Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit on sitten käyty.On esitetty arvioita tulevasta, kuten samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollisuudesta toteutua. Se on ollut Tulkaa kaikki -liikkeen keskeisenä vaaliteemana.
Eri hiippakunnissa oli myös kansakirkon rakentamiseen liittyviä ehdokaslistoja. Näiltä kirkon keskikenttää edustavilta listoilta meni läpi lukuisia edustajia. Keskeisinä vaaliteemoina olivat kirkon yhteyden vaaliminen, kirkon hengellisen sanoman yhdistävä merkitys sekä kirkon rooli kansan henkisen ja hengellisen perustan vaalimisessa. Kansankirkko on lujittanut henkistä kriisinkestävyyttä ja voi tehdä sen vastakin.
Onko kansankirkko lumettomana talvena jo menneen talven lumia? Kannattaako sitä enää rakentaa, kun puhe rakentavista perusarvoista on ihan eilistä päivää?
_ _ _
Kansankirkko sekoitetaan joskus valtiokirkkoon, joka lakkasi 150 vuotta sitten. Valtiokirkollisia jäänteitä ovat esimerkiksi Valtiopäiväjumalanpalvelukset, Tasavallan presidentin julistus ekumeenisista rukouspäivistä, paraatien kenttähartaudet, kirkon tehtävä ylläpitää hautausmaita, kirkonkirjoja sekä oikeus verottaa jäseniään – joka on itse asiassa verohallinnon ostopalvelu, josta kirkko maksaa.
Minusta nämä liittymäkohdat valtion ja kirkon välillä ovat edelleen arvokkaita. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Samalla kuitenkin kirkon on tärkeää olla sanomassaan riippumaton valtiosta, ettei profeetallinen terä häviä julistuksesta.
_ _ _
Kansankirkko nimityksenä sisältää ajatuksen kansan ja kirkon läheisestä yhteydestä: kansan suuri enemmistö voi tuntea kansankirkon arvomaailman ja uskon itselleen läheiseksi.
Kansankirkko on muovannut paitsi suomalaisten identiteettiä, myös kansallista kulttuuria. Kirkko on keskiajalta lähtien huolehtinut kansanopetuksesta, lukutaidon ja kristillisen elämän opettamisesta, sairaiden, köyhien ja vanhusten hoidosta sekä korkeammasta opetuksesta yliopistossa.
Näin ovat syntyneet suomalainen kirjakieli ja kirjallisuus, koulu- ja yliopistolaitos, sairaanhoito, vanhusten hoito ja yleensä hyvinvointivaltio.
_ _ _
Kirkko oli pitkään aika etäällä kansasta ja katsoi usein ihmisiä alaviistoon opettajan tai tuomarin roolissa. Suurta murrosta kansankirkon asemassa merkitsivät viime sodat. Kirkko ja papit asettuivat sotaponnistuksissa muiden suomalaisten rinnalle. Suomalainen mies ja pappi löysivät toisensa juoksuhaudoissa. Näin alkoi Asevelipappien liike, joka halusi kehittää kirkon työtä elämänläheisemmäksi.
Sodan jälkeen perustettiin kirkon työmuotoja, kuten uudenlainen nuoriso- ja rippikoulutyö, perheneuvonta ja sairaalasielunhoito. Kirkko näki nyt ihmisen kokonaisuutena arkensa haasteiden keskellä, johon se toi evankeliumin sanoman.
Kirkko toimi monin tavoin kansan ajallisen ja iäisen elämän parhaaksi. Vastaavasti kansa halusi sitoutua kirkkoonsa.
_ _ _
Nyt kirkkoon sitoudutaan yhä ohuemmin ja vastaavasti kirkon vaikutus yhteiskunnassa ohenee. Ehkä jotkut muutokset yhteiskunnassa ovat osaltaan tästä seurausta, kuten yksinäisyyden, lasten levottomuuden, mielenterveysongelmien ja näköalattomuuden lisääntyminen?
Yhä vähemmän solmitaan avioliittoja, yhä vähemmän syntyy lapsia, yhä harvemmat lapset kastetaan, yhä useampi lapsi jää seurakunnan ulkopuolelle. Ne tehtävät, joita perheet, lähiyhteisöt ja seurakunnat hoitivat aiemmin, ovat siirtyneet yhä enemmän valtion ja kuntien vastuulle. Yhteiset varat eivät kuitenkaan riitä kaiken hoivan ja kasvatuksen tarpeen kustantamiseen.
