Perussuomalaisten kansanedustaja, rikosylikomisario Mika Raatikainen ilmoitti Facebookissa eronneensa kirkosta. Hän kirjoitti: ”Eroakirkosta.fi sai juuri uuden merkinnän. Minulle riitti Suomen kirkon anarkia.” Asiasta kertoi Suomen Uutiset.
Raatikainen antaa tahtoen tai tahtomattaan yhdenlaiset kasvot – eivätkä ne ole punaviherkuplaisen nuoren aikuisen – parhaillaan menossa olevalle erobuumille. Eilen kirkosta erosi 230, mikä on korkea luku, varsinkin kun eroaminen on jatkunut korkealla tasolla jo 3.4. lähtien.
Kansanedustajat eivät alvariinsa eroa kirkosta, tai eivät ainakaan lyö rumpua elämänkatsomuksellisista ratkaisuistaan. Edellisen kerran julkisuudessa puhutti sosiaalidemokraattien Pauliina Viitamiehen ero 2013. Hänen ratkaisunsa liittyi eritoten sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) kohupuheeseen Raamatun ja lain suhteesta.
Kansanedustajan ero kirkosta ei tilastoissa ole sen kummempi merkintä kuin kenenkään muunkaan ero. Mutta onko sillä symboliarvoa? Onko se kirkolle erityinen tappio? Julkisuus- ja profiloitumisarvoa sillä toki on.
Olli Seppälä
Tuollaisen syyn tähden lähtevät vain ne, jotka muutenkin ovat kirkon jäsenenä vain siksi, että eivät ole aiemmin keksineet hyvää syytä erota. Kirkon uudistumisen kannalta on ihan hyvä juttu, että siipeilijät lähtee. Kirkko ei kykene uudistumaan, jollei sen jäsenmäärä putoa rajusti. Joten uskon yhä, että jäsenmäärän putoaminen on kirkolle suuri siunaus.
No nyt on! Kuinka alas kirkkoonkuulumisprosentin pitää pudota, että alkaa uudistus ja siunaus? 49,9? 33? 7? Vai kenties pyöreä nolla?
Pekka: ”Tuollaisen syyn tähden lähtevät vain ne, jotka muutenkin ovat kirkon jäsenenä vain siksi, että eivät ole aiemmin keksineet hyvää syytä erota.”
Mikä tahansa syy on hyvä syy erota kirkosta. Taitaa olla kysymys vain siitä, että ylivoimaisesti suurin osa kirkon jäsenistä ei tule edes kiinnittäneeksi mitään huomiota kirkkoon kuulumiseensa, eivät ole huomanneet erota, koska ovat vauvana kirkkoon pakkoliitettyjä ilman, että omaa mielipidettä olisi koskaan edes kysytty. – Kirkkoon kuulumisesta on muodostunut kallis tapa.
Pekka: ”Kirkon uudistumisen kannalta on ihan hyvä juttu, että siipeilijät lähtee.”
Oho! Kuka tässä pelissä se siipeilijä on? Taitaa olla kyllä niin päin, että kirkko siipeilee yhteiskunnan kustannuksella. Jos hyväpalkkainen kansanedustaja maksaa palkkiostaan puolitoistakin prosenttia kirkon jäsenmaksua, saamatta vastineeksi mitään, onko hän silloin ”siipeilijä”?
Kumman luulet olevan oikeutetumpi kirkollisen ”siipiveikon” arvonimeen; köyhän eläkeläisen vai kansanedustajan?
OS: ”No nyt on! Kuinka alas kirkkoonkuulumisprosentin pitää pudota, että alkaa uudistus ja siunaus? 49,9? 33? 7? Vai kenties pyöreä nolla?”
Mahtavia lukuja!
Oikea prosenttiluku on tietenkin sellainen, että kaikki pompöösius ja ’viranomaismaisuus’ on kadonnut.
No ainakin joskus on syytetty eroakirkosta.fi-palvelua suorastaan laittomaksi. Nyt sitä käytti lainsäätäjä, joka on siviiliammatiltaan poliisi.
Ja onhan tällä symboliarvoa.
Aikakauden luonteeseen kuuluu, että kirkosta lähtee kuka milloinkin ja milläkin syyllä. Tämänkertaisen pienehkön eroamispiikin syynä lienee pastori Marjaana Toiviaisen toiminta vastaanottokeskuksen edessä sekä kirkoissa luetut kielteiset turvapaikkapäätökset.
