antanut minkäänlaisia malleja näiden tilanteiden varalle? Ainoat mallit kun on, mitä on.
Maailma oli ihan samanlainen omassa lapsuudessani 80-luvulla. Eikä se vaikuttanut meidän poikien miehisiin leikkeihin tai miehisyyden kuvaan millään tavalla.
Emme me opettajiin samaistuneet, olivat ne miehiä tai naisia. Opettajat olivat koululaitoksen valitsemia työntekijöitä, eivät esikuvia.
Miehisiä esikuvia olivat MacGyver, He-Man ja Michael Knight. Tai urheilun esikuvat.
”Alkaen päivähoidosta ja koulusta , lapsi kohtaa kodin ulkopuolella melkein ainoastaan naisia. Opettajakunta , joilla on ratkaiseva rooli ollen ensimmäiset aikuismaailman esikuvat kodin ulkopuolella , on viime vuosikymmeninä radikaalisti naisistunut.”
Olisi toki mielenkiintoista saada tähän jotain kättä pidempää tutkimusta väitteen rinnalle. Naiset ne ovat näillä aloilla aikaisemminkin olleet enemmistössä.
Yksi tyttö yläasteella kirjoitti minulle: Jos tytöllä ei kotona, päiväkodissa, eikä koulussa ole ollut ketään miestä lähipiirissään niin siinä menee ihan kipsiin, kun parrakas mies aloittaa tunnin sanomalla, että nyt puhutaan seurustelusta.
Siinä havahduin tajumaan tyttöjen näkökulman siihen, ettei kaikilla heillä ole isää ollenkaan. Puhumattakaan isästä joka äitiin hellästi ja rakastavasti asennoituen antaa hienon kuvan siitä millainen mies parhaimmillaan voi olla. Pettymys voi olla raju, kun tyttö kohtaa isättömän pojan jonka miehenmalli on vaikkapa James Bond.
Miksi ihmeestä poikien pitäisi saada miehen malli juuri kirkosta? Eivätköhän pojat vietä suurimman osan ajastaan muualla kuin kirkossa. Maailma on miehiä täynnä
eivätkä kirkonmiehet niitä parhaita esikuvia liene välttämättä aina muutenkaan.
Menetin isäni vähän ennen kuudetta vuottani. Imin miehen mallia kaikkialta, poliisista (eno), baarista (lomalla ollut vanki), koulun miesopettajista jne. Esikuvia löytyy sekä kirkosta, että muualta. Kirkosta löytyy myös malleja, jotka eivät ole rakentavia.
Markku Hirn kyselee oikein, oikean asian perään.
Hei Kari Paukkunen. Ollaan sitten samassa veneessä. Menetin isän kun olin seitsemän. Tiedämme sen kokemuksesta mitä on isän kaipuu ja miten tärkeitä on ne miehen mallit meille olleet. Pojat, jotka ovat saaneet kasvaa oman isän kainalossa, eivät tästä kaipuusta ehkä paljoakaan tiedä.
Minulle on kerrottu isästäni vain hyviä asioita. Tämä on välittynyt Jumala-kuvaani. Isä on hyvä ja rakastava. Isä kuulee, ja isä auttaa. Taivaan Isä on pitänyt huolta koko elämän ajan, mutta vasta 22-vuotiaana herätyksen kautta hän vahvasti sulki syliinsä.
”Julkisen elämän kasvot ovat feminisoituneet” Blogi
Markulta toteamus, jota olen myös hämmentyneenä seurannut vuosikymmeniä.
Suurin merkitys lienee avioerot, jolloin isät monesti katoavat lasten elinpiiristä ja jokapäiväisestä kanssakäymisestä. Eli syyt juontuvat avioliiton ymmärtämiseen ja / tai varsinkin perinteisen perhekäsityksen murtumiseen.
On empiirisiä tutkimuksia, joissa on selvinnyt, että vahvat ja hyvin perhekeskeiset avioliitot ”poikivat” myös elämässä, parisuhteessa ja avioliitossa hyvin selviytyviä lapsia. (Tämä ei tarkoita, etteikö avioero lapset voisi selviytyä hyvin)
Terve ja hyvinvoiva parisuhde on perheen ydin, jossa lapset yleensä saavat hyvät valmiudet elämään. Yhteiskunnan kannalta asia on oleellinen kansan hyvinvointiin ja tähän myös päättäjien tulisi kiinnittää huomiota yhä enemmän.
Nyt on tilanne, että emme näe metsää, koska katselemme vain puita.
Lapselle on hyvin tärkeää, että heillä on isä ja äiti, jotka rakastavat toisiaan ja lapsiaan, sillä tämän vuorovaikutuksen peiliä ei voi lapselle korvata millään keinotekoisella.