Viime kuukaudet, viimeisen puoli vuotta olen keskittynyt romaanin kirjoittamiseen työnimellä ”Onnellisten ihmisten autokaupunki”. Siitä syystä olen luonteeni vastaisesti koettanut pidättäytyä kaikista keskusteluista. Keskittyminen on vaikeata, ainakin minulle. Joskus on pakko avata suunsa, kuten nyt, Olli Seppälän painavan puheenvuoron jälkeen.
”Vuoden kristillinen kirja” on ollut alamaissa jo pitkään. Kuten sen kohde, ”kristillinen kirja”, Koko termi on ristiriitainen ja komplisoitu. Yksi upea kristillinen kirja meillä on, nimittäin Uusi Testamentti. On muitakin, siitä ammentavia kirjoja, todella hyviä kirjoja, tekijöinä esimerkiksi Anna-Maija Raittila ja Juhani Rekola. Tämän vuoden ”Vuoden kristillinen kirja”-tarjokkaita en ole lukenut ja koska elämä on lyhyt, saattaa käydä, että ne jäävätkin lukematta.
Tämä kilpailu on jo pitkään ollut Kristillisten Kustantajien Kilpailu. Valintaraati on jo pitkään toiminut sulle-mulle-periaatteella. Ykköskustantaja on ollut Kirjapaja – miksi ei enää? Miten on mahdollista, että ehdokkaita on löytynyt vain Suomen Vapaakirkon Päivältä ja lähellä Lähetyshiippakuntaa olevalta Perussanomalta.
Helpoin tapa ignoroida mielipiteeni on sanoa: Happamia, sanoo kettu pihlajanmarjoista. Ja toden totta, olen kirjoittanut useamman Uudesta Testamentista ja kirkon elämästä ammentavan kirjan. ”Profeetat puhuvat yhä. Julistaako kirkko sorretuille vapautusta? (Otava 1974), ”Paavali, risti ja riita”, (WSOY 1992), ja ”Suomen kirkon tulevaisuus?” (Sammakko 2010). Kaikissa niissa siis sekä väärä kustantaja että väärät mielipiteet.
Koko kirja-ala on meillä nyt kriisissä, mutta ”kristillisen kirjan” kriisi näyttää vielä sitäkin pahemmalta. Uskonnollisten kustantajajien kirjat eivät pääse tänään edes kirjakauppoihin. Nimikemäärät pienenevät ja myynti laskee. Tilanne on niin hälyyttävä, että siitä pitäisi olla huolissaan myös evankelisluterilaisessa kirkossa, kun sillä vielä tänään taloudellisia ja muita resursseja on. Hälytyskellot soivat – kuuleeko kirkossa kukaan?
Olli Seppälä ja Jaakko Heinimäki ovat puhuneet Anna-Maija Raittila ja Juhani Rekola-palkinnoista. Kannatan lämpimästi idean kehittämistä ja voimavarojen hankintaa sille. Perussanoma ja Päivä ehkä silloin putoaisivat pois. Ehkä he voisivat sitten perustaa oman palkintonsa. Sopisiko nimeksi ”Vuoden perususkovan kirja”. Vai olisiko ehkä parempi ”Vuoden oikeinuskovien kirja”?
Heikki Palmu. Jaan sinun ja Olli Seppälän huolen vuoden kristillinen kirja -kilpailun oudoista käytännöistä. Olen samaa mieltä siitä, että kristillisen kirjan käsite olisi hyvä määritellä. Tuumin itse, että kilpailussa pitäisi olla eri sarjoja ja antaa yleisön päättää voittajat? Sen sijaan en todellakaan ymmärrä tölväisyjäsi parin nimeltä mainitsemiesi kustantajien suuntaan. Päivään en ota kantaa, kun sen anti ei juuri itseäni kiinnosta. Perussanoma on kuitenkin julkaissut viime vuosina kirjoja, joiden kirjoittajat edustavat useita eri kirkkokuntia: muun muassa katolisia, ortodokseja, helluntailaisia, kotoisia luterilaisia (konservatiivisia toki) ja Missouri-synodia. Tämä ei kerro oikein uskovaisuudesta eikä perususkovaisuudesta, kuten leimaavasti vihjaat. Tosiasia on, että perinteiset kustannusalan ”rintamat” ovat murtuneet ja kristillisiä kirjoja on monilla eri kustantamoilla. Vai onko ongelma sittenkin siinä, että kristityt ostavat mielestäsi ”väärän” laisia kirjoja?
