Vl-liikkeen Systeemiin kuuluu, että lähes mitään liikkeen asioita ei voi selvittää ilman että ne hengellistetään. Karrikoituna, jos ostat vääränmerkkistä kahvia seuratilaisuuteen, sieluntilasi on epäilyksenalainen. Tämä on äärimmäisen huono lähtökohta kaikenlaisissa jupakoissa alla vl-taivaan. Asioita ei voida useinkaan puhua ja selvittää ihan vain asioina, vaan mukaan otetaan aina hengellinen ulottuvuus ja osapuolten sieluntilat.
Systeemin mielestä kiistatilanteissa asioista päättävä seurakunta on yhtä kuin tietyt ihmiset rauhanyhdistyksellä, usein se tarkoittaa johtokuntaa ja puhuvaisia veljiä tai heistä koostuvaa enemmistöä. Myös kaikki edellä mainittua tahoa tukevat rivipenkkiläiset ovat osa erehtymätöntä seurakuntaa. Eri mieltä oleva tai hiljaa ujona penkissä istuva riitoja kaihtava henkilö ei ole kelvollinen olemaan osa seurakuntaa, joka päättää Isoista Asioista.
Systeemin mielestä yksilö on aina kiistatilanteissa automaattisesti väärässä ja ”seurakunta” oikeassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Systeemi estää oikeuden tapahtumasta. ”Yksilö ei voi olla oikeassa”, on usein kuulemani lausahdus vl-liikkeessä. Eräässä läheltä aikoinaan seuraamassani keississä eräs johtokunnan jäsen sanoi, että johtokunta ei erehdy, koska erehtymätön seurakunta on valinnut johtokuntaan jäsenet.
Vaikka syyllistä ei kyetä osoittamaan syylliseksi mihinkään vääryyteen eikä langenneen mihinkään syntiin, Systeemi mahdollistaa sen, että hänessä täytyy siltikin olla ”jotain”, koska tällainen jupakka on lähtenyt käyntiin. ”Ei savua ilman tulta”. Jostakin jupakka hänen ympärillään kertoo. Joo-o, voi kertoakin, olen samaa mieltä, mutta en tiedä oletko kanssani samaa mieltä siitä, että koko Jupakka kertoo usein niinkin raadollisista asioista kuin kateus ja mieltymys pahanpuhumiseen.
Systeemi toimii niin, että kun joku katsotaan syypääksi sellaiseen rikokseen, että hän on noussut seurakuntaa tai Jumalan valtakuntaa vastaan tai hämmentänyt puheillaan uskonveljiä ja -sisaria, hänestä aletaan kerätä ”todistusaineistoa”. Kaikki saavat kertoa omat ikävät kokemuksensa syyllisestä, ne kootaan yhteen ja ne on tarkoitus kaataa kuin kakkalasti syyllisen päälle, hänen päänmenokseen tarkoitetussa tilaisuudessa. Tällä tavalla ne surullisenkuuluisat hoitokokoukset usein alkavat.
Tässä kohdassa Systeemi mahdollistaa sen, että jokaisella on mahdollisuus päästää itsestänsä ilmoille pahuus tekemään tuhotyötänsä. Pahan valta on tällöin puikoissa. Ja jälki on tietty sen mukaistakin. Sekin on syyllisen syy; miksi oli tottelematon seurakunnan äänelle? Miksi ei taipunut tekemään parannusta pahentamisesta, hämmentämisestä tai nousemisesta seurakuntaa vastaan? Siis uhrin olisi pitänyt hyväksyä kakkapuheet kakistelematta ja vielä pyytää anteeksi sitä, kun puolusti itseänsä väärien syytösten edessä. Näin olisi pitänyt tehdä, jos hän olisi halunnut päästä pälkähästä. Mutta kuka kummassa nyt lähtee kakkapuheiden hyväksyjäksi? Kenenkään ei kannata sellaista tehdä.
Jos ja kun ”syyllisessä” sittemmin alkaa näkyä murtumisen merkkejä, hänestä on helppo levitellä juoruja, että hänellä on vakavia mielenterveysongelmia. Ensin ihminen rikotaan ja sitten hallistellaan, osoitellaan sormella ja juoruillaan kun se on rikki, voi-voi! Miten se onkaan taivaallista ilosanomaa kaikkien matkaystävien korville! Syyllinen jupakkaan on löytynyt ja voidaan todeta kauniiksi lopuksi: seurakunnassa vallitsee ilo, rauha ja rakkaus. Se oli erehtymätön tälläkin kertaa! Ilosanoma, ilosanoma, ilosanoma!!!
