Kastepuku – Vanhurskauden vaate

Isoäiti pitää pientä lasta sylissään.  Kaste on suuremmoinen Jumalan rakkauden osoitus. Meistä tulee silloin Jumalan lapsia. Pääsemme osallisiksi syntien anteeksiannosta ja tulemme iankaikkisen elämän perillisiksi.

 

SUNNUNTAI 28.6.2020

4. sunnuntai helluntaista

Kadonnut ja jälleen löytynyt

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 61: 10-11

 

Kaste antaa pelastuksen. Siksi kastepuku on pelastuksen vaate.  Kaste yhdistää meidät Kristukseen. Siksi Raamattu sanoo kasteesta, että siinä me olemme pukeutuneet Kristukseen,

Paavali sanoo, miten meidät on pyhässä kasteessa otettu Kristuksen yhteyteen ja  meistä on tullut pyhän kansan jäseniä ja Jumalan antaman tulevaisuuden perillisiä.

Gal. 3:27 – 29

27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.

Ilmestyskirjassa valkea vaate on aina viittaus kasteessa saatuun pelastukseen ja Jumalan Karitsan eli Jeesuksen tekemän pelastustyön osallisuuteen pääsyn merkki.  Kastepuku on vanhurskauden vaate.

Ilm. 19:8

Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.

Jesajan kirjan kolmannessa osassa tämä valkean vaatteen, pyhien vanhurskauden julistamisen asu on jo ennakoitu.   Lukukappaleemme sanoo tästä ihanasti iloiten:

Minä riemuitsen Herrasta,
minä iloitsen Jumalastani!
Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,
hän kietoo minut vanhurskauden viittaan.

Kasteen antamassa ilossa on hääjuhlan riemua

Muinaisessa juutalaisessa yhteisössä avioliitto solmittiin hyvin nuorena. Toisinaan vanhemmat tekivät alustavan sopimuksen, kun tuleva aviopari oli vielä lapsia. Tämä vanhempien tekemä sopimus oli juridinen avioliiton solmiminen. Siitä lähtien nuori pari oli virallisesti avioliitossa.  Yhteen meno tapahtui  vuosia myöhemmin, kun pariskunta oli varttunut riittävään ikään. Juutalaisessa yhteisössä hääjuhlia vietettiin useinkin pitkään. Sekä morsiamen kotona että sulhasen kotona järjestettiin isot pidot ja seremoniat olivat monimuotoisia.

Sekä morsian että sulhanen olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Useinkin juhlia varten hankittiin erityiskoristeita. Jos saatiin jostakin lainaksi upea juhlapäähine niin sellaista käytettiin. Jos sellaista ei saatu, niin tehtiin luonnon kukista kauniita käätyjä tai koristeellisia seppeleitä, joilla juhlivaa paria kaunistettiin.  Myös erilaisista koristeellisesti värjätyistä vaatteista tehtyjä turbaanin tapaisia rakenteita saatettiin käyttää.

 

Lukukappaleemme käyttää hääjuhlan riemua ja pariskunnan koristeltua asua vertauskuvana Jumalan antaman uudistuneen liiton antaman riemun kuvaamiseen.  Jeesuksen asettaman kasteen lahja on juuri tällainen.  Pyhässä kasteessahan meille Jumalan  liiton osallisuus annetaan lahjaksi.

 olen kuin sulhanen,
joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,
tai kuin morsian,
joka koristautuu kauneimpiinsa.

Liitto Jumalan kanssa avaa meille oven uudistuneeseen paratiisiin

Alkuaan Jumala teki kaiken hyväksi. Meille oli varattu onni ja autuus. Kaikki oli hyvää paratiisissa.  Sitten tuli syntiinlankeemus ja kaikki turmeltui. Siunaus muuttuikin kiroukseksi. Hyvyys hävisi ja karun elämän rujo ja rankka puoli nousivat esille.

Kasteen antamassa uudessa Jumalayhteyden saaminen avaa meille tulevaisuuden ja toivon.  Me olemme tulleet Jumalan perheväkeen kuuluviksi.  Paratiisi odottaa meitä. Jumalan antama tulevaisuus on tavoitteemme. Taivaan kirkkaus häämöttää jo näköpiirissämme, kun suuntaamme katseemme Jumalan antamaa tulevaisuutta kohti.

