Havahduin pohtimaan, miksi puhe uudistumisesta ja uudistamisesta saa minussa niin helposti hälytyskellot soimaan. Lähtökohtaisestihan uudistuksien pitäisi merkitä mahdollisuutta parantaa asioita, maailmaa ja ihmisten hyvinvointia.
Käytännössä niin kaupallinen, yhteiskuntapoliittinen kuin hengellinenkin kieli on monin tavoin rasitettu ja joskus suorastaan raiskattu kaksoisstandardeilla, jotka saavat pelkäämään myönteisiä asioita. Ohessa muutama esimerkki, eittämättä kärjistetty sellainen:
Kun sosiaaliturvaa kehitetään, se tarkoittaa yleensä leikkauksia ja heikennyksiä jo vanhastaan heikoimmassa asemassa olevien taloudelliseen tilanteeseen. Kun työttömyysturvaa uudistetaan, se tarkoittaa työttömien entistä suurempaa nöyryyttämistä, keppiä – sekä porkkanaa, joka sekään ei ole oikeasti raikas ja houkutteleva, tuore juures, vaan pikemminkin muovinen valeporkkana. Kun työllisyyttä kohennetaan, se tarkoittaa monille turhauttavia, hyödyttömiä pakkokursseja tai ilmaistyön tekemistä vailla toivoa niitä seuraavasta oikeasta työpaikasta.
Kun pankki tai sähköyhtiö uudistaa, virtaviivaistaa, parantaa ja selkiyttää toimintaansa, asiakas kärsii. Palvelu vähenee ja palvelumaksut nousevat. Yhteyttä palvelun tarjoajaan on entistä vaikeampi saada. Kun puhelinyhtiö yksinkertaistaa palvelupakettejaan, asiakas maksaa enemmän ja liittymän vaihtamista varten saa jonottaa palvelupuhelimen jonossa kolmatta tuntia. Kun työpaikoilla tehdään uudistuksia, se yleensä tarkoittaa, että yhä pienempi joukko tekee yhä tehokkaammin yhä enemmän työtä.
Myös hengellisessä puheessa sanat valjastetaan toisinaan hirmuisiksi irvikuvikseen. Näitä ilmiöitä esiintyy hyvin monenlaisissa erilaisissa hengellisissä yhteisöissä. Rakkaudellinen lähestyminen voi tarkoittaa ihmisen yksityisen elämän intiimeihin asioihin puuttumista väkivaltaisella tavalla. Hoitaminen voi tarkoittaa väkivaltaista kehoituspuhetta pysyä samojen käyttäytymisnormien sisällä kuin ”meillä on aina nähty hyväksi”. Äärimmäisissä tapauksissa itselleen rehellinen, uskonnollisesta liikkeestä irrottautunut perheenjäsen hylätään tai lasta kuritetaan pyhiin kirjoituksiin vedoten – ja sitä kutsutaan rakkaudeksi!
Armo voidaan vesittää sen perään kiskaistulla mutta-lauseella. Armon täydellinen lahjaluonne voidaan hämärryttää pelottelemalla, että Jumala ottaa uskon lahjan pois, jos ihminen ei tottele Jumalaa yhteisön näkökulmasta oikealla tavalla.
Miten vapauttaa hyvät, kauniit, syvät sanat niiden päälle kertyneestä painolastista? Miten löytää oikeasti usko, toivo, armo, totuus, uudelleen alkamisen mahdollisuus, oikeudenmukaisuus, kohtuus ja ennen kaikkea rakkaus?
Elias Tanni: Palaan vielä tuohon aiempaankin kommenttiisi. Todellakin, sana haaste on ärsyttänyt pitkään myös minua. Kyllä ihmisten pitää saada sanoa, että joku asia on todella vaikea, ikävä, uhkaava, rasittava jne. eikä koko ajan tarvitse kaunistella puhumalla haasteista. Haaste on aina tarkoitettu ratkaistavaksi, voitettavaksi. Elämässä läheskään kaikki ongelmat eivät ole ratkaistavissa ja voitettavissa, vaikka jonkinlaisiin ratkaisuihin ja parannuksiin toki kannattaa aina pyrkiä. Minusta ongelmista puhuminen niiden oikeilla nimillä voi myös viedä asioita myönteisesti eteenpäin.
