Havahduin pohtimaan, miksi puhe uudistumisesta ja uudistamisesta saa minussa niin helposti hälytyskellot soimaan. Lähtökohtaisestihan uudistuksien pitäisi merkitä mahdollisuutta parantaa asioita, maailmaa ja ihmisten hyvinvointia.
Käytännössä niin kaupallinen, yhteiskuntapoliittinen kuin hengellinenkin kieli on monin tavoin rasitettu ja joskus suorastaan raiskattu kaksoisstandardeilla, jotka saavat pelkäämään myönteisiä asioita. Ohessa muutama esimerkki, eittämättä kärjistetty sellainen:
Kun sosiaaliturvaa kehitetään, se tarkoittaa yleensä leikkauksia ja heikennyksiä jo vanhastaan heikoimmassa asemassa olevien taloudelliseen tilanteeseen. Kun työttömyysturvaa uudistetaan, se tarkoittaa työttömien entistä suurempaa nöyryyttämistä, keppiä – sekä porkkanaa, joka sekään ei ole oikeasti raikas ja houkutteleva, tuore juures, vaan pikemminkin muovinen valeporkkana. Kun työllisyyttä kohennetaan, se tarkoittaa monille turhauttavia, hyödyttömiä pakkokursseja tai ilmaistyön tekemistä vailla toivoa niitä seuraavasta oikeasta työpaikasta.
Kun pankki tai sähköyhtiö uudistaa, virtaviivaistaa, parantaa ja selkiyttää toimintaansa, asiakas kärsii. Palvelu vähenee ja palvelumaksut nousevat. Yhteyttä palvelun tarjoajaan on entistä vaikeampi saada. Kun puhelinyhtiö yksinkertaistaa palvelupakettejaan, asiakas maksaa enemmän ja liittymän vaihtamista varten saa jonottaa palvelupuhelimen jonossa kolmatta tuntia. Kun työpaikoilla tehdään uudistuksia, se yleensä tarkoittaa, että yhä pienempi joukko tekee yhä tehokkaammin yhä enemmän työtä.
Myös hengellisessä puheessa sanat valjastetaan toisinaan hirmuisiksi irvikuvikseen. Näitä ilmiöitä esiintyy hyvin monenlaisissa erilaisissa hengellisissä yhteisöissä. Rakkaudellinen lähestyminen voi tarkoittaa ihmisen yksityisen elämän intiimeihin asioihin puuttumista väkivaltaisella tavalla. Hoitaminen voi tarkoittaa väkivaltaista kehoituspuhetta pysyä samojen käyttäytymisnormien sisällä kuin ”meillä on aina nähty hyväksi”. Äärimmäisissä tapauksissa itselleen rehellinen, uskonnollisesta liikkeestä irrottautunut perheenjäsen hylätään tai lasta kuritetaan pyhiin kirjoituksiin vedoten – ja sitä kutsutaan rakkaudeksi!
Armo voidaan vesittää sen perään kiskaistulla mutta-lauseella. Armon täydellinen lahjaluonne voidaan hämärryttää pelottelemalla, että Jumala ottaa uskon lahjan pois, jos ihminen ei tottele Jumalaa yhteisön näkökulmasta oikealla tavalla.
Miten vapauttaa hyvät, kauniit, syvät sanat niiden päälle kertyneestä painolastista? Miten löytää oikeasti usko, toivo, armo, totuus, uudelleen alkamisen mahdollisuus, oikeudenmukaisuus, kohtuus ja ennen kaikkea rakkaus?
Totuuden jälkeisessä ajassamme on tärkeää nähdä sanojen todellisten merkitysten taakse. Kaikenlaiset kielteiset asiat kun, nykyisin verhotaan erityisen myönteiseen asuun. Totuuden jälkeisessä ajasta puhuessamme, puhumme todellisuudessa ajasta, jossa valhellisuus koko voimallaan saa yhä suuremman hallintavallan. Se on sille helppoa sillä tietoyhteiskunnan saavutettuamme hukumme, niin valtavaan tietomäärään, että valheetkin hukkuvat sinne. Valhetta ja totuutta ei oikeastaan edes haluta ryhtyä erittelemään. Mehän haluamme uskoa valheen ja tulla hujatuiksi.
Erinomainen blogi. Kiitos.