Lukukappaleemme sanoo tästä:

Ja niin kuin maa työntää versoa,
niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan,
niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan,

Ilmestyskirjassa kuvataan perille taivaan riemuun päässeitä kastettujen yhteisöksi. Jumalan eteen ovat tulleet ne jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, eli siis jotka kasteen kautta ovat pukeutuneet  autuuden vaattesiin ja tällä tavoin ovat saaneet osallisuuden Golgatan sovintotyön suureen lunastukseen.

Ilm. 7: 11 – 17

Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan 
sanoen:

– Aamen.

Ylistys ja kirkkaus,

viisaus, kiitos,

kunnia, valta ja voima

meidän Jumalallemme

aina ja ikuisesti!

Aamen.

Yksi vanhimmista kysyi minulta: »Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?» 

Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle:

– Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.

He ovat pesseet vaatteensa

ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä

ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään

päivin ja öin,

ja hän, joka istuu valtaistuimella,

on levittänyt telttansa heidän ylleen.

Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano,

enää ei heitä polta aurinko

eikä paahtava helle.

Karitsa, joka on valtaistuimen edessä,

kaitsee heitä

ja vie heidät elämän veden lähteille,

ja Jumala pyyhkii heidän silmistään

kaikki kyyneleet.

Tässä taivaallisessa ylistyksessä tulee näkyviin, miten lähetystyö tavoittaa uusia ja uusia kansoja. Yhä useampi ihminen pääsee iloitsemaan pelastuksen riemusta. Evankeliumin ilosanoma on tarkoitettu kaikille kansoille. Kuten tekstimme sanoo

ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Tässä vielä lukukappaleemme kokonaisuudessaan: 

 

Jes. 61: 10-11

Minä riemuitsen Herrasta,
minä iloitsen Jumalastani!
Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,
hän kietoo minut vanhurskauden viittaan,
niin että olen kuin sulhanen,
joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,
tai kuin morsian,
joka koristautuu kauneimpiinsa.
Ja niin kuin maa työntää versoa,
niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan,
niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan,
ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

What do you want to do ?

New mail

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias

    ”Jumalan eteen ovat tulleet ne jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, ”

    Veressä valkaisseet ?

    Pitäiskö kuitenkin valkaista totuuden hengessä. Koska Veritas tarkoittaa totuutta, ei verta. Veressä pesty vaate on veriruskea, kova ja haiseva koppura ja yleensä se kertoo siitä, että mies on joko murhannut tai teurastanut jotakin.

    Ruumiille puetaan valkoinen mekko, myös miehille, hautaamista varten, mutta onko siitä mitään apua, jos joutuu pimeyden valtakunnassa odottamaan jeesuksen paluuta vuosituhansia ja alisen valtakunnan pikku asukit ehtivät jo pikku pikku jaloillaan ja hampaillaan, murentamaan niin mekon, kuin odottajankin. Ja pinnalle nousee vain voikukka ja nurmen nukka.

    • ”Jeesuksen veri, se lasinen meri, jonka päälle seurakunta rakennettu on…” vanhaa laulua mukaillen. Kyse on kasteessa saadusta autuudesta, ei katoavasta puvusta. Autuaat ei odota missään pimeydessä Kristuksen tuloa, vaan levossa ja rauhassa.

    • Tarja

      Jo lukuvuonna 1965-66 professori Nikolainen kiinnitti huomiota tuohon sanontaan: Valkaista Karitsan veressä. Sen jälkeen hän piti esityksen Ilmestyskirjan opetuksesta Jeesuksen ristin kuoleman vaikutuksesta syntien anteeksiantamuksesta.

      Kun Ilmestyskirja puhuu Jeesuksesta, niin se käyttää nimitystä Karitsa. Näin Jeesuksen ristin työ on täyttymys sille, minkä esikuvana Vanhassa testamentissa oli karitsan uhraaminen syntien anteeksi antamiseksi. Jeesuksen uhri annettiin yhden ainoan kerran, ja tämä uhri riittää kaikille ihmisille kaikkina aikoina ilman pienintäkään erotusta.

      Kun Jeesuksen uhrin takia meidän syntimme ovat anteeksi annetutut, niin sydämemme siis on puhdistettu synnin saastasta. Tämä puhdistuminen on saanut ilmauksensa siinä, että kastepuku kertoo, miten tämän puhdistuksen vaikutuksesta lian tahrima puku on tullut niin puhtaaksi, että ennen harmaa on tullut puhtautta hohtavan säihkyvän valkoiseksi .