Hallituksella on haastava tehtävä katkaista velkaantuminen ja samalla huolehtia apua tarvitsevien, kuten vanhusten, sairaiden ja yhä useammin myös syrjäytyneiden nuorten hyvinvoinnista. Voisi kuvitella, että kaikki kolmannen sektorin – kuten kirkkojen – apu olisi tarpeen. Nyt kuitenkin virta vie poispäin kirkosta ja kirkon mahdollisuudet toimia koko kansan parhaaksi heikkenevät.
_ _ _
Menneessä yhtenäiskulttuurissa aina 1980-luvulle saakka yli 90% suomalaisista kuului kirkkoon ja kirkon arvot vaikuttivat kaikkialla yhteisessä elämässä.
Ihmiset jäsensivät elämäänsä luterilaisen uskon ja etiikan mukaan. Useimmat olivat imeneet itseensä jo äidinmaidossa perusarvot, kuten ahkeruuden, rehellisyyden, luotettavuuden, perhearvot ja lähimmäisestä huolehtimisen. Vaikka ihmisten välillä on eroja, voidaan silti puhua yhdistävistä arvoista. Ne oli helppo havaita toisenlaista taustaa vasten – esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä vaikka Kriisinhallintajoukoissa suomalaisilla on ollut tämä hyvä maine.
_ _ _
Yhtenäiskulttuurin aikana oli luontevaa toimia kansankirkollisesti: kaikki lapset osallistuivat koulujen uskonnonopetukseen, aamuhartauksiin ja joulukirkkoihin. Samoin puolustusvoimissa kaikki osallistuivat kenttähartauksiin ja sotilaspapin oppitunneilla, joissa oli myös tunnustuksellista ainesta. Tämä on kuitenkin mennyttä aikaa.
Väestön kulttuurinen moninaisuus on maahanmuuton ja sekularisaation johdosta lisääntynyt ja sen myötä eri vähemmistöt on otettava huomioon. Tosiasiassa esimerkiksi muslimit eivät ole yleensä vaatineet enemmistön oikeuksien rajoittamista vaan sen ovat tehneet yleensä kotimaiset uskonnottomat.
_ _ _
Vuodenvaihteessa kirkon jäseniä oli noin 68%, kun vielä vuosikymmen sitten kirkon jäseniä oli noin 80% suomalaisista. Tämä kuvaa muutosvauhtia kirkon asemassa.
Tilanne tosin vaihtelee paljon maan eri osissa. Helsingin joillain alueilla jäsenmäärä on laskenut alle 50%. Tosin tähän on vaikuttanut myös maahanmuutto.
Tämän vuosikymmenen lopulla kirkon jäsenten prosenttisuus väestöstä alkanee viitosella. Muutos poispäin kirkosta ja perhearvoista on suurinta nuorissa ikäluokissa, eli juuri heissä, joiden auttamishalun ja yhteisvastuun varaan tulevaisuudessa lasketaan.
_ _ _
Kasteella on suuri merkitys kirkkojen tulevaisuudelle, sillä kastetut ottavat aikanaan vastuun kirkon elämästä ja toiminnasta. Kastettujen määrän vähentyessä kirkot kuihtuvat – samalla tavoin kuin Suomi uhkaa kuihtua syntyvien lasten määrän vähentyessä.
Tulevaisuudessa vähemmän lapsia osallistuu seurakuntien kerhotoimintaan, rippikouluihin ja koulujen uskonnon opetukseen. Niiden kautta nuoret voivat rakentaa omaa uskonnollista ja eettistä perustaansa.
Mitä tulisi tilalle? Ehkä sitä samaa, mitä sosiaalinen media on täynnä: pinnallisia arvoja. Lähimmäisten auttaminen ei välttämättä kuulu näihin arvoihin. Mistä lapsille ja nuorille voisi välittyä kristillinen, lähimmäistä rakastava arvomaailma?
Edellisellä perusteella kansankirkolla on ollut suuri myönteinen merkitys suomalaiselle kulttuurille, arvomaailmalle ja hyvinvointiyhteiskunnan muotoutumiselle. Vastaavista kansankirkon vaikutuksen vähenemisellä on suuri vaikutus yhteiskuntaan ja sen toimivuuteen.
