Poimin polulta litteän, nelikulmaisen kiven. Harmaan liuskeen pinnassa on kaarevia, noin millin vahvuisia uurteita. Olen nousemassa rinnettä Gahperusvárrin pohjoispuolella, noin 30 kilometriä Kilpisjärveltä koilliseen.
Fossiiliset jäljet on jättänyt aikanaan mato merenpohjan mutaan noin 500 miljoonaa vuotta sitten.*) Jään mietteliäänä pohtimaan kambrikauden elämää alkumeressä. Hiilidioksidia oli silloin 15 kertaa enemmän kuin nykyisin, lämpötila maapallolla oli yli viisi astetta nykyistä korkeampi. Elämää oli vain merissä, mutta sitä oli runsaasti.
Onko aikojen kello kääntymässä seuraavien vuosikymmenien, -satojen, -tuhansien aikana taaksepäin ja elämä vetäytymässä takaisin meriin samalla kun ilmasto lämpenee ja hiilidioksidipitoisuus nousee ihmisen toiminnan seurauksena?
Ehkä nilvelmadot ovat selviytyjien joukossa? Suomessa elää noin 179 nivelmatoihin kuuluvaa lajia. Jotkut niistä ovat trendikkäästi monisukupuolisia. Ehkä tulevaisuus kuuluu queer-madoille, selviytymisen mestareille, samalla kun lyhytnäköinen ihminen lyö itsensä ulos elämän pelilaudalta? Minkä puolesta nostetaan nykyisin ääntä – sittenkinkö ihmiskunnan tulevaisuuden?
_ _ _
Nostan katseeni fossiilista ja katson takanani, Skádjajávrin rannalta nousevaa Cáivárria. Pitkänomaisen vaaran rinteet ovat kivien ja soran peitossa. Niiden yläpuolelle nousee jyrkkä kalliolaki, joka on kuin nurin käännetty vene.
(kuva: Patikka.net)
Toisesta suunnasta katsoen jyrkkä kallio on kuin ihmisen pää. Sopiva muistomerkki Päämiehelle.
Urho Kekkosen ystävät, perässähiihtäjät, pystyttivät tälle Saivaarana paremmin tunnetulle kalliolle presidentin muistomerkin hänen 80-vuotispäivänsä kunniaksi 1980. UKK:lla oli tapana tulla kevättalvella näihin maisemiin hiihtämään.
_ _ _
Nurin käännetty vene puhuttelee minua enemmän kuin päälaki – joka on kuin Arizonan Monument Valleyn kalliot. Veneellä oli sitä paitsi merkitystä myös Kekkoselle itselleen.
Erkki Tantun UKK:lle 1961 piirtämässä Ex libris –merkissä sauvoja puskee venettä vastavirtaan. Se sointuu yhteen Juhani Siljon runon kanssa ”Vastavirtaan nousee lohen suku” (1919).
Eikä lepää koskein urho ennen
kuin on suven laulavimman mennen
ennättänyt syksyyn, tähtiöihin,
jälleen päässyt vesiin vihreöihin,
turviin tunturien hiljaisuuden, …
Vastavirtaan sauvoja oli kannanotto pahansuoville puheille Suomesta ajopuuna koskessa, vailla omaa linjaa.
_ _ _
Saivaaran muistomerkin suunnitteli orimattilalainen Pentti Papinaho. Toinen hänen veistämänsä taideteos on Joutjärven kirkon seinässä parikymmenen metrin päässä kodistamme, Viisi tyhmää ja viisi viisasta morsiusneitoa. Jeesuksen vertaus alleviivaa ajoissa valmistautumisen tärkeyttä. Lamppujen on oltava palamassa, kun sulhanen saapuu. Jos oman lampun akku on tyhjä, ei parane rypistellä ja huutaa: ”epäoikeudenmukaista!”
_ _ _
Teen joskus meillä vieraileville lapsille kysymyksen ja osoitan karttaa seinällä: ”Montako laivaa löydät kartasta?” Kyse on karttalehdestä, joka esittää Persian provinsseja, Dagestania ja Kilianiaa.**) Innokkaat lapset löytävät Kaspianmeren kohdalta 19 laivaa ja venettä.
Kiitän heitä, mutta sanon, että yksi vielä puuttuu. Laivoja on 20. Myönnän että tehtävä on vaikea, ja ohjaan heitä etsimään Kaspianmeren länsipuolelta. Sieltä he löytävät puuttuvan laivan – Georgian ja Armenian rajalta, karttasanan ”Mons Ararat” kohdalta. Vuoren huipulla on laiva, jonka kannella näyttää olevan talo ja siinä ikkunoita.