      Näin siis tuo ilmaus kertoo sen mitä meidän Vapahtajamme on tehnyt meidän puolestamme ja miten olemme tulleet tästä sovitustyöstä osallisiksi puhän kasteen kautta ja saaneet lahjaksi Jumalan vanhurskauden, ja miten valkea kastepuku ilmaisee kaiken tämän silmiin näkyvänä ja ruumiimme kosketeltavana saarnana Jumalan Pojan täytetystä työstä.

      Kuolleen pukeminen valkeaan on kastepuvun pelastussanoman muistuttamista. Se sama kaste, joka kerran vauvana annettiin on Jumalan voima, joka vie meidät ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään. Pyhän Hengen työ, joka alkoi jo kasteen hetkestä, vie aina perille asti samaisen kasteen voimasta. Ajallinen syntymä riittää vain ajalliseen elämään, mutta kasteen vaikuttama uudesti syntyminen Jumalan lapseksi, on voimassa aina iankaikkiseen elämään asti.

  2. Tapana on sanoa; ’ Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata…..’

    Jokainen, jopa yksinkertainen pitäisi ymmärtää, etteivät juutalaiset voi tulla kastetuksi juutalaiseen mieheen, jumalana.

    Miksi he pukisivat yllensä juutalaisen miehen, kun he ovat jo syntyessään saaneet yllensä juutalaisen miehen ja naisen asun .

    • Tarja

      Jeesuksen kaste toimitetaan vedellä käyttäen Jeesuksen asettamaa kaavaa: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Didakhe eli Kahdentoista apostolin opetus sanoo, että kasteessa vuodatetaan eli valetaan vettä kastettavan päähän ja sanotaa tuo kastekaava. Didakhe kuvaa apostolien ajan ensimmäisten vuosikymmenien kastekäytäntöä.

      Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Siksi hän on sama kaikille maailman ihmisille. Tuo viittaamasi kohta puhuu juuri siitä, että Jumalan edessä kaikilla maailman ihmisillä on sama tie pelastukseen:Usko Jeesukseen, josta olemme päässeet osallisiksi pyhän kasteen kautta.

  3. Matias

    Syntien anteeksiantamisella ei ole mitään merkitystä oikeudessa, eikö se ole tosiasia? Ymmärrän kyllä, että laki ei kuulu uskonnon piiriin, mutta täällä vallitsee kuitenkin laki. Minä olen lakihenkinen.

    Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että rikollisille kuuluu rangaistus ja uhrien kuuluu saada oikeus ja korvaus hänelle aiheutetusta pahanteosta. Uskon, että myös Jumala on oikeudenmukainen. Oikeus on sekä oikeuksia, että velvollisuuksia ja näin maailman ihmiset pysyvät edes hiukan kurissa ja järjestyksessä. Olemme täällä elämään varten, emme kuolemaa varten.

    Meissä on jo paljon sisäänkirjautuneena myös Mooseksen laista peräisin olevia käskyjä, joita emme edes huomaa enää, koska niistä on tullut normaalia. Emme avioidu sukulaisten kanssa, hoemme lähimmäisen rakastamisesta, vältämme tappamista ja varastamista, Lahjusten ottaminen tuomitaan .
    Voisimme sisäistää myös erään kauniin kehoituksen, kuten :” kunnioita vanhusta, kumarra harmaapään edessä, ” Se ei meillä toimi, vanhukset ovat syrjään sysättyjä, vain odottamaan kuolemaan.

    Jos joku haluaa antaa anteeksi hänelle aiheutetun pahan, se on hänen asiansa, kukaan ulkopuolinen ei voi sitä tehdä. Se on väärin, pitää sopia sen kanssa jota on loukattu. Ihminen voi antaa anteeksi, jos asia koskee häntä, pappaja siihen ei tarvita.
    Jos loukkaus tai pahanteko on laissa rikos, sen voi siedä oikeuteen. Rikollinen kärsii laissa määrätyn rangaistuksen ja mikä on näin sovitettu maan päällä, se on sovitettu myös taivaassa, eikä sitä enää saisi muistella. Jeesuskin oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.

    Kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään erioikeuisia , asemansa tai säätynsä, tai kirkollisen toimensa ansiosta. On väärin sanoa, että ” pyhille kaikki on pyhää. ” Jos valehteleminenkin on pyhille pyhää, miksi sitten tavalliset totta puhuisivat. Petos on aina petos, ja todenpuhujat tuomitaan vääräuskoisiksi.
    Todellisuus on minulle totta, se mikä on epätosi on sitä, ja pysyy sellaisena.

