Synnyin perunannoston aikaan syksyllä 1964, ja muutamaa viikkoa myöhemmin Jaakko Kurkela niminen pappi kastoi minut vanhempieni viisilapsisen perheen nuorimman. Sain toisen nimeni Jaakon kastepappini mukaan.
Vaikka en osannut mitään vanhemmiltani erikseen pyytää, saatoin itkullani ja hymylläni kuitenkin kertoa heille, että tarvitsin turvallisuutta, rakkautta ja ravintoa. Olen paljosta vanhemmilleni kiitollisuudenvelassa. Erityisen kiitollinen olen elämäni ja iankaikkisuuteni kannalta suurimmasta lahjasta: kasteesta. Vanhempieni pyytämänä ja kirkon valtuuttamana pappi kävi Raamatun kehotuksen mukaisesti ( Matt. 28: 18-20 ) kodissamme kastamassa minut. Minut liitettiin Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Olin kummin sylissä, mutta samalla pääsin erityisellä tavalla Taivaan Isän, maailmankaikkeuden turvallisimpaan syliin.
Vanhempani opettivat minulle Jumalan tuntemista, samoin he opettivat minulle äidinkieltään kysymättä minulta suostumusta. Pienellä pakolla minulle yritettiin myös opettaa hyviä tapoja, työntekoa ja jopa kirjaviisautta. Tässä vanhempani noudattivat Raamatun kehotusta, kuten kasteenikin osalta, sillä Raamattu korostaa vanhempien kasvatustehtävää. Äitiäni ja isääni en enää voi kiittää, sillä he ovat jo tallella siellä. Vaikka minut siis kasvatettiin kysymättä minulta suostumusta, olen aikuisena saanut valita, käynyt kaukanakin, mutta riemuiten voinut palata vanhempieni uskoon.
Kaste on Jumalan teko, joka ei häviä tai turmellu. Minun omat tekoni ovat heikkoja ja uskonikin on ajoittain melko vajavainen. Kasteen liittoon saan kuitenkin joka päivä palata. Jumala uudestisynnyttää kasteessa ja tähän Hengen ”luomukseen” voi aina palata parannuksen kautta.
Pohjimmiltaan Jumalan voima, joka näkyi Jeesuksen ylösnousemuksessa, uudistaa meidät parannukseen ja pelastaa (1. Piet. 3:21).
Kirkon varhainen opettaja kirkkoisä Tertullianus muistuttaa, että Jeesus Kristus on iso kala ja kaikki me kristityt olemme pieniä kaloja, joiden täytyy joka päivä uida kastevedessä, että pysymme hengissä. Joka aamu on armo uusi. Saamme elää kasteen armollisessa vaikutuspiirissä koko elämämme.
Kaste on Raamatun mukaan tehtävä vain kerran, mutta rippi ja kirkkomme toinen sakramentti eli ehtoollinen ovat tarjolla ja käytettävissä jatkuvasti. Koko uskonelämämme on Pyhän Hengen hoidossa Sanan ja sakramenttien välityksellä.
Pentti Tepsa
Matias Roto et vastannut noihin kirkko kysymyksiin, mistä keksit ne väitteet?
Jos kerran Jumala valitsee niin miksi vanhemmat voivat sitten päättää kastetaanko vauva vai ei?
Ari
Koska Kristus on yksi, niin kirkkokin on yksi.
Tämä sanotaan apostolisessa uskontunnustuksessa sanoin: ”Minä uskon
Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden jne. ”
Koska Pyhä Henki on yksi, niin kirkkokin on yksi, me olemme yhtä yhteisessä kirkossa eli jokainen erilleen meno on Jumalan sanan vastaista.
Vertauksen kadonnut lammas on tuotava yhteen laumaan: Yksi Paimen, yksi lauma.
Ari
Jumalan valinta toteutuu lapselle siinä, että vanhemmat tuovat lapsen kasteelle.
Jumalattomat vanhemmat jättävät lapsensa kastamatta eli siis pelastuksen ulkopuolelle.
Martti Pentti toteat hyvin ettei täydellisyyttä voi edellyttää kasteelle tulevalta, siis juuri tässä onkin evankeliumin yksi ydin asia, olipa synnit kuinka veriruskeat tahansa niin armo riittää puhdistamaan ne, toisaalta ei ole ketään niin synnitöntä ettei tarvitsi tehdä parannusta ja saada armosta ennen tehdyt synnit anteeksi.
