Lueskelin kursoorisesti Ville Hassisen blogikirjoitusta ja sitä seurannutta keskustelua avoimesta ja suljetusta ehtoollispöydästä. Muistelen keskusteluja, joita on käyty omien blogikirjoitusteni alla. Vilkaisen uutista, joka liittyy muslimeihin, ja sen alla käytyä keskustelua. Keskustelujen aiheet eivät mitenkään liity toisiinsa, mutta keskustelut ovat hyvin samanlaisia. Ja keskustelijat pitkälti samoja.
Toisella puolella ovet ovat auki. Homot saavat tulla kirkkoon ja vaikka vihille. Muslimit saavat rakentaa moskeijan ja rakennustöiden ajaksi voidaan lainata kerhohuonetta. Ehtoolliselle tulija saa ratkaista mahtuuko pöytään vai ei, mutta pöytä on avoin.
Toisella puolella oma käsitys kirkon opista määrää ratkaisut. Avioliitto on miehen ja naisen välinen; homot ovat toki tehvetulleita kirkkoon, kunhan uskovat kirkon opin mukaan eivätkä elä synnissä. Muslimit ovat tervetulleita Suomeen ja kirkkoon, kunhan hylkäävät harhansa ja kääntyvät kristityiksi. Ehtoollispöytään on tervetullut se, joka jakaa luterilaisen ehtoolliskäsityksen.
Näitä kahta puolta eivät erota yksittäiset opilliset käsitykset. Kysymys ei ole luomisen ja lankeemuksen teologiasta. Eikä kysymys ole siitä, pidetäänkö muslimeja harhaoppisina vai Abrahamin kanssaperillisinä yhdessä juutalaisten kanssa. Vielä vähemmän kysymys on Kristuksen läsnäolon luonteesta ehtoollisessa.
Kysymys ei myöskään ole teologian kokonaisrakenteesta. Keskustelijoita ei erota se, millainen ilmoituskäsitys kullakin on. Molemmilla puolilla on niitä, jotka painottavat Raamattua tai traditiota enemmän.
Jos näin on, niin miksi en huomaan kenenkään vaihtavan leiriä, kun keskustelun aihe vaihtuu? Havainto on sikäli merkittävä, että samat henkilöt, jotka puolustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, ovat tarjoamassa elintilaa muslimeille – ja naisen asema islamissa ja islamin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on kaikkien tiedossa. Asetelma ei ole femakot ja heidän siipeilijänsä vastaan sovinistisiat.
Kristillisyys on uskoa ja rakkautta, oppia ja elämää. Toisille meistä turvallisuus nousee opista, johon uskotaan; muuttuvassa maailmassa se on turva, jonka puitteissa toteutetaan lähimmäisenrakkautta. Toisilla meistä uskosta nousee avarampi näky lähimmäisenrakkaudesta; ihminen menee dogmatiikan edelle. Näiden kahden välillä kyse ei ole kiistasta, joka voitaisiin ratkaista teologisella keskustelulla. Kysymys ei nimittäin ole oikeassa olemisesta, vaan kunkin tavasta hahmottaa maailmaa.
Blogistin kategorisointi kaipaa kuitenkin ehkä hiukan sävyjä: henk.koht. puolustan mielelläni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia (myös kirkolliseen vihkimiseen), mutta ns. vieraisiin ehtoollispöytiin en mene. Näkisin, että kyseessä kunnioitus, ja myös suvaitsevaisuus, toisenlaisen uskonkäsityksen omaavia kohtaan.
Aika yksiviivainen tuo maailmankuva: turvallisuutta muun muassa dogmaattisesta opista hakevat konservatiivit ja avarakatseiset liberaalit, joille ihminen on aina etusijalla, ei homehtunut oppi. Kiva pikkunäppärä luokittelu, mutta todellisuudelle vieras.