Ei yhden rivikansanedustajapersun eroamisella ole mitään symboliarvoa, tai jos on, on se kirkolle ainoastaan positiivista. Joskus eräs tunnettu henkilö luonnehti ironisesti kirkon mielistelevää asennetta julkisuuden suhteen retorisella kysymyksellä:” Mitä tekisimme, että olisitte meihin tyytyväisiä? Kävelisimmekö käsillämme?”
Pekka Pesosen kommentti on omahyväisyydessään vastenmielinen.
Tietysti saatte ajatella ihan rauhassa, että olen tilanteeseen tyytyväinen. Olaa hyvä.
Näen tässä tilanteessa mahdollisuuksia. Tähän asti kansankirkkona kirkon on vastattava jokaisen huutoon ja pyyntöön. Kaikille kaikkea. Jolloin työ tukehtuu omaan mahdottomuuteensa. Nyt on pakko alkaa priorisoimaan. Karsimaan turhia tuottamattomia rönsyjä. Nyt rakenteelliset muutokset tulevat mahdollisiksi.
Ilman rajua karsintaa, ei toiminta kykene uusiutumaan.
Pekka: ”Karsimaan turhia tuottamattomia rönsyjä.”
Jos katsot kirkon maksukykyisten jäsenten olevan ”tuottamattomia rönsyjä”, joista kirkon on päästävä eroon, niin mitkä ovat sitten niitä kirkon tuottavia osia joiden tuotolla kustannetaan ne rakenteelliset muutokset ja toiminnan uusiutuminen?
En oikein ymmärrä sitä logiikkaa, kun 1.3. tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan, suurin kannatus laille ”näyttää” tulleen evl-kirkon sisältä. Sitä vastoin, kun viranomaispäätöksellä poistetaan turvapaikanhakijoita maasta, niin sitä vastustetaan nimenomaan kirkon sisältä ja vielä niin, että kirkoissa luetaan kielteisen päätöksen saaneiden nimiä.
En myöskään ymmärrä sitä logiikkaa, että ”olisi kaikkien edun mukaista”, että joka ainoalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle tulisi myöntää väliaikainen oleskelulupa”, kuten piispat Kalliala ja Vikström lausunnossaan TS:ssa 13.4. toteavat.
Ei siinä mitään logiikkaa olekaan. Piispojen moraalisäteily siinä vain loistaa. He eivät tiedä eivätkä edes välitä mitä tapahtuisi jos kaikki halukkaat saisivat jäädä maahan.
. Nämä ovat juuri niitä kirkonmiehiä jotka ottavat voimakkaasti kantaa mutta eivät ota henkilökohtaista riskiä. Heitä ei näe vokkien tai poliisilaitosten pihoilla räyhäämässä koska siitä voi joutua vastuuseen.
Kuvakieltä käyttäen saan aikaan väärinkäsityksiä. Rönsyillä tarkoitin työtehtäviä, jotka vievät suhteettoman paljon aikaa ja voimavaroja. Silti niitä ei ole voitu lakkauttaa tiukan vastustuksen tähden. Eroamiset syövät mahdollisuudet pitää niitä yllä. Näin toiminnalle syntyy mahdollisuuksia uudistua. Eriasia on kuitenkin se, kuinka tämä mahdollisuus osataan käyttää hyväksi. Matti Alahuhdan kirjasta opin , että vaikeat tilanteet pitävät sisällään usein suuria mahdollisuuksia, jotka on vain oivallettava.
Pekka: ” Rönsyillä tarkoitin työtehtäviä, jotka vievät suhteettoman paljon aikaa ja voimavaroja.”
Miksi sitten tuolla ensimmäisessä kommentissasi kirjoitit kirkon jäsenistä näin: ”Kirkon uudistumisen kannalta on ihan hyvä juttu, että siipeilijät lähtee. Kirkko ei kykene uudistumaan, jollei sen jäsenmäärä putoa rajusti. Joten uskon yhä, että jäsenmäärän putoaminen on kirkolle suuri siunaus.”
Johon vastasin, että jos joku on siipeilijä, niin se on kirkko joka siipeilee yhteiskunnan varoilla. Ei suinkaan kirkon jäsenistö (yhteiskunta), joka pitää kirkon seiniä pystyssä jäsenmaksuillaan.
Voisit myös perustella sen miksi ”kirkko ei kykene uudistumaan, jollei sen jäsenmäärä putoa rajusti” ja sen miksi ”jäsenmäärän putoaminen on kirkolle suuri siunaus.”
