Katuiko Jumala vedenpaisumusta pitäen sitä virheenä?

Anssi Saarela kommentoi Sodoma-blogissa Jumalan katsoneen vedenpaisumuksen olleen virhe (1. Moos. 8:21). Anssi Saarela: ”Onhan se toki suurta armoa, jos kokonaisia kaupunkeja säästetään 10 ihmisen vuoksi, mutta vielä suurempaa armoa olisi säästää kaupunkeja 1 ihmisen vuoksi, tai olla tuhoamatta niitä ollenkaan. Juuri jälkimmäisen kaltaiseen ratkaisuun Jumala päätyy vedenpaisumuskertomuksessa. Hän huomaa pahojen ihmisten surmaamisen olleen virhe. Edellä mainittu jae (1. Ms. 8:21) on mielestäni Raamatun ihmeellisimpiä.“

Tässä jakeessa ei kerrota Jumalan katuneen vedenpaisumusta tai pitäneensä sitä virheenä. Kyseisessä kohdassa sanotaan nimittäin vuoden 1992 käännöksen mukaan näin: ”Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, sanoi hän mielessään: ”minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” Ja vuoden 1933 käännöksen mukaan: ”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: ”En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin nyt olen tehnyt.”

 Totean vain, että Anssi Saarela inhimillistää Jumalan ja tulkitsee jakeessa olevan sellaista mitä siinä ei ole. Kuitenkin hän blogin kommenteissa syyttää siitä muita (Raamatun kirjaimellisesti ottavia). Olisi siis ymmärrettävä ettei hän itsekään tulkitse ikään kuin jossain ”tyhjiössä”, vaan on ennakkokäsityksiensä vanki

Raamatussa sanotaan Jumalan kyllä katuneen. Esim. 1.Moos. 6:5-9 ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ’Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni’. Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

”Luther selittää Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä 1. Moos. 8:21 jaetta näin (kirjoitin tähän vain osia selityksestä):

”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun”. (8-21)

Tässä ilmaistaan se, että Jumala hyväksyi Nooan uhrin, jonka hän oli virallisena pappina toimittanut isien esikuvan mukaan…Tässä käytetty sana ei ilmaise varsinaisesti ”suloista” tuoksua vaan varsinaisesti ”levon” tuoksua. Se johtuu sanasta ’noah’, jota Mooses käyttää edellä sanoessaan, että arkki asettui Araratin vuorille. On siis kysymyksessä ’levon tuoksu’, koska Jumala silloin sai levon vihastaan, luopui vihasta ja leppyi ollen siis täysin tyytyväinen.

[….]

Tähän liittyen voidaan sanoa, että Jumala oli pannut pahakseen jumalattomuuden kamalan löyhkän ja siitä kärsittyään tavallaan virkistyi nähdessään tämän yhden ainoan papin vyöttäytyvän uhria toimittamaan antaakseen jonkinlaisen näytteen kiitollisuudesta ja osoittaakseen julkisesti, ettei hän ole jumalaton vaan hänellä on Jumalansa, jota hän kunnioittaa; tämähän on uhrin varsinainen tarkoitusperä. Jne.

 Samoin kuin Herra tähän saakka oli ollut hyvillään, kun sai hävittää ihmissuvun, samoin hän nyt iloitsee siitä, että hän jälleen saa sitä enentää. Meidän tähtemme Mooses ottaa suuhunsa siis tällaisen sanonnan, että omaksuisimme armon ja oppisimme Jumalan iloitsevan siitä, että saa tehdä meille hyvää.

 ”Ja Herra sanoi sydämessänsä: (”8:21)

Mooses tahtoo osoittaa, ettei ole vain ohimenevästi ja pinnallisesti lausunut tätä vaan koko olemuksensa pohjasta. Heprean sanat näet ilmaisevat ”Jumalan puhuneen sydämellensä”.

 ”Minä en koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden. (8:21)

 Jumala puhuu siihen tapaan kuin häntä kaduttaisi maan rankaiseminen ihmisen tähden, samoin kuin edellä luomisen tähden ja hän panee pahakseen sen, että hän on noin raivonnut ihmistä vastaan.