”Aika yksiviivainen tuo maailmankuva: turvallisuutta muun muassa dogmaattisesta opista hakevat konservatiivit ja avarakatseiset liberaalit, joille ihminen on aina etusijalla, ei homehtunut oppi. Kiva pikkunäppärä luokittelu, mutta todellisuudelle vieras.” K-L
Minullekin tuli oitis mieleen, että Heikin luokittelu on todellisuudelle vieras. Ei ihmisten ajatusmaailma ole noin mustavalkoinen tai yksiviivainen. Ainakaan minä en ole sellaista huomannut.
Minusta kategorisointi oli erittäin hyvä. On täysin käsittämätöntä että samat ihmiset puolustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja samalla symppaavat islamia. Se on täysin käsittämätöntä. Samoin on käsittämätöntä että länsimaista löytyy naisia joiden asenne islamiin on joku muu kuin erittäin kielteinen.
Juhani Ketomäki, minusta kysymys on uskonnonvapaudesta, ei mistään erityisestä symppaamisesta muuten.
Heikki Leppä kirjoitti: ”Toisilla meistä uskosta nousee avarampi näky lähimmäisenrakkaudesta; ihminen menee dogmatiikan edelle. ”
Väite on täysin ristiriitainen. Eivät dogmit ja lähimmäisyys ole toisiaan poissulkevia. Kirkon dogmien hyväksymisestä seuraa todellinen lähimmäisen rakkaus. Kun taas hylkää dogmit, asettaa omat päähänpistonsa ja mielentilansa ylimmäksi päättäjiksi. Ihminen siis nostaa oman tahtonsa jumalakseen ja hylkää Kirkon opetuksen. Monien mielestä tämä nihilismin ja yli-ihmisopin tie on hyvä, itse pidän sitä huonona.
Selvyyden vuoksi vielä totean: tottakai ev.lut. pastori Heikki Leppä voi saarnata mitä haluaa. Mutta millä perusteelle pidät ajatustasi dogmien hylkäämisestä kristillisenä. Nehän ovat Kirkon Isien opetusta Pyhän Hengen vaikutuksesta.
(http://www.ortodoksi.net/index.php/Dogmi)
Eikö Jeesus teoillaan ja puheillaan tuonut hyvinkin selväksi sen, että ”ihminen menee dogmatiikan edelle”?
Veljet lukevat enemmän, kuin sanon. Molemmilla puolilla on uskolla sisältö (oppi). Ja molemmilla puolilla on lähimmäisenrakkaus. Niin kuin Jari totesi: ’Eivät dogmit ja lähimmäisyys ole toisiaan poissulkevia.’
Vastaanottaja toki viime kädessä merkityksellistää tekstin omien representaatioidensa/skeemojensa pohjalta, ja aivan varmasti, ja vääjäämättä, luin siihen enemmän ja osin varmaan myös vähemmän kuin mitä Heikki tarkoitti. Sitäpaitsi: sellaisessa kontekstissa kuin K24, missä osaa unissaankin jo lähes kaikkien mielipiteet keskeisimmistä kirkollisista kysymyksistä ulkoa, ei aina jaksa tekstiä kovin tarkkkaan edes lukea.
Toivotan kaikki tervetulleiksi kirjoittamaan paremman tasapuolisen version viimeisesta kappaleesta.
Olisiko jako niiden välillä, jotka kirjoittavat ihanteistaan, ja niiden välillä jotka kirjoittavat tilanteesta, jossa nyt olosuhteiden pakosta olemme. Minäkin haaveilen mahdollisuudesta käydä vapaasti ehtoollispöytään ’maroniitin ja mennoniitan välissä’. Silti en livahda sellaiselle Herran aterialle, johon en luterilaisena ole virallisten sopimusten mukaan oikeutettu. Joillekin maailman mustavalkoisuus on asia, johon on nöyrästi suostuttava ja joillekin ovat sateenkaaren väriset unelmat tärkeitä.
Heikki L. kirjoitti: ”Toivotan kaikki tervetulleiksi kirjoittamaan paremman tasapuolisen version viimeisesta kappaleesta.”
