Kuunteleminen – ah, tuo jalo hyve ja taito. Tälle kullanarvoiselle hyveelle on aina kysyntää. Eikä nykyaika tee siihen lainkaan poikkeusta. Sosiaalinen mediakin kun näyttäytyy ennemmin epäsosiaalisena mediana. Aito kuunteleminen ja siihen liittyvä rakentava keskustelu on niin kasvotusten tai sosiaalisessa mediassa kuin raikas tuulahdus tai virkistävä aamukaste.
Aitoon kuuntelemiseen nimittäin sisältyy syvä salaisuus: halu aidosti pyrkiä ymmärtämään toista ihmistä. Halu ymmärtää toista ihmistä taas tulee lähelle lähimmäisen rakkautta. Tai paremmin sanottuna on sen yksi muoto.
Uskoisinkin, että maailmassa olisi paljon enemmän onnellisuutta ja vähemmän pahuutta sekä konflikteja, jos aitoa kuuntelua pyrittäisiin lisäämään. Monet riidat ja konfliktit nimittäin rakentuvat väärinymmärrykselle. Siksi aito halu kuunnella ja ymmärtää voisi sammuttaa konfliktien kipinät jo alkuunsa.
Lisäksi jo pelkästään kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen voi olla toiselle ihmiselle äärimmäisen myönteinen ja vapauttava kokemus. Hän saattaa esimerkiksi saada omat ajatukset ja tunteensa paremmin hahmotettua. Tai sitten hän vaikkapa löytää tai oivaltaa rakentavassa vuorovaikutuksessa jotain täysin uutta ja ihmeellistä. Kuuntelemisen lahjat ovat monet. Pohjimmiltaan kuunteleminen on siten myös lahjaa.
Aito kuuntelu on kuitenkin haasteellista, koska se vaatii ensinnäkin nöyryyttä. Kuuntelijan on annettava tilaa toiselle ihmiselle olla valokeilassa. Aito kuuntelu onkin kovin itsekeskeiselle ihmiselle lähes mahdotonta.
Toiseksi aito kuuntelu vaatii itsekuria. On pystyttävä kaiken ärsyketulvan keskellä (esim. älypuhelimet) kiinnittämään kaikki huomio toiseen ihmiseen sekä hänen tuntemuksiinsa ja ajatuksiinsa.
Kolmanneksi aito ja hyvä kuuntelu vaatii myös jonkin verran älykkyyttä tai viisautta. On osattava esittää hyviä tarkentavia kysymyksiä ja yritettävä yhdessä kertojan kanssa pyrkiä löytämään totuus.
Neljäs ja kaikkein tärkein ominaisuus hyvässä kuuntelussa on aidosti toisesta välittävä rakkaus. Lähimmäisen rakkauden tulisikin aina ikään kuin värittää koko keskustelua. Ilman rakkautta kuuntelu ja tarkentavien kysymysten esittäminen uhkavat muuttua kuulusteluksi – huonossa mielessä.
Täytyy rehellisesti toki myöntää, että en itsekään ole ollut tai ole aina paras kuuntelija. Oma kyky kuunnella on etenkin väsyneenä tai nälkäisenä alentunut. Toki omaan kuuntelukykyyn vaikuttaa myös toisen ihmisen pärstäkerroin. Toisia on helpompi kuunnella ja rakastaa kuin toisia, vaikka ehkä juuri ne vaikeimmin kuunneltavat tarvitsisivat sitä eniten. Näin ollen on teoriassa helppoa esittää yleviä periaatteita ja hyveitä – niiden käytännön toteutus omassa elämässä taas on varsinainen tulikoe.
Jos oma kykysi on kuitenkin minun tavoin joskus vähintäänkin rajoittunut, meidän on hyvä muistaa, että kuunteluun sisältyy myös upeita lahjoja kuuntelijalle itselleen. Ensinnäkin on upeaa sukeltaa toisen ihmisen ajatusmaailmaan. Se on parahimmillaan kuin uuden todellisuuden löytyminen. Hyvä kuuntelija saattaa nimittäin saada aavistuksen siitä, kuinka jokaisen meistä sisälle kätkeytyy ikään kuin moniulotteinen ja kiehtova pieni universumi.