 Tätä ei ole nyt kumminkaan käsitettävä siten, että Jumalassa voisi tapahtua tahdon muutos. Tämä kaikki tarkoittaa meidän lohdutustamme. Siitä syystä hän näet syyttää ja moittii itseään, että hän rohkaisisi vähäistä laumaansa varmasti päättelemään, että Jumala tahtoo tästä perin olla suopea.

 Tätä lohdutusta ihmiset kyllä tarvitsevat, kun heidän sydämensä olivat säikähtäneet Jumalan vihasta nähdessään sen hurjasti riehuvan. Mutta koska usko joutuu pakostakin horjumaan ihmisen katsellessa tämän valtavan vihan riehumista, Jumalan on tavallaan pakko sovittaa käyttäytymisensä ja sanansa sillä tavoin, että ihmiset sydämessään odottavan häneltä sulaa armoa ja laupeutta. Siitä syystä hän nyt puhuu heille, tulee paikalle kun he uhraavat, ilmaisee ilonsa sen johdosta, moittii tekemäänsä päätöstä ja lupaa, ettei enää koskaan tee mitään tällaista. Sanalla sanottuna: nyt hän alkaa olla toisenlainen kuin hän tähän asti oli ollut. Ei niin, että Jumala miksikään muuttuisi vaan hän tahtoo, että ihmiset muuttuvat, kun he ovat jo melkein menehtyneet noihin vihan syövereihin niitä ajatellessaankin.

[…]

Vielä on pantava merkille se, että hän sanoo: ”En koskaan enää kiroa maata”. Hän puhuu maan täydellisestä tuhoutumisesta, ei osittaisesta, siitä että hän tuhoaa maita, kaupunkeja ja valtakuntiakin.

Tätä tapaa hän näet käyttää toisten pelottamiseen, niin kuin Maria sanoo: ”Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta” (Luuk. 1:52)

[…]

Sillä ihmisen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. (8:21)

 Tässä meillä on erinomaisen tärkeä kohta perisynnistä. Ne, jotka perisyntiä kaventavat, kulkevat eksyksissä niin kuin sokeat auringon paisteessa eivätkä näe sitä, mitä he joka päivä tekevät ja kokevat. Luo katseesi jo kehtoomme: huomaat, kuinka monin tavoin synti käy ilmi jo elämän alkuvaiheessa. Mikä määrä vitsoja tarvitaan siihen, että meidän jotenkin saadaan järjestykseen ja pidetään siinä?

 Tätä ikäkautta seuraa nuoruus. Sen aikana todetaan ankarampi kapinanhenki, jota on vaikea saada kesyyntymään, raivokas himo ja himokkuus. Jos solmit avioliiton, on seurauksena kyllästyminen omaan vaimoon ja himo toisille kuuluviin. Jos sinulle uskotaan yhteiskunnallista hallintoa, siellä vasta paheet rehottavat: kilpailu, kunnianhimo, ahneus, viha, halveksunta jne.

[…]

En minä enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin olen tehnyt (8:21)

 Mooses puhuu selvin sanoin kaikkea kohdanneesta tuhosta, mikä oli tapahtunut vedenpaisumuksessa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala myös tulee luopumaan osittaisesta tuhoamisesta ja ummistaa silmänsä kaikkien synneiltä. Poikkeuksen tästä tekee vain viimeinen päivä, jolloin ei ainoastaan kaikki, mikä elää, vaan myös koko luomakunta tuhotaan tulella.

 ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2. Piet 3:3-7

  1. Hyvä Riitta, useimmat nykyteologit pitävät Nooa ja vedenpaisumus -kertomusta selkeän vertauskuvallisena. Kertomuksen tarkasteleminen siitä näkökulmasta auttaa kovasti ymmärtämään, miksi kertomuksen lähtökohdat ja juonenkäänteet ovat niin villit, epäloogiset ja karikatyyrimäiset, ja miksi Jumala käyttäytyy kertomuksessa niin perin juurin inhimillisesti ja oikukkaasti. Vertauskuvallisessa tarinassa sellainen on sallittua.

