Kirkolliskokoukset 2006/2007: Syrjintäpykälän sisältyminen kirkon virkamiesoikeudellisiin säännöksiin aiheutti kiivasta vastustusta. Kirkkohallituksen esittämä kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muutosesitys jäi riittävän kannatuksen puutteessa raukeamaan.
Kirkolliskokoukset 2008/2009: Syrjintäpykälän puuttuminen kirkon virkamiesoikeudellisista säännöksistä aiheutti arvostelua. Säännösten hyväksymistä ilman kyseistä pykälää vastustettin tiukasti. Kirkkohallituksen esitys kuitenkin hyväksyttiin.
Asialla olivat kummallakin kerralla kutakuinkin samat miehet, puolenkymmentä kirkolliskokousedustajaa.
Ihmettelevä kysymysmerkki?
Mitä kirkkohallitus sitten esitti vuonna 2006?
Syrjintäpykälän mukaan ketään ei saisi ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteen, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi.
Sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltää tasa-arvolaki.
Tuttuja perusteita. Mutta eivät kaikille kelvanneet.
Kemijärven silloinen kirkkoherra Lasse Marjokorpi katsoi kirkon pyrkivän harmonisoimaan lainsäädäntönsä täysin nykyisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaisesti. Nykyinen yhteiskunta ei kuitenkaan enää ole mikään kristillinen yhteiskunta.
Marjokorven mukaan syrjintäpykälä rajoittaa esitetyssä muodossaan kirkon sisäistä autonomiaa, joka nauttii perustuslain suojaa. Sen perusteella kirkko voi asettaa eri asemaan kirkon virkaa hakevan, jota kirkon opin perusteella on pidettävä sopimattomana.
Virkakysymykseen liittyen Marjokorpi alleviivasi perustuslain takaavan, ettei kenenkään tarvitse omantuntonsa vastaisesti osallistua uskonnon harjoittamiseen. Hänen mielestään ongelmana ei niinkään ole tasa-arvolaki, vaan kirkkomme pyrkimys livahtaa sille suodun rajoituksen alta, toisin sanoen sen rajauksen, ettei tasa-arvolakia sovelleta uskonnonharjoittamiseen.
Syrjintäpykälän vastustajat (Henrik Perret, Kirsi Rostamo, Leif Nummela, Lasse Marjokorpi) tulkitsivat esitystä niin, että sillä ratkaistaan keskeneräinen homokysymys kirkon opin ja tunnustuksen vastaisesti.
Marjokorpi ilmoitti, että esitys voidaan hyväksyä vasta sitten, kun on olemassa kirkon opista nouseva mielipiteenilmaus, että samaa sukupuolta olevien parisuhde on hyväksyttävä peruste poiketa syrjintälaista. Hän esitti syrjintäpykälään laaja-alaisempaa lisäystä kuin vain kyseistä parisuhdetta koskevaa. Sen mukaan kirkolla on uskonnollisena yhteisönä hyväksyttävät perusteet asettaa eri asemaan henkilö, jolla on kristillisestä uskosta poikkeava mielipide tai vakaumus, joka tunnustaa toista uskontoa tai ei ole kirkon jäsen, tai henkilö, jonka perhesuhteet poikkeavat kristillisestä elämäntavasta.
Pirjo Pyhäjärvi muistutti, ettei syrjintäpykälän säätämättä jättäminen muuta vallitsevaa tilannetta, jossa kyseisiin tapauksiin sovelletaan yleisesti voimassa olevia säännöksiä. Edelleen hän totesi, että jos kirkko harjoittaa uskoa niin, että vain mies kelpaa papiksi, ei tähän järjestykseen puututa tasa-arvolain nojalla. Kun evankelis-luterilainen kirkko on päättänyt harjoittaa uskoa niin, että sekä nainen että mies voivat toimia pappeina, tasa-arvolailla on sanansa sanottavana.
Lakivaliokunnan puheenjohtajan Kim Frömanin mukaan ratkaisevaa on, nouseeko kirkon opista ja tunnustuksesta hyväksyttävä peruste asettaa parisuhteensa rekisteröineet, samaa sukupuolta olevat henkilöt eri asemaan työntekijänä tai työhönottotilanteessa. Saman totesi perustevaliokunta jo vuonna 2003 mietinnössään aloitteesta, joka tähtäsi ”virkakieltoon” – tai valiokunnan vähemmistön sanoin säännöksiin, joilla homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen kirkon työntekijöiden keskuuteen voidaan estää.
