Kirkolliskokoukset 2006/2007: Syrjintäpykälän sisältyminen kirkon virkamiesoikeudellisiin säännöksiin aiheutti kiivasta vastustusta. Kirkkohallituksen esittämä kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muutosesitys jäi riittävän kannatuksen puutteessa raukeamaan.
Kirkolliskokoukset 2008/2009: Syrjintäpykälän puuttuminen kirkon virkamiesoikeudellisista säännöksistä aiheutti arvostelua. Säännösten hyväksymistä ilman kyseistä pykälää vastustettin tiukasti. Kirkkohallituksen esitys kuitenkin hyväksyttiin.
Asialla olivat kummallakin kerralla kutakuinkin samat miehet, puolenkymmentä kirkolliskokousedustajaa.
Ihmettelevä kysymysmerkki?
Mitä kirkkohallitus sitten esitti vuonna 2006?
Syrjintäpykälän mukaan ketään ei saisi ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteen, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi.
Sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltää tasa-arvolaki.
Tuttuja perusteita. Mutta eivät kaikille kelvanneet.
Kemijärven silloinen kirkkoherra Lasse Marjokorpi katsoi kirkon pyrkivän harmonisoimaan lainsäädäntönsä täysin nykyisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaisesti. Nykyinen yhteiskunta ei kuitenkaan enää ole mikään kristillinen yhteiskunta.
Marjokorven mukaan syrjintäpykälä rajoittaa esitetyssä muodossaan kirkon sisäistä autonomiaa, joka nauttii perustuslain suojaa. Sen perusteella kirkko voi asettaa eri asemaan kirkon virkaa hakevan, jota kirkon opin perusteella on pidettävä sopimattomana.
Virkakysymykseen liittyen Marjokorpi alleviivasi perustuslain takaavan, ettei kenenkään tarvitse omantuntonsa vastaisesti osallistua uskonnon harjoittamiseen. Hänen mielestään ongelmana ei niinkään ole tasa-arvolaki, vaan kirkkomme pyrkimys livahtaa sille suodun rajoituksen alta, toisin sanoen sen rajauksen, ettei tasa-arvolakia sovelleta uskonnonharjoittamiseen.
Syrjintäpykälän vastustajat (Henrik Perret, Kirsi Rostamo, Leif Nummela, Lasse Marjokorpi) tulkitsivat esitystä niin, että sillä ratkaistaan keskeneräinen homokysymys kirkon opin ja tunnustuksen vastaisesti.
Marjokorpi ilmoitti, että esitys voidaan hyväksyä vasta sitten, kun on olemassa kirkon opista nouseva mielipiteenilmaus, että samaa sukupuolta olevien parisuhde on hyväksyttävä peruste poiketa syrjintälaista. Hän esitti syrjintäpykälään laaja-alaisempaa lisäystä kuin vain kyseistä parisuhdetta koskevaa. Sen mukaan kirkolla on uskonnollisena yhteisönä hyväksyttävät perusteet asettaa eri asemaan henkilö, jolla on kristillisestä uskosta poikkeava mielipide tai vakaumus, joka tunnustaa toista uskontoa tai ei ole kirkon jäsen, tai henkilö, jonka perhesuhteet poikkeavat kristillisestä elämäntavasta.
Pirjo Pyhäjärvi muistutti, ettei syrjintäpykälän säätämättä jättäminen muuta vallitsevaa tilannetta, jossa kyseisiin tapauksiin sovelletaan yleisesti voimassa olevia säännöksiä. Edelleen hän totesi, että jos kirkko harjoittaa uskoa niin, että vain mies kelpaa papiksi, ei tähän järjestykseen puututa tasa-arvolain nojalla. Kun evankelis-luterilainen kirkko on päättänyt harjoittaa uskoa niin, että sekä nainen että mies voivat toimia pappeina, tasa-arvolailla on sanansa sanottavana.
Lakivaliokunnan puheenjohtajan Kim Frömanin mukaan ratkaisevaa on, nouseeko kirkon opista ja tunnustuksesta hyväksyttävä peruste asettaa parisuhteensa rekisteröineet, samaa sukupuolta olevat henkilöt eri asemaan työntekijänä tai työhönottotilanteessa. Saman totesi perustevaliokunta jo vuonna 2003 mietinnössään aloitteesta, joka tähtäsi ”virkakieltoon” – tai valiokunnan vähemmistön sanoin säännöksiin, joilla homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen kirkon työntekijöiden keskuuteen voidaan estää.