Systeemiin kuuluu sekin, että varmoja diagnooseja voi antaa ilman lääkärin ammattitutkintoa ihan vain insinöörikoulutuksen saaneena tai rankan elämänkoulusta saadun syvän viisauden avulla.
Systeemin mielestä kaikki syyllistä tukevat henkilöt ovat myös syyllisiä.
Sanalla sanoen, Systeemi mahdollistaa kaikenlaisen sellaisen toiminnan, mikä eliminoi kaiken valtaa ja sen erehtymättömyyttä uhkaavan asian.
Joskus se tarkoittaa sitä, että A) tiedostetaan, että ”syyllinen” on oikeasti syytön jupakkaan B) tiedostetaan, että todelliset syylliset ovat kateuteen sortuneet pahanpuhujat C) tiedostetaan, että asiaa selvittämään lähtenyt TAHO teki suuren virheen uskoessaan pahanpuhujia ja tuomitessaan syyllisen sillä perusteella, mutta asiaa ei voida lähteä enää myöntämään, koska silloin jouduttaisiin myöntämään ”seurakunnan” erehtyneen. Sellaista ei voi tehdä. Miksikö? Siksi, että se veisi koko ”erehtymätön seurakunta” – illuusiolta pohjan.
Valta. Arvovalta. Oikeassa oleminen. Erehtymättömyys. Epäempaattisuus. Sydämettömyys. Röyhkeys.
Yksilö ja hänen tuki-ihmiset voidaan uhrata arvovalta-alttarille, jota vahtivat Isot Ihmiset. Heidän kunniansa ja maineensa on tärkeämpi kuin muutaman yksilön ja heidän läheistensä kokonainen elämä. Eikä heitä hetkauta myöskään siinä samassa rytinässä haavoitettujen pienten, arkojen uskovaisten ahdistus ja tuska. Eivät he edes näe sitä. Mutta jos Sinä näet, välitä. Välitä kaikista kaltoin kohdelluista ja asetu vääryyttä vastaan. Toimimalla niin, asetut myös näiden pienten ja arkojen uskovaisten tueksi ja rinnalle, jotka eivät tahdo sivullisina kestää edes katsella sitä kun Isot Ihmiset tappelevat. Onneksi monet tällaiset arat ihmiset ovat saaneet apua Systeemin ulkopuolelta. Sitäkö loppu viimeksi halutaankin? Että heikko aines karsiutuu taistelun tiimellyksessä? Siltä ainakin vaikuttaa.
Hiiteen koko tämmöinen Systeemi, joka edelleen mahdollistaa kiusaamisen vl-liikkeessä. Esirukouksia uhrien puolesta <3
Janne, mielestäni Jumalan seurakunnassa on niin paljon Pyhää Henkeä tarjolla, että jonkun yksittäisen ihmisen pelastus ei varmasti jää toteutumatta kuolleitten kalojen vuoksi. Kun kerran juttelin jostakin aiheesta erään puhujaveljen kanssa, hän sanoi minulle lohduttavasti, että ei Jumalan pelastustyö varmaankaan voi olla jostakin sattumasta kiinni. Tarkkoja sanoja en muista, mutta asiasisältö oli tämä.
Voima on uskossa, ei saarnassa tahi saarnaajassa. Muutenhan jos voima olisi saarnaajassa/-lla, kuka tahansa uskova kun kättä ojentaa toista kohti ja sanoo ”syntisi ovat anteeksi…”, se voima synnyttäisi uskoa. Mitään ei tapahdu, jos ihminen ei usko ja taas tapahtuu, jos uskoo.
Korpelan Heinon keississä oli jotain hupaisaakin kaiken sen karmeuden keskellä. Kun Heino ihmetteli väärähenkisyytösten alla, että miten hän on tehnyt sitä väärä henki -syntiä tai miten hän on joutunut siihen, hänelle vastattiin, että hän on imenyt sen jo tissimaidosta. Sitten kun hän ihmetteli, että jos hänellä ei kerta ole koskaan Pyhää henkeä ollutkaan, niin kuinka hänen kauttansa on kuitenkin niin moni saanut parannuksen armon, niin hänelle vastattiin, että hänellä on VAIHTELEVA HENKI. Asiaa selvennettiin vielä näin: silloin kun Heino on auttanut epäuskoisia parannukseen, hänellä on ollut Pyhä henki, mutta muulloin ei. Jotenki näin se meni 😀
Kiitos vastauksesta, H. Honkala. Arvasinkin, ettei SRK-laestadiolaisuus opeta ihan kirjaimellisesti niin, että ”kuolleiden kalojen” antamat synninpäästöt olisivat pätemättömät / tai että välttämättä johtaisivat ”helvetin matkalaisiksi”. J. Tynkkynenkin tämän jo hyvin selitti. Ja varmaan harvoin synnit on uskottu anteeksi muutoinkaan vain yhden tietyn puhujaveljen sanoista samankaan SRK-laestadiolais-yhteisön keskellä. Srk-laestadiolaisuuden luterilaisuutta nämä tarkennukset hiukan kirkastavat. Mutta ongelma on siinä, ettei uskovainen ihminen (laestadiolainen tai muu uskomassa oleva kristitty) voi nähdä puhujaveljen tai kenenkään muunkaan sydämen tilaa. Teeskentelijöitä / epäuskoisia on uskovain joukossa / seurakunnan keskellä. Tämähän on ihan luterilainen oppikin.