Sitten kun on tehnyt parannuksen ja ottanut kasteen saanut synnit anteeksi ja Pyhän Hengen onkin saanut JUMALAN VOIMAN, niin voipi todella tavotella Jeesuksen sanojen mukaista elämää jopa täydellisyyteen asti, ei ole tekosyytä ettei voi koska Jumala on antanut voiman ja lupaa puhdistaa.
Mitä parannuksenteko sinun mielestäsi on? Minä ymmärrän sen elämänmittaiseksi kilvoitteluksi: ”Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.”
Martti Pentti eikö Jeesus julistanut juutalaisille parannusta koska kaikki olivat poispoikenneet eli syntisiä (tehneet vastoin Jumalan tahtoa/lakia)?
Siis parannus oli heille kääntymistä pois pahoilta teiltään takaisin Jumalan luo eli Jumalan valtakuntaan.
Meille pakanoille se on kääntymistä myös pois pahoilta teiltämme.
Parannusta ei voi tehdä omassa voimassa vaan vasta kun Jumala kutsuu ja näin antaa mahdollisuuden parannukseen.
Ennen parannusta ihminen elää pimeydessä eikä kuule Jeesuksen ääntä ja näin ei voi elää Jumalan tahdossa kun ei todellakaan tiedä sitä ja vieläpä Jumala salaa sen.
Ari
Kirjoitat: ”Siis parannus oli heille kääntymistä pois pahoilta teiltään takaisin Jumalan luo eli Jumalan valtakuntaan.”
Suosittelen siis sinullekin, että sinäkin käännyt Jumalan valtakuntaan eli siis kirkon yhteyteen. Kirkko on Kristuksen ruumis. Pitää olla Kristuksen ruumiin jäsen voidakseen olla Kristuksen oma.
Matias Roto hedelmästä puu tunnetaan, se hedelmä mitä kirkko on tuottanut ja tuottaa on se mikä näyttää ettei väitteesi pidä paikkaansa joten en todellakaan etsi sieltä iankaikkisen elämän sanoja.
Sinulle julistan ”tee parannus ja usko evankeliumi” niinkuin Jeesus julisti ja käski meidän opetuslapsienkin julistaa.
”Jeesus julisti ja käski meidän opetuslapsienkin julistaa.” Aivan piruilematta kysyn, onko teitä muitakin kuin sinä, Ari Pasanen? Olen saanut sinusta käsityksen, että määrittelet kaikki mahdolliset kirkkokunnat ja kristilliset ryhmät historiaan jääneiden erehdysten perusteella ohdakkeiksi, joista on turha etsiä hyvää hedelmää. Joka edellyttää kristityiltä täydellisyyttä, saa turhaan sellaista hakea.
Martti Penttisiis puhut ”historiaan jääneistä erehdyksistä”, kysyisin mitä on hengellinen sokeus, eikö juuri ettei ”näe” omaa perustaansa Totuuden sanan kautta eli kieltää huonon hedelmän näyttävän sen onko se oikeaa vaiko valhetta. Matias Roto puhuu vainoista ylilyönteinä, siis eikö lähimmäisten kärsimykset merkitse mitään kun kerran evankeliumin voima on rakkaus jonka Jumala vuodattaa uskoviin Pyhän Hengen kautta?
Ari
Afrikassa lähetystyön ympyröissä eläneillä sekä minä että Pentti olemme nähneet sen miten yhteisöllisyys seurakunnan toiminnassa on kaiken kristillisyyden ratkaiseva tunnusmerkki.
On aivan turhaa kuvitella olevansa erinomainen ihminen jos ei edes pysty elämään yhdessä pyhän kristikunnan toisten jäsenten kanssa. Eihän ruumiin yhteydessä voi mitenkään elää sellainen jäsenestä irronnut pala, joka hylkii kaikkia muita elimistön jäseniä. Tuollainen irralleen joutunut palanen on tuomittu mätänemään eli siis on kuoteman oma.
Etkö Ari todellakaan voi ottaaa todesta sitä evankeliumin sanomaa, että meidän vanhurskautemme on yksistää armosta, yksistään uskosta ja yksistään Kristuksen työn varassa.
Aikoinaan minun isäni, jota suunnattomasti olen kunnioittanut pienestä pitäen, sanoi sellaisista, jotka kuvittelivat itsestään liikoja, että sellainen on yhtä hölmöä kuin pullistaa vatsaansa ja sen perusteella kuvitella olevansa isompi. Juuri tuollaiseksi pullisteluksi minä koen sinun puheesi muka suuremmasta pyhyydestäsi ja synnittömyydestäsi. Pidän sellaista lähinnä sokeutena omien vikojensa näkemisen suhteen.
