Kastettu – erilainen

Aikoinaan lähes jokainen suomalainen lapsi kastettiin. Sellainen oli tapa. Kastamatta jättämistä pidettiin helposti erilaisena, kastamista monasti lut-erilaisena.

Nykyisin moni suomalainen lapsi – etenkin urbaani – jää kastamatta. Vanhoiksi koetut tavat eivät enää ohjaa elämää. Uusina pidetyt tavat ovat tulleet tilalle. Kastamatta jääminen on normaalia, kastaminen edellyttää pohdintaa ja ratkaisuja.

Erilaisuudella ja samanlaisuudella on yhteisöllinen ulottuvuutensa, mutta niillä on myös syvästi henkilökohtainen taso. Kasteiden määrän tuijottaminen vie helposti huomion kasteen ainutlaatuisesta merkityksestä. Muuan kirjan otsikko kysyy osuvasti: Kastettu… ja sitten? Kasteen jälkeen elämä on erilaista. Kaste on merkintä tilastoissa mutta myös ja ennen kaikkea paljon muuta.

Tapakristillisyyttä on usein haukuttu turhan rajusti. On hienoa, jos lapsien kastaminen ja kristilliseen perinteeseen kasvaminen on tavallista. On hienoa, jos kristillisten juhlapyhien viettäminen, jouluevankeliumin julkinen lukeminen tai suvivirren laulaminen kirkon seinien ulkopuolella ei aiheuta nikottelua. On hienoa, jos presidentillä on vapaus toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta. On hienoa, jos teologiaa voi opiskella yliopistoissa, jotka ovat teologian myötä syntyneet. Ja on hienoa, jos tämä elävä perinne lisää suopeutta toisenlaisia katsomuksellisia perinteitä seuraavia ihmisiä kohtaan.

Tulevaisuus on uhattu, jos tapakristillisyydestä otetaan kristillisyys pois. Paljon on menetetty, jos unohtuu se, että kasteen jälkeen elämä on erilaista – että kasteen jälkeen ihminen elää uutta elämää Kristuksessa, että jokainen uusi kastettu on jokaiselle kristitylle uusi sisko tai veli ja että jokainen kastettu on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa.

Jos tapakristillisyydestä otetaan kristillisyys pois, jäljelle jää vain tapa. Kovin usein tuo sana elää käskynä, joka nousee yksilöitä ja yhteisöjä vastaan. Jumala on eläväksi tekijä, ja tuo elämä on monimuotoista. Elämän jatkuminen ja kukoistaminen ovat riippuvaisia erilaisuudesta niin biologian kuin kulttuurin tasolla. Yksipuoliset katsomukset surmaavat muita tapoja nähdä elämä ja maailma.

Kaste on liian suuri asia latistettavaksi tavanomaisuuksien joukkoon. Kastetta ei toisaalta saa tehdä liian harvinaiseksi ja saavuttamattomaksi. Armo ei kumoa luontoa vaan tekee sen täydelliseksi. Ääretön mahtuu äärelliseen. Näkymättömän läsnäolo kuuluu realistiseen maailmankuvaan. Kaste tekee näkyväksi sekä erilaisuuden että yhteyden. Jokainen kastettu on erilainen kuin muut ja lisää kirkon monimuotoisuutta. Samalla jokainen kastettu rakentaa kirkon ykseyttä. Kaste yhdistää yli kaikkien rajojen.

Saksalainen lähetysteologi Georg F. Vicedom totesi, että kirkolla on vain yksi lähetysväline: sana ja sakramentit. Sana ja sakramentit (luterilaisen Vicedomin tapauksessa kaste ja ehtoollinen) kuuluvat yhteen. Ne tarvitsevat toisiaan, ja ihmiskunta tarvitsee niitä. Kirkko on lähetetty, jotta tuo yksi lähetysväline vaikuttaisi aina ja kaikkialla.

Kastettu… ja sitten? Sitten paneudutaan siihen, mitä Jumala on puolestamme tehnyt ja mitä hän meille lupaa. Sitten etsitään yhä uusia tapoja rakastaa lähimmäistä sekä viljellä ja varjella luomakuntaa. Sitten opitaan tuntemaan siskot ja veljet piirtämättä keinotekoisia rajoja ”samanlaisten” ja ”erilaisten” välillä. Sitten reformoidutaan eli uudistutaan jatkuvasti pysyvän ytimen ympärillä. Sitten opitaan, kuka Kristus on. Sitten suuntaudutaan kohti tulevaisuutta.