Heikki, kaikella veljellisellä ystävyydellä, etkö huomaa argumenttisi ongelmaa? Lähestymisesi on hyvin pragmaattinen mutta teorian tasolla (ja mielestäni teologis-filosofisesti myös) siinä on hyvin isoja aukkoja.
Tavallaan tämä ”kyllä sitä armoa kuitenkin riittää” ei vastaa itse kysymykseen vaan kiertää sen.
Tässä palataan jälleen kerran siihen, että vl-liikkeessä on oleellista se, kuka puhuu. Siis _puhujan_, ”synninpäästön antajan”, sieluntila. Ei vastaanottajan, paitsi siinä mielessä, että tämän toki tulee uskoa evankeliumi. Tämä ei ole ”marttiluterilaista” opetusta, se on varma. ”Marttiluterilaisella” en tarkoita sitä, etteikö uskoa tarvittaisi, vaan sitä, että vaatimukseksi syntien anteeksisaamiselle on asetettu _synninpäästäjän_ ehdoton oikeaoppisuus syntienpäästöhetkellä.
Huomaatteko, mitä ongelmia on aiheutettu sillä, että Jumala on sidottu siihen, että Jumalan _pelastavaa_ sanaa voi julistaa vain sellainen, joka on juuri tuolla puhumisen hetkellä prikulleen oikeassa uskossa?
J. Korteniemi pohdiskeli blogissaan, että ”uskovainen”, joka käy kirkon messussa, voisi kuitenkin uskoa siellä saarnatun evankeliumin kirkon (epäuskoiselta) papilta uskonsa vahvistukseksi. Perusteena se, että hän (uskovainen kuulija) on jo uskovainen, jolloin Jumala voi (luterilaisen opin) mukaan käyttää myös ”epäuskoista” sanomansa kirkastamiseen. Mutta. Tämä armollisuus ei kuitenkaan koske ”epäuskoista” (=ei-vl) kirkossakävijää koska tämä ei ole vielä oikeassa uskossa.
Eli: kirkon messussa ollessaan ”uskovainen” (vl) voi uskoa siellä saarnatun evankeliumin uskonsa vahvistukseksi, mutta samassa messussa istuva ”epäuskovainen” (=ei-vl) ei voi näin tehdä. Hänen pitäisi periaatteessa ensin pyytää synnit anteeksi (mahdollisesti viereltään istuvalta) vl-uskovalta, jonka jälkeen hän voisi myös saada epäuskovaisen papin kautta uskolleen vahvistusta (siinä määrin kuin pappi saarnaa Jumalan sanaa oikein). Tässä nyt jää itselleni avoimeksi se, puhuuko Korteniemi omiaan vai onko tällainen sanoma vl-uskon dogmien mukaista. Korteniemen teksti johon viittaan löytyy täältä (kolme viimeistä kappaletta). Sinänsä asiallista tekstiä, ei siinä mitään. http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2013/11/vanhurskas-elaa-uskosta.html
Jossakin aikaisemmassa ketjussa Joona Korteniemi todisteli, ettei (tietoinen) vl-seurakuntayhteys ole pelastumisen välttämätön ehto. Esimerkkitapauksena hän esitti (muistaakseni) seuraavan tilanteen:
Sairaalassa kuolinvuoteellaan oleva potilas tulee tunnontuskiin. Paikalle sattuu vl-uskovainen sairaanhoitaja, joka antaa potilaalle synninpäästön. Potilas saa sielunrauhan ja kuolee heti tämän jälkeen. Synninpäästö on pätevä ja potilas siis taivaskelpoinen, vaikka hän ei olisi koskaan kuullutkaan vl-herätysliikkeestä. Näin siis ymmärsin Joonan tarkoittavan.
