Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit on sitten käyty.On esitetty arvioita tulevasta, kuten samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollisuudesta toteutua. Se on ollut Tulkaa kaikki -liikkeen keskeisenä vaaliteemana.
Eri hiippakunnissa oli myös kansakirkon rakentamiseen liittyviä ehdokaslistoja. Näiltä kirkon keskikenttää edustavilta listoilta meni läpi lukuisia edustajia. Keskeisinä vaaliteemoina olivat kirkon yhteyden vaaliminen, kirkon hengellisen sanoman yhdistävä merkitys sekä kirkon rooli kansan henkisen ja hengellisen perustan vaalimisessa. Kansankirkko on lujittanut henkistä kriisinkestävyyttä ja voi tehdä sen vastakin.
Onko kansankirkko lumettomana talvena jo menneen talven lumia? Kannattaako sitä enää rakentaa, kun puhe rakentavista perusarvoista on ihan eilistä päivää?
_ _ _
Kansankirkko sekoitetaan joskus valtiokirkkoon, joka lakkasi 150 vuotta sitten. Valtiokirkollisia jäänteitä ovat esimerkiksi Valtiopäiväjumalanpalvelukset, Tasavallan presidentin julistus ekumeenisista rukouspäivistä, paraatien kenttähartaudet, kirkon tehtävä ylläpitää hautausmaita, kirkonkirjoja sekä oikeus verottaa jäseniään – joka on itse asiassa verohallinnon ostopalvelu, josta kirkko maksaa.
Minusta nämä liittymäkohdat valtion ja kirkon välillä ovat edelleen arvokkaita. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Samalla kuitenkin kirkon on tärkeää olla sanomassaan riippumaton valtiosta, ettei profeetallinen terä häviä julistuksesta.
_ _ _
Kansankirkko nimityksenä sisältää ajatuksen kansan ja kirkon läheisestä yhteydestä: kansan suuri enemmistö voi tuntea kansankirkon arvomaailman ja uskon itselleen läheiseksi.
Kansankirkko on muovannut paitsi suomalaisten identiteettiä, myös kansallista kulttuuria. Kirkko on keskiajalta lähtien huolehtinut kansanopetuksesta, lukutaidon ja kristillisen elämän opettamisesta, sairaiden, köyhien ja vanhusten hoidosta sekä korkeammasta opetuksesta yliopistossa.
Näin ovat syntyneet suomalainen kirjakieli ja kirjallisuus, koulu- ja yliopistolaitos, sairaanhoito, vanhusten hoito ja yleensä hyvinvointivaltio.
_ _ _
Kirkko oli pitkään aika etäällä kansasta ja katsoi usein ihmisiä alaviistoon opettajan tai tuomarin roolissa. Suurta murrosta kansankirkon asemassa merkitsivät viime sodat. Kirkko ja papit asettuivat sotaponnistuksissa muiden suomalaisten rinnalle. Suomalainen mies ja pappi löysivät toisensa juoksuhaudoissa. Näin alkoi Asevelipappien liike, joka halusi kehittää kirkon työtä elämänläheisemmäksi.
Sodan jälkeen perustettiin kirkon työmuotoja, kuten uudenlainen nuoriso- ja rippikoulutyö, perheneuvonta ja sairaalasielunhoito. Kirkko näki nyt ihmisen kokonaisuutena arkensa haasteiden keskellä, johon se toi evankeliumin sanoman.
Kirkko toimi monin tavoin kansan ajallisen ja iäisen elämän parhaaksi. Vastaavasti kansa halusi sitoutua kirkkoonsa.
_ _ _
Nyt kirkkoon sitoudutaan yhä ohuemmin ja vastaavasti kirkon vaikutus yhteiskunnassa ohenee. Ehkä jotkut muutokset yhteiskunnassa ovat osaltaan tästä seurausta, kuten yksinäisyyden, lasten levottomuuden, mielenterveysongelmien ja näköalattomuuden lisääntyminen?
Yhä vähemmän solmitaan avioliittoja, yhä vähemmän syntyy lapsia, yhä harvemmat lapset kastetaan, yhä useampi lapsi jää seurakunnan ulkopuolelle. Ne tehtävät, joita perheet, lähiyhteisöt ja seurakunnat hoitivat aiemmin, ovat siirtyneet yhä enemmän valtion ja kuntien vastuulle. Yhteiset varat eivät kuitenkaan riitä kaiken hoivan ja kasvatuksen tarpeen kustantamiseen.