MARKO,
minulla ei ole mitään Vapaakirkkoa tai muita niinkutsuttuja vapaita suuntia vastaan. Isäni sisko Aini Palmu Uudestakaupungista teki elämäntyönsä Vapaakirkon työntekijänä. Jos muistan oikein, julkaisi Perussanoma äskettäin elämäkerran Dietrich Bonhoeferista. Sitäkään en ole lukenut, mutta epäilemättä Perusta julkaisee myös hyviä kirjoja. En puhuisi tässä yhteydessä ollenkaan vääränlaisista kirjoista. Mielestäni kysymys on ensisijaisesti siitä, että Päivä ja Perussanoma antavat aivan liian kapoean ja yksipuolisen kuvan ”vuoden kristillisistä kirjoista”. Ihmettelen, miten on mahdollista, että he tänä vuonna ovat rohmunneet itselleen kaikki paikat.
Jos vääränlaisista kirjoista puhut. ilmeisesti kaikki minun kirjani ovat olleet sellaisia, koska yksikään niistä ei ole noussut edes ehdolle – raamatullisista ja kirkollisista teemoistaan huolimatta. Toivon nyt, että tämänvuotiset valitsijat kertovat, miten he ovat tähän päätyneet. Kirjan ja kristillisen kirjan asema on tänä päivänä vaikea, sitä ei edistä pienten piirien kuppikuntaisuus.
Kohdistuuko vuoden kristillisen kirjan valinta niihin, jotka ovat kirkon käsityksen mukaisia ?
Tarkoitatko kirkon käsitystä siitä, mikä on kristillistä, vai jotakin laajempaa ’kirkon käsitystä kaikesta’?
Tarkoitan elämän läsitystä oemassa olevaisyydessate.
REINO,
jos tarkoitat kirkolla luterilaista kirkkoa, ei sillä käsittääkseni ole mitään sanavaltaa vuoden kristillisen kirjan valinnassa. Valinta tapahtuu ekumeenisessa hengessä ja toimijoina ovat kristilluiset kustantajat ynnä kaikki muut k.o. kirjoja julkaisevat kustantajat.
Kirjoitin omasta, luterilaisesta kirkostani siksi, että sillä on ollut satoja vuosia varsin keskeinen rooli kristillisten kirjojen tuotannosa ja levityksessä. Vielä äsken oli Kirjapaja / Lasten Keskus merkittävä tekijä kristillisten kirjojen kustantajana ja levittäjänä m.m. luterilaisen kirkon parillekymmenelle tuhannelle työntekijälle, ei yksin papistolle. Jos tämä kaikki nyt rapistuu ja kuihtuu, pitäisi kirkkomme olla siitä todella huolissaan.,
”Tarkoitan elämän läsitystä oemassa olevaisyydessate.” Elämän käsitystä olemassa olevaisuudesta? Tarkoitatko ontologiaa?
Heikki.
Kiitos informaatiostasi.
Martti.
Valitan kirjoitusvirheitäni. Tarkoitan elämän käsitystä omasta olemassaolosta.
Tässä yhteydessä – käsitys omasta olemassaolosta – nähtävästi puhutaan ihmisestä Jumalan kuvana.
Heikki Palmu. Kysymys siitä, mikä on kristillistä kirjaa ja mikä ei, on tietysti aiheellinen. Tosiasia on, että kenttä on sekä kustantajien että kirjojen osalta hajallaan kuin Jokisen eväät. Ja laadultaan laidasta laitaan. (Olin jokin vuosi sitten asioimassa eräässä yhteiskristillisessä kirjakaupassa ja kyselin myyjältä Lutherin kirjoja. Myyjä ei tuntunut oikein ymmärtävän koko kysymystä). Olen samaa mieltä siitä, että P & P antavat hiukan kapean kuvan, mutta kilpailun pelisääntöjä ja markkinoita ei muuteta leimaamalla juuri näitä kustantamoja jotenkin kapeakatseisiksi. Voisiko olla myös niin, että ne kristillisiä kirjoja kaipaavat ovat kiinnostuneempia juuri kapeana pitämästäsi hengellis-konservatiivisesta tarjonnasta kuin vaikkapa kulttuurikristillisyydestä? Ollenkaan jälkimmäistä halveksimatta.
Olen Olli Seppälän ja Heikki Palmun kanssa samoilla linjoilla.