  4. Tarja

    Kiitos mielenkiinnosta keskusteluissamme.

    Teologiassa on tapana puhua lain kolmesta eri käytöstä.

    1) Lain ensimmäinen käyttö on sen käyttö yhteiskunnallisena lainsäädäntönä.
    Tähän kuuluu mielestäni suurin osa mitä sanot lain kätöstä. Yhteiskunallisen lainsäädännön tehtävänä on huolehtia, että yhteiskunnassa vallitsee oikeus ja kohtuus. ( Tulkinnat voivat muuttua aikojen kuluessa. Esim Suomessa tällä hetkellä on vankiloissa vain 1/3 siitä vankimäärästä kuin oli 1960 -luvulla. Samaan aikaan Englannissa vankien määrä on kolminkertaistunut).

    2) Lain toinen käyttö kerto meille tilamme Jumalan edessä. vastakohtaparissa laki ja evankeliumi laki kertoo, että olemme Jumalan edessä syyllisiä, koska monella tavalla olemme rikkoneet häntä ja hänen luomaansa maailmaa vastaan ja koska siis tarvitsemme pelastusta itsemme ulkopuolelta. Tämä pelastus annetaan meille lahjaksi evankeliumin sanassa, kun meille julistetaan kaikki syntimme anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen täytetyn työn ansiosta.

    3) Lain kolmas käyttö antaa meille ohjeita siihen miten voimme elää hyvin elämässämme. Muutamia tällaisija elämän ohjeita, jotka ovat tulleet yhteiskuntaamme mainitset puhenvuorossasi.

  5. Matias

    ” Olemme Jumalan edessä syyllisiä ”

    Jos olemme syyllisiä ja tiedämme miksi, silloin meidän pitää lopettaa sen tekeminen, mikä tekee meistä syyllisiä. Tämä on itsestään selvää, pitää siis kääntyä pois huonoilta teiltänsä.

    ” Onko minulle mieleen syntisen kuolema, eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja saa elää ”

    Ulkopuolinen sovittelija :
    Niin sanottu välimiesoikeus, ei toimi niin, että riitapauolet selkeästi sopivat riitansa kun välimies kuolee heidän puolestaan. Ja kaikki muutkin riidat on tämän jalkeen sovittu.
    Se on naurettavaa, välimies toimii vain kahden osapuolen välisessä riita-asiassa sovitteijana. Pyrkii saamaan aikaan sovinnon, niin ettei asiaa tarvitse viedä oikeuteen.
    Sovitaan korvauksista ja muista vastaavista asiaan kuuluvista seikoista. Mutta syyllinen osapuoli ei tietenkään saa jatkaa sitä toimintaa, mista riita syntyi.

    • Tarja

      Sinä puhut suomalaisen yhteiskunnan välimiesoikeudesta ja siihen liittyvistä jutuista. Tämä on oma juridinen juttunsa joka kuuluu järjestelmäämme muutamien selvästi määriteltyjen asioiden ratkaisemiseksi.

      Minä puolestani puhuin Jeesuksen tekemästä sovintotyöstä Golgatan ristillä, jolla yksipuolisesti meidän syntisestä olemisestamme seuraava synnin rangaistus otetaan pois Jeesuksen ristinkuoleman perusteella. Tämän sovintotyön antama lahja julistetaan meille Jumalan sanan saarnassa, missä evankeliumin vapauttava armon välittäminen eli luokse ojentaminen tapahtuu , kun Jumalan sanan evankeliumin välityksellä Jumalan anteeksianto ojennetaan ihmiselle.

  6. Matias

    Tottakai puhun siitä mitä normaalissa yhteiskunnassa tapahtuu ja on. Hammurabilla oli yhteiskunnassa vaikuttava laki, Juutalaisilla oli yhteiskunnalliseksi ohjeistukseksi kirjoitteu laki, Roomalaisilla oli keisarin sana lakina. Kirkkovallan aikana oli paavien yksinvaltainen, ja erehtymätön laki, jossa oli paljon sortolakeja. Sitten on syntynyt kirkosta erillinen lainsäädäntö, jota kirkko sanoo maalliseksi laiksi, eli kirkolliset sortolait olivat ilmeisesti taivaallisia, vaikka niitä voi sanoa ennemminkin helvetillisiksi, sorrettujen näkökulmasta. Syntiä oli kaikki mikä ei ollut tukemassa kirkollista valtaa.