Kirkkohallitus otti opikseen kirkkolain muutosesityksen jäätyä raukeamaan syrjintäpykälän vuoksi ja toi kokoonpanoltaan uudistuneelle kirkolliskokoukselle esityksen ilman tuota pykälää.
Mutta esitys ei kelvannut kaikille, koska siitä puuttui syrjintäpykälä – tarkemmin ilmaistuna heille, jotka kaatoivat edellisen esityksen, koska se sisälsi tuon maagisen pykälän.
Vastustajien puhemiehenä jälleen toiminut Lasse Marjokorpi ilmoitti kantanaa, ettei esitys etene, ellei suostuta kahteen välttämättömään korjaukseen. Kirkon on omilla säädöksillään määriteltävä, että jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat sen toiminnassa uskonnonharjoitusta, ja että on noudatettava perustuslakia, jonka mukaan niihin ei sovelleta tasa-arvolakia. Lisäksi voidaan säätää normi, jolla kirkko vaatii papeiltaan sitoutumista kirkon oppiin ja tunnustukseen ja sen mukaista elämäntapaa, ja jolla se edellyttää papeilta, etteivät he solmi samaa sukupuolta koskevaa rekisteröityä parisuhdetta.
Lakivaliokunta ei saanut kirjoitusharjoituksista huolimatta aikaan syrjintäpykälää, vaan esitti asian tuomista erillisenä kirkolliskokoukseen.
Pekka Lahdenperä esitti valiokunnan vähemmistön kannan esityksen jättämisestä raukeamaan, ellei kirkkolakiin saada säännöksiä, jotka turvaavat kirkkoa ristiriitatilanteissa ja kirkon työntekijää tilanteessa, jossa hän kirkon opin ja tunnustuksen velvoittamana toimii yleisen lain määräysten vastaisesti.
Kirkkohallituksen esitys hyväksyttiin kehotuksin syrjintäpykälän valmistelemisesta. Työryhmå on jo jättänyt mietintönsä kirkkohallitukselle, mutta asia on jätetty odottamaan yhdenvertaisuuslain valmistelun etenemistä.
– – – – – –
Umpikuja? Siltä minusta näyttää. Käsitykset syrjinnästä ovat kaukana toisistaan? Kyllä vain.
Yleisesti tunnustetaan, että lainsäädännön tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja syrjintäsuojaa tarkoittavat säännökset koskevat – ainakin periaatteessa – kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia, siis myös evankelis-luterilaista kirkkoa. Mutta vimma löytää keinoja kirkon toimia vastoin lakeja elähdyttää näköjään monia.
Kirkolliskokousedustaja Leif Nummelan mukaan tarvitsemme kirkolle sellaisen lainsäädännön, joka antaa seurakuntalaisille ja kirkon työntekijöille vapauden uskoa ja seurata uskoaan käytännössä silloinkin, kun he jossakin kohdassa joutuvat ristiriitaan maan yleisen, mahdollisesti kristillisestä arvomaailmasta luopuneen lainsäädännön kanssa.
Kirkon työntekijäin osalta kyllä ymmärrän, mitä vaatimus tarkoittaa. Mutta entä seurakuntalaisten?
Entä sitten syrjintä?
Onko syrjintä sitä, ettei pappisvirkaan hevin hyväksytä miehiä, jotka eivät suostu alttarille yhdessä pappina toimivan naisen kanssa?
Vai onko syrjintä sitä, että pappina toimiva mies vastoin kirkon järjestystä torjuu alttariyhteistyön pappina toimivan naisen kanssa ja näin samalla kyseenalaistaa tämän oikeuden pappisvirkaan?
Tämä on toinen isoista ongelmista, johon en usko löytyvän ratkaisua syrjintäpykälää kirkossa sorvattaessa. Toinen on sateenkaariparisuhteessa elävän asema kirkon työntekijänä.
Lain mukaan kirkkolakia muutetaan kirkolliskokouksen esityksestä. Eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä esityksen, ei muuttaa sitä.
Millaisen syrjintäpykälän voimme kuvitella menevän eduskunnassa läpi?
PS. Kursivoinnit ovat sitaatteja kirkolliskokouksen pöytäkirjoista.
Noniin väännetään. Jos työskennellään pareittain, onko työnantajan etu laittaa pareiksi henkilöt, jotka eivät tule keskenään toimeen? Huonoja ihmis-suhteita on ihan sukupuolesta riippumatta.