    Symbolisessa fiktiossa ei pidä tuijottaa liikaa kertomuksen yksityiskohtiin, tehdä niistä pitkälle meneviä päätelmiä esim. Jumalan olemuksesta ja toimintatavoista. Niiden tehtävä on vain viedä juonta eteenpäin ja palvella kertomuksen varsinaista sanomaa, joka tässä tapauksessa on Jumalan odottamaton ja mykistävä armo. Kertomus haluaa sanoa: monella tavalla langennut maailma ansaitsisi totisesti tulla tuhotuksi…mutta jostain käsittämättömästä syystä Jumala kuitenkin haluaa armahtaa ja säilyttää sen. Hän näkee siinä toivoa ja tekee ikuisen liiton kaikkien elävien olentojen kanssa. Fiktiivisessä kertomuksessa ei päästäisi koskaan tähän häikäisevään kliimaksiin, jos sitä ei edeltäisi synkkä kuvaus maailman tuhoutumisesta. Juoni on kuitenkin täysin alisteinen sanomalle, jonka kertomus haluaa lopussa välittää.

    Vanhemman ja perinteisemmän käsityksen mukaan, jota mm. 1500-luvulla elänyt Luther edustaa, vedenpaisumuskertomus on tiukkaa historiaa: kirjaimellinen kuvaus Jumalan vihasta ja tarkka raportti Jumalan eräänä päivänä suorittamasta massamurhasta. Itse en pidä tällaista näkemystä kovin uskottavana, mutta jos kokee tämän käsityksen luontevimmaksi tai ainoaksi mahdolliseksi, kannattaa tietysti pitäytyä edelleen siihen. Syvällisempi keskustelu toisenlaista tulkintaa edustavan kanssa ei kuitenkaan välttämättä onnistu, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.

  2. Anssi Saarela: ”Symbolisessa fiktiossa ei pidä tuijottaa liikaa kertomuksen yksityiskohtiin, tehdä niistä pitkälle meneviä päätelmiä esim. Jumalan olemuksesta ja toimintatavoista. Niiden tehtävä on vain viedä juonta eteenpäin ja palvella kertomuksen varsinaista sanomaa, joka tässä tapauksessa on Jumalan odottamaton ja mykistävä armo. Kertomus haluaa sanoa: monella tavalla langennut maailma ansaitsisi totisesti tulla tuhotuksi…mutta jostain käsittämättömästä syystä Jumala kuitenkin haluaa armahtaa ja säilyttää sen. Hän näkee siinä toivoa ja tekee ikuisen liiton kaikkien elävien olentojen kanssa. Fiktiivisessä kertomuksessa ei päästäisi koskaan tähän häikäisevään kliimaksiin, jos sitä ei edeltäisi synkkä kuvaus maailman tuhoutumisesta. Juoni on kuitenkin täysin alisteinen sanomalle, jonka kertomus haluaa lopussa välittää.”

    Jaaha. Jos kertomus on vain symboolinen fiktio, niin silloin myöskin lopputulema eli tuo sinun odottamaton ja mykistävä armosi on fiktio. Eli vailla mitään todellisuuspohjaa. Ja niinhän se onkin sen pohjalta mitä sinä selität. Sanot, että Jumala säilytti maailman. Eihän säilyttänyt. Sillä ei Jumala säästänyt maailmaa eikä säilyttänyt, vaan tuhosi sen aikaisen maailman vedenpaisumuksella. Niin siellä Raamatussa sanotaan. Ainoastaan Nooa perheineen säästyi. Näin muutat koko sanoman. Tosin ei mitään uutta liberaaliteologilta.