Kirkkohallitus otti opikseen kirkkolain muutosesityksen jäätyä raukeamaan syrjintäpykälän vuoksi ja toi kokoonpanoltaan uudistuneelle kirkolliskokoukselle esityksen ilman tuota pykälää.
Mutta esitys ei kelvannut kaikille, koska siitä puuttui syrjintäpykälä – tarkemmin ilmaistuna heille, jotka kaatoivat edellisen esityksen, koska se sisälsi tuon maagisen pykälän.
Vastustajien puhemiehenä jälleen toiminut Lasse Marjokorpi ilmoitti kantanaa, ettei esitys etene, ellei suostuta kahteen välttämättömään korjaukseen. Kirkon on omilla säädöksillään määriteltävä, että jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat sen toiminnassa uskonnonharjoitusta, ja että on noudatettava perustuslakia, jonka mukaan niihin ei sovelleta tasa-arvolakia. Lisäksi voidaan säätää normi, jolla kirkko vaatii papeiltaan sitoutumista kirkon oppiin ja tunnustukseen ja sen mukaista elämäntapaa, ja jolla se edellyttää papeilta, etteivät he solmi samaa sukupuolta koskevaa rekisteröityä parisuhdetta.
Lakivaliokunta ei saanut kirjoitusharjoituksista huolimatta aikaan syrjintäpykälää, vaan esitti asian tuomista erillisenä kirkolliskokoukseen.
Pekka Lahdenperä esitti valiokunnan vähemmistön kannan esityksen jättämisestä raukeamaan, ellei kirkkolakiin saada säännöksiä, jotka turvaavat kirkkoa ristiriitatilanteissa ja kirkon työntekijää tilanteessa, jossa hän kirkon opin ja tunnustuksen velvoittamana toimii yleisen lain määräysten vastaisesti.
Kirkkohallituksen esitys hyväksyttiin kehotuksin syrjintäpykälän valmistelemisesta. Työryhmå on jo jättänyt mietintönsä kirkkohallitukselle, mutta asia on jätetty odottamaan yhdenvertaisuuslain valmistelun etenemistä.
– – – – – –
Umpikuja? Siltä minusta näyttää. Käsitykset syrjinnästä ovat kaukana toisistaan? Kyllä vain.
Yleisesti tunnustetaan, että lainsäädännön tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja syrjintäsuojaa tarkoittavat säännökset koskevat – ainakin periaatteessa – kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia, siis myös evankelis-luterilaista kirkkoa. Mutta vimma löytää keinoja kirkon toimia vastoin lakeja elähdyttää näköjään monia.
Kirkolliskokousedustaja Leif Nummelan mukaan tarvitsemme kirkolle sellaisen lainsäädännön, joka antaa seurakuntalaisille ja kirkon työntekijöille vapauden uskoa ja seurata uskoaan käytännössä silloinkin, kun he jossakin kohdassa joutuvat ristiriitaan maan yleisen, mahdollisesti kristillisestä arvomaailmasta luopuneen lainsäädännön kanssa.
Kirkon työntekijäin osalta kyllä ymmärrän, mitä vaatimus tarkoittaa. Mutta entä seurakuntalaisten?
Entä sitten syrjintä?
Onko syrjintä sitä, ettei pappisvirkaan hevin hyväksytä miehiä, jotka eivät suostu alttarille yhdessä pappina toimivan naisen kanssa?
Vai onko syrjintä sitä, että pappina toimiva mies vastoin kirkon järjestystä torjuu alttariyhteistyön pappina toimivan naisen kanssa ja näin samalla kyseenalaistaa tämän oikeuden pappisvirkaan?
Tämä on toinen isoista ongelmista, johon en usko löytyvän ratkaisua syrjintäpykälää kirkossa sorvattaessa. Toinen on sateenkaariparisuhteessa elävän asema kirkon työntekijänä.
Lain mukaan kirkkolakia muutetaan kirkolliskokouksen esityksestä. Eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä esityksen, ei muuttaa sitä.
Millaisen syrjintäpykälän voimme kuvitella menevän eduskunnassa läpi?
PS. Kursivoinnit ovat sitaatteja kirkolliskokouksen pöytäkirjoista.
Olenko minä ymmärtänyt oikein?
Toivotaan lakia jonka mukaan meitä ei saa syrjiä mutta me saamme omantunnon vuoksi syrjiä. Ristiriitainen kuvio, jota on vaikea lakiteknissti formuloida.
Mikä tällöin on yhdenmukainen menettely seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan ja vanhakantaien virkakäsityksen omaavan kohdalla? Voidaanko toinen tapaus sallia ja toinen ei? )
Rinnakkaisena esimerkkinä on suhtautuminen Jehovan todistajiin.
