Muuan isoäiti oli saanut eräänä kauniina kesäpäivänä hoidettavakseen 3-vuotiaan pojanpoikansa. He päättivät viettää yhteisen rantapäivän. Sillä aikaa kun lapsi teki hiekkakakkuja, isoäiti otti ja torkahti rantatuoliinsa.
Yhtäkkiä valtava aalto vetäisi pojan mukaansa mereen.
Siinä samassa mummi herää hätkähtäen ja järkyttyy perusteellisesti näkemästään. Hän vajoaa polvilleen ja rukoilee epätoivon vallassa: ”Hyvä Jumala, jos Sinä pelastat pojanpoikani, niin minä lupaan korvata sen Sinulle. Liityn mihin tahansa yhdistykseen mihin Sinä vain haluat! Ilmoittaudun seurakuntaan vapaaehtoistyöntekijäksi! Minä muistan köyhiä ja teen mitä tahansa muuta, mitä Sinä vain pyydät! Auta nyt ja pelasta tuo lapsi!”
Samassa valtavan suuri aalto toi pojan takaisin rannalle isoäidin jalkojen juureen. Mummi totesi pojan olevan elossa ja kaikin puolin hyvässä kunnossa. Isoäiti nousi ylös, katseli hetken ympärilleen, asetti kätensä tomerasti lanteilleen, katsoi taivasta kohti kiukkuisen näköisenä ja sanoi terävästi: ”Pojalla oli kyllä lippalakkikin, ettäs sen tiedät!”
Mikä se sellainen Jumala oikein on, joka jättää hommansa kesken ja sallii pikkupojan lippalakin hukkua…?
No niin. Eipä tainnut olla tässä maailmassa ensimmäinen eikä viimeinenkään Jumalalle annettu lupaus, joka jäi täyttämättä. Uskon, että sotiemme aikana tällaista kaupankäyntiä Jumalan kanssa harrastettiin paljon: Jos nyt annat minun selviytyä tästä pahasta paikasta, niin minä palvelen sinua lopun elämääni.
Avun saatuaan ihminen usein lukeekin pelastumisen omaksi hyväkseen.
Oletko sinä, lukijani, joskus heikkona hetkenäsi yrittänyt käydä kauppaa Jumalan kanssa?
PS: Jumala hyväksyy vain yhdenlaisen tavan tehdä kauppaa itsensä ja ihmisten välillä, nimittäin Autuaan vaihtokaupan: Me ihmiset annamme Kristukselle pahuutemme ja hän lahjoittaa meille pyhyytensä. Tässä kaupassa ihmisen on ihan turha yrittää enää tinkiä, sillä ehdot ovat kannaltamme varsin hyvät ottaen huomioon, mitä kaikkea kenkkumaista me itse kukin olemme toiselle osapuolelle tehneet.
Itse en ole tehnyt lupauksia, mutta tiedän yhden miehen, joka lupasi Jumalalle (vaikka ei ollut uskovainen) että lopettaa tupakanpolton, jos hänen äitinsä paranee sairaudestaan. Äiti parani ja mies lopetti tupakanpolton siihen paikkaan. Tosi tarina.
Salme Kaikusalo
No onhan se uskovainen ollut, kerta Jumalalle lupasi.
Vai tarkoitatko, että ei ollut Sinun mittapuusi mukaan uskovainen?
Kyllä ihminen hädässään lupaa. Kaupankäynti on minusta positiivinen merkki.
Sehän kertoo siitä, että asianomainen tuntee, että hänen asiansa eivät ole ihan kunnossa Jumalan kanssa.
Surkeasti asia on silloin, jos ihminen ei näe tarvetta luvata mitään. Silloinhan on oman itsensä ja sielunsa tilan suhteen kuollut.
Vanhassa testamentissa on varmasti monta esimerkkiä tällaisista lupauksista Jumalalle. Ainakin Davidin muistan sellasia tehneen lapsensa elämän puolesta.
Kyllä hätä panee rukoilemaan ja miettimään omaa itseäänkin.
Minä olen luvannut monet kerrat, ja jälkeenpäin olen huomannut pettäneeni auttajani.
Vaellus uskossa ei valitettavasti suju ihan dogmatiikan ja eksegetiikan oppikirjoijen johtopäätösten mukaan.
Eskelinen,
älä viitsi saivarrella. Jos mies itse sanoo, ettei ole uskovainen, niin silloin hän ei ole. Ei minun tarvitse käyttää mitään mittatikkua asian mittaamiseen. Tuo mies on ollut tupakoimatta jo yli 40 vuotta. Hyvin on lupauksensa pitänyt. osoittaa myös tahdon voimaa ja ryhtiä.
Moni rukoilee Jumalaa kun eteen tulee tosi paikka.
Kenelle tahansa voi tulla sellainen tiukka tilanne.