Ennen kaikkea kirkko on vaikuttanut uskon syntymistä Jumalaan ja rakkauden vahvistumista lähimmäiseen. Ilman Kansankirkkoa nämä hyvät vaikutukset hiipuvat, kuten on jo nyt nähtävissä kirkosta eroamisten yleistyessä.
_ _ _
Miten tavallinen seurakuntalainen voi rakentaa Kansankirkkoa?
Seuraavassa kymmenen kohtaa:
1. Kirkon jäsenyys – pysy uskollisesti kirkon jäsenenä.
2. Osallistu jumalanpalveluksiin, ellei muuten, niin osana suomalaista tapakulttuuria: ”Kannata hyvää tapaa, niin tapa kannattelee sinua!”
3. Kirkolliset toimitukset: kaste, konfirmaatio, vihkiminen, hautaan siunaaminen osana elämänkaarta – osallistu kirkon kasvatustyöhön.
4. Välitä omalla esimerkillä ja opetuksella perusarvoja lähipiirille.
5. Osallistu vapaaehtoisena lähimmäispalveluun, messuavustajana messuihin, toimi diakonian ja lähetystyön aktiivina. – Ryhdy pyhäkoulunopettajaksi. Perusta seurakunnan tuella pyhäkoulu oman kerrostalon, kadun tai kyläkunnan lapsille. Laita omat lapsesi pyhäkouluun.
6. Kuuntele radion ja TV:n hartausohjelmia, lue Raamattua ja hartauskirjallisuutta.
7. Osallistu Kirkon keräyksiin – parhaillaan on käynnissä Yhteisvastuukeräys.
8. Osallistu Kirkon kulttuuritoimintaan, kuten kirkkokonsertteihin. Musiikin harrastajana voit liittyä seurakunnan kuoroon.
9. Äänestä kirkollisissa vaaleissa ja asetu ehdolle.
10. Vaikuta yhteiskunnallisesti esimerkiksi positiivisen uskonnonvapauden puolesta rakentavalla tavalla.
_ _ _
Pitävätkö ne vielä pintansa?
Ruksi muutamaankin kohtaan riittää. Kansankirkkoilu ei ole uuvuttavaa puurtamista, ei myöskään sielunsa pelastamista puuhakkuudella. Toisaalta kirkko kuihtuu, jos viiva vedetään yhä useamman kohdan ylitse.
Joku voi kysyä: miksi ?Mikä olisi se muutosvoima, joka saisi nykyihmisen ruksaamaan nämä kymmen teesiä? Onhan se kaikki arvokkaita asioita, mutta mikä on se yhteinen hyvä, johon niiden avulla pyritään?
Olin lauantaina Lahden Siikaniemessä miesten -tapahtumassa ja samaan aikaan siellä oli kai parikin rippikouluryhmää. Noita lapsia katsellessa pamahti mieleeni: miksi he ovat täällä? Eivät he ole tulleet varmaankaan oppimaan Jumalasta ja uskosta jotain uutta ja ihmeellistä, vaan pelkästään siksi, että se kuuluu kansankirkkomme kulttuuriin. Kirkko on keskittynyt pitämään yllä kulttuuria, mutta se muuttuu, eikä kirkko voi muutosta estää.
Joten kannattaahan kansankirkkoa rakentaa, mutta katsokoon kukin , kuinka hän sille rakentaa.
Kannattaa miettiä tarkoin sitä mihin tavoitteisiin on itse pyrkimässä ja onko kirkon toiminnan tavoitteet saman suuntaiset. Jos haluamme tuoda kirkon toimintakulttuuriin jotain uutta, niin emme voi silloin tyytyä tukemaan sellaisia toimintoja, jotka pelkästään vanhaa kulttuuria ovat tukemassa.
Pekka Särkiö:
Kansankirkko nimityksenä sisältää ajatuksen kansan ja kirkon läheisestä yhteydestä: kansan suuri enemmistö voi tuntea kansankirkon arvomaailman ja uskon itselleen läheiseksi.
Tuossa on iso totuus. Jotta kansankirkko voi olla nykyiselle enemmistölle läheinen, sen on tunnettava kirkon arvomaailma ja usko itselleen läheiseksi.
Nykyinen kansankirkko ei voi nojautua vuosituhansien takaisiin tapoihin ja kulttuuriin: esimerkiksi naisten alamaisuuteen tai avioliiton määrittelyyn vain eri sukupuolien kesken.
Tässä on haastetta kirkon hallinnolle – ja myös sen kaikkein konservatiivisimmille jäsenille.