Hallituksella on haastava tehtävä katkaista velkaantuminen ja samalla huolehtia apua tarvitsevien, kuten vanhusten, sairaiden ja yhä useammin myös syrjäytyneiden nuorten hyvinvoinnista. Voisi kuvitella, että kaikki kolmannen sektorin – kuten kirkkojen – apu olisi tarpeen. Nyt kuitenkin virta vie poispäin kirkosta ja kirkon mahdollisuudet toimia koko kansan parhaaksi heikkenevät.
_ _ _
Menneessä yhtenäiskulttuurissa aina 1980-luvulle saakka yli 90% suomalaisista kuului kirkkoon ja kirkon arvot vaikuttivat kaikkialla yhteisessä elämässä.
Ihmiset jäsensivät elämäänsä luterilaisen uskon ja etiikan mukaan. Useimmat olivat imeneet itseensä jo äidinmaidossa perusarvot, kuten ahkeruuden, rehellisyyden, luotettavuuden, perhearvot ja lähimmäisestä huolehtimisen. Vaikka ihmisten välillä on eroja, voidaan silti puhua yhdistävistä arvoista. Ne oli helppo havaita toisenlaista taustaa vasten – esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä vaikka Kriisinhallintajoukoissa suomalaisilla on ollut tämä hyvä maine.
_ _ _
Yhtenäiskulttuurin aikana oli luontevaa toimia kansankirkollisesti: kaikki lapset osallistuivat koulujen uskonnonopetukseen, aamuhartauksiin ja joulukirkkoihin. Samoin puolustusvoimissa kaikki osallistuivat kenttähartauksiin ja sotilaspapin oppitunneilla, joissa oli myös tunnustuksellista ainesta. Tämä on kuitenkin mennyttä aikaa.
Väestön kulttuurinen moninaisuus on maahanmuuton ja sekularisaation johdosta lisääntynyt ja sen myötä eri vähemmistöt on otettava huomioon. Tosiasiassa esimerkiksi muslimit eivät ole yleensä vaatineet enemmistön oikeuksien rajoittamista vaan sen ovat tehneet yleensä kotimaiset uskonnottomat.
_ _ _
Vuodenvaihteessa kirkon jäseniä oli noin 68%, kun vielä vuosikymmen sitten kirkon jäseniä oli noin 80% suomalaisista. Tämä kuvaa muutosvauhtia kirkon asemassa.
Tilanne tosin vaihtelee paljon maan eri osissa. Helsingin joillain alueilla jäsenmäärä on laskenut alle 50%. Tosin tähän on vaikuttanut myös maahanmuutto.
Tämän vuosikymmenen lopulla kirkon jäsenten prosenttisuus väestöstä alkanee viitosella. Muutos poispäin kirkosta ja perhearvoista on suurinta nuorissa ikäluokissa, eli juuri heissä, joiden auttamishalun ja yhteisvastuun varaan tulevaisuudessa lasketaan.
_ _ _
Kasteella on suuri merkitys kirkkojen tulevaisuudelle, sillä kastetut ottavat aikanaan vastuun kirkon elämästä ja toiminnasta. Kastettujen määrän vähentyessä kirkot kuihtuvat – samalla tavoin kuin Suomi uhkaa kuihtua syntyvien lasten määrän vähentyessä.
Tulevaisuudessa vähemmän lapsia osallistuu seurakuntien kerhotoimintaan, rippikouluihin ja koulujen uskonnon opetukseen. Niiden kautta nuoret voivat rakentaa omaa uskonnollista ja eettistä perustaansa.
Mitä tulisi tilalle? Ehkä sitä samaa, mitä sosiaalinen media on täynnä: pinnallisia arvoja. Lähimmäisten auttaminen ei välttämättä kuulu näihin arvoihin. Mistä lapsille ja nuorille voisi välittyä kristillinen, lähimmäistä rakastava arvomaailma?
Edellisellä perusteella kansankirkolla on ollut suuri myönteinen merkitys suomalaiselle kulttuurille, arvomaailmalle ja hyvinvointiyhteiskunnan muotoutumiselle. Vastaavista kansankirkon vaikutuksen vähenemisellä on suuri vaikutus yhteiskuntaan ja sen toimivuuteen.