    Kirkon maailma on kiinni uskonharhoissa. Ensin manipuloidaan ihmiset uskomaan, että te olette kaikki syntisiä, perityn synnin tähden. Sitten tarjotaan pelastusta, joka vain tässä opissa on mahdollista saada, muualla ollen joudutte helvettiin.

    Liian läpinäkyvää, kieroa ja julmaa pelolla hallisemista, joka uppoaa yksinkertaisiin kuin veitsi voihin, vaikka se on selvää äänten kalastusta, jonka tyhmempikin huomaa, ja ne joita se hyödyttää, eivät tietenkään puhu mitään, vaikka tajuaisivatkin, vaan antavat asian olla.

    ” Minä teen teistä ihmisten kalastajia ” Joka ohjeena on huono, mutta eräällä tavalla paljastava, koska kala, joka verkkoon joutuu, joutuu myös pataan ja kalastaja syö sen ja sen perheen.
    Verkosta on kalan mahdotonta pelastua. Mutta kalan ansiosta kalastaja voi pitää nimensä, ilman kalaa, hän ei olisi kalastaja, vaan jotain muuta. Kala on siis kalastajalle hyödyllinen, se antaa hänelle ammattinimikkeen. Mutta kalastaja ei ole pelastaja, eikä vapahtaja, vaan tappaja.

    Kalaa muistuttava sana Qaalaa, aramean kielessä tarkoittaa oppimista, opiskelua.
    Minun tietojeni mukaan.

    • Tarja

      Puhut useammasta yhteiskunnallisesta laista eri aikoina.

      Olen aikoinaan tehnyt tutkimuksen eräistä Vanhassa testamentissa olevista laeista, tarkemmin sanoen niiden vanhingonkorvausvelvoitteista. Vertasin näitä muihin muinaisitämaisiin lakeihin näiden joukossa mainitsemaasi Hammurabin lakiin, jonka olen lukenut myös alkukielellä.

      Tutkimassani laissa yhdessä kohtaa näkyi miten yhdellä waw -kirjaimella oli tehty vallankumous Hammurabin lakiin verrattuna. Hammurabin laissa sanottiin, että jos on tappanut jonkun orjan, niin piti korvata isännälle tämän menetyksen arvo rahassa. Orja siis kuului esineoikeuden pariin. Mutta tutkimassani lainkohdassa sanottiin, että jos tappaa oman orjansa niin tämä rangaistakoon kuoleman tuottamuksesta. Orja oli siis saanut ihmisarvon. Hänellä oli sama oikeus omaan ruumiiseensa ja elämäänsä kuin vapaalla ihmisellä.

      Jo tämä riittänee osoittamaan, että väitteesi kirkosta sortajana ei pidä paikkaansa.

      Jo 1998 kuollut vaimoni teki aikoinaan juridisen tutkimukseksensa oikeushistoriasta. Hän tutki Roomalaista lakia, joka tällä tavoin tuli tutuksi meille koko perheessä. Työssään hän viittasi mm minun orientaalisten lakien tutkimukseeni.

      Kanoninen laki on olemukseltaan roomalaisen lain jatkumo. Sen valtaosa on sellaisenaan saman lainsäädännön edelleen käyttöä ja joissakin yksittäisissä tapauksissa lainsäädäntöön kuuluvasti ajankohtaistettu kunkin vuosisadan uusia tarpeita varten. Tuo laki on luonut pohjan koko Euroopan juridiselle tutkimukselle. Nykyaikainen juridisen tutkimuksen taustalla on saman oikeudellisen työskentelyn jatkuminen vuosisadasta toiseen. Uutta on vain se, että tutkimuksen kohteena olevat lakipykälät ovat vuosisatojen aikana vähitellen muuttuneet kulloisenkin ajan uusien tarpeitten mukaan.