    Ja toiseksi teet Jeesuksesta ja Pietarista valehtelijan. Jeesus sanoo lopunajoista puhuessaan, että ”Sillä niin kuin oli Nooan päivinä niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva”. Matt. 24:37-39

    ”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu. olivat ikivanhastaa olemassa Jumalan sanan voimasta, ja että niiden kautta silloinen maailman hukkui vedenpaisumukseen”. 2. Piet 3:5-6

    ”Eikä säästänyt muistaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle”. 2. Piet 2:5

    ”… jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta”. 1. Piet 3:20

    • ”Jos kertomus on vain symbolinen fiktio, niin silloin myöskin…” Miksi symbolinen fiktio olisi ’vain’ jotakin? Symbolit ja myytit ovat inhimillisen kulttuurin tärkeää ydintä. Ne ovat toisella tavalla totta kuin todistettavat faktat, mutta usein syvällisemmin.

    • Juuri näin. Joskus vertauskuvallinen tarina opettaa enemmän ja mieleenpainuvammin kuin historiallinen kertomus. Jeesuksenkin opetustyyliin kuuluivat fiktiiviset vertaukset. Ei ole olennaista, olivatko tuhlaajapoika tai laupias samarialainen historiallisia henkilöitä. Ymmärrämme kertomusten pointin, vaikkeivät olisi olleet.

    • ”Yksisilmäinen kyklooppi” on toki pakanakulttuurin ydintä, mutta, että Totuuden Kuningas kertoisi fiktiivisiä kertomuksia, niin miksi se kertoisi jotakin enemmän kuin historiaan ankkuroitu kertomus? Miten sitten erottaa se, mikä Jeesuksen kertomuksissa on totuutta, mikä ei. Valhe kun on langenneesta isästä ”kerubista”. Mikäli valhe jollakin tavalla yhdistetään Jeesuksen Pyhyyteen, se on täysin sietämätöntä.

  3. Anssii Saarela: ”Syvällisempi keskustelu toisenlaista tulkintaa edustavan kanssa ei kuitenkaan välttämättä onnistu, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.”

    Syvempi keskustelu?! Kaikkihan on sinun mielestäsi fiktiota!

    Luther selittää 1. Moos. 6:3 jaetta ”Ja Herra sanoi: Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa satakaksikymmentä vuotta”.

    ”Raamatun sisällön ymmärtämiseen vaaditaan Kristuksen Henki. Tiedämme, että se on sama Henki maailman loppuun asti, Henki joka on ollut ennen kuin mikään muu. Jumalan hyvästä suomasta saamme kerskata, että meillä on tämä Henki ja sen ansiosta meillä on myös usko ja riittävä Raamatun ymmärrys ja muiden hurskauteen välttämättömien seikkojen tuntemus. Emme me ole sepittelemässä uutta aatetta, vaan noidatamme johdonmukaisesti sekä Pyhää Raamattua että siinä lausuttua uskoa”.

    ”Katson siis sanojen ”Herra sanoi” kuuluvan pyhille isille, jotka yleisellä todistuksella ovat todistaneet, että Jumalan on pakko kostaa; hehän ovat toimineet opettajan asemassa Jumalan arvovallalla. Kun siis Nooa ja hänen esi-isänsä olivat saarnanneet noin tuhat vuotta ja maailma siitä huolimatta yhä vain huonontui, he esittävät kiittämättömälle maailmalle Jumalan kannan: Hän ajattelee näin: Mitä, jos antaisin saarnata loputtomasti ja sallisin julistajieni jatkuvasti turhaan korottaa ääntään? Kuta useampia lähetän, kuta pidemmälle lykkään suuttumukseni, sitä kelvottomattomimmiksi ihmise tulevat. On siis aika lopettaa saarnaaminen ja antaa paukkua. En tule sallimaan, että Henkeni, toisin sanoen sanani, jatkuvasti tuomitsee ja saarnaa näin sietäen ihmisten pahuutta. Minun on pakko rangaista synnit.
    Koska ihminen on liha”, mikä merkitsee: ihminen on jotakin minulle vastakkaista. Hän on aineellinen, minä olen Henki. Ihminen on jatkuvasti lihallinen, nauraa sanalle, vainoaa sitä, vihaa kantaisillä olevaa Henkeäni,’tässä kerrotaan tarjuja kuuroille’. Minun on pakko tehdä tästä loppu ja sallia ihmisen, joka on niin kieroutunut, kulkea niin kuin tahtoo. Tämän vastakkainasettelun hän tahtoo ilmaista sanoilla: ’koska hän liha’.”