Ennen kaikkea kirkko on vaikuttanut uskon syntymistä Jumalaan ja rakkauden vahvistumista lähimmäiseen. Ilman Kansankirkkoa nämä hyvät vaikutukset hiipuvat, kuten on jo nyt nähtävissä kirkosta eroamisten yleistyessä.
_ _ _
Miten tavallinen seurakuntalainen voi rakentaa Kansankirkkoa?
Seuraavassa kymmenen kohtaa:
1. Kirkon jäsenyys – pysy uskollisesti kirkon jäsenenä.
2. Osallistu jumalanpalveluksiin, ellei muuten, niin osana suomalaista tapakulttuuria: ”Kannata hyvää tapaa, niin tapa kannattelee sinua!”
3. Kirkolliset toimitukset: kaste, konfirmaatio, vihkiminen, hautaan siunaaminen osana elämänkaarta – osallistu kirkon kasvatustyöhön.
4. Välitä omalla esimerkillä ja opetuksella perusarvoja lähipiirille.
5. Osallistu vapaaehtoisena lähimmäispalveluun, messuavustajana messuihin, toimi diakonian ja lähetystyön aktiivina. – Ryhdy pyhäkoulunopettajaksi. Perusta seurakunnan tuella pyhäkoulu oman kerrostalon, kadun tai kyläkunnan lapsille. Laita omat lapsesi pyhäkouluun.
6. Kuuntele radion ja TV:n hartausohjelmia, lue Raamattua ja hartauskirjallisuutta.
7. Osallistu Kirkon keräyksiin – parhaillaan on käynnissä Yhteisvastuukeräys.
8. Osallistu Kirkon kulttuuritoimintaan, kuten kirkkokonsertteihin. Musiikin harrastajana voit liittyä seurakunnan kuoroon.
9. Äänestä kirkollisissa vaaleissa ja asetu ehdolle.
10. Vaikuta yhteiskunnallisesti esimerkiksi positiivisen uskonnonvapauden puolesta rakentavalla tavalla.
_ _ _
Pitävätkö ne vielä pintansa?
Ruksi muutamaankin kohtaan riittää. Kansankirkkoilu ei ole uuvuttavaa puurtamista, ei myöskään sielunsa pelastamista puuhakkuudella. Toisaalta kirkko kuihtuu, jos viiva vedetään yhä useamman kohdan ylitse.
Jos kansankirkko lakkaa, niinkuin Manu arvelee, niin kovat ajat koittaa kaikelle kristilliselle toiminnalle. NYT vielä SEN sateenvarjon alla on vapaus toimia.
Valitettavasti tuo lause ei ole pitänyt enää pitkään aikaan paikkansa. – Kyseessä on kovin ehdollinen ”vapaus”. Itse kuulun lähes kokonaan ekskommunikoitujen joukkoon, vaikka kaikkien yhteistyösopimusten pitäisi olla virallisilla tasoilla ok…
Taitaa olla rehellisinä myöntää, että nykyisen kaltainen evl-kansankirkko on mahdollista ylläpitää vain maallistuneen kansan verovaroilla. Tällöin toimintaideaksi muodostuu mahdollisimman laaja-alainen uskonnollinen asiakaspalvelu. Yhteisen johtoajatuksen sanoittaminen on nykyään mahdotonta. Siksi kukaan piispa ei enää oikeastaan käytännössä edusta kirkon ääntä, vaan on yksi kirkon arvoista keskustelija…
Teologisessa mielessä em. malli on kai nykyisellään eräänlainen utopia.
Pekka Särkiö kirjoittaa tapana mukaan hyvin ja huolellisesti, kiitos taas kerran siitä. Otsikon kysymys herätti kiinnostuksen, annettu vastaus oli pieni pettymys. Kansankirkko käsitteelle annettiin mielestäni liian ongelmaton sisältö. Sen verran paljon on viime vuosina nostettu esiin toimintaympäristön muutoksesta nousevaa tarvetta kirkkososiologiseen uudelleen arviointiin. Tietenkin riippuu vähän myös siitä, mitä kansankirkko-käsitteeseen kukin sisällyttää.
