Kävikö kuningatar teillä kylässä?

Kodin eteisessä kasvojeni ohitse lentää hyönteinen ja asettuu ulko-oven ikkunaan. Se on ampiainen, mutta tavallista suurempi. Ampiainen oli lentänyt sisään ilmeisesti tuuletusventtiilin kautta ja pyrki nyt valon suuntaan ulos. On lauha marraskuun päivä ja päästän sen ulos.

Mitä ihmettä? Ampiainen marraskuussa! Itse asiassa näitä kookkaita ampiaisia on tullut sisään syyskuusta lähtien. Tämä oli neljäs kerta tänä syksynä. Olen vienyt ne ulos. Hyvä konsti on käyttää tyhjää tulitikkurasiaa tai alassuin käännettyä juomalasia ja kantena postikorttia.

Saman olen kokenut muinakin syksyinä. Joskus ampiainen on noesta musta, kun se on lentänyt savupiipun kautta. En kuitenkaan ole sekoittanut ampiaista kookkaaseen ja tummempaan herhiläiseen.
_ _ _
Ampiaisyhdyskunnat kuolevat syksyllä ravinnon loputtua. Vain emo eli kuningatar jää henkiin ja etsii sopivan talvehtimispaikan voidakseen keväällä rakentaa pienen pesän ja munia siihen ensimmäiset työläismunat. Tästä kasvaa ampiaisyhdyskunta, joka käyttää hyönteisravintoa, mutta myös kukkien siitepölyä. Siten myös ampiaiset ovat pölyttäjähyönteisiä, vaikkakaan eivät niin tehokkaita kuin mesipistiäiset.

Myös keväällä auringon lämmön herättämät ampiais- ja kimalaiskuningattaret lähtevät lentoon. Olet saattanut nähdä huhti-toukokuussa suuren kimalaisen, joka on lentänyt sisälle ja pörrää ikkunassa – tai sitten löydät kimalaisemon varjopaikasta tai keväthangelta kylmän kohmettamana. Kimalaisen voi nostaa auringon paisteeseen tai sisälle, missä se lämpenee. Pisara hunajaa antaa sille energiaa. Kohta se lähtee taas lentoon.
_ _ _
Omat mehiläisyhdyskuntani kotipihalla pärjäsivät viime kesänä kohtuullisen hyvin. Ne olivat talvehtineet hyvällä prosentilla. Vain yksi pesä menehtyi, kun siinä emo oli alkanut munia liian varhain ja yhdyskunta aktivoitunut. Kylmä maaliskuu sekä parvipallon sijaitseminen huonossa paikassa ravintosokeriin nähden johtivat vahvan yhdyskunnan ravintopulaan ja kuolemaan. Loput viisi pesää säilyivät hengissä.

Lämmin toukokuu vahvisti nopeasti yhdyskuntia. Vein alkukesästä kaksi uutta jaoketta Padasjoelle pölyttämään serkun mansikkapeltoa. Kuuma ja kuiva kesä johti kukkien varhaiseen ja lyhyeen kukintaan. Onneksi elokuun mesikaste paransi satoa, jota tuli keskimääräisesti, noin 40 kg pesää kohden. Yksikään pesä ei parveillut tänä kesänä, kun olin siirtynyt emo ylhäällä -kasvatukseen. Siinä emo on ylälaatikossa eikä sulkuristikon vuoksi pääse lentämään pois pesästä. Parveilu on eri syistä haitallista.
_ _ _
Mitä teet sisälle huoneeseen lentäneelle hyönteiselle? Normaali, hyönteistä tuntemattoman reaktio voi olla säikähdys ja ampiais- tai kimalaiskuningattaren liiskaaminen ikkunaa vasten. Tämä on harmi ja sääli, koska kuningatar munii kesän aikana satoja, jopa tuhansia jälkeläisiä.

Dramaattinen hyönteiskato on viimeistään tehnyt selväksi, mikä merkitys pölyttäjillä on elämälle yleensä ja ihmisten ravinnon tuotannolle erityisesti. Näkyykö pölyttäjien arvon ja merkityksen tiedostaminen suhtautumisessa ampiais- ja kimalaiskuningattariin tai näiden yhdyskuntiin?

On totta, että etenkin ampiaiset voivat pistää ja jotkut ihmiset ovat yliherkkiä niiden pistoille. Yleensä hyönteiset eivät pistä, jos ne jätetään rauhaan. Siksi ihmisten kulkureiteiltä syrjässä olevia ampiais-, kimalais- tai mehiläispesiä ei pitäisi hävittää.
_ _ _
Lapsuuteni kesämökillä oli meidän poikien makuuaitan ikkunaseinän nurkassa joka kesä ampiaispesä. Ampiaiset lensivät seinänraoista ulos ja sisään. Istuin pöydän ääressä lukien tai askarrellen pari metriä pesästä, joka oli joskus ihmisen pään kokoinen. Olin tottunut ampiaisiin ja ampiaiset minuun. Kymmenen kesän aikana yksikään ampiaisista ei pistänyt minua. Tosin kynnyksen yli aittaan sisään astuessa oli varottava tömäyttämästä lattiaa. Jos näin joskus tapahtui, alkoi pesästä purkautua ampiaisia virtanaan valmiina puolustamaan pesäänsä. Ne rauhoittuivat kuitenkin nopeasti, kun näkivät ettei ole hätää. Luulen, että ne tunsivat minut ja tiesivät vaarattomaksi. Samankaltaista yhteyttä aistin mehiläisteni kanssa.
_ _ _
Ihminen on aiemmin suhtautunut luontoon uhkana, joka pitää voittaa ja alistaa. Jotkut vaaralliset tai vaarallisiksi leimatut eläimet ovat tämän taistelun symboleita, kuten sudet, hait, kotkat, käärmeet tai ampiaiset. Ne ovat saaneet kokea leppymätöntä vainoa, joka ei ole edelleenkään täysin loppunut.

Nyt ihminen itse on yhä suurempi uhka luonnolle ja elämän jatkumiselle. Tämä vihollisuus ihmisen ja luonnon välillä tulee voittaa ja pyrkiä rauhaan. Jokaisella eläimellä on merkitystä osana kokonaisuutta. Jonkin lajin väheneminen tai liiallinen runsastuminen voivat horjuttaa tasapainoa. Nyt ihmiskunta on runsastunut liiaksi ja kuluttaa kohtuuttomasti luonnonvaroja sekä päästää ilmakehää kuumentavia kasvihuonekaasuja. Monet ovat ahdistuneita tulevaisuudesta.

Jokaisen valinnoilla on väliä, myös niissä tilanteissa, kun kohtaat kuningattaren.