Luterilaisen kirkon olisi syytä perustaa oma kirjapalkinto, olkoot nimenä Heikki Palmua mukaillen Anna-Maija Raittila tai Juhani Rekola tai joku muu. Palkinnon myöntämisen perusteet saisivat olla yhtä avarat kuin Kotimaa24:n blogien sisältö. Se tarkoittaisi, että ateisti voisi saada palkinnon, jos onnistuu tuomaan uusia näkökulmia kristillisyydestä.
Kun kristilliset kirjat ovat samassa asemassa kirjakauppojen osalta kuin meikäläisen kustantamon omakustanteet, niin se tarkoittaa hiljaista hiipumista näkymättömyyteen, jollei yritetä tosissaan tulla näkyväksi.
Eikö olisi aika laittaa luterilainen kirjapalkinto työn alle. Ensi vuonna ehtii ensimmäiset palkinnot jakamaan. Kotimaa antaisi vankan pohjan toiminnalle. Luulisi, että Kirkko ja Kaupunki -lehti lähtee myös mukaan. Jos palkinto olisi muutama tuhat euroa, niin olisiko se ylivoimaista? Pääpalkinnon lisäksi olisi erilaisia kunniamainintoja tmv. Kutsuja osallistumiseen voisi lähettää myös isoille kustantamoilla. Niiltä löytyy yllättävän paljon nimikkeitä, jotka mahtuvat kansankirkon määritelmän sisään. Laadukkaita kustantamoja ei kiinnosta sisäpiirihomma.
Kirjamessuilla palkinnon voi jakaa Kotimaan osastolla.
Voiko kuolleiden ihmisten nimiä käyttää markkinoinnissa ? Mikä tekee kirjasta kristillisen ? Kaunis rakkaustarina ?
”Mikä tekee kirjasta kristillisen ? Kaunis rakkaustarina ?”
”Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin…”
Hyvässä romaanissa ei tarvitse alleviivata tai edes mainita Jumalan nimeä tai Raamattua tai kristillisyyttä, koska kristillisyyden idea on teoissa. Siten ateisti voi toimia Jumalan tahdon mukaisesti, mutta oikeaoppinen ja hurskaana mielletty kristitty ei. Tämä on esim. kansojen tuomion sanoma, Mat.25. Osat vaihtuvat ihmisten, kuten laulussa sanotaan, mutta ei siten kuin kirkko- ja herätysliikehurskaat veisaavat 🙂
Siten myös kristillinen kirja pitäisi määritellä perinteistään poikkeavalla tavalla, vaikka toki mukaan pitää mahtua perinteisiäkin kristillisiä kirjoja.
CHARLOTTA,
”Voiko kuolleiden ihmisten nimiä käyttää markkinoinnissa?”
Sekä elävien että kuollkeiden nimiä käytetään aika paljon, oikeastaan hyvin paljon niin politiikassa kuin uskon asioissa. Meillä on luterilainen kirkko, vaikka Martti Lutherille olisi ollut kauhistus nimetä kirkko hänen nimensä mukaan, Saksassa se on evankeelinen kirkko.
Anna-Maija Raittila oli hieno runoilija, myös virsirunoilija ja Juhani Rekola oli korkean tason esseisti, pohdiskelija, teologi. Heidän nimensä käyttö kristillisen kirjan palkitsemisessa ei olisi väärinkäyttöä vaan kunnianosoitus.
Tässä kulkee nyt rinnakkain kaksi asiaa ja molemmista kannattaa keskustella.
1. Mikä on kristillinen kirja? Vastaus on osaksi selvä, osaksi vaikea tai mahdoton.
2. Tämän ”vuoden kristillisen kirjan” eriskummallinen asetelma: Kahden kustantajan edustajat ovat kelpuuttaneet kisaan vain omiaan. Assosioin sen hiukan samaksi, kuin että monissa hengellisissä tilaisuuksissa kerätään kolehti järjestäjille, siis itselle. Ja kuitenkin, kuten Bonhoefer sanoi, kristinusko / kirkko ei ole täällä itseään varten, vaan toisia varten.
Mielestäni olisi oikeus ja kohtuus, että ratkaisun tekijät eli siis Perussanoman ja Päivän edustaja kertoisivat, mihin he ratkaisullaa pyrkivät? Minulla ei ole yhteyksiä kumpaankaan kustantajaan ja myöls Kirjapaja-yhteyteni ovat viime aikoina käyneet hyvin heikoiksi, mutta Sinä, jolla näitä yhteyksiä on, voisitko pyytää heitä vastaamaan?