Seuraavassa omia mietteitäni silläkin riskillä että paljastan itseni sittenkin anti-körtiksi, jolle ei riitä tolkun suomalaisuus kristillisyyden kriteeriksi.
* ”Kansankirkko nimityksenä sisältää ajatuksen kansan ja kirkon läheisestä yhteydestä: kansan suuri enemmistö voi tuntea kansankirkon arvomaailman ja uskon itselleen läheiseksi.” Pidän rohkeana yliarvioimisena – tai luvattoman epätäsmällisenä ilmaisuna – sen että kansan suuri enemmistö ”voi tuntea” kansankirkon uskon itselleen läheiseksi. Voi tuntea tai voi olla että ei tunne?
* ”Sodan jälkeen perustettiin kirkon työmuotoja, kuten uudenlainen nuoriso- ja rippikoulutyö, perheneuvonta ja sairaalasielunhoito. Kirkko näki nyt ihmisen kokonaisuutena arkensa haasteiden keskellä, johon se toi evankeliumin sanoman.” On kaunistelevaa kirkollista puhetapaa todeta että kirkko ”toi evankeliumin sanoman ihmisten arjen keskelle”; miten onnettomaksi ratkaisuksi osoittautuneesta kirkon työn siilouttaminesta yhä uusiin ”työmuotoihin” voi puhua näin kauniisti?
* ”Kirkko toimi monin tavoin kansan ajallisen ja iäisen elämän parhaaksi. Vastaavasti kansa halusi sitoutua kirkkoonsa.” Ei kirkossa pysyminen (siis ei-eroaminen ole sama asia kuin kirkkoonsa sitoutuminen. Kirkkoon kuulumisesta oli tullut osa suomalaista yhtenäiskultturia.
* ”Menneessä yhtenäiskulttuurissa aina 1980-luvulle saakka yli 90% suomalaisista kuului kirkkoon ja kirkon arvot vaikuttivat kaikkialla yhteisessä elämässä.Ihmiset jäsensivät elämäänsä luterilaisen uskon ja etiikan mukaan.” Tietenkin voi luetella monia esimerkkejä siitä, miten kirkon arvot vaikuttivat kaikkialla yhteisessä elämässä. Toinen asia on, olivatko kyseiset arvot vain kirkon arvoja, vai olivatko ne yksinkertaisessti länsimaisen elämänmuodon arvoja. Ja mitä tarkoittaa, että ihmiset jäsensivät elämänsä luterilaisen uskon ja etiikan mukaan? Ymmärrän että tällainen ”jäsentäminen” voi tapahtua tiedostamattakin, mutta pidän joka tpauksessa tällaista puhetta lähes vastenmielisenä toisten puolesta tietämisenä ja henkisenä kaappauksena.
* Sen sijaan on helppo yhtyä siihen mitä sanotaan tämän jälkeen: ”Useimmat olivat imeneet itseensä jo äidinmaidossa perusarvot, kuten ahkeruuden, rehellisyyden, luotettavuuden, perhearvot ja lähimmäisestä huolehtimisen. Vaikka ihmisten välillä on eroja, voidaan silti puhua yhdistävistä arvoista. Ne oli helppo havaita toisenlaista taustaa vasten – esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä vaikka Kriisinhallintajoukoissa suomalaisilla on ollut tämä hyvä maine.” Äidinmaidossa itseensä imeminen ei ole sama asia kuin äitikirkon opetuksesta syöminen.
Kansankirkko on mahdollisesti ja ehkä ollut perusteltavissa parin vuosikymmenen ajan viime sotien jälkeen. Pien sen jälkeen alkoi rapautuminen. Kansankirkko-puhe on taaksepäin ”entisiin hyviin aikoihin” katsomista. Kirkko kannattaa rakentaa.
Tarkoitin sateenvarjolla sitä, että kun kirkko menettää yhteiskunnallisen merkityksensä, niin seurauksena on se, ettei kristillisen uskon vastustajilla ole hankaluuksien järjestämiselle mitään estettä.
Pekka P.
On toki mahdollista ja jopa todennäköistä, että Suomen evl-kansankirkko hallinnollinen purkautuminen edistää yleisestikin ottaen uskontokriittistä ilmapiiriä. – Tämä ei ole kuitenkaan aivan välttämätön seuraamus.
