Taannoisessa blogikirjoituksessani kirjoitin Korintin seurakunnan ongelmista liki kaksi vuosituhatta sitten. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on juuri tänään vastaavanlaisten ongelmien edessä. Opissa ja opetuksessa on hajaannusta. Vaikeuttaa ilmiselvältä, että kansankirkko totutussa muodossaan on tullut tiensä päähän. Onko sitä vielä mahdollista pelastaa?
Kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen esitti pääsiäisenä julkaistussa Lännen median haastattelussa toiveen että kirkossamme vihittäisiin myös samaa sukupuolta olevat parit. Hänen mukaansa kirkossa tulisi toimia suoraan maallisen lainsäädännön mukaan. Siis ilma uskontokunnille suotua autonomiaa. Korolaisen mielestä kirkkoon ei enää tulisi vihkiä pappeja, jotka eivät suostu vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Jo virkaansa vihityille hän soisi kymmenen vuoden omantunnonvapauden jonka kuluessa heidän tulisi ratkaista jatkavatko virassaan.. Käytännössä Korolaisen kanta merkitsee ulko-oven osoittamista kirkon vielä nykyistä kantaa edustaville papeille ja välillisöisesti myös samalla kannalla oleville maallikoille.
Erikseen vielä huomioksi, että Korolaisen peruste muutokselle, siis maallisen lainsäädännön seuraaminen ilman asian teologista punnitsemista, olisi merkittävä kolautus kirkon identiteetille uskonnollisena yhdyskuntana. Jos kirkollisten toimitusten ei tarvitsisi olla tunnustuksen mukaisia tässä asiassa, niin mitenkä sitten kaikissa muissa asioissa.
Tämä jälkimmäinen ongelma nousee esiin myös kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra Jouni Turtiaisen tuoreessa ehdotuksessa. Turtiainen ehdottaa, kirkko toki pitäytyisi nykyisessä avioliitto-opetuksessaan, mutta kirkkokäsikirjaan otettaisiin uusi sukupuolineutraali kaava, jota papit voisivat halutessaan soveltaa myös samaa sukupuolta oleviin pareihin.
Turtiaisen ehdottamaa uutta kaavaa ei kuitenkaan tarvita. Sikäli jos kirkolliskokous päättäisi antaa ns. sateenkaaripapeille omantunnonvapauden vihkitoimituksiin, riittäisi että piispat antaisivat uuden ohjeen nykyisten jo olemassa olevien kaavojen soveltamisesta. Kysehän ei viimekädessä ole siitä, että kirkollisten toimitusten tulee olla kaavojen mukaisia, vaan siitä, että niiden tulee olla kirkon tunnustuksen mukaisia. Käsillä oleva kiista koskee kirkon tunnustusta, ei kaavaa. Turtiaisen ehdottama omantunnonvapaus voisi toteutua erillisellä ponnella ¾ ääntenenemmistöllä.
Suomen Luterilaisen evankelisyhdistyksen palveluksessa oleva Inkerin kirkon pappi Manu Ryösö ehdotti taannoisessa blogissan oman mallinsa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jakamiseksi. Ehdotus on Ryösön oma, eikä edusta hänen taustayhteisöjensä kantaa. Ryösö perustaisi kokonaan uuden kirkon Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan ja joidenkin tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden pohjalta. Mukaan lähtijöiltä edellytettäisiin sekä pitäytymistä kirkon nykyisessä avioliittokäsityksessä että palaamista kirkon vanhaan virkakäsitykseen. Virkaansa jo vihityt naispuoliset papit Ryösö heivaisi pihalle.
Kirkolliskokousedustaja Katri Korolaisen ja pastori Manu Ryösön ehdotuksilla on jotain yhteistä. Kumpikin malli jättäisi toteutuessaan ison osan tavallisia aktiiviseurakuntalaisia vaille hengellistä kotia. Tarkoitan sitä valtaosaa aktiiviseurakuntalaisista, joiden mielestä pastori voi yhtälailla olla mies taikka nainen, mutta kristillisen opetuksen mukaisessa avioliitossa tulee olla edustettuna sekä mies että nainen. Jokin kolmas vaihtoehto on siis löydettävä. Sellainen jossa kirkon identiteetti tunnustuksellisena yhteisönä edelleen säilyy.
Pitäisi olla ilmi selvää, etteivät ns. ääripäät osoita, mihinkä suuntaan kirkkolaivaa tulee kääntää. Tämä edellyttää että näille ääripäille osataan sanoa selkeästi ei. Mitenkä se tapahtuu? Osoittamalla missä kulkee tunnustuksen rajat. Mitä kirkolliselta yhteydeltä saa edellyttää ja mitä pitää edellyttää. Ehkäpä pienet lohkeamat kansankirkosta pitää vain sietää.
