Välillä ihmistä kannatellaan eikä hän edes tiedä sitä. Usein kannattelevan voiman vaikutus selviää vasta jälkeenpäin. Tällaisina hetkinä koen erittäin voimakkaasti jonkin itseäni suuremman voiman, jonkin pyhän vaikutuksen elämässäni. Itse nimeän tämän voiman Jumalaksi.
Minulle Jumala on ennen kaikkea elämääni koossapitävä voima. Voin luottaa Häneen, minun ei tarvitse tietää kaikkea, Hän pitää minusta huolen. Tämä usko tuo elämääni mielenrauhaa. Välillä Jumala ja Hänen vaikutuksensa tuntuvat kovin kaukaisilta ja sitten yhtäkkiä Hän yllättää jollain merkillä itsestään. Tällä viikolla olen saanut Hänestä useita merkkejä.
Eilen kiukuttelin koronasta kotona keskenäni ja ahdistuin vallitsevasta tilanteesta. Yksinasuvana seinät alkoivat jo toisena koronasulkupäivänä kaatua päälle, mieli oli alakuloinen. Ja sitten sain yhteydenottoja sekä tutuilta että tuntemattomilta, jotka ehdottivat etätapaamista sekä kysyivät kuulumisia. Ja kas, maailmani muuttui heti paremmaksi ja mieliala koheni. Joku sanoo tässä kohdin, että kyse on sattumasta. Minä ajattelen, että Jumala oli asialla ja osoitti minulle, että ei hätää, kaikki on hyvin, et ole yksin. Koin, että minua kannateltiin ja sain vastauksen sanomattomiin rukouksiini.
Uskossa on minusta pohjimmiltaan kyse välillä sokeastakin luottamuksesta. Filosofi Kierkegaardin sanoin uskon hypystä, älyllisesti perusteettomasta luottamuksesta ja kokemuksesta johonkin yliluonnolliseen voimaan, joka vaikuttaa elämässäni. Itselleni luottamus Jumalaan ja siihen, että hän tietää polkuni minua paremmin, tuo lohtua ja turvaa. On välillä erittäin armeliasta, että en tiedä kaikkea. Tästä sain tänään muistutuksen, jonka tulkitsen jälleen Jumalan vaikutuksena elämässäni.
Sain tänään tiedon, että kuulun koronaviruksen ensimmäiseen riskiryhmään matalien valkosoluarvojen eli määrittelemättömän neutropenian takia. Olen koko koronavuoden ollut siinä käsityksessä, että en ole viruksen riskiryhmää ja elänyt autuaan ja onnellisen tietämättömänä vailla suurempaa pelkoa sairaudesta. Neutropeniani on diagnosoitu jo vuosia sitten mutta en ole osannut yhdistää sen vaikutusta koronaan. Ja ehkä hyvä niin, huolettomuus on ollut vapauttavaa. Kotikaupunkini kuitenkin huolehti hyvinvoinnistani kehottamalla minua hakeutumaan koronorokotukseen nyt, kun se on täysi-ikäisille riskiryhmäläisille saatavilla. Tarkistin asian, varasin rokotusajan ja kiitin Jumalaa siitä, että hän on vuoden varjellut minua tiedostamasta riskiryhmäläisyyttäni. Olisin muuten elänyt hyvin erilaisen ja huomattavasti raskaamman, ahdistavamman ja pelokkaamman koronavuoden.
Myönteinen kirjoitus. Antaa lukijalle voimaa ja toivoa.