Oman pappeuden kiistäminen tuntuu raskaalta. Monet naispuoliset papit ovat pitäneet 28 kirkolliskokousedustajan ja papin kirjettä piispoille iskuna vyön alle. Kirjeessä nostetaan esille vanhalla virkakannalla olevien elinmahdollisuudet kirkossa. Nämä kirkon jäsenet eivät saa enää seurakunnilta tiloja pelkästään miespappien toimittamiin messuihin. Kyseiset messut tulkitaan naispappeja syrjiviksi, kun naiset eivät kelpaa niitä toimittamaan. Siksi on syntynyt messuyhteisöjä, jotka kokoontuvat muissa kuin seurakuntien tiloissa.
Kyse ei ole vain kirkkotilojen käytöstä vaan myös perinteisellä virkakannalla olevien pappien saatavuudesta, kun heitä ei enää vihitä papeiksi.
_ _ _
Tasa-arvo on nyky-yhteiskunnassa tärkeä eri instituutioita ja niiden toimintaa määrittävä periaate. Se nousee hyvinkin uskonnollisen vakaumuksen yläpuolelle. Yleinen tasa-arvoajattelu ei voi hyväksyä naispappeuden torjuvaa näkemystä. Kirkko on ratkaissut naisten pääsyn pappisvirkaan 1986 ja toisen virkanäkemyksen sallimista sen rinnalla pidetään naisten pappeuden vähättelynä ja ristiriitojen aiheuttajana.
_ _ _
Näen kirjeen kirjoittajien tarkoituksen: he itse tekevät yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, mutta haluavat samalla mahdollistaa vanhalla virkakannalla olevien seurakuntalaisten elinmahdollisuudet ja pysymisen kirkossa. Nyt elinmahdollisuutta uhkaa pula tiloista ja papeista sekä käytännössä rajaaminen tasa-arvosyistä kristillisen yhteyden ulkopuolelle. Kirjeen kirjoittajat ennakoivat sitä, että näiden kirkon jäsenten on pakko jättää kirkko, kun he eivät löydä siinä enää elämän mahdollisuutta. Tätä ratkaisua saattaa vauhdittaa edessä mahdollisesti oleva päätös vihkiä kirkollisesti samaa sukupuolta olevia pareja.
Mitä tästä seuraisi? Kirkosta eroaa jo nyt vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Muutamien kymmenien tuhansien lisäys ei olisi lukuna paljon. Asia näyttää toiselta, kun kyse on aktiivisesti jumalanpalveluselämään, vapaaehtoistyöhön ja lähetystyön tukemiseen osallistuvista seurakuntalaisista. He edustavat eri herätysliikkeitä. Heidän lapsilukunsa ylittää usein keskiarvon, heidän lapsensa saavat kasteen ja käyvät rippikoulun. He äänestävät kirkollisissa vaaleissa.
Näiden seurakuntalaisten puuttuminen huomataan, jos kirkon jakautuminen tapahtuu. Voi myös olla, että kirkon hajaannuksen jälkeen syntyy Suomen ev.lut kirkon rinnalle toinen kirkko. Se olisi tappio nykytilanteeseen verrattuna.
Luulen, että piispoille osoitetun kirjeen kirjoittajat ovat ajatelleet asiaa tästä näkökulmasta, kirkon elämän kannalta. He näkevät, että kirkossa on edelleen perinteisellä virkakannalla olevia seurakuntalaisia, jotka toistaiseksi haluavat pysyä kirkon jäseninä. Suurimmalla osalla heistä tuskin on pyrkimystä loukata naispuolisia pappeja, ainoastaan elää vakaumuksensa mukaan.
_ _ _
”Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen.” Mistä oikein oli kysymys? Paavali ei halunnut Johannes Markusta matkalle mukaan, koska tämä ei aiemmin halunnut tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Paavalin työtoveri Barnabas puolestaan olisi halunnut Markuksen mukaan matkalle. Tästä seurasi välirikko Paavalin ja Barnabaan välille – vaikka he olivat yhdessä puolustaneet evankeliumin vapautta (Apt 15:1-35), jopa Pietaria vastaan (Gal 2:11-14). Lopulta Paavali ja Barnabas lähtivät kumpikin eri teille (Apt 15:36-41).
Paavali oli itse kokenut kristittyjen jakautumisen vastakkaisiin ryhmiin. Siksi hän kehotti Korintin seurakuntaa: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä. Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ”Minä olen Paavalin puolella” Toiset taas: ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen (=Pietarin)”, ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1 Kor 1:10-13).
Vanhassa testamentissa ”agape”-sanan vastine on heprean nomini ”ahava” (joka myös äänteellisesti tulee lähelle kreikan ”agape”-sanaa). Se tarkoittaa rakkautta hyvin laajasti – aivan kuten suomen sana ”rakkaus”, jossa ei eritellä jumalallista, epäitsekästä rakkautta inhimillisestä ja omaa etuaan tavoittelevasta rakkaudesta.