———
Oma jatkopohdiskelu:
Esimerkissä mainittu synninpäästö ei kuitenkaan ole pätevä, jos sitä ei julisteta ”Pyhän Hengen voimalla” (ts. julistajalla on oltava asuvainen Pyhä Henki). Vaikka synninpäästön sanat ovat aivan samat, ei niillä ole vaikutusta, jos julistaja sattuikin olemaan rauhansanalainen tai vl-joukossa talosteleva ”mätä kala”.
Janne Silvola kirjoitti 05.03.2014 13:38:
>>Kiitos vastauksesta, H. Honkala. Arvasinkin, ettei SRK-laestadiolaisuus opeta ihan kirjaimellisesti niin, että “kuolleiden kalojen” antamat synninpäästöt olisivat pätemättömät / tai että välttämättä johtaisivat “helvetin matkalaisiksi”.>>
Kommentti Jannelle:
Kyllä SRK-opetus on esimerkkitapauksessa selvä: Jos synninpäästön antaisi ”mätä kala” (tai ”eriseurainen”), jäisi kuoleva potilas edelleen “helvetin matkalaisiksi”. Mitään poikkeusta tästä vaatimuksesta ei voi olla. Jos synninpäästäjällä ei ole Pyhää Henkeä, ei synninpäästö ole pätevä. Tämä ei muuksi muutu, vaikka päästettävä kuinka uskoisi päästäjän omistavan Pyhän Hengen.
Kyllä on monimutkaista, jos joku (J. Korteniemi) tuollaisia ajatus-rakennelmia todella on pyörittänyt mielessään tai jopa kirjoittanut nettiin. Mitä hyötyä mistään keskustelusta on, jos SRK-laestadiolaisuus on jo v. 1911 lukinnut kannan, että muut uskovaiset ovat ”väärässä uskossa” riippumatta Jumala-suhteestaan. Nyt kyllä riitti tämä SRK-laestadiolaisuus-keskustelu. Siirryn vain lukijan paikalle.
Äskeinen, viimeiseksi SRK-laestadiolaisuus-kommentiksi tarkoittamani kommentti koski siis J. Kortenniemen pohdiskeluita, joita esitteli P. Alin. Tämä tarkennus vain.
Janne Silvola:
”Kyllä on monimutkaista, jos joku (J. Korteniemi) tuollaisia ajatus-rakennelmia todella on pyörittänyt mielessään tai jopa kirjoittanut nettiin. Mitä hyötyä mistään keskustelusta on, jos SRK-laestadiolaisuus on jo v. 1911 lukinnut kannan, että muut uskovaiset ovat “väärässä uskossa” riippumatta Jumala-suhteestaan. Nyt kyllä riitti tämä SRK-laestadiolaisuus-keskustelu. Siirryn vain lukijan paikalle.”
Ymmärrän sinua vallan hyvin, mikäli sinulla ei ole omakohtaista kokemusta ja taustaa tähän aiheeseen. 😉
Ei todellakaan näistä keskusteluista ole mitään hyötyä kenellekään. Hyvin sanoit, että pyörittelyä on ja lukitun kannan ympärillä hyörimistä. 😉
Kiitoksia kommenteista. En tiedä mikä lienee jonkun SRL-lestadiolaisuuden kanta, mutta me vanhoillislestadiolaiset uskomme, että synninpäästäjällä pitää olla Pyhä Henki kuten Pertti ansiokkaassa vastaukseni tarkennuksessa esittikin.
Tarkoitin itse, että kun ”talostelemme” armon yltäkylläisyydessä seuroissa, ei jonkun kuolleen kalan siunaus jo parannuksen armon aiemmin uskoneelle pilaa tämän uskoa. Samoin minun on vaikea uskoa, että Jumala antaisi jonkun epäuskoisen armonpyytäjän viereen sattua kuolleen kalan, joka väärällä siunauksella saisi parannuksentekijän jäämään kitumaan kuin kala kuivalla maalla. Kai se teoreettisena ajatuksena on mahdollinen. Sitäpaitsi parannusta saarnataan ja siunataan useinmiten yleisessä saarnassakin ja useita naapureita voi yhtyä siunaamiseen.
Olet oikeassa Pentti. Ei lauseeni varmaankaan täytä teologisen dogmin tms. vaatimuksia. Ne olivat varmaan enemmän kuvausta uskomisesta Jumalan armollisuuteen.
Heikki Honkala:
”En tiedä mikä lienee jonkun SRL-lestadiolaisuuden kanta, mutta me vanhoillislestadiolaiset uskomme, että synninpäästäjällä pitää olla Pyhä Henki kuten Pertti ansiokkaassa vastaukseni tarkennuksessa esittikin.”