Lisää (hengellisen) sanavaraston laajennuksia.
Suvaitsevaisuus: Oman kannan ainoana oikeana pitäminen ja toisinajattelijoiden savustus pois työpaikoistaan lakimiehien ja sekulaarin yhteiskunnan väkivaltakoneiston avulla.
Liberalismi.: Kuten ”suvaitsevaisuus”, lisänä tosiasiallinen ateismi ja materialismi.
Kehitysyhteistyö: Kehitysmaiden korruptoituneen yläluokan rahoittaminen verotuksella ja lahjoituksella hankituilla varoilla.
Eutanasia: Sairaiden, vanhusten ja heikkojen tappaminen.
Raamatullisuus: Itsekeksittyjen Raamatun tulkintojen kuvitteleminen oikeaksi opiksi.
Jari Haukka,
Kiitos mielestäni erinomaisesta kommentistasi.
Aiemmista kommenteista on tullut mielikuva, että olet jonkinlainen tohtori. Jos olet yliopistossa, tiedät varmasti ”yleisen poliittisen mielipiteen” hyväksymän huuhaan esim. sukupuolentutkimuksen ”tieteellistämisessä”. Yliopistojen rahoitushan on kytketty siihen kuinka monta tohtorin väitöskirjaa siellä hyväksytään riippumatta siitä onko väitöskirjat tehty pidemmän kaavan mukaan, joka edellyttää määrätyn määrän kansainvälisten tiedetyhteisöjen hyväksymiä julkaisuja arvostetuissa kansainvälisissä tiedejulkaisuissa vai onko ne tehty vain poliittisten päättäjien tahdon mukaisesti.
Viime sunnuntain ESS:sa kirjoittanut tutkija kertoi yli vuosikymmene kokemuksella yliopistojen keskittyvän nykyään tieteen tekemisen sijasta rahan haalimiseen. – Ratoituksen saamisesta on tulut itseisarvo. Kokouksissa ei puhuta enää tieteestä vaan rahasta ja budjeteista.
Suuri ongelma on, kuinka turvata rahan haalimisen sijasta todellisen tieteen olemassaolo.
Pekka Pesonen, tuo on kiinnostava kysymys, eräänlainen laajennus tähän aiheeseen: Missä asioissa kieltäydymme edes pohtimasta, mikä on totta ja mikä ei ja haluamme tulla huijatuksi?
Jari Haukka, esimerkeistäsi minulle tuli mieleen, miten joidenkin sanojen määritteleminen neutraalisti on todella hankalaa, ehkä kokonaan mahdotontakin. Sisällöt värittyvät aina omista lähtökohdista käsin. Miten palata sellaisissa asioissa sanojen alkuperäisille juurille, joiden osalta ei ole mitään yksimielisyyttä alkuperäisestä merkityksestä? Erityisen hyvä esimerkki tästä problematiikasta on sana raamatullisuus.
Emilia K,
Alkuperäisille juurille palaaminen on vaikeaa, koska juuri kukaan, ainakaan liberaali, ei hyväksy mitään auktoriteettia.
Protestantismin perusongelma on ,että se nosti ihmisten henkilökohtaiset mielipiteet kaiken keskipisteeksi ja avasi siten suoran väylän nykyiseen nihilismiin, ei kaiken merkityksen kieltämiseen.
Lisäisin kaksoisstandardilistaan ’haasteen’. Ymmärtäisin sen oikeasti tarkoittavan jotain sellaista, jonka voi vastaanottaa tai hylätä. Sen määritelmän mukaan esim. autistinen käytös ei voi olla ’haasteellista’, koska se on kohdattava halusi tai ei. Miksi mikään ei saa olla vaikeaa?
Elias Tanni :” Miksi mikään ei saa olla vaikeaa?”
Ehkä sinun on paras kysyä sitä Arkadianmäen stand-up -koomikoilta. Mekin luulimme, että asioita olisi helppo selvittää vuosikymmenet omistusoikeutensa todistavia asiakirjoja säilyttäneiden evakoiden asiassa, kun he olivat jo vuosikaudet ennen EIT-valituksemme toimeksiantoa lähettäneet omistusoikeutensa tunnustamista koskevat asiakirjat saantitodistuksin suoraan Kremliin federaation konsulaatin antamien ohjeiden mukaan. Heille ei vastattu mitään ja kun he olivat tehneet asioiden hitaasta etenemisestä valituksen oikeuskanslerille, heille oli vastattu, että oikeuskansleri ei voi tehdä asiassa mitään, kun se on Suomessa poliittiinen eikä juridinen.