Tasapuolinen versioni:
”Kristillisyys on elämää Kristuksen yhteydessä. Turvallisuus nousee siitä että tietää vaeltavansa Kristuksen kanssa. Oma vajavaisuus on koko ajan tiedossa ja johtaa nöyryyteen ja oman ristin kantamiseen, joka on rakkauden edellytys. Tämä kaikki on mahdollista vain Kirkon yhteydessä. Kirkon yhteydessä voi olla vain jos nöyrästi tunnustaa sen olemuksen Kristuksen ruumiina.”
Ja miten tämä selittää kahta leiriä?
”Ja miten tämä selittää kahta leiriä?”
Selittää kaksi leiriä seuraavasti: Toinen leiri (en sano kumpi) tukeutuu omaan viisauteensa ja harkintaansa, eli ei toimi nöyrästi. Tämä nöyryyden puute johtaa dogmien hylkäämiseen ja omaan viisauteen tukeutumiseen. Lopulta siis hylätään oikea oppi, ja samalla Kirkon yhteys ja päädytään villeihin yhä uusiin uskon tulkintoihin ja lahkoihin. Toinen leiri taas pitäytyy oikeaan oppiin ja samalla pitäytyy Kirkon yhteydessä ja nöyrästi ei kuvittele omien päähänpistojenssa olevan oikeampi kuin Kirkon Isien ja Äitien Hengessä antama opetus.
Voihan sitä tukeutua kirkon yhteyteen ja opillisiin dogmeihin pelkästään oman inhimillsen harkintansa perusteella. Tavoitteena voi olla vaikka merkittävän kirkollisen uran luominen näitä tikkaita kiiveten. Toisaalta risti, jonka on ottanut Jeesuksen rakkauden vuoksi kantaakseen, voi hyvinkin johtaa uusiin uskon tulkintoihin, villeihinkin.
Hyvä Martti P,
Emme voi nähdä toisen sieluun, joten ei ole varaa tuomita ketään.
Meillä kuitenkin lienee jopa velvollisuus arvostella erilaisten opettajien opetuksen sisältöä. Jos joku opettaa selvästi Kirkon opin vastaisesti se lienee syytä tuoda esiin. Onhan ev.lut yhteisössäkin paljon pappeja jotka avoimesti hylkäävät Kristuksen ylösnousemuksen, ja vaikkapa hänen ja apostolien opetuksen avioliitosta jne. Eikö näitä tulkintoja saisi vastustaa? No, ei enempiä kommentteja minulta.
”Emme voi nähdä toisen sieluun, joten ei ole varaa tuomita ketään. Meillä kuitenkin lienee jopa velvollisuus arvostella erilaisten opettajien opetuksen sisältöä.” Mikä on tuomitsemisen ja arvostelun ero? Edellinen sana kuuluu perinteisesti oikeussaliin ja jälkimmäinen on tuttu koulusta. Nyt ne näyttävät menneen TV-viihteen kilpailuissa sekaisin. Itse mieluimmin vain arvioisin. Sillä sanalla ei ole samaa arvovallan tai virallisuuden kaikua. Kirkon oppi on enemmän ja muuta kuin Raamatun sana vaikka kirkkokunnat oppiensa raamatullisuutta mielellään korostavatkin. Opin villeillä tulkinnoilla en tarkoita Raamatun kieltämistä. Uudenlainen ymmärtäminen on eri asia.
Kysymys ei niinkään ole kiistoista vaan siitä, että kirjoittamisen avulla pääsemme selvyyteen siitä mitä kustakin asiasta ajattelemme. Jollen voisi pohdiskella kirjoittaessani, ni miten voisin tietää mitä oikeasti ajattelen?Juuri pohdiskelu tekee kirjoittamisesta mielekästä. Tietty näin saatan myös vahvistaa omien mielipiteiiteni oikeutusta. Aika harvoin mielipiteitäni keskustelujen pohjalta muutan. On sitäkin kyllä tapahtunut. Enkä paljon odota muiltakaan vastaavaa muutosta.