Olin kerran mukana paneelikeskustelussa, jonka aihe oli kristillinen sarjakuva. Jonkinlaisiksi ääripäiksi asettuivat Charles M. Schulzin Tenavat ja enkeleitä, apostoleja ja profeettoja vilisevät fantasiasarjat. Minä kallistun Jaska Jokusen, Epun, Ressun ja kumppaneiden puolelle. Onhan heistä julkaistu tähän liittyen kirjakin, Tenavat totuuden tiellä.
HALOO PÄIVÄ JA PERUSSANOMAT!!!
OLETTE PANNEET PÄÄNNE PENSAASEEN. VOISITTEKO KERTOA KRISTILLISTEN KIRJOJEN LUKIJOILLE JA OSTAJILLE, MIKSI LÖYDÄTTE HYVIÄ KIRJOJA VAIN OMISTANNE???
PUOLUSTATTEKO TOTUUTTA VAI KIEROILUA PÄIVÄ OY JA PERUSSANOMA OY ???
Heikki, kuten huomaat, turha näillä palstoilla on kysellä, että joku asianomainen joskus vastaisi johonkin, VAIKKA KUINKA SUURILLA KIRJAIMILLA KYSYISI. Kertoo kyllä enemmän kirkollisesta – tai tässä tapauksessa kristillisestä – keskustelukulttuurista, jossa vaikeneminen on yleisin kannanotto.
Itse asiasta olen samaa mieltä sinun ja Ollin kanssa. Lisäksi vähän ihmettelen, ettei yksikään kirkollinen media ole lähtenyt kyselemään perusteluita valinnoille. Läpinäkyvyyttä toisi jo se, että kerrottaisiin mikä esiraati on valinnan tehnyt. Ja millä erityisillä ansioilla kilpailun lopullisen voittajan nimeävä henkilö on tällä kertaa valittu.
”Läpinäkyvyyttä toisi jo se, että kerrottaisiin mikä esiraati on valinnan tehnyt.” Onko tämä todella salaisuus? Ihmettelen.
OLLI SEPPÄLÄ,
eiväthän nämä valinnan tekevät henkilöt VOI olla liike- tai muita salaisuuksia. Kun olet tutkivaa journalismia ansiokkaasti harrastanut, voisitko kertoa faktat tässä asiassa?
Eihän tämä salaisuus ole. Tiettävästi esiraatiin kuuluivat Helsingin yliopiston kirjastonhoitaja Seija Karvanen, Suomen Pipliaseuran yhteyspäällikkö Tuija Numminen ja kirjakauppias Päivi Pohjola sekä puheenjohtajana Kristillisen kustantajat ry:n hallituksesta Yrjö Rossi.
Valintaraadin kokoonpano on minulle yllätys lähinnä suppeutensa tähden, mutta kun en henkilöitä tunne, en sano heistä mitään.
Tunsin Rekolan Tukholmassa asuessani ja A-M Raittilan ystävä olin vuosikymmeniä. On kuin ystäviä käytettäisiin hyväksi. En usko,että olisivat halunneet olla mukana kaupallisessa toiminnassa. Lutherin nimestäkin voitaisiin luopua tämän Lutherille vieraan harhailun yhteydessä. Se, että toisten nimiä on käytetty millon missäkin yhteydessä ei tee siitä moraalisesti oikeutettua.
CHARLOTTA,
Juhani Rekolaa en henkilökohtaisesti tuntenut, mutta Anna-Maijan ja Taiston ystäväpiirissä sain minäkin olla 70-luvulta lähtien ja loppuun asti.
Olen kanssasi ihan eri mieltä. Mitä hyväksikäyttöä siinä olisi? Kirja on kaupallinen, jos se on kaupan. (Erno Paasilinna) Ei kristillisiä kirjoja yleensä jaeta, kyllä ne ovat kaupan kirjakaupoissa. Vaikka Anna-Maija oli runoilija, oli hän samalla kuitenkin aika realistinen ja käytännöllinen ihminen. Hänen kirjansa tuottavat yhä selvää rahaa, ne hän testamenttasi runoilijoille apurahoiksi Suomen Kirjailijaliiton kautta.
Ei kaupallisuus mielestäni ole mikään ”paha asia” tai ”hyväksikäyttöä”. On hyviä ja huonoja kirjoja ja siltä väliltä – mutta kaikki ne ovat myös kaupan.
Sen tiesin, että blogisti voi editoida omaa palstaansa. Mutta että joku muukin kuin OS, se oli minulle uutta. Minkä ihmeen tähden?? Joku nostaa itse itsensä sektoriksi ja alkaa rajoittaa muita.
Narsistinen häiriö?