Voisimmeko hyväksyä, että jo olemassa oleva lähetyshiippakunta kasvaa vielä jonkin verran? Entä voisiko nykyään Helsingissä yhdistysmuotoisena toimiva MCC kirkko laajentaa toimintaansa myös muille paikkakunnille? Ehkä pastoreita voisi olla jatkossa enemmänkin kuin yksi. Kumpikaan näistä toimijoista ei ole sidottu kirkkomme kirkolliskokouspäätöksiin. Tilojen käytöstä päättää kukin paikallinen seurakunta.
Ääripäät eivät määrää Suomen evankelisluterilaisen kirkon suuntaa, mutta ei heille tarvitse osoittaa ovea Kristuksen kirkosta. Kristuksen puoleen kääntyvät kokevat yhteyttä yli tunnustuskuntarajojen.
Korintin seurakunnan ongelmat eivät ole verrattavissa kansan kirkomme tilanteeseen. Kirkomme ykseys on kuitenkin vielä olemassa vahvalla tavalla. Valtiovallan taholta kirkkoa ei myöskään ole painostettu muuttamaan avioliittoopetusta. Tilanne ei ole vielä menetetty vaikka ilmassa roikkuu monenlaisia paineita.
Kirkon keskitien kulkijoiden näkökulmasta katsoen ykseys on toki olemassa vahvalla tavalla. Tulevan arkkipiispamme Tapio Luoman johdolla kirkkolaivamme kykenee luovimaan erilaisten tuulten puhalluksessa.
Ongelmana on siis ääripäät, jotka eivät tahdo mahtua samaan laivaan. Taikka eivät siis tahdo että jotkut toiset mahtuu. Korolaisen ulostulo asiassa selkeytti ilmaa. Perinteiselle opetukselle ei olisi enää tulevaisuudessa sijaa, jos hänen kantansa toteutuisi.
Huomioksi vielä, etten ole itse ajamassa ketään MCC kirkkoon taikka lähetyshiippakuntaan. Ratkaisu on kuitenkin käytännöllinen. Lähetyshiippakunnan pappien ei tarvitse kohdata naispuolisia kollegoja edes synodaalikokouksissa, eikä luterilaiset tunnustuskirjat taikka kirkkokäsikirja sido MCC -pappeja.
Suomessa toimiva MCC kirkon pappi on saarnannut luterilaisen kirkon piirissä toimitetuissa sateenkaarimessuissa ja kun puhutaan niistä sateenkaaripareista, jotka vuosittain haluavat kirkkohäitä, vastaisi määrä kutakuinkin yhden seurakuntapapin vuotuista toimitusten määrää. Rukoushetket ovat luvallisia myös luterilaisille papeille.
Se, että kirkko toimii vihkiasiassa valtion lain mukaan, seuraa luterilaisesta tunnustuksesta, koska luterilaisen käsityksen mukaan avioliitto on valtion asia. Kirkko siis käyttää omaa autonomiaansa kunnioittaessaan esivaltaa asiassa, jossa tunnustus niin määrää tekemään.
Vesa, tämä onkin nyt yksi niistä asioista, johon nyt odotamme kirkolliskokouksen kantaa. Perustevaliokunta saanee valmiiksi oman mietintönsä lähiviikkoina.
Avioliitto on yhteiskunnallinen tai luomiseen perustuva instituutio, jota kirkko kunnioittaa, mutta vain koska sillä on puolellaan Jumalan sana. Jos avioliitto muuttuisi sanan vastaiseksi, ei kirkko voisi tietenkään sellaiseen osallistua (esim. moniavioisuus tai lapsiavioliitot jne.).
Sana lienee ikuinen ja muuttumaton, mutta sen tulkinta päätetään ihmisten pitämissä kokouksissa. Pätee myös suhtautumisessa lapsiavioliittoihin tai moniavioisuuteen. Aika pian myös samaa sukupuolta olevien avioliitto on virallisestikin Sanan mukainen meikäkirkossa. Toki enemmistön tulkinnan mukaan se on sitä jo nyt.
Vesa Hirvonen kirjoitti;
Se, että kirkko toimii vihkiasiassa valtion lain mukaan, seuraa luterilaisesta tunnustuksesta, koska luterilaisen käsityksen mukaan avioliitto on valtion asia. Kirkko siis käyttää omaa autonomiaansa kunnioittaessaan esivaltaa asiassa, jossa tunnustus niin määrää tekemään”
Juuri näin, siksi kirkko ei vihikkään lesbo ja homopareja.
Luen rivien välistä, että tähän Jukan kirkkoon samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset eivät mahdu ja pelkkä niiden olemassaolo ”pilaisi” kirkon niiltäkin seurakuntalaisilta, joita ei tällaisiin tilaisuuksiin koskaan tulla pakottamaan osallistumaan.