Anteeksi vain, mutta minua hieman huvittaa tämä Heikin kommentti, koska minäkään en tiedä mikä on jonkun SRL-lestadiolaisuuden kanta. En tunne kyseistä uskonsuuntausta. 😉
Mutta vakavasti ottaen, Heikkikin varmasti tietää, että niin kauan kuin ry:llä tervehditään jumalan terveellä, niin kauan voi tuntea olevansa ”Pyhän Hengen” vaikutuksen omaava täysivaltainen jumalanvaltakunnan kansalainen. Mutta kun tervehtiminen lakkaa tai muuttuu joksikin muuksi, silloin on ”Pyhä Henki” pois kaikonnut.
Edellä olevalla tahdon kertoa ja tarkentaa SRK -lestadiolaista synninpäästökäytäntöä ja -pätevyyttä. Käytännossä SRK ja ry:n johto päättää siitä missä ”Pyhä Henki” liikkuu ja kenessä se vaikuttaa. Mätiä kaloja ei joukossa ole eivätkä ne ole tunnistettavissa ennenkuin Saara-äiti on sanansa sanonut. Vain Saara-äidillä (SRK ja ry:n johto) on valtaa antaa ja ottaa pois ”Pyhä Henki”.
SRK -lestadiolaisudessa on paljon tapauksia, joissa puheoikeudet ja ”Pyhä Henki” on otettu pois milloin mistäkin syystä. Kun Saara-äidin siunaus on joltakin vedetty pois, heidän antama synninpäästö ei ole enää pätevä. Tätä aikaisemmat synninpäästöt ovat olleet päteviä siihen saakka kun Saara-äidin siunaus on ollut voimassa. Oikeastaan heltä, joilta Saara-äidin siunaus on vedetty pois, heiltä on evätty myös oikeus synninpäästösanojen JNJV lausuminen SRK:n tilaisuuksissa.
Niukkasen Pertti sanoo tämän asian aivan oikein tässä:
”Jos synninpäästön antaisi “mätä kala” (tai “eriseurainen”), jäisi kuoleva potilas edelleen “helvetin matkalaisiksi”. Mitään poikkeusta tästä vaatimuksesta ei voi olla. Jos synninpäästäjällä ei ole Pyhää Henkeä, ei synninpäästö ole pätevä. Tämä ei muuksi muutu, vaikka päästettävä kuinka uskoisi päästäjän omistavan Pyhän Hengen.”
Mielenkiintoista keskustelua.
Pertti Niukkanen on nähdäkseni siinä oikeassa, että synninpäästön julistajalla on oltava ”asuvainen Pyhä Henki.”
Pyhä Henki vaan ei asu sellaisessa, joka on ”mätä kala.” Sosiologinen jäsenyys rauhanyhdistyksessä ei sitä välttämättä takaa, ei edes ”ehdoton oikeaoppisuus.” Opin tulee olla laskeutunut ”päästä sydämeen.”
Kauhulla lueskelen Laaksosen, Niukkasen ja Honkalan teologiseerausta Pyhästä Hengestä.
Mihin on joutunut lestadiolaisen herätyksen opetus 1800-luvulla, samoin Lutherin?
Lutherin mukaan Pyhä Henki on sidottu sanaan, ja Laestadiuksen kuuluisa avainsaarna antaa positiivisen
kannan ”suruttoman papin” avainten käytölle.
Tämän asian johdosta lienee ehtoollisoppikin muuttunut.
Täysin puhdasta seurakuntaa ei maanpäältä vielä toistaiseksi ole löytynyt.
Jos käy säännöllisesti vanhoillislestadiolaisissa seuroissa, ei voi välttyä anteeksiannon evankeliumilta. Katumuksen syvyyttä ei tutkita. Mutta: ilman omaa synnintuntoa ei syntejä saa anteeksi.
Heikki Saari kiteytti asian hyvin, vaikka ei ehtinytkään osallistua vanhoillislestadiolaisuudesta käytävään loputtomaan nettikeskusteluun: ”Jos lapsenusko säilyy, seurakunta näkyy Jumalan majana ihmisten keskellä. Jos uskon silmä pimenee, seurakunta näkyy halvaksi roskajoukoksi.”
Kari-Matti Laaksonen:
”Pyhä Henki vaan ei asu sellaisessa, joka on “mätä kala.” Sosiologinen jäsenyys rauhanyhdistyksessä ei sitä välttämättä takaa, ei edes “ehdoton oikeaoppisuus.” Opin tulee olla laskeutunut “päästä sydämeen.””