      Paavin erehtymättömyys -opilla ei ole mitään tekemistä tämän yhteiskunnallisen juridiikan kehittymisen kanssa. Sen perusteluna on ollut tarve määritellä kuka antaa virallisen kirkon kannanoton joihinkin uskonopin kysymyksiin, joihin on tarpeen saada selkeä koko kirkon kantaa edustava päätös, jotta vältetään kirkkoa hajoittavien lukuisien privaattikäsitysten aiheuttama hajaannus. Tuohon tarpeeseen kirkko teki päätöksen, että tällainen koko yhteisöä ohjaavan päätöksen antaa paavi. (Periaatteessa yhteisön rakenteen kannalta tämä on samaan tapaan kuin meidän valtiossamme koko yhteiskuntaa sitovan lain allekirjoittaa tasavallan presidentti.)

      Koska paavin erehtymättömyysoppi koskee vain kirkon uskon tulkinnan kysymyksiä, niin se on verrattavissa Paavalin lauselmaan siitä, että hänen julistamansa evankeliumi on ehdoton totuus. Se ei ole totuutta sen takia että hän Paavali olisi erehtymätön vaan evankeliumin kannalta, samaten paavin erehtymättömyys ei ole paavin henkilökohtaista erehtymättömyyttä vaan koko yhteisön esille nostama ratkaisu joka koskee Jumalan evankeliumin erehtymöttömyyttä.

      Apostoli Paavali siis kuvaa evankeliumin erehtymättömyyttä seuraavin sanoin.

      Galatalaiskirje:

      1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Koko ihmiskunta tarvitsee evankeliumin sanomaa Vapahtajastamme. Aivan liian paljon on maailmassamme hätää ja ahdistusta: 60 miljoona orjaa, 70 miljoona pakolaista, Obaman aikana USA:n käymien sotien määrä moninkertaistui ja yksistään niissä sodissa mihin tuo maa on osallistunut on viimeisten muutaman vuosikymmenen kuluessa tapettu yli 2 miljoonaa ihmistä. Jne.

      Joten jos katsoo maailmaamme avoimin silmin niin voi nähdä että synti vaivaa ihmiskuntaa. Synti siis on reaalista pahaa, jota vastaan on taisteltava sen kaikissa muodoissaan.

      Evankeliumin antaman syntien anteeksiantamuksen välityksellä syntinen ihminen saa uuden mahdollisuuden aloitta elämänsä saattaminen kuntoon ja pyrkiä kasvamaan rakkaudessaan ja toinen toisensa kunnioittamisessa.

    • Reino

      Puhun kasteesta, koska se on valtaisa Jumalan rakkauden ja armon antamisen väline. Vain kasteen kautta Kristuksen yhteyteen otetut pelastuvat iankaikkiseen elämään.

      Aivan käsittämättömiä puhelet kun höpötät muka ”pakollisuudesta”. Puhun vain siitä mitä todellakin on meidän tulevaisuutemme tae ja antaja. Jumalan lapsina eli kasteessa Jumalan perheeseen yhdistettyinä meillä on Jumalan lasten perintö eli iankaikkinen elämä.

    • Matias Roto

      Me ihmiset olemme jumalan lapsia syntyessämme tänne maailmaan lähimmäisen rakkaus ja tasapuolinen ihmisarvostus olemuksessamme.

      Sinun puheesi on aivan höpö höpöä että te papit maanpäälliset jumalat kasteessa ottaisitte meidät jumalan lapsiksi.

  7. Matias

    Rooman lainkäytöllä tarkoitin lähinnä Jeesuksen aikana ja sitä ennen tapahtunutta rangaistuskäytäntöä ja muuta ihmisten ja eläinten kidutusta huvimielessä. Toimintaa areenoilla ja näyttämöillä, gladiaaattoreita, jotka joutuivat taistelemaan toisen kuolemaan saakka, vain roomalaisten huvitukseksi. Yksi näistä rangaistuksista oli ristiinnaulitseminen kapinoitsijoille ja kansan kiihottajille.
    Orjien kapinan jälkeen ristiinnaulittiin 6000 orjaa Via Appian tien verteen.
    Julmat, itsevaltaiset käskynhaltijat toimivat miehitetyissä maissa kuin mielipuoliset raiskaajat ja murhaajat. Jos se on mallina ollut meilläkin, niin onpa tuo ainakin muuttuunut. En nyt jaksa luetella kaikkia ranngaistuskäytäntöjä mitä meillä on aikojen kuluessa ollut. Mutta ymmärrän sen, että juutalaiset halusivat siitä pois silloin kun Rooma oli voimissaan.