Lopputulos EIT-valituksestamme oli se, että meiltä kiellettiin omatoiminen varojenkeruuoikeus asian selvittämisestä aiheutuviin kuluihin, jolloin teimme päätöksen, että emme ota yhdistykseen uusia jäseniä ja maksoimme valtuksesta aiheutuneet kulut itse muutaman vapaaehtoisen tukijan kanssa.
Ja tämä liittyy kielen kaksoisstandardeihin miten??
Elias Tanni :”Ja tämä liittyy kielen kaksoisstandardeihin miten??”
Siten, että mielestäni poliittiset päättäjät huiputtavat ja pettävät meitä kuten uuden avioliittolain kansalaisaloitteen kohdallakin tapahtui. Olen pahoillani, että olen uskonut tuota huiputusta.
Minä olen vähän vunteeraillut viime aikoina Nikean tunnustusta ja sitä opetusta, että kaikki on jo ollut ristillä silloin Jeesuksessa. Synnit ja sairaudet. Sitten Nikea lupaa, että kasteessa on kaikki klaarattu. Anteeksi, kun sanon rumasti, mutta en keksi parempaakaan. Nikea edellyttää paatumusta, ei uskoa. Jos kaikki on kärsitty, miksi petettyyn sattuu edelleen? Miksi ihmisiä on syövän kourissa ankarissa kivuissa eikä pääse pakoon?
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneeksi tulleena, 1970-luvulla nuoruuteni eläneenä voin sanoa, että elin yhteisössä jossa oli jo tuolloin ”totuuden jälkeinen aika”. Valkea väännettiin mustaksi ja musta valkoiseksi! Ihmisiä peloteltiin, manipuloitiin, vaiennettiin, jätettiin kuulematta (tai kuultiin mitä haluttiin)… Ja tämä kaikki tehtiin kristinuskon Jumalan nimissä!
Tuota totuuden jälkeistä aikaa eletään vanhoillislestadiolaisuudessa osittain vieläkin, ainakin niin kauan, kuin vanhat julmat hoitomiehet ovat hengissä. Hehän eivät ole tehneet parannusta näistä synneistään. Yhteisön kielenkäytössä on vielä runsaasti esimerkkejä kielen kaksoisstandardeista. Myös kaksinaismoralismi ja kaksoiselämää viettävät yhteisön jäsenet ovat hätkähdyttävän tavallisia–jopa yhteisön saarnamiesluokan keskuudessa!
KImmo Pikkuaho: ”Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneeksi tulleena, 1970-luvulla nuoruuteni eläneenä voin sanoa, että elin yhteisössä jossa oli jo tuolloin “totuuden jälkeinen aika”. Valkea väännettiin mustaksi ja musta valkoiseksi! Ihmisiä peloteltiin, manipuloitiin, vaiennettiin, jätettiin kuulematta (tai kuultiin mitä haluttiin)…”
Tuo on tuttua myös meille 70-luvun pienten lasten vanhemmille. Myös me elimme yhteiskunnassa, jossa nuo asiat olivat tuttuja, mutta eivät vanhoillislestadiolaisuuden, vaan puoluepoliittisen oikeaoppisuuden yhteiskuntaan levinneen ideologian seurauksena. Esim. henk.koht. tulin galliup-haastattelijan toiimesta pienten lasten kotiäitinä perheeni kuullen leimatuksi ”irtolaiseksi rai muuksi loiseksi,”, joka itärajan takana oli keskitysleiriperuste, mutta onneksi perhetuttuihimme kuului evl.kirkon pappi, joka ei noita asioita uskonut.
Kimmo Pikkuaho,
Kaipa tässä yhteydessä voi kertoa senkin, että ystäviimme kuulunut pappi perheineen oli Hannu Päällysaho. He ovat myös nuorimman lapsemme kummeja ja ristiäiset pidettiin -76 Mikkelin tuomiokirkossa.