_ _ _
Hiilidioksidia syntyi viime vuona 1,4% edellisvuotta enemmän. Syyksi on mainittu talouskasvu. Eniten päästöjen määrä kasvoi Kiinassa ja Intiassa. Yhdysvallat ja Kiina ovat kaksi maailman suurinta energian käyttäjää ja hiilipäästöjen tuottajaa. Yhdysvallat onnistui hieman vähentämään omia päästöjään.
Arkki on pysyvä muistutus elämän tuhon mahdollisuudesta. Siksi tarvitaan toisin näkijöitä ja toisin tekijöitä, jotka eivät suostu kulkemaan myötävirtaan. Nooa toimi toisin kuin muut ihmiset. Hän tunsi välttämätöntä pakkoa totella Jumalan tahtoa, vaikka se merkitsisi hullun kirjoihin joutumista.
Keskivertosuomalaisen elämäntavan materiaalijalanjälki on tällä hetkellä 40 tonnia, kun se saisi olla tästä vain viidesosan, kahdeksan tonnia. Michael Lettenmeijerin pilottitutkimuksessa kotitaloudet suunnittelivat arkirutiinit uusiksi ja saivat materiaalijalanjäljen putoamaan 25-54%. Tonni lähti –kampanjan nettisivuilta saa kuulemma vinkkejä, kuinka se tapahtuu (ESS 29.7.).
_ _ _
Vene on vielä kumollaan vuorella, mutta ehkä on jo riittävästi ihmisiä kääntämään veneen ympäri? Yhä useammat heräävät unesta, eivätkä suostu enää jatkuvan kasvun ja tuhoisan kulutuksen palvelukseen. He sauvovat toiveikkaina vastavirtaan. Samalla etenee toivo elämän jatkumisesta.
– – –
Jälkikirjoitus 2.8. Eilinen ukkossade sai Lahden keskustan tulvimaan. Vesi ylsi kaduilla ajavien autojen renkaiden yli ja vesi lainehti niiden konepelleille. Siten ne näyttivät veneiltä joessa.
Olen huomannut viime aikoina, että sateenkaaren maininta tekstissäni herättää yllättävää kiinnostusta. Miksiköhän?
Siksi nytkin sateenkaarilopetus: En noussut viime viikolla Urho Kekkosen Saivaaralle, vaan toiselle tuhannen metrin huipulle. Sekin on erikoinen.
Vaaran rinteet ovat liusketta, mutta huippu on valkoista kalkkikiveä. Rapautuneissa lohkareissa näkyvät kalkkikiven tiiviit kerrokset: lukemattomia ohuita kerroksia päällekkäin, kuin Ellen Svihufvudin nimikkokakussa Linnan vastaaonotolla 6.12.
Vuoren laen peitti matala lapinvuokkovarvikko. Jyrkkä rinne oli valuvaa ja terävää liuskesälettä. Siihen oli kuitenkin iskeytynyt kiinni äärimmäisten olojen pioneeri, jääleinikki, joka toi terveisiä suoraan jääkaudelta. Ilmaston lämmetessä tämä erikoinen kasvi uhkaa hävitä.
No, ehkei se sureta monia, jos tilalle tulee viiniköynnös. Niinhän kävi vedenpaisumuksen jälkeen ja Nooakin juopui häpeällisesti. Toivon kuitenkin arktisten alueiden säilymistä. Jos niiden lajit kuolevat sukupuuuttoon käy samoin myös etelämpänä, missä helvetillinen kuumuus ajaa elämän nurkkaan.
Katson harmaita rinteitä. Yllättäen niissä alkaa erottua uskomattomia värejä. Liuske on tuossa korkeudessa melkein taivaan sinistä ja violettia, toisessa kohdassa se näkyy punaisen ruskeana.
Karttajäkälä maalaa suuret alueet vaalean vihreiksi kuin menneet kartografit atlastensa tuntemattomat saaret.
Kalkkikiven valkoinen tunkee pintaan siellä, missä muinaisten merenelävien kalkkikerrokset ovat tulleet poimuna pintaan kuin valkoiset lakanat narulla kirjopyykin keskellä.
Rinteiden nousevissa virtauksissa kisailee korppipari lemmekkäästi huudelle, kuin se olisi vasta laskettu ulos arkista.
*) Ks. Antero Kare: Alkumeren jälkifossiileja Saanalla. Tieteen ja taiteen tunturit. S. 273-280. 2014.