Otapa Ari esimerkiksesi mieluummin apostoli Paavali, joka oli rehellinen sekä itselleen että meidän Herrallemme, kun hän sanoi olevansa syntisistä suurin.
Matias Roto lueppa nyt kerrankin Raamattua niinkuin sinne on kirjoitettu eli kuinka Paavali sanoo:
Room. 5:8
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Äläkä ala selittelemään omiasi, minä uskon siihen mitä luen Raamatusta.
Ari
Älä sotke käsitteitä!
Etkö todellakaan ymmärrä, että sekä Martti että minä elämme juuri tuon Paavalin sanan mukaisesti, aivan niin kuin Paavali itsekin, joka juuri tuon sanan lupauksesta, että Kristus on kuollut meidän puolestamme saattoi rehellisesti tunnustaa olevansa syntisistä suurin.
Etkö todellakaan huomaa, että elämme Kristuksen ansion varassa juuri niin suurina syntisinä kuin olemme oman itsemme puolesta Aadamin perillisinä: itsessämme täysin syntisinä, mutta Kristuksessa täysin vanhurskautettuina. Usko tähän Kristuksen anteeksiantoon on meidän elämämme ainoa toivo joka päivä koko tämän elämämme ajan, kunnes vasta ylösnousemuksen jälkeen iankaikkisessa elämässä, kun usko vaihtuu näkemisesksi, me vapaudumme omasta syntisestä puolestamme.
Matias Roto en sekoita mitään käsitteitä vaan luen mitä Raamatussa on, tekisit samoin niin ymmärtäisit mitä valhetta olet seurannut ja jospa Jumala kutsuisi parannukseen että pääsisit pimeydestä valoon ettei tarvitsisi valhetta levittää.
Ari
Etkö muista Vapahtajamme sanoja, että sydämestä lähtevät pahat ajatukset.
Tämän valossa viimeksi lausumissasi sanoissa väität pimeyttä valoksi ja valoa pimeydeksi.
Luet Paavalin sanan siitä, että synti asuu meissä, mutta silti kinaat sitä vastaan. Kuvitteletko todella olevasi pyhempi kuin Paavali, joka uskovaisena ja suurena Jumalan apostolinakin totesi synnin asuvan hänessä.
Ja miksi kinaat Jeesusta vastaan, joka ainoana synnittömänä totesi pahojen ajatusten lähtevän sydämestä.
Kasvatus kantaa arvojen välittymisen kautta. Mietin juuri mitähän ne arvoni ovat olleet lasten ollessa pieniä. Entä teillä muilla?
Arvot välittyvät esimerkin kautta, eivät niinkään sanojen kautta. Vanhempina välitämme varmaan tiedostamattamme arvoja, jotka eivät aina ole itsellemmekään ilmeisiä. Riistiriita on todellinen ja joskus kipeä ’niinkuin sanon’ ja ’niinkuin teen’ välillä.
Matias Roto Jeesus sanoi etteivät ”terveet” tarvitse parantajaa, siis sinä luulet olevasi kasteen kautta jo terve etkä tarvitse enää mitään, etkä siis että Jeesus parantaisi?
Kuitenkin sanot että sudämestä lähtee pahat ajatukset ja teot, näin onkin uudestisyntymättömillä koska Jeesus ei ole heitä parantanut, mutta kun ihminen tekee Jumalan kutsuessa parannuksen ja ottaa kasteen ja saa synnit anteeksi ja saaPyhän Hengen lahjan niin Jeesus parantaa ihmisen sydämen.
Paavali sanoo tämän hyvin:
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Siis nyt uskovien sydämissä on Jumalan rakkaus joka vaikuttaa ajatuksiin ja tekoihin ja rakkaus ei voi tehdä lähimmäiselle mitään pahaa, eihän?
Kristitty tarvitsee parantajaa päivittäin. Joka luulee tulleensa uskoontulokokemuksessa kaikelle synnille immuuniksi, ei enää Jeesusta tarvitse. Hän on tavallaan paatunut.
Martti Pentti uskova seuraa Jeesusta, eikö siihen ”tarvita” Häntä?
Joka luulee olevansa synnille immuuni, ei olekaan uskova. Jeesusta seuraava ei luule itsestään mitään vaan uskoo elämänsä Jumalan varaan.