Kari-Matti, olet sekä väärässä että oikeassa. Pyhä Henki asuu, kulkee ja vaikuttaa siellä missä tahtoo, mutta tässä kontekstissa esiintyvä ”Pyhä Henki” asuu, kulkee vaikuttaa siellä missä Saara-äiti tahtoo. Ja Saara-äiti tahtoo sen asuvan, kulkevan ja vaikuttavan vain tietyn sosiologisen jäsenyyden, rauhanyhdistyksen ja ehdotoman oikeaoppisuuden piirissä. 🙂
Eli Jussi, sinun käsityksesi mukaan kuvitellussa henkilössä ”opistoinsinööri Jaakossa” asuu Pyhä Henki, Jaakko pelastuu, koska 1) on paikallisen rauhanyhdistyksen (johtokunnan) jäsen 2) käy säännöllisesti seuroissa istuskelemassa 3) noudattaa ehdottoman tarkasti oikeaa oppia. Kaikki tervehtivät hyvä veli Jaakkoa ”Jumalan terveellä.” Jaakon vaimo odottaa kahdeksatta lasta. Syntiäkin on tullut tehdyksi, mutta Jaakko on niistä asianmukaisesti tehnyt parannusta. Sydän on tosin ollut viimeiset kymmenen vuotta täysin toisaalla eikä synnintuntoa ole aikoihin ollut tipan häivää.
Minun nähdäkseni Jaakko on epäuskoinen, kaukana kristillisyydestä ja elävästä uskosta.
Kari-Matti, todella hyvin kuvasit Saara-äidin Jaakko-poikaa. Juuri näin se menee. 🙂
Kari-Matti kirjoitti:
”Jos käy säännöllisesti vanhoillislestadiolaisissa seuroissa, ei voi välttyä anteeksiannon evankeliumilta. Katumuksen syvyyttä ei tutkita. Mutta: ilman omaa synnintuntoa ei syntejä saa anteeksi.”
Eipä voi välttyä synninpäästöltä tavallisessa evlut-jumalanpalveluksessakaan: Jumalanpalvelukseen kuuluu yleinen rippi ja sen jälkeen yleinen synninpäästö. Liturgiassa liturgi johdattaa seurakunnan synnintunnustukseen. Sen jälkeen hän julistaa synninpäästön. Seurakunta ottaa synninpäästön vastaan sanalla aamen.
Jos tämä yleisen synninpäästön julistava pappi ei ole vl-uskovainen, ei synninpäästö tietenkään ole vl-kontekstissa pätevä (papilta puuttuu Pyhä Henki).
Entä jos pappi on vl-uskovainen? Onko synninpäästö tällöin pätevä? Saako tavallinen seurakuntalainen nyt taivaskelpoisuuden (olettaen että katumus on aito), vaikka ei tiedä mitään vl-liikkeestä? Ei kai sentään? Ei kai ”elävään uskoon” voi tietämättään päästä?
———
”Rippi on vain jo uskomassa olevia varten. Se on apu uskossa elämiseen, ei tie uskoon.”
SRK-opetuksen mukaan ei kukaan tavallinen evlut-seurakuntalainen ole elävässä uskossa. Niinpä hänelle ripissä julistettu synninpäästö ei ole pätevä julistipa sen tavallinen pappi tai vl-pappi.
Ensin on tehtävä parannus vl-uskoon. Se tapahtuu aiemmin parannuksen armon saaneen antamalla synninpäästöllä. Tämä voi tapahtua kahden kesken tai laajemman vl-seurakunnan siunauksella (esim. Väinö Havaksen parannuksen teko). Joka tapauksessa tätä vl-parannusta ei voi tehdä tietämättään.
Tärkeää on huomata, että tämä Jumalan valtakuntaan liittävä synninpäästö ei ole rippi. Rippihän on vain jo uskomassa olevia varten. Vl-parannukseen liittyvä synninpäästö on ”ripitön synninpäästö”. Sillä tullaan uskonyhteisön jäseneksi (ja se vastaa enemmänkin evlut-kontekstin kastetta). Vasta tämän jälkeen pääset nauttimaan ”rippisynninpäästön” siunauksista.
Koska tuo ”ripitön synninpäästö” ja ”rippisynninpäästö” annetaan samoilla sanoilla ”Jeesuksen nimessä ja veressä”, on niiden merkityskin helppo sekoittaa. Kyse on kuitenkin aivan eri asioista. Edellisessä tullaan uskonyhteisön jäseneksi, jälkimmäisessä saadaan apu uskossa elämiseen.
———
Samaa kauhua tunnen minäkin, Jorma! ”Mihin on joutunut lestadiolaisen herätyksen opetus 1800-luvulla, samoin Lutherin?”