Ja tuosta kielipelien tahallisuudesta tai tahattomuudesta: Kyllä minustakin tahallinen totuuden hämärryttäminen on paljon tuomittavampaa kuin ihmisen tajuamattaan harrastama ”sumuttaminen”.
Tuula Hölttä: Olen todella pahoillani kaikesta vääryydestä, mitä olet elämässäsi kokenut.
Television keskusteluohjelmassa muuan rehellinen mies kieltäytyi määrittelemästä itseään mielenterveyskuntoutujaksi vaan sanoi olevansa hullu. Hyvää tarkoittavat kiertoilmaisut ovatkin usein todellisuutta hämärtäviä ja joskus jopa suoraa puhetta loukkaavampia.
Emilia Karhu :”Tuula Hölttä: Olen todella pahoillani kaikesta vääryydestä, mitä olet elämässäsi kokenut.”
Kiitos vaan. Olemme monien nuortenkin kanssa kärsineet jumalaa leikkivien puoluepamppujen toiminnasta mm. 90-luvulla, mutta ”mitäs näistä Kaanaan häistä”, kun jokaisen on ristinsä kannettava ja meille se nyt sattui olemaan itsekkäitä etujaan ajavat ja kansainvälisestä oikeudestakin piittamattomat poliittiset lainsäätäjät. Evl.kirkon vastuu on sitten kantaa oma ”kristitty” ristinsä, josta yksi esimerkkikirjoitus on tämä https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/kristityt-ja-porno/
Lauri Lahtinen, pohdit Nikean uskontunnustusta ja kyselet: ”Jos kaikki on kärsitty, miksi petettyyn sattuu edelleen? Miksi ihmisiä on syövän kourissa ankarissa kivuissa eikä pääse pakoon?”
Minä en osaa oikein liittää näitä kysymyksissä mainitsemiasi asioita siihen, että Jeesuksessa olisi jo tapahtunut maailman syntien kertakaikkinen sovittaminen ja kasteen kautta ihmiseen tulisi pelastava usko. Jos olen oikein ymmärtänyt uskontunnustuksen ideaa, siinä ei luvata, että pelastus tarkoittaisi kaiken pahan ja tuskallisen päättymistä tässä elämässä, tässä näkyväisessä maailmassa.
Kärsimyksen ongelmaan emme varmasti ikinä saa mitään vähääkään tyydyttävää vastausta. Se jää aina suureksi, kipeäksi, sietämättömäksikin salaisuudeksi, miksi Jumala sallii vakavat sairaudet, kärsimyksen, väkivallan, ennenaikaiset kuolemat jne.
Sellaista vielä mietin, että myös käsite synti on todella ongelmallinen. Itse olen ajatellut, että synnistä puhuminen liittyy toisaalta eettikkaan, siihen mikä on vahingollista ja saa aikaan pahaa. On hyvin perusteltua varoittaa ihmisiä toimimasta niin, että he vahingoittavat itseään, toisiaan ja/ tai luomakuntaa. On tärkeää ”saarnata synti synniksi” tässä mielessä. Mutta toisaalta erilaisissa yhteisöissä on alettu määritellä synti mitä merkillisemmin tavoin. Synniksi on nimetty milloin mitäkin asioita, jotka eivät millään tavalla tai tasolla itsessään vahingoita ketään (vaikkapa korvakorut, meikkaaminen, hiusten värjäys jne.) Tällöin synti-käsitteestäkin on tullut lähinnä puhdas vallankäytön väline.
Toisaalta synnillä viitataan perisyntiin, ajatukseen siitä, että jokaisessa ihmisessä on myös pimeä puolensa. Että jokainen ihminen on yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Tässä taas on kyse jostakin perustavanlaatuisen syvällisestä. Toisaalta Jumala on Kristuksessa ottanut pois maailman synnin. Totaalisesti ja kertakaikkisesti. Toisaalta maailma ei ole edelleenkään paratiisi eikä ihminen pyhimys. Näihin sfääreihin suhteutetuna tuntuu erityisen kummalliselta pohtia, mikä yksittäinen sana tai teko tai asia on tai ei ole syntiä.