Salme Kaikusalo:
Viittako minuun, vai ketä nimittelet pikkaajaksi?
Jos nimittelet minua, niin et todellakaan tiedä tilanteita joita olen elänyt, joten turhaan uhkailet.
Sen verran tuosta keskustelukulttuurista. Hyvä kauppa on se, että ottaa kantaa ja jatkaa jollain omalla tiedollaan. Jos takertuu johonkin asiaan, niin mieleen tulee enemmän pilkun viilaus kuin pilkkaaminen. Täällä netissä vain meillä itsellämme on vain omat kokemukset tiedossa. On turha odottaa, että ne kokemukset vaikuttaa toisella puolella Suomea ihan eri ympäristössä. Siis viesti tulee omasta ympäristöstään aivan toisenlaiseen ympäristöön. Tämä tälleen yleistäen, että ei kannata toisen kokemuksesta tehdä henkilökohtaista.
Mutta yksilötasolla kauppa Jumalan kanssa kuuluu nuoren ihmisen kokeiluihin kai. On tullut aikoinaan kokeiltua tosi nuorena. Ei muuten vastannut, mutta opin oman vastuun. Nyt myöhemmin itse olen ollut tilanteessa, jossa sanat vain tuli suustani ja itse peräännyin heti. Minähän en kauppaa halua Jumalan kanssa käydä. Illalla tuli kuitenkin sen laatuinen yllätys, että ajattelin, että taidanpa tuohon ottaa just tuon suunnan, jonka omat sanani antoivat.
Tuli vahvasti sama elämys, kun lepäsin pienen vauvani kanssa vesisängyssä peiton alla ja tajusin, että jollain lapsella on kylmä eikä edes kotia. Siis nyt pyrin täyttämään suoranaisesti lapsiin liittymättömän lupauksen, jota en edes itse yrittänyt antaa, enkä antanut ja hyvältä tuntuu. Eipä olisi asia tullut edes mieleen muuten. Näin se näkökyky laajenee. Kyllä Sillä on paljon laajemmat kuviot kuin minulla. Maltillisesti odotan aina tilannetta, jolloin voin sitoumukseni täyttää. Siinä vaiheessa kun oikein rukiiselta alkaa maistua, niin uskollisesti kannattaa suunnata. Siinä on sellainen maku, että sen oppii tunnistamaan. Se tullee silleen sydämelle. Mutta ei koskaan pakosta tai toisen ihmisen käskystä.
Mites nyt Ruttopuiston Rovasti noin kevyesti sivuuttaa Raamatun Sanan?
”Jumala hyväksyy vain yhdenlaisen tavan tehdä kauppaa itsensä ja ihmisten välillä, nimittäin Autuaan vaihtokaupan”
Kyllä sanassa selvästi ja yksiselitteisesti sanotaan
Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: ”Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani;
ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone, ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset”
Siis kauppa Jumalan kanssa kannattaa, vaikka maksuksi voi tarjota vain mammonaa.
Pitäiskö pyytää tuomiokapitulia selvittämään onko Rovastin teksti
kirkkojärjetyksen mukaan heresiaa?? Ehkä täällä etelässä emme kuitenkaan niin herkkänahkaisia ole.
Hahaa, Lauri. Jos sallit nuoremman opettavan vanhempaa, niin selitän sulle tän pisneksen:
Iso Kirja(sto) jakautuu kahteen osaan, Vanhaan Diiliin ja Uuteen Diiliin.
Vanhassa Diilissä ihmiset kuvittelivat voivansa lepyttää Jumalaa kaiken maailman uhreilla, mutta Uuden Diilin päämies Jeesus sanoi, että stop tykkänään, homma ei tästä lähtien enää mene noin. Minä maksan kaiken.
Tuomiokapituleihin ei näinä aikoina ole luottamista, kun eivät ne nykyään osaa tehdä kuin nahkapäätöksiä. Muutettakoon nimi Armokapituliksi, kun ei niistä pitkään aikaan ole mitään kunnollisia tuomioita tullut. Katu-uskottavuus menee moisessa hampaattomuudessa.
Saisivat kaikki ihmiset Uuskapitulista, Armahduskonttorista, käydä pyytämässä kirjallisesti armoa…
Pitäisikö kapitulin konttoriin maksaa joku käsittely- tai palvelumaksu vai saisiko armon ihan ’ilman rahatta ja ilman hinnatta’? Edellisessä tapauksessa saattaisi Lutherin hautapaikalla esiintyä paikallisia maanjäristyksiä.
Esitit ankaran kysymyksen, Martti. Tätä sopii todella miettiä. Kyse on kaksipiippuisesta jutusta eli haulikosta: Toisesta piipusta tussahtaa lakia, toisesta sitä armoa. Kai niitten pitäisi olla jotenkin tasapainossa… :p