Tuossa LL:n vastauksessa tiivistyy juuri se, että jos ja kun vaaditaan luopumaan perustavista totuuksista ja arvoista kirkossa ja yhteiskunnassa, niin siinä on juuri se esille otettu alamäki ja lopulta jäsenkato. Muutoksen vaatimus on nykyään kyltymätön, samalla kun sen suunta on perustuksia rapauttava.
Vaikka olen luultavasti Samuelin kanssa enemmin samoilla linjoilla Raamatun suhteen, Leeni Luukon kommentti ilmentää osuvasti kansankirkollisia realiteettejä. – Juuri Luukon vaatimusten kaltaiset äänet ja paine ovat johtaneet siihen tilanteeseen, jota kuvaan hieman alemmissa kommenteissani. – Tätä realismia piispa Särkiö ei nähdäkseni ota tässä blogissaan kylliksi huomioon, ja odottelen hänen mahdollista vastaustaan juuri tähän kaikkein vaikeimmin ratkaistavaan asiaan. Osallistamisen ja osallistumisen korostaminen, jota tämä blogi peräänkuuluttaa ei mielestäni vastaa kentän hätätilaan…
Samuel Kettunen:
”… vaaditaan luopumaan perustavista totuuksista ja arvoista kirkossa ja yhteiskunnassa,
niin siinä on juuri se esille otettu alamäki ja lopulta jäsenkato.”
Kommenttina:
* Ovatko perustavat totuudet naisten pitäminen alamaisina ja avioliittoon
haluavien joidenkin kirkon jäsenten syrjimiset?
Jos näin on, niin tällainen kirkko saakin mennä.
* Eikö se jäsenyysasteen alamäki ole jo kovaa vauhtia menossa, kymmenessä vuodessa
toistakymmentä prosenttia. Ei siis ole lainkaan noiden edellämainittujen asioiden syytä.
Voisi jopa ajatella, että jos kirkko antaisi tasa-arvoiset oikeudet kaikille, laittaisi
rohkeasti naispappeuden vastustajat ruotuun, viestisi että te kaikki olette tervetulleita
kirkkoon, niin voitaisiin puhua kansan kirkosta.
Niin kauan kuin kirkon päättävin elin kirkolliskokous toimii sisäpiirin
areenana, äänestysoikeuttakaan ei ole kuin valituilla ja harvoilla, niinkauan on helppo
syrjiä vaikkapa naispappeja, olla antamatta yhtäläisiä oikeuksia kaikille jäsenille.
Luukko,
Naispapit ovat nyt Suomen evl-kirkossa jo itse enemmin vallankäyttäjinä kuin vallankäytön kohteena. Nykyään kysymys on vain siitä, miten viimeisetkin perinteisen virkanäkemyksen edustajat saataisiin siivottua pois kansankirkosta. Seuraavana ovat sitten poistolistalla ne, jotka ovat omaksuneet Raamatustaan perinteisen näkemyksen vain miehen ja naisen välisestä avioliitosta, lapsen ihmisoikeudesta isään ja äitiin jne.
Lähitulevaisuudessa Suomen evl-kansankirkko jää yhä enemmin naisten käsiin. Sitä se on käytännössä monella alueella jo nyt. Voimme aivan hyvin puhua monessa srk:ssa jo nyt matriarkaalisesta vallasta. Minulla on siitä jo aika paljon kokemusta naispapin puolisona 14v.. – Itse sanon tällaiselle: Ei kiitos.
Mitä jos Leenin tavoin ajatteleva huomaisikin vastustavansa ja syrjivänsä kristillistä avioliittoa kotia ja perhettä ja huomaisi, että on ollut huono omalla paikallaan ja haluaisi alkaa tekemään parannusta asiasta. Menisi pyytelemään anteeksi kuinka omaehtoinen ja huono vaimo ihminen on ollutkaan.
Mitä jos naispapit huomaisi, että eivät oikein pysty luontevalla tavalla toimimaan patrivirassa. Ja sanoisivat, että jätämme jumalanpalveluksen toimittamatta. Ja ilmoittaisivat, että ehtoollista jaetaan vasta sitten, kun saamme Virosta papit.
Meidän kohdalla tämä Wernerin viimeinen kappale kävi toteen, paitsi että pastori saatiin Viron sijasta Inkeristä.
Manu Ryösö:
”Naispapit ovat nyt Suomen evl-kirkossa jo itse enemmin vallankäyttäjinä kuin vallankäytön kohteena.”