Ei ollut mikään pakko laittaa henkilöitä samaan vuoroon, kun toinen ei omantuntonsa takia voinut osallistua.
Nyt tulee olemaan ainakin kaksi ammattia, joissa työänantaja vaatii tekemään ”syntiä”. Papin ja ilmeiseti myös gynekologin. Kummassakaan tapauksessa ei voida kekenkään vakaumusta mitätöidä. Tässä ei siis ole syrjinnästä kyse, vaan omastatunnosta.
Kiva että löysit näinkin vanhaan ketjuun tulleen kommentin.
Hyppäsit kuitenkin tuon avainkysymyksen yli, vaikka olin sen vasiten tummenatnut.
Ihainen Manu Ryösöä, joka luopui papin työstä ja siirtyi bussikuskiksi omantunnon syistä. Kun työpaikalla on eripuraa firman toimintatavasta, ei työnantajan etu ole hyssytellä, vaan
vaatia sitoutumista. Onneksi papeillekin on nyt vaihtoehtoisia työpaikkoja Missionhiippakunnassa.
Minun omatuntoni kieltää asettamasta pappia Jeesuksen sijaiseksi. Ei ole muuta välimiestä kuin Kristus. Minun omatuntoni ei voi kieltää muita kommentoimasta vaikka samassa ketjussa.
Kaikinpuolinen kristillinen rakkaus, että se on kristillistä, on ensiksi Jumalan sanan kunnioittamista ja voimassa pitämistä. Sen julistamista ehyenä ja vesittämättömänä, siihen sanaan Jumala antaa voiman ja vastaa siitä.
Toiseksi myötätunto lähimmäistä kohtaan, joka merkitsee monia asioita. Se merkitsee rakastamista ja rukoilemista heikkojen puolesta. Se ei merkitse kenenkään omantunnon laventamista väkivaltaisesti, vaikka olisikín kyse asiasta, joka ei sinäsnsä ole synti. Paavali todistaa, että jos joku pitää jotain syntinä, se on hänelle synti, koska ei voi elää uskossa siinä asiassa. Siksi on julmaa lainsäätämisellä vaatia jotakin ihmistä käymään omantuntonsa yli. Ei myöskään perinteen tähden saa ahdistaa ohi sanan ketään ahtaammalle kuin mitä Jumalan sana edellyttää. Osaltani koitan päättää tähän.
Evankelis-luterilaisen kirkon papin virassa toimimista käsitellään kuin jotain kansalais- tai ihmisoikeutta nykyään. Kukaan ei vaadi pappia kävelemään omantuntonsa yli tai laventamaan sitä väkivaltaisesti. Sen sijaan vaaditaan toimimaan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Esimerkiksi edellä mainittu Manu Ryösö ei pystynyt omantuntonsa vuoksi niihin sitoutumaan. Kukaan ei häntä pakottanut siihen, kuinka voisikaan. Ei Suomessa ketään taluteta väkisin alttarin taakse eikä eteen.
Terveisiä Berliinistä! Maanantaina tuli kesä: plussaa 23 astetta ja aurinkoa. Mieluusti sitä istuskeli katukahvilassa (kuten Beriossa Maassenstraassella Schönebergissä).
Kiitokset kommenteista!
Edellä käsiteltyä asiaa koskien toiset haluaisivat kirjoittaa syrjintäpykälän niin, että syrjinnäksi katsottaisiin se, kun piispa ei suostu vihkimään papiksi miestä, joka ei suostu alttariyhteistytöhön pappina toimivan naisen kanssa, samoin kuin se, kun pappina toimivaa miestä rangaistaan kyseisen syyn vuoksi.
Toiset taas haluaisivat pykälään kirjattavan, että kieltäytyminen alttariyhteistyöstä toisen papin kanssa tämän sukupuolen vuoksi – oli se sitten nainen tai mies – katsottaisiin syrjinnäksi, samoin se, jos esimiehenä saallii tällaisen tilanteen syntymisen aikä puutu asiaan.
Olipa kirkkolain syrjintäpykälä sitten minkäsisältöinen tahansa, maallinen oikeusistuin tulkitsee lakia ja ratkaisee asian, jos joku katsoo tulleensa sukupuolensa vuoksi syrjityksi ja hakee oikeutta vetoamalla kyseiseen pykälään.