Toinen kuunteluun kuuluva lahja on luonnollisesti uuden oppiminen. Aidosti kuuntelemalla voi oppia paljon hyödyllisiä ja tärkeitä asioita.
Kolmanneksi aidossa kuuntelussa on jotain maagista. On upeaa esimerkiksi rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä yhdessä yrittää löytää totuus ja uusia näkökulmia.
Neljänneksi hyvä kuuntelija tekee itsestään mielenkiintoisen. Hän on kuunnellessaan usein paljon mielenkiintoisempi kuin itsestään puhuessaan.
”… 40 prosenttia uskoo enkeleihin.”
”…Gallup Ecclesiastican 2011 mukaan 47 prosenttia uskoi vakaasti väitteeseen enkelien olemassaolosta tai piti sitä ainakin todennäköisenä.”
Aika nopsaan kehitys näyttää kehittyvän.
Uskooko kukaan trendin kääntyvän? Jos, niin miksi?
Kakkihan me varmaan muistamme lapsuutemme enkelin. Kotikirkon alttaritaulusta hän katsoo meitä lempeänä naisellisena olentona, jolla on kauniit kasvot ja pehmeät linnunsiivet. Ympärillään herttainen parvi lenteleviä pikkukerubeja hän ojentaa ihanasti hymyillen kätensä ihmislasta kohden. Hänen ympärillään hohtaa taivaallinen valo, ja koko kuva säteilee puhtautta ja jaloutta.
Kuva on kaunis.
Mutta tällä ihanteellisella koristeella, vaikka se yhä tänään on monille totuus enkelten olemuksesta, ei ole juuri mitään yhteistä Raamatun kanssa:
”Katsellessani ympärilleni, minä äkkiä huomasin miehen, uumillaan vyö parasta kultaa. Hänen ruumiinsa säihkyi kuin krysoliitti, hänen kasvonsa välkehtivät kuin salama, hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltäväpronssi, ja hänen äänensä oli kuin kansanjoukon pauhu. (Dan.1o:5-6)
Pelko valtaa sitten Danielin ja hänen seurassaan olevat miehet. Daniel käy kalman kalpeaksi ja hän kaatuu kauhusta maahan! Kauhuissaan on myös profeetta Hesekiel:
”Ja olentojen hahmo oli näöltänsä kuin tuliset hiilet, jotka paloivat tulisoihtujen näköisinä. Tultaliekehti olentojen välissä ja tulesta lähti salamoita.Ja olennot kiisivät edestakaisin ja olivat nähdä kuin salamanleimaus.” (Hes.1:13-14)2.
Vaikka otammekin huomioon luovaan taiteeseen aina kuuluvan vapauden, on alttaritaulujemme enkelit silti etääntyneet hätkähdyttävän kauas alkuperäisestä aiheestaan.Taiteilijain tulkinta perustuu viehättävään, mutta haaveelliseen ja epätodelliseen mielikuvaan. Kuva on romantisoitunut. Metafysiikan kevein siivin on enkeli lennähtänyt kauas pois aidon lähteensä ääreltä. On luonnollista kysyä, ovatko myös muut Raamatun sisällöt ja selitykset samanlaisen romantiikan rasittamia? Onko koko teologiamme todellisuudessa enkeliopin kaltaista kiiltokuvateologiaa? Vai onko kaikki ollut juuri niin kuin monet etenkin fundamentalistiset teologimme meille inspiroituneessa itsevarmuudessaan ainakin ns. seurakuntateologisella tasolla selittävät: Uskontunnustuksessamme on ainoa oikea oppi, jonka sisällön Herra itse on pyhän Sanansa kautta sen välittäjille valaissut.
Oikeat enkelit eivät tarvitse siipiä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, vähäisempiä kuin ihmiset. Enkeleitä ei pidä palvoa. Että silleen.