Sanoisin, että Turtiaisen ehdotus on toistaiseksi se, joka pitää ovia auki suurimmalle määrälle ihmisiä pakottamatta heitä vaihtamaan leiriä saadakseen toimia omantuntonsa mukaisesti. Korolainen, Ryösö ja Kivimäki osoittavat ovea, kukin sille joukolle, joka ei heidän mielestään mahdu sisälle.
Mutta niihinhän ne avioliitotkin usein kaatuvat: periaatteellisiin kiistoihin kokonaiskuvassa sangen vähäpätöisistä asioista.
Ajatteletko tosiaan, että LHPK:n ja MCC kirkon väki edes haluaisivat kuulua samaan jumalanpalvelusyhteisöön.
Jusu Vihervaara :”Mutta niihinhän ne avioliitotkin usein kaatuvat: periaatteellisiin kiistoihin kokonaiskuvassa sangen vähäpätöisistä asioista.”
Tästä näkökulmasta kysymys on luottamuksesta. Syvällä alitajunnassa oleva usko apostoliseen suksessioon ja pappeuden sakramenttiin saa luottamaan siihen, että jokainen alttarilla oleva pappi tietää, että uskontunnustus on totta ja että vain hänen välityksellään saatu ehtoollinen on ”oikea ehtoollinen”. Kun Luoja on luonut maailmankaikkeuden, niin eikö Hänen kaikkivaltiutensa mahdollista myös neitseestä syntymisen ja ruumiin ylösnousemuksen.
Tuula,
Tämä keskustelu ei koske Jeesuksen neitseestä syntymistä ja ylösnousemusta.
Jukka,
En ajattetele. Tuskin tuota tavoittelivat Turtiainen, Korolainen tai sinäkään noissa kirjoituksissanne.
Hölttä: ”Kun Luoja on luonut maailmankaikkeuden, niin eikö Hänen kaikkivaltiutensa mahdollista myös neitseestä syntymisen”
Iso osa papeista lienee sitä mieltä ettei hänen kaikkivaltiutensa mahdollista ainakaan neitseestä syntymistä: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/
Kansankirkko hajoaa, mutta miltä kohdin?
Jos kansankirkko hajoaa siihen, kun sen sisällä tasa-arvo ja lähimmäisenrakkaus saavat enemmän vaikutusta, niin antaa hajota.
En jaksa uskoa kansankirkon hajoamiseen. Realistista vaihtoehtoa nykyiselle ei ole näkyvissä. Sen sijaan kirkko kyllä kutistuu. Samalla kadottaen sen kansankirkko luonteensa. Odottelen tässä semmoista isoa romahdusta jäsenmäärässä, jossa aiemmat kalpenee.
Tämä kutistuminen on siis yksi mahdollinen tapa, jolla kansankirkko nykymuotoisena vähitellen lakkaa olemasta. Tällöin siis kirkko ”hajoaa” yksilö yksilöltä.
Jukka Kivimäki,
Kiitän mielenkiinnostani muualla (lähinnä blogeissani) esittämiäni pohdintoja kohtaan.
Samalla korjaan hieman tulkintaasi ajattelustani. Tiedoksi, etten minä en ole näyttämässä ovea kenellekään Suomen ev.lut. kansankirkon jäsenelle, enkä yllyttämässä mihinkään ääriajatteluun. Minun pohdintani liittyy tilastojen valossa havaittavien faktojen pohdintaan. Kts: esim. https://www.kotimaa.fi/blogit/mita-olisi-mahdollista-saada-aikaan-jos-perinteinen-heratysliikevaki-kohdistaisi-kirkollisveroihin-kayttamansa-rahat-suoraan-omaan-toimintaansa/
On eri asia pohtia, mitä tietty ryhmä esim. 20 000 konservatiivikristittyä voisi saada aikaan kohdistamalla kirkollisverovaransa omaan toimintaan, kuin ajaa ihmisiä ulos Suomen ev.lut. kansankirkosta. – En ole ajamassa ketään ulos, vaan pohtimassa erilaisia mahdollisuuksia. Pyydän Jukka Kivimäeltä tarkkuutta, ettet antaisi minusta väärää todistusta.
On fakta, että Suomen ev.lut. kansankirkosta on jo lähtenyt suuri määrä perinteisen Raamattu-näkemyksen edustajia. Kokonaiseroluvut ovat kai keikkuneet viimeisen kymmenen vuoden ajan jossakin 50 000 jäsenessä/vuosi. Jos tästä joukosta on on viisikin prosenttia konservatiivikristittyjä, tuloksena on yhteensä 25 000 konservatiivista kristittyä. Minun edellä mainittu (20 000 konservatiivin mahdollisuuksiin perustuva) laskelmani olisi ilmeisesti siten mahdollista jo ilman, että yksikään lisäkonservatiivi eroaisi Suomen ev.lut. kirkosta. – On kuitenkin todennäköistä, että sekä Katri Korolaisen puheet homosuhteiden vihkimispakosta että Jouni Turtiaisen/Helanderin kaksien sääntökorttien malli karkottaa toteutuessaan lisää Suomen ev.lut. kirkon piirissä vielä olevia perinteisen Raamattu-käsityksen kristittyjä ”ulkopuolelle leirin”.