”Lähitulevaisuudessa Suomen evl-kansankirkko jää yhä enemmin naisten käsiin. Sitä se on käytännössä monella alueella jo nyt. Voimme aivan hyvin puhua monessa srk:ssa jo nyt matriarkaalisesta vallasta.”
Nyt välität virheellistä tietoa. Tässä seuraavaksi virallista tietoa, suosittelen tutustumaan kirkon tilastoihin.
Alla virallista tilastoa:
Seurakuntapastoreista vuonna 2019 miehiä oli 50,7 % ja naisia 49,3 %.
Kirkkoherroista 25 % oli naisia.
Koko kirkon henkilöstöstä naisia oli 71,4 % ja miehiä 28,6 %.
Tuosta tilastosta on nähtävissä hyvin se, että kirkkoherroista vain neljännes on naisia. Kirkkoherrat ovat päättäviä viranhaltijoita omassa seurakunnassaan.
Tilastosta on nähtävissä myös se, että naiset ovat nimenomaan muissa, käytännössä ’vallattomissa’ tehtävissä.
Lisäksi tuoreen kirkolliskokousvaalin tulokset kertovat, että kaikista 35 edustajista vain 13 on naisia, eli naisia vain karkeasti kolmannes.
Tuokaan tieto ei tue kirjoittamaasi.
Leeni ei ole nyt ollenkaan tutustunut kirkolliskokousvaalin tuloksiin tai ymmärtänyt niitä.
Luukko,
Se, että miehiä on yhä enemmin kirkkoherroina ja karvan verran myös pastorina, ei tarkoita sitä mitä väität.
Tunnen nimittäin seurakuntia, joissa naispapit ovat pelotelleet mieskirkkoherransa syrjintäkorteilla niin aroiksi, ettei hänellä ole kuin muodollinen asema.
Kun lisäksi huomioi sen, ettei Suomen evl-kirkko enää käytännössä vihi pastorin virkaan ehjästi perinteisen virkanäkemyksen edustajia, jokainen voi perustellusti todeta saman kuin minäkin: Suomen evl-kirkkoa läpäisee yhä vahvemmin matriarkaalinen valtatendenssi.
”Suomen evl-kirkkoa läpäisee yhä vahvemmin matriarkaalinen valtatendenssi.”
Hip-hip-hurray! Sittenhän alamme lähestyä molempia katolisia, joiden uskon ydin on feminiini Neitsyt Maria.
Pekka Särkiöltä osuva blogi. On helppoa jakaa nuo näkemykset. Itseäni on monesti puhutellut, seuraava:
”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. 2.Tess.2:3-12
Sen tähden Jumala lähettää väkevän eksytyksen, että he uskovat valheen..
Minkä tähden? Sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen.
Minkälainen on ihminen, joka ei ole ottanut vastaan rakkautta totuuteen?
Eikös Jumalan Luomistyö kielletä jo laajalti esim. tieteeseen vetoamalla? Kun nyky lapsilta kysyy mistä ihminen on tullut, niin juuri KUKAAN ei vastaa, että Jumala on luonut ihmisen. Vaan mitä lapset vastaavat? He vastaavat, että ihminen on kehittynyt
pitkän ajan saatossa… Nämä lapset ovat huomisen aikuisia. Jo nyt on nähtävillä mihin tämä valheen levittäminen on johtanut. Danielille enkeli puhui tuosta, joka vasta ajallansa ilmestyy, tuo joka, pyrkii muuttamaan ajat ja lait ja korottaa itsensä yli kaiken mitä Jumalaksi kutsutaan:
Hän vastasi näin: ”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.” Dan.7:23-27
Kannattako kansan Kirkkoa vielä rakentaa? Ehdottomasti ja loppuun asti.
Kirkko on jäänne säätyhteiskunnan ajoilta, Säätyjä olivat aatelisto, porvaristo ja papisto. Jäljellä on vain papisto.
”Säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia. Esimerkiksi aatelista tai pappia ei saanut tuomita tavallisessa oikeusistuimessa. Sääty määräytyi pääosin vanhempien syntyperän mukaan. Säätykiertoa tapahtui esimerkiksi avioliiton kautta sekä myönnettäessä uusia aatelisarvoja ”
” Pappissäädyn erioikeudet antoivat papeille ja heidän perheenjäsenilleen oikeuksia ja etuuksia. Pappien erioikeuksissa on lausuttu uskontopakon periaate ja valtion velvollisuus kouluttaa papit kustannuksellaan. Porvarissäädyn erioikeudet muodostivat perustan kaupunkien itsehallinnolle. ”
Wikipedia Säädyt
Tarja P,
Pieni korjaus, kirjoitit:”Kirkko on jäänne sääty-yhteiskunnan ajoilta,…”, pitäisi olla ”Suomen ev-lut kirkko on jäänne sääty-yhteiskunnan ajoilta,..”. En ole varma onko tämäkään väite totta.
Kirkko perustettiin ensimmäisenä helluntaina ja sillä ei ole mitään tekemistä ”säätyjen” kanssa. Ensimmäiset kristityt olivat enimmäkseen vähäväkisiä ja orjia, jotka Kristus vapautti.
Mitkä olivatkaan ne papiston erioikeudet? Asuntoetu merkitsi palkan hupenemista 500 neliön pappilan mukaisen verotusarvon myötä. Siksi virkaan liittyvästä asumisvelvollisuudesta pappiloissa on luovuttu ja pappilat myyty. Työajaton työ ja viikonloput, illat sekä juhla-ajat ilman eri korvauksia? Nyt on sentään jo toinen viikkovapaapäivä. Tämän päivän etuoikeutettu rälssi löytyy ennemminkin jostain muualta.
Hyvä lista kirkon asian ja kristillisyyden säilymisestä ja säilyttämisestä maassamme!
Kirkon toiminta tapahtuu ruohonjuuritasolla. Olin lauantaina hautajaisissa. Pappi ei ollut pukeutunut juhlan arvon mukaisesti. Itse muistotilaisuudessa hän kävi syömässä ja perusteli puhumattomuuttaan sillä, että oli jo kappelissa puhunut. Olisiko aika opettaa papeille juhlien etikettiä ?
Hyvä havainto. Tapakulttuuri ja nuorten pappien tietämys siitä ohenevat. Luulisin, että muistotilaisuuksia järjestetään ainakin kaupungeissa entistä harvemmin. Uusien pappien perehdytyksessä om syytä kertoa, mitä papilta odotetaan.
Pekka Särkiön tapa hoitaa kirkkoherrana hautajaiset on juuri sitä, mitä kirkko tarvitsee. Hän toimitti siunaustilaisuuden lämmöllä ja osaa ottavalla ihmisyydellä. Lisäksi hän oli paneutunut haudattavan henkilöhistoriaan huolellisesti, vaikka kyseessä oli huomiota herättämätön vanhus. Se oli vaikuttava ja siunauksellinen tilaisuus.
Kiitän näin vuosien jälkeen omasta ja varmasti myös muiden osallistujien puolesta.
Särkiön tavassa toimia ollaan kristillisyyden ytimessä, toivon sanassa.
Tapio Tuomaala mustamaalaa ja halveksuu suurta osaa puolustusvoimain henkilökuntaa ja suurta joukkoa reserviläisiä mustamaalaamalla perussuomalaisia. Hän on haukkunut muita piispoja rumallakin tavalla, ja lähes kaikki vähänkin selkä suorassa kulkevat kirkolliset järjestöt.
Siksi samalla kun ihmettelee tällaista sotarovastin osaksi tullutta kiitosta. Voi samalla iloita siitä.
Kiitos piispa Särkiölle ansiokkaasta evl-kansankirkon historiikista. Meillä on tuossa todella arvokas kristillinen perintö, jota ei sovi väheksyä.
Oma suhteeni edellä mainittuun on kunnioittava ja samaan aikaan kriittisen realistinen.
Edellä kuvattu kansankirkollinen konsepti toimii yhtenäiskulttuurin aikaan melko hyvin. Luultavasti se on sellaisissa oloissa (vain pienin varauksin) jopa paras kirkollinen rakenne. Yhtenäiskulttuurin murtumisen ja pirstoutumisen aikoina (eli juuri nyt) yhtenäiskulttuuria ilmentävästä kansankirkkorakenteesta tulee valitettavasti tuskainen malli.
Se päätyy esim. liian helposti ”keskitien maallistumista” ilmentävän uskonnollisuuden näköiseksi… Ja menettää samalla kykynsä olla Raamatun sanalle kuuliaisena valona ja suolana. Tämä enemmistön miellyttämisen tarve saa ko. laitoksen painostamaan raamatullisimpia (ja uskollisimpia) työntekijöitään/jäseniään saman mauttoman mallin mukaisiksi. – Toisaalta kansankirkko on silti aina liian hidas ja jäykkä miellyttääkseen kaikkein liberaaleimpia modernisoijia ja moniarvoisen aikamme alaryhmiä.