**) Johann Baptist Homann: Nova Geographica Tabula. Nürnberg 1728.
Sananvapaus ja uskonnovapaus voivat toimia ihmisoikeuksina vain toisiaan kunnioittaen. Kummastakaan lähtökohdasta ei tule rikkoa muita ihmisoikeuksia. Vaikka sananvapautta voidaan ja tuleekin voida käyttää myös ns. negatiivisen uskonnovapauden lähtökohdista ei sanavapauden piiriin silti kuulu oikeutta torjua uskontoa osana muiden ihmisten identtiteettiä. Uskonnon varjolla ei vastaavasti tule torjua ihmisten ilmaisun vapautta.
Uskonnollinen satiiri aukaisee uusia näkökulmia uskontoihin ja niiden harjoittamiseen, mutta pilkatessaan jonkun uskonnon pyhiä arvoja, satiiri todella pilkaa jotakin muille ihmisille pyhää, ei vain heidän harhakuvitelmiaan. Tämä erottaa uskonnollisen satiirin poliittisesta satiirista. Politikassa on käytännöllisiä motiiveja, jotka voidaan satiirin keinoin kyseenalaistaa. Uskonnonharjoittamisen kohdalla näin ei välttämättä ole, koska motiivi on paljon syvemmällä. Monille uskonnossa on kyse elämästä ja kuolemasta.
Tuskimpa artikkelissa mainitut päätoimittajatkaan haluaisivat lukea satiiristista kuvaukstaa kristillisestä jumalanpalveluksesta kannibalismin harjoittamisena tai jotain vastaavaa pyhiä toimituksiamme pilkkaavaa. Sellaista voi kuitenkin tulla eteen, jos asia jätetään pelkästään toimittajien hyvän maun varaan.
Monestakin näkökulmasta kristinusko on muun muassa ”kannibalismin harjoittamista.” Muistan emeritus sosiaalipsykologian professorin Antti Eskolan joitakin vuosia sitten kirjoittaneen pitävänsä vastenmielisenä ”kannibalismina” sitä, että ehtoollisen sakramentin yhteydessä Kristuksen ruumis ja veri syödään ja juodaan. Ja Antti Eskola sentään on vanhemmiten syvästi uskonnollinen ihminen.
Tällä kertaa olen Seppo Simolan kanssa täysin samaa mieltä. Jumalanpilkkalaki tulisi poistaa. Jos vielä (esi)modernissa yhtenäiskulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa 99% ihmisistä oli luterilaisia, ”pyhän” varjeleminen pilkalta/satiirilta/huumorilta oli jotenkin mahdollista, sitä se ei ole enää. Postmodernissa yhteiskunnassa uskontojen ja ”pyhien” asioiden kirjo on niin monipuolinen ja runsas, että jos jumalanpilkka aiotaan ottaa tosissaan (eikä pitää sitä kuolleena kirjaimena), jää iso osa joskus tärkeistäkin yhteiselämän asioista pakostakin satiirin, huumorin ja tarvittaessa myös pilkan ulottumattomiin.
”Pääkaupunkiseudun seurakuntalehdet: uskontoja saa pilkata” otsikko
Minun mielestäni ketään tai mitään ei ole tarvis pilkata. Pilkkaamisella on aina negatiivinen varaus ja tarkoitus. Miksi kannustaa kansalaisia huonoon käytökseen kun toisaalla jatkuvasti jankutetaan suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta? Missä nämä näkyvät kun pilkkaajat asettelevat asiat ja uskonnot omaan arvojärjestykseensä ja hierarkiaansa?
Eikö kukaan näe nenäänsä pietemmälle?
Satiirilla voi olla joskus tehtävää keskustelunherättäjänä, mutta pelkkä pilkkaaminen ei ole satiiria. Pilkkaaminen on helppoa ja voi olla osoitus siitä, että kyvyt eivät riitä terävämpään analyysiin ja ilmaisuun.
Äitini tapana oli sanoa:”ei niin pientä pilaa, ettei olisi totta toinen puoli”. Niin tääsäkin. Pilkan kohteena ei ole Jumala, vaan uskovat. Jumalaa pilkkaamalla pilkataan todellisuudessa, niitä jotka uskovat Jumalaan. Tällä saadaan aikaan lisää halveksuvaan asennoitumista kirkon toimintaa kohtaan. Joten tosi mielenkiintoista seurata miten kirkko pyrkii mitätöimään oman toimintansa merkitystä.
Kiitos taas blogista! Näitä kun lukee niin meinaa ihan viisastua. Erityiskiitos lähdemateriaalien esilletuonnista: täytyy varmaan hankkia joku noista itsellekin.
Kiitos Seija kommentista ja rohkaisusta.
Yhdyn Seija Rantasen mielipiteeseen. Blogisi ovat todella mielenkiintoisia ja kivoja lukea. On paljon uutta tietoa. Kiitos niistä.