Hannu Kiuru, Vt:n enkeleillä ei kerubeilla oli nimenomaan siivet ja itse asiassa käsitteen hebrea pohjana saattaa ollakin siipeä ja numeroa 4 tarkoittava sana eber . Lintu siipineen muodosta ristin, jossa on 4 kulmaa ja siksi se edustaa myös numeroa 4. (Vrt Hebronin-he-eberin kaupunki,jota hallitsi muinoin kuningas Anak)
Uuden testamentin ’enkelit’ olivat aivan tavallisia ihmisä eli kuriireja ja sittemmin seurakunnan sihteereitä.
Näillä henkilöillä oli ’uudet nimet’, joita oli otettu Vt:stä kuten Gabriel ja Miikael ja Rafael.
Gabriel tulee heprean verbistä gabar josta myös sana gibborim eli ’voimakkaat’: nimi oli nephilim synonyymi.
Nephilimit olivat ’alaslaskeutuneita’ ja olivat laskeutuneet mitä todennäköisimmin kerubien siivin.
Nephilimit tuovat eittämättä mieleen ns. Gargo kultit epiofaanisten uskontojen syntyyjen samatyyppisinä syinä.
Raamatun mukaan enkelit todella ovat miehiä.
Pitää muistaa hyvän ja pahan olemasaolo kun tutkii asioita ja mahdollisia henkimaailman ilmiöitä. On paljon enkelien palvontaa ja joissain meditaatiotilanteissa ihminen saattaa saada viestejä tuonpuoleisesta. Usein haetaan lohtua ennustajilta ja näiden kautta muka joku kuollut läheinen antaa viestejä rajan takaa. Asiat joita ennustaja kertoo saattavat olla ihan oikeita, viestit kauniita jne, mutta tällaisissa tilanteissa demoni esittää kuollutta läheistä rakasta ja eksyttää viestien kuulijaa. Ihmiset jotka eivät ole uskossa Jeesukseen eivät usein osaa tehdä eroa hyvän ja pahan hengen välillä. Idän uskonnoissa, meditoidessa ja hypnoosissa , jotka ovat vaarallisia asioita, eksytään helposti palvomaan pimeyden henkiolentoja jotka ovat olevinaan henkioppaita ja ties mitä enkeleitä. Raamattu varoittaa näistä ja sanoo että itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi pettäen jos mahdollista jopa jumalan valitut. Oikeat enkelit antavat aina kaiken kunnian herralle Jeesukselle Kristukselle. Kannattaa tutkia asioita sillä noituus on lisääntynyt viime aikoina räjähdysmäisesti kun ihmiset etsivät vastauksia tuonpuoleisista asioista. Julkisessa mediassa on paljon tällaista todella vaarallista toimintaa ja siitä varoittavia uskovia nimitetään idiooteiksi, änkyröiksi ja ties miksi vihapuhujiksi. Saatanan eksytys on kuitenkin todellista ja uskovia vihataan koska varoitukset tästä muka harmittomasta viihteestä eivät miellytä ei uskovia. Henkimaailma on todellakin todellinen ja siksi tämä varoituksen sana. Ei vihassa vaan rakkaudella sillä jumala on rakkaus.
Enkelit ja henkimaailman asiat eivät ole todellisia. Vaan kaikki ne ovat ihmisen omien aivojen luomia ajatuksia, tuntemuksia ja harhoja. Unet ovat hyvä esimerkki tästä ja ihmiset ymmärtävät, että ne eivät ole totta. Kaikki aistihavainnot – näkö, kuulo, tunto jne. ovat vain aivojen itse tuottamia asioita. Fotoni osuvat verkkokalvon hermosuluihin ja aivot prosessoivat niiden ärsykkeistä kuvan, suodattaen suurimman osan pois tietoisesta mielestä. Aivot toimivat assosiaatioiden kautta ja joskus alitajunnasta saattaa tulla asioita tietoiseen mieleen ja ihminen kuvittelee niiden olevan henkien tekosia.
Aivoja on helppo huijata luulemaan todeksi viestejä tuonpuoleisesta, kun usko siihen ja illuusio ovat tarpeeksi vahvoja peittämään terveen järjen. Mutta todellisuudessa ne ovat vain aivojen itse luomia tuntemuksia.