Yhtenäiskulttuurin pirstoutumisen jälkeen kansankirkon tulevaisuus näyttäytyy siten yhä enemmin sisäisten ristiriitojen synnyttäminä taisteluina ja jäsentensä loputtomana ja traumatisoivana valtataisteluna.
Tämä on synkkä kuva, mutta se on jo nyt liian laajasti todellisuutta, eikä ole nähdäkseni olemassa mitään erityisiä asiaperusteita, ettei sama kuvio jatkuisi edelleen (ehkä vieläkin rajumpaa).
Tulevaisuudessa kristillinen perintö jakautuu yhä useamman itsenäisen tai semi-itsenäisen uskonnollisen toimijan varaan. Osa tullee jatkamaan tätä perintöä enemmin kulttuurikristillisyytenä, osa Raamattu-tunnustuksellisuutena, osa valikoi siitä joitakin eettisiä palasia, osa alleviivaa sen nationalistisia painotuksia jne. jne.
Itse näen, että nyt on aika, jolloin jokaisen vastuullisen kristityn ja kristillisen viiteryhmän on hyvä selvittää itselleen, mihin uskoo, ja miten uskoo. Näin voimme mennä nähdäkseni väistämättömän kirkollisen murroksen läpi pienimmin mahdollisin kristinuskoon kohdistuvin tappioin, ja rakentaa myös nopeimmin uutta yhteyttä, kun evl-kansankirkko lakkaa (käytännössä vastaansanomattomasti lopullisesti) olemasta enää se sama hieno instituutio, jonka piispa Särkiö tässä blogissa kuvasi.
Tällä em. analyysilläni haastan teitä arvoisa piispa Pekka Särkiö realiteetteihin vedoten. Teidän bloginne painotti nähdäkseni osallistumisen kulttuurin yhä vahvempaa korostamista… Ehkä jopa hieman moralistisestikin(?)
Onko tästä em. korotuksesta nyt enemmin ahdistusta kuin apua, jos/kun kansankirkon rakenne ja toimintamalli on pitkälti yhtenäiskulttuurin peruja, mutta aikamme jo vallan toinen?
Pekka Särkiö
”Mitkä olivatkaan ne papiston erioikeudet? ”
Suurin oli tietysti vallankäyttöoikeus, muiden säätyjen kanssa.
”Monissa maissa järjestettiin säätyvaltiopäiviä, joissa kullakin säädyllä oli omat edustajansa. Tämän vuoksi sanalla sääty voidaan tarkoittaa myös kunkin säädyn valtiopäiville kokoontuneita edustajia. Useimpien maiden parlamenteista säätyjako poistettiin viimeistään 1800-luvulla. Suomen säätyvaltiopäivät toimivat vuoteen 1906 saakka. ”
Köyhillä, rengeillä, piioilla ja tämänkaltaisilla työntekijöillä ei ollut mitään valtaa.
Tarja, näin kyllä. Mutta kirjoitat nyt 1800-luvun tilanteesta. Tämän päivän kirkossa tilanne lienee toinen?
Sotarovasti Särkiö 🙂 esittää mielestäni hyvän listan. Seurakuntalaiset, halot ja tulentekovälineet ovat paikalla, mutta missä on Karitsa polttouhriksi? Minun mielestäni meidän ongelmamme on sisältö ja ennen kaikkea Raamattu- ja Kristus-keskeisen uskontunnustukseen sekä 10 käskyyn vankasti sitoutuneen pelastusopin ja arjen kristillisyyteen opastamisen puuttuminen julistuksesta sekä siitä seuraava näköalattomuus. Sinänsä oikein hyviä asioita sisältävä humanismi on tullut kristillisyyden sisällöksi ja kun se kuorrutetaan kristillisellä kielenkäytöllä sekä jumalanpalvelusjärjestyksellä , sitä luullaan kristinuskoksi. Kristus kelpaa tässä kyllä esikuvaksi, mutta ei lain käskyt täyttäneeksi ja synnit verellään sovittaneeksi Jumalaksi, jonka uskomisesta omalle kohdalle ihan oikeasti riippuu kaikki. Ja joka myös saa meidät liikkeelle toimimaan. Raamattu ei kelpaa Jumalan ilmoitukseksi vaan ihmisten kirjoittamaksi ja kirkon käyttämäksi virikekirjaksi.