Jos Suomen evl-kansankirkko jakautuu tulevaisuudessa jotenkin hallitusti; niin että siitä syntyvät tunnustuskunnat ovat edelleen ammatillisesti/vastuullisesti toimivia seurakuntia, yhteiskunnallisen arvostuksen säilyminenkin on varmempaa. Kaaottinen/anarkistinen romahdus puolestaa antaa takuuvarmasti kristinuskon kriitikoille hyvää materiaalia uskontovastaisille puheilleen…
Pahoittelut kirjoitusvirheistä kännykällä.
Kansankirkossa on kansa kaikkivaltias. Kristuksen kirkossa Kristus?
Lauri Lahtisen kommenttiin pitkä AAMEN!
Jäisipä hankaluudet vain puheiden tasolle. Olemme hyvää vauhtia jo menossa yhteiskuntajärjestykseen, jossa kristillinen arvomaailma joutuu tulilinjalle. Ilman kirkon hajoamistakin painostus uskovia kohtaan on jo alkanut.
Kuten kirjoitin sinulle Pekka jo aiemmin,
Suomen evl-kirkon monoliittisen hallintorakenteen ei tarvitse tarkoittaa suomalaisen kristillisyyden vihoviimeistä linnaketta. Esim. Jenkeissä on useita erilaisia seura- ja kirkkokuntia, mutta tuskin siellä ollaan meitä maallistuneempia. – Saattaisihan se olla niinkin, että meille suomalaisille tulisi jopa enemmin tarve selvittää kristillistä identiteettiämme syvemmin, jos Suomen evl-kansankirkko jakaantuisi vaikkapa kolmeen osaan ja joutuisimme kansankuntana perustelemaan itse kukin itsellemme, mikä on lähinnä Raamatun mukaista mallia.
Jussi Tuusa. Hyvä kommentti. Manu Ryösö on käsittääkseni yllä eritellyt juuri noiden aspektien toteutumisen ongelmia nykykirkossa.
Tapio Tuomaala. En oikein haluaisi vastata vuodatuksiisi ja retorisiin kysymyksiisi, joilla mielestäni haastat lähinnä riitaa. Huomaa nyt kuitenkin se, että niin Jeesuksen opetuksissa kuin apostolien kirjeissä vedotaan toistuvasti 10 käskyyn. Vaikka Mooseksen laki on kumottu, oikeastaan täytetty, Kristuksen kautta, sen tilalle on tullut lain keskeisen sisällön vahvistava Kristuksen laki. Sen mukaanhan kristitty toki ojentautuu Hänen pelastamanaan ja armon antamin voimin.
Vaikka Mooseksen laki on kumottu, oikeastaan täytetty, Kristuksen kautta,…
No ei ollut, Jeesuksen mukaan lain jokainen pieninkin piirto/jud jäi voimaan hänen takaisin tulemukseensa saakka.
”Jeesuksen mukaan lain jokainen pieninkin piirto/jud jäi voimaan hänen takaisin tulemukseensa saakka.”
-Jeesus sai usein kuulijansa hämmennyksiin, koska puhui tietyllä lailla paradoksaalisesti. Ne sitten oivalsivat keille asia kirkastui, sen kautta että oikeasti halusivat ymmärtää.
Oletko Seppo lukenut, ja ymmärtänyt sen mitä Jeesus sanoi heti sen jälkeen kun oli sanonut tuon?
”Se on täytetty” sanoi Kristus itse viimeisiksi sanoikseen ristillä.
Nyt vielä meillä on vapaus tuoda esiin Raamatun mukaista mallia. Pelkäänpä että tämä aika on kulumassa loppuun. Siirrymme pikkuhiljaa toisenlaiseen kulttuuriin, jossa rikollisia ovatkin uskovat, jotka opettavat lapsilleen ”turmiollisia” oppeja. Demokratiaan perustuva yhteiskuntajärjestelmä saattaa hyvinkin olla tulossa tiensä päähän. Mikäli uusijärjestelmä syntyy niin tuleva yhteiskuntajärjestelmä on perustaltaan voimakkaassa ristiriidassa kristillisten arvojen kassa.