    ”Onko minun siis todella, niin hän sanoo, kestettävä tätä sanan halveksuntaa?
    Mainittuun lauseeseen sisältyy siis yleinen valitus, jonka Pyhä Henki antaa kuulua pyhien kantaisien Nooan, Lemekin, Metusalahin ja muidenkin suulla”.

    ’Niin olkoon hänen aikansa satakaksikymmentä vuotta’ Hieronymuskin on sillä kannalla, että ne eivät puhu ihmisen elinvuosista eivätkä yksittäisten ihmisten iästä…..Lause puhuu siis siitä ajasta, joka oli myönnetty ihmisille katumusta varten ennen kuin vedenpaisumus tulee”.

  4. ”Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ’Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni’.”

    No, sattuuhan sitä paremmissakin perheissä pikku mokia. Ei noista nyt kannata näppylöitä ottaa. Rankoissa ja vaativissa luomishommissa tuppaa hiki tulemaan ja silloin tällöin lipsahtaa homma vähän lapasesta, jonka seurauksena maanantaikappaleita syntyy.

    Toisaalta luulisi kyllä, että Jumalan kaikkitietävänä, kaikkivoipana kaikkivaltiaana olisi pitänyt tietää, että olisi ollut parempi, jos koko ihmisotus olisi jäänyt luomatta – eiväthän ne pirulaiset muuta tee, kuin sössivät Telluksella kaiken minkä eteensä saavat ja ovat koko ajan toistensa niskassa tappelemassa ja pahaa tekemässä. Ainakin se vapaa tahto olisi pitänyt ehdottomasti jättää niille antamatta.

    No, mikäpäs siinä, sillähän se on korjattu, että hukutetaan pois koko rupusakki elukoita myöten ja katsotaan sitten miten suu pannaan, kun taivaallinen vesihana on auki ja vettä tulee niskaan oikein porvoon mitalla. Jaa, mutta Porvootahan ei olekaan vielä olemassa. No, roppakaupalla kumminkin. Kyllä siinä ihmiseltä hymy hyytyy.

    Yksi poppoo pysyköön kuitenkin hengissä, josko siitä vielä jotain tulisi. Kunhan rakentavat jonkinsorttisen laivan millä pysyvät pinnalla. Kiduksia en kyllä rupea moisille pölväteille enää luomaan – josta tulikin mieleeni, mitenkäs minä kalat tuhoan, eiväthän ne veteen huku. No heh, sitten kun joskus muutaman viikon kuluttua lopetan vedentulon, niin sittenhän niille käy lopulta niin kuin kalalle kuivalla maalla käy. Uiskennelkoot nyt vielä siihen asti.

    Tehty mikä tehty, ei näille enää mitään voi. Paras olisi tietysti, ettei näistä mokista tulisi mitään jälkipuheita. Eikös se nyt ole ihan inhimillistä, että jumalakin mokaa – onhan Jumala ihmisen kuva. Vai kuinka päin se nyt menikään.

    Varmaa on kuitenkin, että joku valopää toimittaja harrastaa sitä pirun keksimää tutkivaa journalismia ja pränttäyttää kaiken kaunistelematta ja lieventäviä asianhaaroja esittämättä isoon mustaan kirjaan. Kaikki paljastuu kumminkin aikanaan. Viimeistään sillon, kun se Guttenberg sen kirjapainonsa keksii ja media saa laajempaa levikkiä. Mutta se olkoon sitten sen ajan murhe.