Kimmo Pikkuaho: Näin olen ymmärtänyt, että manipulatiivinen kielenkäyttö ja monenlainen hengellinen väkivalta oli liikkeessä todella rajua 70-luvulla, hengellinen väkivalta oli silloin jotenkin ihan ”omaa luokkaansa” kaikessa traagisuudessaan. Ja osittain, vaikkakin varmasti paljon lievempänä, sekä kaksoisstandardein tapahtuva kielipeli että yhteisön tiukoista virallisista linjauksista johtuva kaksoiselämä on totta liikkeessä edelleen. Kuten myös joissakin muissa uskonnollisissa yhteisöissä.
Suren tosi paljon paitsi kaikkia kohtuuttomia ihmiskohtaloita sinänsä myös sitä, että valjastamalla hengellinen kieli väkivaltaiseen käyttöön voidaan joiltakin ihmisiltä riistää iäksi pyhät sanat. Kun kuulee tiettyjä sanoja, joiden sisältö on esimerkiksi lapsuudessa väkivaltaisesti vääristynyt, ei näistä väkivaltaisista mielikuvista välttämättä pääse eroon, vaikka kuinka tiedostaisi taustansa ja olisi sitä käsitellyt.
Tuula Hölttä: Kiinnostava tuo rinnastus 70-luvun poliittiseen retoriikkaan. Ehkä silloin oli kaikkialla yhteiskunnassa ilmassa hyvin kärjistynyt tapa ajatella ja käyttää kieltä?
Ajattelin asiaa pidemmän kaavan mukaisesti saunan lauteilla ja väliuinneilla Hiienjoessa,ja mietin tässä olevan kolme erilaista tilannetta, joita koetan valaista esimerkein:
A
Hallitus lupaa, ettei heidän hallituskaudellaan leikata opintotuesta. Kuitenkin näin tapahtuu.
Puoliso ilmoittaa, että poikkeaa paikallisessa yhdellä oluella ja viipyy puoli tuntia. Palaa kotiin aamuyöstä reippaassa laitamyötäisessä.
-> Kyseessä on tietoinen valehtelu tai lupauksen pitämättömyys, liekö niillä sitten eroa?
B
Rukoushuoneelle kutsutaan hoidettavaksi henkilö, jonka on kuultu rikkovan yhteisön sääntöjä (esim. television katselusta tai ehkäisystä). Jälkikäteen henkilö on traumatisoitunut ja järkyttynyt kokemuksesta. Häntä hoitaneet henkilöt kuitenkin saattavat uskoa tehneensä rakkaudellisen teon, koska tuollainen traumatisoituminen/järkkyminen on pieni hinta siitä, että henkilö saadaan takaisin taivastielle eikä hän joudu viettämään ikuisuuttaan helvetissä.
-> Hoitajat eivät välttämättä käsitä tehneensä mitää pahaa, vaan vastuu on ”ylemmillä tahoilla”, jotka eivät tee tietoista puuttumista tällaiseen traumatisoivaan toimintaan.
C
Posti/VR/vakuutusyhtiö tms. markkinoi ”tehostamisena” tai ”keskittymisenä” sellaisia toimia, kuten jakelun heikentämistä, lipunmyynnin vaikeutumista, asiakaspalvelupaikkojen lakkauttamista tms.
-> kyseessä lienee ao.firman markkinointipuolen sopima tapa kertoa ikävät uutiset kuorruttamalla ne miellyttävämmillä termeillä. Ei laitonta, mutta moraalisesti erittäin epäilyttävää. Tietoista kielipeliä.
Erittäin hyvä analyysi Elias Tanni! Ja se on tosi kiinnostava kysymys, missä määrin tahallista kaksoisviestintää mikäkin taho harjoittaa vai harjoittaako ollenkaan, omasta mielestään. Hyvä kysymys on myös se, mihin kenenkin oma tulkinta oikeasta opista oikeuttaa tai velvoittaa hengellisessä mielessä ja kielenkäytössä.
Ajattelen niin, että tarkoituksellisuus tekee kielipeleistä jotenkin tuomittavampia. En tosin tiedä, miksi niin ajattelen.
W. Churchill sanoi: ”joskus törmään totuuteen. Silloin ryhdistäydyn ja jatkan elämääni niin kuin, mitään ei olisi tapahtunut.”