Suhtautuminen pakolaisiin Valko-Venäjällä, koronapassiin kautta Euroopan ja sotilaalliseen uhkaan Ukrainassa kärjistyy. Valtiot osoittautuvat hauraiksi ja haavoittuviksi. Suomessa hallituspuolueiden ja samalla ministeriöiden välit kiristyvät. Päättäjien osaamattomuus ilmenee vastuunpakoiluna. Mitä ikään kuin katsomossa istuvat kansalaiset ajattelevat näkemästään riippuu siitä, mitä he ovat tulleet seuraamaan: murhenäytelmää, komediaa tai vain silkkaa hölmöilyä. Ylevyyttä ei odottane kukaan. Entä jos käännämme näyttämön ja yleisön toisinpäin; näyttämöllä olevat arvioisivat katsomossa istuvia, meitä, jotka pääsylipuilla rahoitamme esityksen. Näkymä muistuttaisi lähinnä tragikomediaa. Ensinäytös esittää mm. tempun, jossa aikaisemmin peliautomaattitoiminnalla tuetut yhdistykset kattavat työnsä suoraan budjettivaroista yleisön kuvitellessa automaattien häviävän siinä missä 120 000 henkilön peliriippuvuudenkin. Näytelmän loppuratkaisu yllättää.
Elämä etsii tasapainoa. Eläinkunnassa säännöt ovat selvät. Heikompi väistää vahvempaa. Toisin on ihmisten kesken vai onko? Sanonta nopeat syövät hitaat sopii toki niin eläinkuntaan kuin liikemaailmaankin. Yksille se kuulostaa eläimelliseltä toisille kannibalismilta. Evoluutio sen sijaan tarkoittaa ihmisen osalta jatkuvaa henkistä kehitystä kohti täydellisyyttä. Siinä järkkynyttä persoonallisuutta psykiatria (tieteenä) kutsuu epätasapainoiseksi. Tasapainottoman vanhemmuuden ja yhteiskunnan nähdään lisäävän yhtä aikamme suurinta ongelmaa, lasten psykiatrisen hoidon tarvetta.
Arvioitaessa aikamme päätöksentekijöitä törmäämme heihin emme niinkään tasapainoisina henkilöinä, vaan itsensä ulkoistaneina oikeus- eli keinohenkilöinä. Hallinnossa näemme ne puolueita edustavina ministeriöinä. Niissä työskentelee puolueitten poliittisesti nimittämiä virkamiehiä, jotka, hallitusten vaihtuessa, joutuvat palvelemaan ”väärää” isäntää. Uuden ministerin epäonnistuessa esimerkiksi huoltovarmuusasiassa virkamies on helppo uhrata. Hallintoa hallitsee enimmäkseen vastuuton, omaatuntoa omaamaton poliittisesti virkanimitettyjen loputon lauma.
Persoonattoman keinohenkilön tai vailla omaatuntoa olevan ihmisen voi aina korvata persoonattomilla algoritmeillä, mitkä puolestaan korvaavat jo nyt monen lääkärin, asianajajan ja musiikintekijän tehtävät.
Mikä on yksittäisen henkilön ja keinotekoisen henkilön ero? Edelliset jakaantuvat ensiksikin niihin, jotka kehittävät vain osaa persoonallisuuttaan kuten älyään monilla tieteen ja toimien alueilla ja toiseksi niihin, jotka palvelevat yhteiskuntaa (rakastavat kanssaihmisiään) kaikilla persoonallisuuden kuten tunne-elämän (”sydämen”), tahtoelämän (”sielun”), ymmärryksen (”mielen”) ja eheytyneen persoonallisuuden (”voiman”) osa-alueilla. Edelliset – koulutettuina ja älykkäinäkin – sopivat persoonattomien keinotekoisten henkilöiden palvelijoiksi. Jälkimmäiset – herkistyneet, omantuntonsa kanssa kamppailevat ja keinohenkilöille selkänsä kääntäneet – eivät suinkaan vierasta tieteen saavutuksia, vaan soveltavat niitä keskeisesti työhönsä.
Onko sellaista ihmis- tai yhteiskuntamallia, joka tasapainoisesti huomioisi yhtä hyvin tieteellisen älyn kuin myös tunteet – kielteisetkin – kokonaisuuden palvelemiseen? Gandhi, Tolstoi ja heidän kaltaisensa ovat tarjonneet vuorisaarnaa. Sen kehotus älä tapa muistuttaa oikeudesta (oikeustiede). Etsimällä ensin… hänen oikeudenmukaista tahtoaan he korostavat sanoman yhteiskunnallisuutta (yhteiskuntatiede). Jokainen tietää aarteiden kokoamisesta maan päälle tarkoittavan varallisuuden epätasaista jakautumista (taloustiede) ja henkisten arvojen (filosofia) hylkäämistä. Vertaus viinitarhan työntekijöille – työttömien, joita kukaan ei ollut palkannut, ja kokoaikaisten työllisten välillä – maksetusta samasta palkasta kertoo yhteiskunnan työllistämisvelvollisuudesta ja tasapalkkauksesta (työoikeus). Vertaus peltoon kätketystä ja löydetystä aarteesta, kaiken muun myymisestä ja pellon ostamisesta korostaa puolestaan tuotantovälineen omistuspohjan sijasta sen käyttötarkoituksen (kauppaoikeus) ensisijaisuutta. Kaikista niistä on tehty lukuisia tieteellisesti perusteltuja tutkimuksia.
Vuorisaarna kertoo ykseydestä, tasapainosta, sillä Herra on yksi kaikilla osa-alueilla. Sen vastakohta ilmenee moninaisuutena, puolitotuuksina, näennäisyyksinä ja valheina. Ne puolestaan muistuttavat kahleensa katkaisseesta pahuudesta – jopa sisäisestä saastaisuudesta – , joka kysyttäessä määränsä ohella ilmoitti oireellisesti nimekseenkin; legioona, sillä meitä on monta.
Olette kirjoittaneet blogin mikä karuudessaan on totta.
Olla mukana kaupallistuneessa menossa kysyy aktiviteettiä mikä usein kadottaa mihin meidät on kutsuttu elämänlahjamme kautta.
Kyky katsoa edellistä ei sitoumustemme kautta ole helppo, uudistuneinkin silmin näkemisessä, vaan haluamme turvaa katsoa mikä hyvältä näyttää tuoden turvaa, pysyvyyttä, ja karthasiksen Oikein olemisesta vielä hyvillä argumenteilla.
Elämässä hetki on todellisuutta, ja kaikki voi muuttua sekunnin sisään. Haluammeko olla valmiina tähän kaiken muuttavaan hetkeen.