  5. Jos Raamatun esittämä vedenpaisumus olisi todellinen tapahtuma, meillä olisi nurkat turvoksissa todisteita siitä. Nyt meillä ei ole ensimmäistäkään todistetta. Olen kysellyt niiden perään erilaisilla keskustelualustoilla vuosia eikä kukaan ole tuonut yhtä ainoaa todistetta esiin.

    Toinen seikka aiheeseen liittyen on jokin aika sitten esittämäni kotitehtävä niille, jotka uskovat Raamatun esittämän vedenpaisumuksen olleen todellinen tapahtuma. Vastauksia tuli nolla kappaletta.

    Uskova tekee itselleen ja uskottavuudelleen pelkästään hallaa, pitämällä kiinni myyteistä, jotka voidaan kumota alakoululaisen tietotaidolla.

    • Usko Jumalaan ja usko Raamatun vedenpaisumukseen ovat kaksi eri asiaa. Iso osa kristityistä on ymmärtänyt tämän jo pitkään. Vain kreationistit hangoittelevat vastaan.

      Ajatus Jumalasta, joka vaatii uskomaan tapahtumiin, joita ei todistettavasti ole koskaan tapahtunut, antaa Jumalasta vähemmän mairittelevan kuvan.

      Mietitäänpä hetki sitä, miksi Jumala vaatisi jotain tällaista ihmiseltä?

  6. Tässä on hyvä palauttaa mieleen muutama pointti lisää. Suhteellisen modernin teologisen ajattelun tiimoilta. Sympatisoin Riittaa ja ymmärrän Anteroa sekä Anssia. Enkä ole fundamentalisti tai kreationisti vaan ihan vaan tunnustuksellinen luterilainen raamattu-uskova.

    Ensiksikin Jumala, jota ei voi ”vangita” sanoihin on kuitenkin ilmoittanut itsestään Raamatussa sanojen välityksellä, joihin voimme luottaa ja joita pohtia. Vastakkain eivät ole jokin ”fundamentalistinen” tai ”symbolinen” (vertauskuvallinen) tulkintavaihtoehto vedenpaisumustekstistä vaan monet muut tulkintatavat siitä väliltä ovat hyvin perusteltavissa. Yhtäältä meille käsittämätön Jumala on kertonut itsestään inhimillisillä sanoilla ja toisaalta tietyn aikakauden, muinaisen Lähi-Idän ilmaisutapojen avulla. Tähän voi pahentua ja pitää mielettömyytenä tai pitää sitä vaikkapa mielenkiintoisena haasteena. Todellinen vedenpaisumus ja koko maailmaa koskeva tuhotulva – kirjoitusajan maantiedettä ja puhetapaa sekä muita kulttuurisia konventioita mukaillen. Jumala ”katuu” ja kuitenkaan Hän ei kadu kuten me ihmiset, koska Hän on Jumala…

    Toiseksi Anssi Saarelalle huomio Jeesuksen vertauksista. Olet ihan oikeilla jäljillä. Mutta kysymys ei ole siitä, onko esimerkiksi tuhlaajapoika ollut olemassa vai ei vaan siitä, että vertaus kertoo todellisestä maailmasta jossa ihan oikeasti on olemassa tuhlaajapojan tavoin toimivia ihmisiä. On siis kyse enemmästä kuin hyvästä tarinasta.

    • Marko, minusta kertomus Nooan arkista on joko historiaa tai sitten se ei ole. Mitään ”siltä väliltä” – vaihtoehtoa ei ole.

      Se on toki aivan selvä, että vertauskuvalliset kertomukset Raamatussa ovat paljon enemmän kuin hyviä tarinoita, viihdykettä.

      Ja mistäpä muusta ne puhuisivat kuin todellisesta maailmasta? Ne kertovat faktoja fiktion keinoin.