Vanhalla ajalla jumalanpalvelus jakaantui kahteen osaan. Sanaan keskittyvä alkuosa oli avoin kaikille kristinuskosta kiinnostuneille, ehtoollinen oli kastettujen kristittyjen sisäinen juttu, jota ennen ei-kristittyjen oletettiin poistuvan. Nykyisin näin ei enää menetellä, vaan kuka tahansa saa seurata myös ehtoollisen viettoa, mutta se on varattu vain kristityille. Onhan toki selvää, että sille, joka ei lainkaan usko Kristukseen, ei ehtoollinen ole muuta kuin pieni keksi ja kulaus viiniä omituisesti pukeutuneen tarjoilijan jakamana, kun taas Kristukseen uskova saa siinä kokea todellisen Kristuksen läsnäolon ja syntien täydellisen anteeksiannon. Vain syntiset tarvitsevat Kristusta, ja vain syntisille ehtoollispöytä onkin katettu, onhan se ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”..
Ja sinäkö se näet, kenelle ehtoollinen on pieni keksi ja kulaus viiniä?
Tulkintani mukaan Sahama ei mitenkään viitannut siihen, että hän näkisi kuka uskoo Kristukseen. Hän sanoi, että jos joku ei lainkaan usko Kristukseen niin hänelle ehtoollinen on pieni keksi ja kulaus viiniä. Ehtoollinenhan on osallisuus Kristuken ruumiiseen ja vereen ja ellei usko Kristukseen, niin silloin ei ehkä osaa mieltää öylättiä ja viiniä osallisuudeksi Kristuksen ruumiseen ja vereen. Näin siis loogisesti ajatellen.
Riippumatta siitä, mitä Sahama näkee tai ei näe, hänen kommentistaan tässä yhteydessä herää kysymys: entä sitten? Miten tämän pitäisi vaikuttaa ehtoolliskäytäntöön?
Käsittääkseni kukaan ei ymmärrä ehtoollista. Muutenhan se ei olisi mysteeri tai salaisuus tai armon väline. Siksi minä olen mahdollisimman avoimen ja avaran ehtoollispöydän kannalla. Minulla on oma perinteeni, naapurilla omansa, mutta kumpikaan ei voi varmuudella sanoa, kumman perinne on oikeampi (todennäköisesti ei kummankaan).
Heikille: Enhän minä tiedä kenenkään uskoa, siksi jaan ehtoollisen jokaiselle, joka alttarille tulee. Toki silloin voi käydä niinkin, että epäuskoinen kohtaa Kristuksen, mutta tällöin hänen suhteensa Jumalaan muuttuukin perusteellisesti.
Nöyryys on huono argumentti, koska kukaan ei voi olla nöyrä (tunnustautua nöyräksi) olematta samalla ylpeä nöyryydestään, jolloin ei olekaan nöyrä, vaan ylpeä.
En silti näkisi asiaa niin, että lähimmäisenrakkaus vaatisi hylkäämään opin tai pitämään sitä vain pönöttäväis-pölyttyneenä muinaismuistona. Lutherin opista suoraan kumpuaa ajatus lähimmäisenrakkauden ensisijaisuudesta kuin myös adiaforasta tiettyjen, esim.vihkimiskäytäntöjen suhteen.
Hyvä Elias T,
”lähimmäisenrakkauden ensisijaisuudesta”, tätä ei liene kukaan kieltänyt. Ei kuitenkaan ole lähimmäisen rakkautta opettaa väärää oikeaksi ja kehottaa lähimmäisiä vihaan, ahneuteen, panetteluun, irstailuihin, varkauksiin, aviorikoksiin jne. jotka ovat osa länsimaista liberaalia vapauskäsitystä. Osa em. listasta liittyy ns. taloudelliseen liberalismiin ja osa moraaliseen liberalismiin, molemmat yhtä pahoja, saman rahan kaksi puolta.
”Nöyryys on huono argumentti, ”
Olet erittäin oikeassa, kiitän Sinua ojennuksesta. Ainakin omalta kohdaltani jokainen kommenttini osoittaa pelkästään sekä harkintakyvyn että nöyryyden puutetta. Kaikille lienee hyväksi että tämä oli viimeinen kommenttini tähän.