Aivojen huijaamista voi helposti itse kokeilla etsimällä vaikka YouTubesta hakusanalla ”optical illusions”. Jos näköaistia on näin helppo huijata, niin miksei sitten muitakin aisteja?
Kun suurella rohkeudella, vaivalla ja itseuhrauksin satiin uskovaisten harjoitama noidanpoltto aikanaan loppumaan ja leviämään valistava tieto, ettei mitään noitia ole oikeasti olemassa, on kaameaa että nyt 2000 luvula on usko noitiin taas alkanut nostaa päätään.
Kösisi Keinonen sanoo asian kuten se oikeasti on.
Lisään vielä pari ajatustani luettuani viimeisimmät kommentit jotka ovat Seppo Heinolan ja Kössi Keinosen näkemyksiä. Kuka uskoo henkimaailmaan ja kuka ei, sehän on ihan niinkuin sanotaan uskon asia. Jos ajattelee niin että mihin puu kaatuu siihen se maatuu eikä mitään ole sen jälkeen niin saman tien kaikki uskoon liittyvän, seurakunnat, kirkot ja muu voitaisiin lopettaa kokonaan, ne olisivat täydellisen turhia ja tilalle voitaisiin perustaa joitain yleishumaaneja laitoksia sosiaalihuollon tapaan auttamaan hädässäolevia ihmisiä. Noituus on asia johon otan kielteisen kannan siksi että raamattu varoittaa siitä. Ne jotka syyttävät uskovia keskiajan noitavainoista tulisi muistaa ettei Jeesus opettanut tappamaan ketään vaan noitavainot ovat katolisen kirkon teettämiä täysin evankeliumin vastaisia hirmutekoja, joitka eivät todellakaan ole kristinuskon mukaisia. Kristittyjä sensijaan vainottiin ja vainotaan ja tapetaan nykyäänkin paljon kommunistimaissa ja muualla mutta jostain syystä nämä eivät saa mediassa paljoakaan huomiota.
Jussi
Kiitos tekstistäsi
Ei liene turhaa se, että meillä on kaksi ( 2 I korvaa, mutta vain yksi ( 1 ) suu.
Kiitos ja ole hyvä. Ja juuri näin!
Tuo blogistin julkituoma taito – jos sen osaa myös käytännössä – on (tai olisi) todella taidoista jaloimpia.
Varsinkin nykyään – tahallisen tai puolitahallisten väärinymmärtämisen aikana -tuntuu tuo taito ja sen arvostaminen usein lähes unohtuneen. Aikamme tuntuu arvostavan enemmänkin väittelyn retorisia taitoja. On ”kivaa” kun huomaa toisten saavan ”jauhot suuhun”. Lieko siinä jotain samaa kuin median toimitatavassa: mediassa ei anteeksiantamista ole. On vai vaatimus pyytää anteeksi. Valitettavasti.
(Tämä ei ole viittaus ”päivän anteeksipyyntötapaukseen”!)
Kiitos Jukka hyvästä kommentistasi. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kun seuraa nykyistä keskustelua, siitä usein puuttuu juurikin lähimmäisen rakkaus ja sitä myötä myös mm. armo ja anteeksianto.
Vaikeuksia syntyy tiedon prosessointiin katsotun ajan lyhentyessä minimiin.
Tämänkin nuoret oppivat varhain, ja saa kuvitella merkitystä eteenpäin parisuhteisiin asti.
Aiemmin lähetetyn kirjeen vastausta rauhassa odoteltiin viikko tai kaksi. Nyt tämäkin ihanuus on Meiltä pois sivistyksessämme.
Kiitos Pekka hyvistä pohdinnoista. Se on juuri näin. Nopea teknologia tuo paljon hyötyjä, mutta sen kääntöpuolena näyttää olevan kärsimättömyys. Löydettäisiinköhän taas uudelleen sellainen ajatus, että on hienoa tehdä jotain vaikeaa ja kärsivällisyyttä vaativaa?