En usko että kirkko kykenisi jakautumaan hallitusti. Sellaiseen sillä ei ole edellytyksiä. Eihän Kirkossa kyetä kurssinmuutokseen nytkään. Sellainen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Eikä sellaista ole vieläkään näköpiirissä. Kirkko on ihan liian eripurainen voidakseen luoda jonkin yhdessä sovitun suunnan muutoksen. Kirkko ja sen vaikutusvalta raivataan pois tieltä, jotta muutos voidaan toteuttaa. Uudessa kulttuurissamme ei ole tilaa kirkolle, eikä kristityille. Joten mitään hyvää ei ole tulossa, kun kirkko kaatuu.
Pekka P,
On toki turvallismpaa heittää onnettomuutta lupaava profetia, kuin lupailla liikoja. Itse kuitenkin argumentoin edelleen toiveikkaamman näköalan puolesta, vaikka Suomen evl-kansankirkko jakautuisikin (hallitusti tai kivuliaan pakon edessä).
Kun luemme Raamattua VT:sta, näemme siellä monia savuavia raunioita, joista tulee kuitenkin Jumalan suunnitelmassa uuden alku… ehkä pienten alkujen päivä (Sak.4:10), – mutta pienistä siemenistä uusi elämä yleensäkin itää…
Pekka: ” jotka opettavat lapsilleen “turmiollisia” oppeja”
Pikemminkin kyseenalaisia väittämiä ehdottomana totuutena.
Pekka: ”Uudessa kulttuurissamme ei ole tilaa kirkolle, eikä kristityille.”
Usko väistyy väistämättä tiedon tieltä.
Pekka: ”Joten mitään hyvää ei ole tulossa, kun kirkko kaatuu.”
Tuskinpa pahaakaan. Ainoastaan kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy. Vääjäämättä.
Kiitos kaikille monipuolisesta keskustelusta. Kommenteissa esiin tuleva huoli kuvastaa rakkautta kirkkoon. Jospa tämä rakkaus voisi laajemminkin heijastua haluna sitoutumiseen ja toimintaan kirkon hyväksi? Apostolikin muistuttaa siitä, että emme hylkäisi ensirakkauttamme.
Muutamissa kommenteissa tuli esiin oikeutettua kritiikkiä kirjoitustani kohtaan siitä, että katson taakse menneen ajan yhtenäiskulttuuriin. Jos ratkaisuyritykset kirkon uudistamiseen nousevat menneisyydestä, ei uudistaminen onnistu.
Vastaan, että jotkut perustotuudet kirkosta ovat pysyviä eivätkä aikasidonnaisia, kuten että kirkko on siellä, missä evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Erimielisyyttä on tosin siitä, mitä merkitsevät ”puhtaasti” ja ”oikein”.
Käsitykseni mukaan puhdas evankeliumin julistus synnyttää uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan, missä ja milloin Pyhä Henki niin tahtoo. Usko vakuuttaa Jumalan armosta ja ottaa vastaan syntien anteeksi antamisen Kristuksen sovitustyön tähden. Se antaa halun ja voiman seurata Jumalan tahtoa.
Nyt kuitenkin on epäselvyyttä 1) synnistä, 2) Kristuksen sovitystyöstä ja 3) Jumalan tahdosta. Usko on ennemminkin typistynyt oikean elämän vaatimukseksi.
Miksi (menneen ajan) kansankirkko vakuutti kansan enemmistöä siitä, että kirkko ja sen sanoma toimivat kansan enemmistön ajallisen ja ikuisen elämän parhaaksi?
Luulen, että jopa maallistunut ihminen tunnistaa, onko sanoma ihmisestä vai Jumalasta. Jokaisen sisimmässä on luomisesta lähtien sellaista Pyhän tai Jumalan tajua, joka ”myötätodistaa” tai sitten toteaa sanoman tyhjäksi.
Tosin historiallinen tilanne saarnaa usein vahvemmin kuin moni kirkon saarnaaja. Edellinen suuri herääminen tapahtui Talvisodan ja sitten sodan jälkeisen kriisin keskellä.
Onko nyt sellainen kriisi – syntyvyyskriisi, kestävyyskriisi, ekologinen kriisi, ilmastokriisi – joka pakottaisi yhä useamman polvilleen? Silloin on ratkaisevan tärkeää, ovatko pappien puheet ihmisestä vai Jumalasta. – No, ainahan puheet ovat ihmisestä, mutta mukana on oltava myös evankeliumin ääni, joka tekee Jumalan kuulijoille eläväksi.