Pekka Pesonen. Mutta eikö se ole hyvä asia, että nuoret ylipäänsä tulivat leirille? Myös motivaatiota voi opettaa. Ei Herrammekaan ajanut pois niitä, jotka tulivat Hänen luokseen mitä erilaisimmin motiiviin. Mutta hän toki haastoi luokseen tulleet ihmiset eri tavoin. Ja osa näistä peräti uskoi Hänet siksi joka Hän oli.
Marko Sjöblom: ”sekä 10 käskyyn vankasti sitoutuneen pelastusopin”
Eikö Jeesus pelastunut Sjöblomia ja hänen sielunkumppaneineen lain kiroukselta? Meinaan vaan, kun pitää palata takaisin Egyptin orjuuteen. Kuulisin mielelläni lisää ja ehkä moni muukin ”10 käskyyn vankasti sitoutuneen pelastusopin” perustuksesta. En tiedä, mitä Raamattua Sjöblomin seuroissa luetaan, mutta kirkon käännöksessä kerrotaan selkeästi, että apostolisessa kokouksessa Jerusalemissa kumottiin Mooseksen laki kokonaisuudessaan. Tarkoitus oli, että pakanuudesta kääntyneet voivat elää armon vapaudessa eikä lain käskyjen orjuudessa. Ei heidän tarvinnut tietää mitään Vt:sta eikä siten noudattaakaan, mitä siellä vaaditaan. Joten ei millään avaudu ”10 käskyyn vankasti sitoutunut pelastusoppi”.
Kirjoitin vain sen mitä ajattelin riparinuorista. Tajusin vain siinä sen ettei rippikoulua pidä yrittää muuttaa liikaa, jotta tilanne säilyy samana. Onhan ihan huippujuttu, että meidän nuoret kokee sen itsestäänselvyytenä, että tullaan sinne. Ainahan on mahdollista, että joku nuori saa siellä sanan sydämelleen ja se lopulta johtaa hänet Jumalan ja Jeesuksen hyvään seuraan.
Rakennustalkoista ei kakki ole oikein tietoisia. Kirkon tiedotus ontuu pahasti. Kerrotaan tapahtumista, mutta hyvin suppeasti. Siksi kynnys ruksata vaihtoehtoja on monelle liian korkea.
Tiedotetaan vaikka, että on raamattupiiri , aika ja paikka. Siinä kakki.
Onko tarkoitus tuon piirin olla vain jotain ryhmää varten, vai voisiko sinne mennä? Ketä ja minkä ikäisiä siellä on? Mitä siellä käsitellään? Tarvitseeko viedä mukanaan jotain ja tietää ennestään asioita? Monet muut vastaavat kysymykset jäävät vastausta vaille. Netissä ne ja paljon muutakin voitaisiin kertoa, jolloin kynnykset madaltuisi. Näin ei kuitenkaan tehdä. Miksiköhän? Siksikö, että kuvitellaan kakkien muutenkin tietävän. Vaiko siksi ettei oikeasti odoteta ketään?
Ehkäpä sitä kansankirkon juurta kannattaa kuokkia ja lannoittaa vielä yksi vuosi, mutta sitten laittaa uuniin kaikki, mikä ei tuota hedelmää. Kun kristinuskosta on tullut kaiken läpäisevän valta- ja yhtenäiskulttuurin sijaan vastakulttuuri, on meillä vaara sokeudelle havaita ja hyväksyä tämä tilannekuva.
Kenttäpiispan toimintaohjeet olivat joka tapauksessa hyvät. Kiinnittäisin huomion kohtaan 2. Kirkossakäynti ei ole aikoihin ollut yleistä tapakulttuuria, joissakin seurakunnissa ei koskaan. Tuo tapa pitää synnyttää melkein ex nihilo. Tarvitaan mielestäni kaksi välttämätöntä kriteeriä + paljon seurakuntalaisten käyttöön annettuja lahjoja. Nuo kaksi onnistumisen ehtoa ovat 1) Ihmisten henkilökohtainen face-to-face-kutsuminen (siten, että kutsuja itse osallistuu) ja 2) piispallinen kaitsenta siitä, että Sana ja sakramentti ovat läsnä ja oikein jaetaan.