”Ei kuitenkaan ole lähimmäisen rakkautta opettaa väärää oikeaksi ja kehottaa lähimmäisiä vihaan, ahneuteen, panetteluun, irstailuihin, varkauksiin, aviorikoksiin jne. jotka ovat osa länsimaista liberaalia vapauskäsitystä.”
Hupsista rallaa. Nyt taisi herra Haukan näppiksestä lähteä aikamoinen sammakko. Ellei se olluit sammakko, niin täytyy kysyä millä auktoriteetilla ja kenen antamalla oikeudella herra Haukka tuomitsee liberaalin vapauskäsitteen vihaan, ahneuteen, panetteluun, irstailuihin, varkauksiin, aviorikoksiin jne. kehottavaksi maailmankuvaksi?
Tällaista paasausta kansa sai kuulla vielä parisataa vuotta sitten, kun pöntöissään pönöttävät papit paasasivat tulta ja tulikiveä pakkouskovaisen, oppimattoman rahvaan niskaan pelotellakseen sen kirkolle ja esivallallle kuuliaiseksi itsenäiseen ajatteluun kykenettömäksi massaksi.
Herra Haukan kommentti on loukkaava ja käsittämättömän halveksiva liberaaliseen vapauteen perustuvan maailmankuvan omaksuneita ja tätä päivää eläviä ihmisiä kohtaan maassa, jossa vallitsee täydellinen uskonnonvapaus.
Ei liberaali vapauskääsite pidä sisällään oikeutta rikkoa eduskunnan demokraattisesti säätämiä lakeja. Länsimainen moraali käsitteenä ja elämänohjeena on tunnettu myös liberaalia vapautta kannattavien ja sen mukaan elävien ihmisten keskuudessa.
Herra Haukan olisi kenties syytä muistaa myös ”kultainen sääntö” ennen kuin alkaa halveksia toisten ihmisten uskontoa, uskonnottomuutta tai maailmankuvaa.
”Herra Haukan olisi kenties syytä muistaa myös “kultainen sääntö” ennen kuin alkaa halveksia toisten ihmisten uskontoa, uskonnottomuutta tai maailmankuvaa.”
Tämä on hyvä meidän kaikkien muistaa, myös herra Wallentinin. Vai kuinka?
Totta haastat Salme, kuten tavallisesti 🙂
Hyvä kimmo w,
Ei ollut tarkoitus arvostella, enkä niin tehnytkään, ketään henkilöä vaan pohtia mihin ”liberaali vapaus” meitä johtaa.
Avaan hieman miksi luettelemani teot ovat osa liberaalia vapautta:
1) ”irstailuihin, aviorikoksiin ”: ovat osa viihdeteollisuuden perusainesta, ja ihmisten täysin hyväksyttyä ja laillista arkielämää tänään Suomessa.
2) ”ahneuteen, varkauksiin ”: Ahneus on kapitalistisen (=liberaalin) taloujärjestelmän liikkeellepaneva voima, ja se on johtanut laajamittaisiin varkauksiin, vaikkapa pankkien valtavat rikokset kriiseissä ja finanssikuplissa esimerkkeinä.
3) ”vihaan, panetteluun,”: nämäkin ovat osa viihdeteollisuuden suosittua ainesta. Moni tv-sarja rakentuu näiden varaan. Ihan laillista nämäkin, ja liberaali ihmiskäsitystä toteuttavaa koska jokainen saa ihan laillisesti harjoittaa näitä, ainakin jossain määrin, tai ainakin viihteen alueella.
Tarkoituksen oli siis osoittaa, että liberaali ihmiskäsitys ja sen tarjoama näennäisvapaus antaa ihmisen olla sitä mitä hän langenneena on. Siis silloin kun Jumaln kuva hänessä on synnin vääristämä.
Ugh.
Laki on vain yksi tapa tulkita totuutta (toki merkittävä sellainen). Nuo mainitsemasi asiat ovat olleet olemassa todennäköisesti siitä yhdestä hedelmänpureskelusta lähtien. Kulloinkin voimassa olevat lait ovat antaneet eri määritelmiä sille, mikä milloinkin on ollut laillista irstailua, avionrikkomista, ahneutta, varastamista, vihaa, panettelua…