Laestadiuksen opetusten kanssa tällä ”systeemillä” on hyvin vähän tekemistä – eikä paljoa Raattamaankaan kanssa. Esim. August Lundberg ei koskaan tehnyt ”lestadiolaista parannusta”. Hän oli tullut uskoon uusevankelisten parissa, mutta silti Raattamaa tunnisti hänet rakkaaksi uskonveljekseen.
Toki Lundberg sai saarnamiehenä toimiessaan useinkin lestadiolaisen synninpäästön. Mutta ne olivat ”rippisynninpäästöjä”, jotka vain jo uskomassa olevalle voidaan antaa. Tuota lestadiolaista parannusta (ripitöntä synninpäästöä) hän ei koskaan tehnyt, eikä Raattamaa sitä häneltä odottanutkaan. Myöskään Lundbergin julistamien synninpäästöjen pätevyyttä ei kukaan epäillyt – no ehkä jotkut jällivaaralaiset…
Toisin kuin Pertti muutoin ansiokkaassa kommentissaan kirjoittaa, Laestadius pietististinä korosti äärimmäisen voimakkaasti perinpohjaista katumusta, parannusta ja vanhurskauttamisen subjetiivista puolta. Ordo salutis oli keskeisin.
Synninpäästöä ei voi julistaa katumattomalle. Laestadius suhtautui erittäin varauksellisesti, jopa kielteisesti armonvälineiden objektiiviseen merkitykseen. Absoluutio edellytti synnintuntoa.
Raattamaan, Parkajoen jne. vaikutuksesta alettiin syntejä julistaa anteeksi seiniä myöten, joskus vähän seinien ulkopuollekin. Ymmärtääkseni Laestadius suhtautui tähän aluksi suuresti epäröiden, mutta ei sitä vastustanut. Raattamaan&kumpp uskonnollis-teologinen innovaatio oli edellytys liikkeen laajenemiselle.
Laestadius. ” — Onko uskottava, että taivaan valtakunnan avaimet putoavat papin kädestä varsin, kun hän riisuu kaavun? Eikö ole paremmin uskottava, että hengellinen pappi kantaa taivaan valtakunnan avaimia päällänsä joka paikassa, mutta suruton pappi ei saata liikuttaa niitä avaimia muutoin kuin virantoimituksessa. – – Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi, ei ainostaan saarnaviran kautta, vaan jokaisen ihmisen kautta, joka on itse armoitettu.”
Elävässä uskossa oleva kristitty siis kantaa avaimia aina mukanaan. Laestadius muuten korosti julkirippiä, joka Alkkulan 1875 kokouksessa tosin hylättiin, mutta on internet aikakaudella kokenut jonkinlaisen renesanssin.. Usko syntyy kun kuullaan evankeliumia ja uskotaan se. Rippi ei vanhurskauta, mutta vapauttaa.
Skolastinen saivartelu on ollut vierasta alkuperäiselle lestadiolaisuudelle ja ”elävälle uskolle”. Isänikin, joka teki parannuksen vanhoillisuuteen 1950-luvulla ”pikkuesikoisesta” ympäristöstä ja koki löytäneensä ”Jumalan Valtakunnan” piti aina Raattamaan tapaan August Lundbergia ja prinsessa Eugenia ”elävinä kristittyinä”. Eikä hän todellakaan ollut mikään uurassaarnivaaralainen. Lukemattomia kertoja hän siteerasi ylitorniolaista Raution Junnua: ”Muutamat sanovat, että evankeliumi on tullut Lapista, toiset sanovat, että se on tullut Gellivaarasta, ja neljännet sanovat, että se on tullut Suomesta, mutta me Jumalan lapset sanomme, että se on tullut taivaasta.”
1970-luvun vl-kristillisyyydessä hallitsevaan asemaan nousseen ”kolmen kyynärän seurakuntaopin” harhaan liittyi idea vääntää kaikki Jumalan arvoitukset ja salaisuudet ihmisen tai ainakin insinöörin:) ymmärrettävään kaavaan periaatteella ”taivas kuulee maata.” Mutta Jumala antoi tulla seinän vastaan sillä tiellä.
”Toisin kuin Pertti muutoin ansiokkaassa kommentissaan kirjoittaa, Laestadius pietististinä korosti äärimmäisen voimakkaasti perinpohjaista katumusta, parannusta ja vanhurskauttamisen subjetiivista puolta. Ordo salutis oli keskeisin.”
Tuota noin, Kari-Matti – mitähän mahdat tarkoittaa? Olenhan tästä Laestadiuksen luonnehdinnastasi täysin samaa mieltä.
——–
Yllättäen (?) olen myös täysin samaa mieltä Markun kanssa.