Kiitos Kimmo hyvistä huomioista.
kirkon palkkalistoilla ollessani työalueekseni sovittiin määrätty sektori. Pian kuitenkin muilta sektoreilta alkoi tipahdella tehtäviä. Ne oli vain kiitollisena pakko ottaa vastaan. Oma sektorini alkoi kummasti kaventua ja lopulta huomasin etten enää voi toteuttaa sitä sovitulla tavalla. Jouduin tekemään työtä ikään kuin vasemmalla kädellä.
Saman tilanteen olen havainnut miltei jokaisen kirkon työntekijän kohdalla. Tapaan niitä missä päin suomea tahansa. Omaan työsarkaan ei voi haluamallaan tavalla kunnolla paneutua. Jolloin siitä puuttuu tekemisen ilo ja teho.
Odotukset kirkon toiminnasta pakottavat tähän surkeaan tilanteeseen. Kaikille pitäisi olla järjestämässä juuri heidän odotustensa mukaista toimintaa. Mitään vanhaa ei saisi lopettaa yms. Työntekijät uupuvat ja koko toiminta kärsii.
Nyt kun monet eroavat kirkosta ja varat vähenevät, niin on pikkuhiljaa pakko alkaa
karsimaan toimintaa. Mikäli siinä onnistutaan, niin toiminta saattaa hyvinkin tulla paljon tehokkaammaksi. Kirkko on kriisissä ja se sana merkitsee samalla uhkaa, mutta myös mahdollisuutta.
Pekka: ”Nyt kun monet eroavat kirkosta ja varat vähenevät, niin on pikkuhiljaa pakko alkaa karsimaan toimintaa.”
Miten varojen väheneminen ja toiminnan karsiminen voivat vaikuttaa kirkon uudistumiseen ja kehittymiseen positiivisella tavalla? Voisi kuvitella, että mitä enemmän resursseja – rahaa ja jäseniä – kirkon kaltaisella organisaatiolla on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on tehostaa ja kehittää toimintaansa – vaikkapa vain esimerkiksi kirkkojen seinien pystyssäpitämisessä, diakoniatyössä tai lapsi- ja nuorisotyössä.
Pekka: ”Mikäli siinä onnistutaan, niin toiminta saattaa hyvinkin tulla paljon tehokkaammaksi.”
Tai loppua kokonaan, kun toiminnnan pyörittämiseen käytettävät resurssit loppuvat.
Kirkon pyörittäminen ei ole yrityksen pyörittämistä, jossa yrityksen tulos ja voitto voidaan saada kasvamaan/osake henkilö- ja kulusaneerauksen avulla.
Kirkon tarkoitus ei käsittääkseni ole tuottaa voittoa jäsenkunnalleen (yritystoiminnassa osakkaille), vaan päin vastoin, kerätä jäsenkunnalta toiminnan pyörittämiseen käytettävät varat (ainakin suurin osa niistä) kirkollisveron tuottoina. Joten lienee aika absurdi ajatus, että kirkko voisi kehittää toimintaansa ja vahvistaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa ilman organisaatiota rahoittavaa, mahdollisimman suurta jäsenkuntaa.
Pekka: ”Joten uskon yhä, että jäsenmäärän putoaminen on kirkolle suuri siunaus.”
Tälle väitteellesi ei ole minkään sorttista pohjaa. Perusteluyrityksesi ontuvat pahasti.
Kiitos Kimmo mielenkiinnostasi ja varsinkin siitä ettet suoralta kädeltä pidä minua suurena typeryksenä. Muutoin et varmasti haluaisi lisäselvityksiä.
Jokaisella työalalla on oma kulttuurinsa ja toimintatapansa. Nuo asiat määrittelevät paljon sellaista mitä yhteisön sisällä tapahtuu. usein menee vuosia, ennekuin pääsee sisälle yhteisön kulttuuriin. Virastomestarina seurasin erään työpaikan sisäistä kulttuuria ja näin miten se usein muokkasi jotain asioita sille sopivaan muotoon. Muokkauksen jälkeen asiat saattoivat menettää alkuperäisen tarkoituksensa ja jopa toimia sitä vastaan.
Kirkon toiminnassa on myös oma sisäinen kulttuurinsa, jonka pääsevät tunnistamaan yleensä vain pitkään siinä toimineet. Kirkossa puhutaan paljon vapaaehtoisten tärkeästä osasta, mutta se voi toimia, vain kulttuurin rajoissa tapahtuvana.
Kirkko muokkaa vapaaehtoisensa kulttuurinsa mukaiseksi eikä siedä siihen muuta.
Ehkä selittäminen vaatisi perusteellisempaa analyysia, johon en nyt lähde. Koska (se ei vastaa kysymykseesi.)