En pidä omaa pohdintaani ääriajatteluna, vaikka mietin tämän ulosmarssivan (tod. herätysliike)joukon mahdollisuuksia ryhtyä rakentamaan uutta (sen sijaan että he käpertyisivät yksinäisyyteensä). – Kivimäki on toki oikeassa, että olen jossakin arvellut, että tällainen kristittyjen joukko ei luultavasti enää omaksuisi naispappeutta kannattavaa näkökantaa. – Lieneekö tämäkään arveluni ääriajattelua, sillä onhan vain miehille varattu erityinen pappeus edelleen suurimpien vanhojen kirkkokuntien apostolinen näkemys & ja onhan naispappeus tuonut tullessaan hurjasti skismoja. Oletan vain, etteivät perinteiset konservatiivit toista aivan heti kaikkia samoja virheitään, jos löytävät jonkin uudelleenorganisoitumisen mallin. Onko tämä sinun mielestäsi Jukka Kivimäki ääriajattelua?
Pahoittelut pelkistyksestäni, joka ei siis antanut laajasta kirjoitusestasi täyttä kuvaa.
Jukka,
Pahoittelusi vastaanotettu. Pidän tärkeänä, ettei kristillisen kirkon vuosituhantista uskonymmärrystä esim. virasta ja avioliiton pyhyydestä leimata kovin kevyesti ääriajatteluksi, vaikka nykysuomalaisessa kristillisyydessä se näyttäytyisikin jo pienen vähemmistön uskonymmärryksenä.
Hyvä, että Manu korjasi. Se onko luterilainen pappeus ja avioliittokäsitys vuosituhantista uskon traditiota, siihen voi asettaa suuren kysymysmerkin? Epäilen suuresti tätä. Tosin sukupuolisuus meillä luterilaisillakin täyttyy jossakin määrin riippuen kansallisesta kirkosta, mutta siinäpä se yhtäläisyys onkin. Joten mistään perinteisestä pappeudesta tai avioliitto käsityksestä ei voida puhua.
Sami,
Olet oikeassa siinä, että toki idän ja lännen kirkkojen välillä on olemassa tiettyjä eroja viran ja avioliiton teologian äärellä… ja myös luterilaisessa haarassa suhteessa Rooman kirkkoon ja ortodoksikristittyihin.
Avioliittoa ei ymmärretä perinteisessä luterilaisuudessa yhtä lailla sakramenttina kuin vanhemmissa kirkkokunnissa, samoin ei pastorin virkaan vihkiminenkään ole meillä luterilaisilla sakramentti. – Näiltä osin olemme siis osin eri kategoriassa, mutta kuitenkin niin, että puhumme sekä viran että avioliiton kohdalla Jumalan säätämästä järjestyksestä. Pidämme sitä myös kaikki yhteisesti muuttumattomana järjestyksenä, jonka säätäjänä on Jumala, ei ihminen, – eikä edes yhteiskunta! – Tältä osin voimme puhua aidosta yhteydestä jakamattoman kirkon perintöön.
Onko Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon (STLK) jäsenmäärä kääntynyt nousuun sen myötä, kun perinteisesti uskovien oletetaan eroavan Suomen kirkosta?
Ajatuksena ei ole perinteisesti uskovien ero, vaan pyrkimys siihen ettei tarvetta eroon olisi.
Kenties minun olisi pitänyt käyttää muotoa: ’monien perinteisesti uskovien oletetaan eronneen…’. Olen hiukan ihmetellyt muun muassa Lähetyshiippakunnan perustamista, kun maassamme toimii jo edellä mainittu kirkko.
Tällaiset kuvat (siis ”kansankirkko hajoaa”) voivat olla jossakin määrin realistisia ja perusteltuja. Samalla ne ovat kuitenkin negatiivisia visioita. Kirkon jäsenmäärä on laskenut, mutta yhtälailla voimme sanoa, että kirkollamme (ev.lut. kirkko) on valtavat mahdollisuudet toimia ja saada myös kasvua aikaan – Jumalan avulla!
Toivo Loikkanen siis onko Jumala ollut luterilaisen kansankirkon ohjissa alkuaankaan?
Miettikääpä kuinka arkkipiispa lausahti:
”” Sisällissota oli ”kelpo kristittyjen” keskinäinen sota””
Kun tuota vertaa Jeesuksen Sanoihin:
Joh. 13:35
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”
Niinpä, molemmat eivät voi olla oikeassa eli vain toinen on TOTUUS.