Olen ymmärtänyt, että isäsi oli tunnettu vl-maallikkosaarnaaja Pauli Korteniemi. Hänen elämäntarinansa voisi kiinnostaa muitakin kuin minua. Miksi hän jätti rauhansanalaisuuden jne. Sinulla, Markku, olisi varmaan parhaat edellytykset tällaisen tutkielman kirjoittamiseen. Kiitollisia olisimme…
Pertti, ainoa vanhurskauttava asia SRK -lestadiolaisuudessa on Saara-äidin valtuutuksella annettu siunaus ja synninpäästö. Tällä tullaan uskoon/jumalanvaltakuntaan ja tällä pysytään uskossa/jumalanvaltakunnassa, millään muulla seikalla ei ole mitään merkitystä.
Kokonaan toinen asia on, mitä yhteyttä tällä on perinteiseen lestadiolaisuuteen. Ehkä nyt jälkiosa nimessä kuitenkin. 😉
Kiitos Pertille vielä tuosta kirjotusvinkistä – laetetaan jonoon oottamaan aekaansa 🙂
Vl-liikkeen traumatisoivat hoitokokoukset EIVÄT OLE vieläkään loppuneet 🙁 Mitä asian hyväksi voi oikeasti tehdä? Mua ahdistaa.
Ja edelleenkin syytökset ovat samat: nouseminen seurakuntaa vastaan. Touhu ei ole ollenkaan kristillistä, kaukana siitä. Vl-liike on ottanut seurakunnan tunnusmerkiksi TAISTELEVA SEURAKUNTA -tunnusmerkin ja se tarkoittaa sitä, että taistellaan seurakunnan sisällä milloin ketäkin ihmistä vastaan milloin milläkin perusteella ja kaikki keinot ovat sallittuja tässä ”pyhässä” taistelussa.
Lutherin mielestä seurakunnan tunnusmerkki oli ARMO ja RAUHA. Niinpä.
Tämä kirjoitukseni ei koske niiitä rauhanyhdistyksiä, joissa armo ja rauha on vallitseva ilmiö. Luulen ja toivon, että niitäkin löytyy. Mutta tällaisten rauhanyhdistysten tai sellaisten ihmisten, jotka eivät hyväksy 70-luvun kaltaisia hoitokokouksia, kannattaisi tehdä jotain sellaisten loppumiseksi liikkeessä, muuten hekin leimaantuvat jos ja kun taas kohta median otsikot ”mustamaalaavat” liikettä, eli kertovat erään paikkakunnan tapahtumia. Tehkää ihmiset ihmeessä jotain!
Minun uskoni on varmaan liian yksinkertainen ja lapsellinen täällä eriteltäväksi. Pari viikkoa sitten ajelin ultraäänitutkimukseen. Sattumalta kuulin radiosta Riston valinnasta jotakin yksinkertaista musiikkia, joka tuotti minulle näyn omaisen kokemuksen. Koin seisovani yksin niityllä, joka rajoittui veteen. Oloni oli suunnattoman onnellinen, pelastunut ja odottava.
Jotka tuntevat minut lähemmin, tietävät, että en erityisemmin usko etiäisiin tms. Uskovaisena kuitenkin ymmärrän yliluonnollisen olemassaolon. Minulla todettiin ultrassa tuumori, joka on nyt leikattu pois, mutta jonka laatua ei vielä tiedetä. Ennuste lienee kuitenkin erittäin hyvä, mutta ei varmaan täyttä sataa prosenttia.
Tuo näky on lohduttanut minua suuresti. Tuntuu, että minulla on vain hyviä vaihtoehtoja. Jos kuolen, voin jättää nämä kaikki maalliset murheet ja pääsen sinne, mitä näyssä koin. Jos elämää on pidempään jäljellä, saan seurata lastenlasteni varttumista ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Kiitos koskettavasta viestistäsi, Heikki. Toivottavasti olet jo saanut varmistuksen tuumorisi vaarattomuudesta. Paljon menettäisimme, jos äänesi täällä vaikenisi.
Elävä usko ei tosiaankaan ole ”skolastista saivartelua”, kuten Markku edellä toteaakin. Mystisen ja sanoittamattoman kokeminen oli alkuheräyksen aikaan arvossaan. Miten lie nykyisin?
Jotakin Heikin kuvaaman kaltaista olen itsekin kokenut. Mihinkään oppikehykseen en kokemustani osaa sijoittaa, se jää ”mystiseksi” mutta samalla voimia antavaksi.
Yritän kuitenkin jatkaa SRK-opillisen rautalankamallini kyhäilyä, koska jonkun sekin olisi tehtävä 😉