”Mutta toisaalta erilaisissa yhteisöissä on alettu määritellä synti mitä merkillisemmin tavoin.” Ja toisaalta julistettu monenlaiset pahat asiat hyväksyttäviksi.
Kyse on lahkolaisten synkästä maailmasta.
.Jari Haukka: Millaiset pahat asiat mielestäsi on julistettu hyväksyttäviksi?
EK! Koitin ajatella ääneen sitä, että Kristuksella saattaa olla täällä ajassa vieläkin elävä ja tunteva ruumis, jota haavoitetaan ja ruoskitaan. Roomalainen sotilas ottaa töyhtökypärän päästään ja pyyhkäsee hikeä otsaltaan ja ioteaa: Nythän me ollaan kaikki kristityitä, kun kukaan ei uskalla sitä kysenalaistaa.
Joskus olen koettanut kysellä perusteita sille, miksi esim.television katselu, meikkaaminen, ehkäisy tai korvakorut olisivat syntiä. Vastauksena olen saanut useimmiten jotain sellaista selitystä, että ”nämä asiat eivät aukea uskosta osattomalle”. Herää kysymys, mikä kielipeli on tämän takana? Onko takana ajatus siitä, että näitä noudattamattomat päätyvät kuolemansa jälkeen pannuhuoneen puolelle eikä heidän opettamiseensa siis kannata tuhlata aikaa? Vai onko kyseessä toive, että kysyjä tulisi uskomaan niin, että ymmärtäisi asiat?
Henkilökohtaisesti epäilen tässä ”keisarin uudet vaatteet -ilmiötä Elias! Oikeita ja kunnollisia perusteita ei ole, joten pitää sanoa, että oikein uskomalla tai Pyhän Hengen avulla tms. nämä vasta avautuvat, että ainoat oikeat elämäntapasäännöt eivät ole ”järjen asia” jne. Tässä halutaan siis ehkä sumuttaa ennen kaikkea itseä? Olisi liian rankkaa ruveta kyseenalaistamaan yhteisön ”ikiaikaisia” totuuksia, joten on parempi tuuditella itsensä siihen ajatukseen, että kyllä nämä ohjeet viisaita ovat, ei pidä kysellä, pitää vaan uskoa, oikea usko avaa ymmärryksen jne, jne.
Tanni! Johannes Kastaja antoi meille herätyksen avaimen, vain haluammeko sitä käyttää. Se on kirves! Ihmisen tulisi tässä ajassa antaa Jumalan sanan kirveen koetella mikä on meille hyväksi, mikä on pahaksi ja mikä on neutraalia oikein käytettynä.
Jospa kuitenkin käyttäisimme Jeesuksen antamia avaimia!
Lahtinen kenet Jumala herätti kuolleista? Johannes Kastajan vai Jeesuksen?
Mitkäköhän ne Jeesuksen avaimet olisivat? Se oli ihan sama: Tehkää parannus sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Ei siinä suurta eroa ole, jos ajatellaan parannuksen tekoa. Ihmisen täytyisi tulla tuntemaan mistä se parannus on tehtävä. Samasta asiasta todistaa apostoli Paavali Areiopakilla: Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Jos tarkoitetaan niitä side ja päästöavaimia, jotka tulivat lukitussa huoneessa esille, niin eikö se ole raamatullista päästää joku ja sitoa joku toinen? Jokainen meistä kai päästäisi itsensä ja parhaat ystävänsä, mutta varmuuden vuoksi sitoo kaikki muut?
Avaimet annettiin uskoakseni kirkolle, ei kenellekään ihmiselle hänen omaan käyttöönsä.
Tuota sitomisvaltaa on ihmiskunnan krstillisen historian aikana kyllä käytetty niin lukemattomin tavoin väärin ja väkivaltaisesti että hirvittää!
Joillekin toisille näyttää olevan vielä hirvittävämpi asia päästävän avaimen holtiton käyttö. Ikään kuin armo ei olisikaan ääretön.