Kirkon uudistukseen pätevät samat asiat kuin aina ennenkin kirkon historiassa: 1) rukous, 2) parannus, 3) paluu Jumalan yhteyteen, 4) paluu ihmisten yhteyteen.
Polttoaineena, valona ja suunnan näyttäjänä on Raamatun lukeminen. Siksi ensimmäinen asia on alkaa taas lukea säännöllisesti Raamattua. – Kun tällä hetkellä Kirkon tutkimusten mukaan me papitkin luemme sitä yhä vähemmän.
Lopputuloksena on kirkko, joka on muodoiltaan ja toiminnaltaan uusiutumiskykyinen sekä merkityksellinen jäsenilleen. He haluavat sitoutua kirkkoonsa ja rakentaa sitä yhdessä.
Kiitos ja hyvä että vastasit, koska tiesin että osaat kyllä:)
Minun mielestäni tässä nyt vain näkyy kaksi vaikeutta. Ensimmäinen on tämä: ”Miksi (menneen ajan) kansankirkko vakuutti kansan enemmistöä siitä, että kirkko ja sen sanoma toimivat kansan enemmistön ajallisen ja ikuisen elämän parhaaksi? ” Kyseenalaistan sen että kansankirkko vakuutti. Siinä on edelleeen tämä tulkinta että kun lähes kaikki olivat jäseniä, lähes kaikki myös sitoutuivat ja olivat vakuuttuneita. Alkujaan kuninkaan käsky ja sittemmin lakisääteinen pakko kuulua kirkkoon olivat voimakkaammat vakuuttajat.
Toinen on tämä: ”Kirkon uudistukseen pätevät samat asiat kuin aina ennenkin kirkon historiassa: 1) rukous, 2) parannus, 3) paluu Jumalan yhteyteen, 4) paluu ihmisten yhteyteen.” Odotetaan ”puhdasoppista herätystä” uudistamaan kirkkoa – mitä vastaan ei ole mitään sanomista. Piiskataan rukoukseen ja parannukseen muutenkin piiskattuja ja parannusta tekeviä sieluja – mikä ei ole hyvä. Tällä kierretään vaatimus uudistaa kirkkoa niissä asioissa, jotka pitävät sen kiinni yhtenäiskulttuurin virasto- ja virkamieskeskeisyydessä – asioissa joita tulavaisuuskomitea yritti neljä vuotta sitten nostaa pöydälle. En haluaisi jankuttaa yhtä komiteaa, mutta olen surrut sitä miten tiukassa raskaat rakenteet ja vanha toiminta- ja puhekulttuuri istuvat. Siitä näkyy – vain minun mielestäni – jotakin tässä Särkiön kommentissakin.
Ajattelen, että kirkon rakenteidenkin uudistus lähtee hengellisestä uudistumisesta, ellei sitten käy niin, että resurssien – verotulojen – väheneminen pakottaa karsimaan raskaita rakenteita.
Rukoukseen ja parannukseen ei tarvitse piiskata, jos ne nousevat sisäisestä tarpeesta. Hengellisen elämän synnyttää Henki.
Kirkko on uudistunut/ muuttunut aikain saatossa kuten blogi kuvaa. Tässä dosentti Eskolan kuvaus muutoksesta :https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/voiko-tama-menna-hullummaksi-kysyy-dosentti-timo-eskola/
Kenttäpiispa Pekalta mielenkiintoinen vastaus; vaihtoehdot ovat hengellinen uudistus tai talouden sanelema pakko. Onko aivan turha siis odottaa kirkolliskokoukselta viisasta ennakoivaa harkintaa ja virkakirkon keventämistä?
Tai onko ajatuksena että jospa talous ei sittenkään romahda, ja voidaan jatkaa toiminnan hallinnointia kuten ennenkin?
Toki kirkolliskokouskin tekee kirkon uudistamiseen tähtääviä päätöksiä. Tosin aika monet huolella valmistellut hallinnon uudistukset ovat jääneet toteutumatta. Uskon, että hallinnon kehittämisenkin takana voi olla ajatus hengellisesti rikkaasta ja toimivasta seurakunnasta, mikä kannustaa ja motivoi uudistiksiin.