Raahaa kun on riittävästi, niin voidaan laajentaa toimintaa. Kulttuuri määrittelee kuitenkin rahan käytön. Sitä ei käytetä aina tehokkaimmalla tavalla, kun ei ole pelkoa sen loppumisesta. Kukaan ei ole vastuussa tavoitteista joita työlle asetettaan. Usein tavoite on vain se että työ tulee tehdyksi. Rahantulo pitää yllä kirkon sisäistä kulttuuria. Verotusoikeuden menetys pakottaa vasta priorisoimaan oikeasti. ( likö tämäkään)
Pekka, luulin itietäväni, vaikka vain kirkkoon kuulumaton pakana olenkin, että kirkon tärkein tehtävä on Raamatun sanan ja evankeliumin pelastussanoman levittäminen ja mahdollisimman suuren jäsenmäärän hankkiminen? Eikö siis näin olekaan, vaan siis se – kuten väitit – on kirkolle suuri siunaus, että sen jäsenmäärä putoaa?
Minä olen aina ihan oikeasti luullut, että kirkon toiminnan tehostamisen pitäisi tähdätä Jumalan sanan mahdollisimman laajaan levittämiseen, kaiken kansan tekemiseen Jeesuksen opetuslapsiksi (kirkon jäseniksi) ja näiden (opetuslasten) uskon vahvistaminen ja jäsenenä pitäminen.
Niin sitä voi näköjään tämmöinen pakanaparka erehtyä.
Olisi mukava tietää, miten vaikkapa piispat suhtautuvat väitteeseesi kirkon jäsenmäärän putoamisen siunauksellisuudesta.
Mäkinen ja Askola varmaan pitävät sitä hyvänä koska jatkuvasti toimivat niin että mahdollisimman moni eroaa kirkosta.
Juhani: ”Mäkinen ja Askola varmaan pitävät sitä hyvänä koska jatkuvasti toimivat niin että mahdollisimman moni eroaa kirkosta.”
Ovat siis Pekan linjoilla. Kirkon yhteiskunnallinen vaikutusvalta ja toiminnan tehokkuus kasvavat ilmeisesti (kaiken logiikan vastaisesti) kohisten, sitä mukaa kun väki vähenee. Ilmeisesti on sitten niin, että mitä vähemmän jäseniä, sitä enemmän pelastusta ja armoa/nenä.
Ota nyt sitten näistä uskovaisten touhuista selvää. Kun väki vähenee, niin pidot paranee.
Perusajatukseni on siinä että, kirkon työntekijöiden on lopulta siirryttävä kaiken tekijän paikalta mahdollistajiksi. Jolloin seurakuntalaiset saavat mielekästä tekemistä ja toiminta suuntautuu ulospäin.
Esim. Yksi Diakoni kykenee käymään päivässä vain muutama mummon luona. Mahdollistajana hän voi moninkertaistaa toimintaa vapaaehtoisten avulla. Varoja tarvitaan vähemmän ja toiminta on tehostuu.
Pekka: ”Yksi Diakoni kykenee käymään päivässä vain muutama mummon luona. Mahdollistajana hän voi moninkertaistaa toimintaa vapaaehtoisten avulla.”
Mikä on ”mahdollistaja”? Ainakin minulle ihan uusi suomen kielen termi.
Mistäs niitä vapaaehtoisia piisaa, jos kirkon jäsenistön (vapaaehtoisresurssien) pieneneminen on suotavaa (siunauksellita)? Eihän niitä vapaaehtoisia taida ihan pilvin pimein olla nytkään hommia hoitamassa, tällä nykyiselläkään, vielä varsin suurella jäsenmäärällä. Vai kuinka?
Ja eikös siihen diakonin hommaankin tarvita ainakin jonkinlainen koulutus/pätevyys. Tuskin niitäkään hommia kuka tahansa rivistä repäisty vapaaehtoinen voi/saa hoitaa?
Et ottanut kantaa lainkaan tuohon – ainakin useimpien uskovaisten ja kirkon miesten (ja naisten) mukaan – kirkon tärkeimpään ja ensiarvoiseen tehtävään: evankeliumin levittämiseen kaikkeen maailmaan ja kaikkien ihmisten tekemiseen Jeesuksen opetuslapsiksi (kirkon jäseniksi). Vai eikö se olekaan kirkon ensisijainen tehtävä?
Tuo tehtävä on vahvasti ristiriidassa sinun puheittesi kanssa kirkon jäsenmäärän pienenemisen siunauksellisuudesta.