Suosittelen aikalisää, jonka aikana jokainen lukaisisi Pelastusarmeijan perustajan, William Booth´in profetian viime vuosisadan alkupuolelta. Nimellä löytyy. Itse en haluaisi olla niuhottaja, mutta jäljet pelottavat, jos profetia on oikea.
Minä en osaa nähdä tuota William Boothin profetiaa kovin erityisenä. Ymmärtääkseni maailmanlopun ennustajia on ollut ja tulee olemaan aina. Nuo Boothin mainitsemat uhkakuvat ovat hyvin tyypillisiä niissä lopun ajan ennusteissa, joita ovat laatineet ratkaisukeskeistä uskonnäkemystä edustavat herätyskristilliset piirit:
– Jos yhteiskunnassa ei enää uskonto ja Jumala vaikuta aktiivisesti politiikassa ja valtiollisessa päätöksenteossa, ollaan (muka) suistumassa kohti kauhua ja lopun aikoja. Kuitenkin esim. Luther kahden regimentin opissaan piti tärkeänä erottaa toisistaan maallinen ja hengellinen päätöksenteko. Eikä kukaan näistä ennustajista, jotka peräänkuuluttavat Jumalaa takaisin päivänpolitiikkaan, kuitenkaan sallisi minkään muun uskonnon vaikuttavan politiikkaan mitenkään. Islamilaista sharia-lakia kavahdetaan kauhulla, kuten pitääkin. Mutta millä logiikalla kristillinen usko ja Jumala pitäisi silti saada aktiiviseksi osaksi politiikkaa? Ja kenen mielikuvien mukainen Jumala hän siellä sitten olisi? Jumalan ajatukset ovat niin kaukana ihmisten ajatuksista kuin taivas on maasta ja hyvä niin! Ei ihmisten pidä kuvitella tietävänsä tarkasti, mitä Jumala haluaa. Sitä voi vilpittömin sydämin jokainen elämässään tietysti jatkuvasti kysellä. Mutta varmuus Jumalan tahdosta muuttuu niin kovin äkkiä väkivaltaiseksi vallankäytöksi.
– Ratkaisukeskeistä kristiuskoa kannattavia on niin ikään aina huolestuttanut se, että Kristuksen sovitustyö olisi kertakaikkinen ja koskisi kaikkia. Heidän näkökulmastaan se on lopun aikoja ennustavaa luopumusta, kun saarnataan liian avaraa armoa tai liian halpaa armoa tai mitä ikinä termejä asiasta onkaan käytetty. Kun omassa mielessä on tarkka kaava sille, millainen parannus ja millaisin sanoin kaikkien on tehtävä ennen pääsyä osalliseksi Jumalan armosta, miten uudistisyntyminen tapahtuu jne. voi ajatella kuten Booth: ihmisillä on väärä pelastusilo, väärä varmuus, he ovat paatuneita vaikka luulevat olevansa pelastettuja jne. Myös tuo syytös on niin klassinen: saarnataan taivasta ilman helvettiä. Mitä kukaan toinen tietää kenenkään muun helvetistä? Kuka julkeaa pidättää taivaan avaimet itsellään ja julistaa helvetistä tuleville että sinne joudutte kuoltuannekin? Aika moni.
Arvostan suuresti Pelastusarmeijan työtä ja toimintatapaa ja Booth oli monessa viisas. Mutta nämä hänen maailmanlopun ennusteensa eivät minua vakuuta.
Emilia Karhu :” Mutta nämä hänen maailmanlopun ennusteensa eivät minua vakuuta.”
Sama tilanne meilläkin, miltei ilmestyskirjan pedoiksi ja Saatanan palvojiksi julkisesti luokitelluilla. Olen ollut hyvilläni siitä, että Luther ei olisi halunnut ottaa lopun ajoista kertovaa Ilmestyskirjaa Raamattuun, koska se on vaikea ymmärtää, ja sitä voidaan käyttää väärin. Ilmestyskirjaa ei koskaan lueta myöskään ortodoksikirkon jumalanpalveluksissa.