Heidän vakaumuksensa kieltää veren käsittelyn. Onko jehovalaisella sairaanhoitajalla oikeus kieltäytyä kiinnittämästä tippaletkua potilaalle joka sen tarvitsee. Onko työnantajalla oikeus asettaa tällainen työnhakija eri asemaan.
Ohimennen mainiten kirkko olisi voinut rajata itsensä tasa-arvolain ulkopuolelle, jos olisi halunnut.
Tiedän sen, koka puolustusvoimat rajasi silloin, nykytilannetta en ole seurannut.
Nyt varmaan tarvittaisi maapallon ulkopuolinen tutkija, joka tutkisi nykytilanteen autuudentilaa. Jos laki määrää ihmisen tekemään jotakin, mitä ihminen itse katsoo omantuntonsa perusteella mahdottomaksi, niin kuka sitten vastaa viimeisellä tuomiolla ”synnintekijän” puolesta: Me pakotimme hänet??? Ihan tällaisena yleisinhimillisenä kysymyksenä heitän.
Lauri KE, esität oivia kysymyksiä. Jospa joku rohkenisi vastata niihin kommentissaan.
Lauri L, en ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että puolustusvoimat on rajannut itsensä tasa-arvolain ulkopuolelle. Evankelis-luterilaiselle kirkolle se kuitenkin on mahdotonta sen jälkeen, kun kirkolliskokous päätti avata pappisviran myös naisille. Ole hyvä ja lue blogista, mitä Pirjo Pyhäjärvi sanoo asiasta.
No ei se olisi ollut kirkolle mahdotonta vaikka pappisvirka avattiinkin naisille. Jos olisi lain valmisteluvaiheessa annettu pätevät perustelut.
Puolustusvoimissa on sotialshenkilöstössä olllut naisia työssä, tiedän koska olen sijaisena hoitanut yksikön päällikkyyttä, jossa pääosa työntekijöistä oli naisia. Samoissa tehtävissä sekä miehiä, että naisia ja heillä oli erilaiset eläkeiät.
Se oli sitä aikaa, kun haluttiin säästää naiset mnahdollisen sodan kurimukselta ja heiltä puuttui siis asepalvelus. Tämä oli silloin perusteena. Itse kyllä mielessäni hirvittelen sitä, että naiset haluavat aseellisiin joukkoihin.
Lauri Lahtinen,
olet nyt kyllä yhdeksän syllän vesillä. Siitä, ettei asevelvollisuus koske naisia, säädetään asevelvollisuuslaissa. Eri eläkeikärajat taas tulevat kyseisestä lainsäädännöstä.
Vielä tasa-arvolaista.
Lain 2. pykälässä todetaan, että ”tämän lain säännöksiä ei sovelleta (1) evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan”.
Jos kirkko on päättänyt, että vain mies voi toimia pappina, sitä ei hätistellä tasa-arvolain perusteella. Mutta jos kirkko, kuten ev.-lut. kirkko, on poistanut pappisvirkaa koskevan sukupuolirajoituksen, siihen sovelletaan tasa-arvolakia.
Tasa-arvolain 9. pykälässä lausutaan, että ”tässä laissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä ei ole pidettävä .. (2) asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”.
Hentilä.
En sitten osannut sanoa asiaa tarkasti.
1. Kun asevelvollisuus koskee vain miehiä, niin eläkeiät olivat erilaiset eikä siihen sovellettu tasa-arvolakia.
2. Tuo kirkkoa koskeva kohta tarkoittaa siis sitä, että kirkko valitsi konfliktin tien tietoisesti eikä laki olisi sitä vaatinut. Olen nähnyt jossain rajauksen, ettei pappi suorittaessan tehtäviä jumalanpalveluksessa, harjoita omaa uskonelämäänsä, vaan tekee tasa-arvolain alaista työtä.
Lauri Lahtinen,
ei kirkko valinnut ”konfliktin tietä”, vaan avasi pappisviran myös naisille.
Konfliktin lähde on siinä, että osa pappina toimivista miehistä ei suostu noudattamaan kirkon järjestystä.
Ponsi antoi mahdollisuuden hoitaa asiat kaikinpuolisen kristillisen rakkauden merkeissä. Kun ponsi hylättiin, kirkko valitsi konfliktin tien ja lähdettiin lainlukemisen tielle. Tämä on totuus.
Lauri Lahtinen,
taivuta nyt ihan rautalangasta tällaiselle yksinkertaiselle maallikolle miten kaikinpuolinen kristillinen rakkaus sallii että te saatte syrjiä mutta teitä ei saa syrjiä.