  7. Anssi Saarela. Juuri noin kuin sanot, asia ei ole 🙂 Kysymys on siitä, että kaikille menneisyyden tekstilajeille ei ole yksi yhteen vastaavuutta meidän aikamme kanssa. Lyhyt perustelu: Historiankirjoituksen isäksi sanotun kreikkalaisen Herodotoksen historiateoksessa kuvataan mm. persialaisten invaasioita 490 ja 480-79 eKr. Hänen kuvauksiaan pidettiin aikanaan fiktiivisesti liioiteltuina ja sen myötä epäluotettavina. Kunnes Neuvstoliiton arkeologien löydöt skyyttalaisten haudoista täsmäsivät yllättävällä tavalla Herodotoksen kuvausten kanssa. Herodotos liioitteli toki rankasti mm. persialaisten lukumäärää ja väritti niitä. Tämä selittyy kuitenkin sillä, että kirja oli tehty kirjoitettunakin ääneen luettavaksi. Tyyliin: ”kreikkalaisetpa olivat niin kovia jätkiä, että antoivat turpiin puolelletoista miljoonalle persialaiselle…” Itse tapahtumat, persialaissotina tunnettu konflikti, on kuitenkin kyseenalaistamaton. Tällä tavoin vedenpaisumuskertomukset ovat mielestäni monitasoisia samalla kun ne palautuvat tositapahtumaan. Tällainen Raamatun syntykulttuurin huomioiminen sen tulkinnassa kyseenalaistaa tietenkin perinteisen fundamentalismin mutta myös yksiselitteisen meidän kannaltamme hämmentävien kertomusten pitämisen fiktiona tai pelkkinä hyvinä tarinoina. Tähän tapaan olen ymmärtänyt mm. yhdysvaltalaisen (Raamatun erehtymättömyyteen sitoutuneen) John H. Waltonin tulkinnan, vaikka en ole Raamatun tulkinnan enkä eksegetiikan spesialisti.

    • Kertoisitko Marko sitten tarkemmin, minkä arvelet olevan historiallista ja minkä epähistoriallista Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa. Minkä tyylinen tarkasti ottaen on se kirjallinen, meidän ajallemme tuntematon genre, johon sijoitat kyseisen kertomuksen? Mikä on Nooa-saagassa faktaa ja mikä niin sanottua ”Lapin lisää”? Mihin luotat ja mitä vähän epäilet?

      On arvostettavaa, että pyrit karttamaan yksioikoista fundamentalismia ja huomioimaan teologista tutkimusta ja muinaisen ajan ilmaisukonventioita Raamatun tulkinnassa, mutta sinulla näyttää olevan tapana kirjoittaa asioista vähän ympäripyöreästi.

      Vastaukset näihin kysymyksiin eivät kuitenkaan ole moniselitteisiä: oliko Nooa historiallinen henkilö vai ei? Jos oli, niin oliko hän todella ihka ainoa vanhurskas sukupolvensa aikuisten ja lasten joukossa? Suunnitteliko ja aiheuttiko Jumala tulvan, joka tuhosi yhtä perhettä (ja valikoituja eläinmatkustajia) lukuun ottamatta koko planeetan elämän? Onko ihmiskunta aloittanut nollasta kaksi kertaa, ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen? Muuttuivatko luonnonlait osittain vedenpaisumuksen jälkeen? (Tiedämmehän nykyään, miten sateenkaari syntyy ja osaamme luoda sellaisia keinotekoisestikin.) Fundamentalismi, johon tunnut haluavan pitää etäisyyttä, joutunee vastaamaan näihin kaikkiin kysymyksiin ”kyllä”.

      Raamatussa kuvattu vedenpaisumus ja mainitsemasi persialaissodat ovat niin tavattoman erityyppisiä tapahtumia, ettei niitä koskevaa historiankirjoitusta voi mitenkään rinnastaa. Jos toisesta keskustellaan jouluna, niin toiseen päästään vasta pääsiäisenä.

      Ja jo aiemmin totesin mielestäni selvästi, etteivät vertauskuvalliset kertomukset Raamatussa ole koskaan ”pelkkiä hyviä tarinoita”. Sellaista viihdykettä löytyy Grimmin saduista tai Tuhannesta ja yhdestä yöstä.

Riitta Sistonen
Riitta Sistonen
Luterilainen kristitty