    Kirkkovallan aikaisia julmuuksia, pakkokäännytyksiä, pakkokasteita, ristinsotia ja -retkiä, inkvisitioita, kerettiläisten jahtaamista, kylien ryöstelyä ja ihmisten murhaamista, polttorovioita, hirttopuita, mestauksia, päiden katkomista. Kai sitä voi sanoa verellä pestyksi valkoiseksi, jos niin haluaa, mutta haisee se kuitenkin kuolemalle, madälle ja kalmistoille.

    Innocentius .
    »Minut on asetettu Jumalan huoneen herraksi. Minulle on sanottu profeetan kautta: ”Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.” Minusta kirjoittaa apostoli: ”Minä annan sinulle taivasten valtakunnan avaimet.” Palvelija, joka on asetettu koko talon herraksi, on Kristuksen sijainen: hänet on asetettu Jumalan ja ihmisen välille, hän on pienempi Jumalaa, mutta suurempi ihmistä»
    (Paavi Innocentius III roomalaisille pitämässään puheessa)

    • Tarja

      Kuvauksesi Rooman valtakunnan suurista julmuuksista keisariaikana kuvaa sitä minkälaisin menetelmin suurvaltaa pidettiin kasassa. Koko ajan nimittäin eri puolilla imperiumia oli menossa sotia tai kapinoita, ja ne kukistettiin todella väkivaltaisesti.

      Keskiaikaisessa elämässä valtioiden ja kirkon elämä menivät yksi yhteen. Islam oli aloittanut miekkalähetyksen tunkeutuessaan nykyiseen Espanjaan ja vastauksena siihen myös eurooppalaiset alkoivat käyttää asevoimia samaan aikaan sekä poliittisten että uskonnollisten asioiden eteenpäin vientiin. Islamissahan uskonto, filosofia, politiikka, sota ja rauha, avioliitto, yhteiskunnan kaikki tapahtumat ovat filosofisesti yksi ja sama asia. Tämä kokonaisvaltainen idea valtioista levisi myös muiden kulttuurien keskuuteen.

      Muutoin eivät nämä politiikan ja uskonnon yhteen kuuluvuudet ole olleet outoja myöskään euroopassa viime vuosisadalla. Kommunismin mukana pakotettiin myös ateismi viralliseksi valtionuskonnoksi. Vainot kristittyjä kohtaan olivat suuria. Meillä on valtava määrä kirjallisuutta, joka kertoo näistä vainoista, joita ateismi sai aikaan kristittyjä vastaan.

      Maailman kaksi eniten omia kansalaisiaan tapattaneita hallitsijoita olivat Mao ja Stalin, jotka kumpikin olivat ateisteja.

  8. Reino Suni

    Ei tämä minulle mitenkään kannattavaa ole, mutta katson tarpeelliseksi tuoda oman totuuteni tähän kirkon koristeluun, eli Kristaamiseen, kun olen itse lukenut siitä jotain ihan muuta.

    Olen samaa mieltä maailmankaikkeudesta ja siitä, että ei ole ihmisen luomus ja aikaansaannos, ja meidän tulisi olla paljon kunnioittavampia tämän suuruuden edessä. Jos Jumala haluaa säilyttää Elämän maa-nimisellä planeetalla, ja ihminen osoittautuu uhkaksi, ei ihmisen hengellä ole siinä merkitystä, hän voi viskata meidät ulos milloin haluaa.

    • Tarja

      Jumala on luonut ihmisen pitämään huolta tästä maailmasta ei tuhoamaan sitä. Kuten jo luomiskertomuksessa sanotaan, että ihminen luotiin viljelemään ja varjelemaan Jumalan luomaa maailmaa.

      Maan päällä tulleet ongelmat ovat syntyneet vasta ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena. Kun ei enää haluta nähdä omaa vastuutaan Jumalan luomasta luonnosta, niin silloin eletään vastuuta vailla ja hävittäjän lailla.

      On huomattava että maanviljelijät ovat vuosisatojen aikana olleet luonnon parhaita hoitajia. Lukuisia upeita kulttuurimaisemia on syntynyt sukupolvien uutteran työn tuloksena. Ja kun sitten ajatellaan nykyajan ”luonnonsuojelijoita”, niin se, mikä jollekin ”luonnonsuojeluihmiselle” on tavoite, on maanviljelijälle jo vuosisatoja ollut perustava lähtökohta hyvän sadon saamiseksi. Luonnosta on siis ollut pidettävä huolta jo ennen kuin panee maahan siemenen.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25