Juutalaiseen ymmärrykseen ahava-sanan teologisesta sisällöstä johdattelee kertomus rabbista, jonka oppilas oli kala-aterian syötyään todennut opettajalleen, että ”minä rakastan (hepr. ”ani ohev”) kalaa”. Tähän rabbi oli todennut, että jos tuo pitäisi paikkansa, oppilas ei olisi syönyt kalaa, vaan päästänyt sen puhtaisiin vesiin vapaaksi ja hoitanut sitä.
Erinomainen selvitys agape-sanan sisällöstä ja merkityksestä Uudessa testamentissa löytyy Tampereen Hervannan seurakunnassa pidetystä raamattutunnista: http://www.tampereenseurakunnat.fi/files/6774/Agape-rakkaus_29052013.pdf
Turtianen tnietää aivan hyvin,että Vt:n agabe merkitsee myös intnohimoisat eros-rakkautta, minkä sen hengästymisen viittaava sanajuurikin ilmaisee.(Laulujen laulussa esim.) Hekuman huipulla leviää ’ahava’n puna yli vaimon rintakehän.
Buddhalainen keisari Asoka esiintyy kirjoituksissa nimellä Piyadasi ”Jumalan rakastama.” Aivan erikoista on, että tekstissä mainitaan myös Syyrian kuningas Antiochus Suuri, Ptolemaios ja Aleksanteri. Antiochuksen poika A. Epifanes nostatti juutalaisten joukossa ns. maccabealaiskapinan, joka vapautti Israelin noin 80 vuotta kestäneeseen itsenäisyyteen. Myöhemmät maccabealaiset kuninkaat maallistuivat ja todennäköisesti aikaansaivat essealaisten vetäytymisen erämaahan. Essealaisten vaikutus Jeesuksen vuorisaarnan agabe-rakkaus ihanteisiin on ollut suuri ja koska keisari Asokan lähetyssaarnaajat olivat toimineet myös Palestiinassa, ja agabe-rakkaus tunnettiin nimenomaan buddhalaisuudessa, on mahdollista, että agabe-idea on siirtynyt heprealaisiin teksteihin nimenomaan Intiasta, joissa intohimoista rakkautta tarkoittava sana ahabah, josta myöhemmin kreikkalainen muoto agabe, esiintyy henkistä pyyteetöntä rakkautta tarkoittavassa merkityksessä vain muutaman kerran ja silloinkin lähes aina vasta Baabelin vankeuden aikaisissa tai jälkeisissä teksteissä.
Essealaisten kautta käsite näyttää siirtyneen Jeesuksen opetuksiin.
Se Jeesus minkä minä olen tavannut, toi mukanaan Pelastuksen ja Hänen olemuksensa oli kuin Puhdas Tuli.
Hän on täynnä Armoa ja Armonsa on iankaikkinen. Puhdas ja kirkas on Hänen Sanansa, sekä niiden kautta on tuleva Armo ja Laupeus. Jumalan Armo on Kristus.
Ismon erinomaiseen kommenttiin, on helppo yhtyä.
Jeesus Kristus on Jumalan armo ja koko totuus. Koko Raamattu puhuu Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesus Kristus on ikivanha tie (Armon tie), jota kaikki pyhät ovat kulkeneet. Tämä armon tie on ainut tie, joka vie Isän kotiin Taivaaseen.
Kristityn enimmäkseen ei-suotavia tiloja ovat hajaannus (skisma) ja harhaoppi (heresia). Jälkimmäinen on vakavampi. Sana skisma esiintyy Uudessa testamentissa kahdeksan kertaa. Se on käännetty suomeksi sanoilla reikä, kiista, eripura ja hajaannus. Heresia esiintyy yhdeksän kertaa. Sen käännökset ovat ryhmäkunta, suunta, lahko ja harhaoppi.
Pelkään, että jossain kuullaan kohta muutettavat muuttaen huuto: ”Majoillesi, Israel!” (1. Kun. 12:16, KR 1933/1938)
Niin, Raamatun historian vaikuttavin skisma oli tuo, johon Jouni viittaat. Salomo ja tämän poika Rehabeam pitivät kymmentä pohjoista heimoa pakkotyössä ja sälyttivät näille raskaat verot. Etelässä Juudan – kuninkaan oma heimo – oli erityisasemassa. Se oli vapautettu veroista. Kun sitten pohjoisen miehet tulivat pyytämään kuningas Rehabeamilta helpotusta veroihin, tämän nuoret neuvonantajat – kuumakallet -sanoivat (karkea vastaus on sievistellyssä muodossa, suluissa selitys) »Tämä kansa sanoo sinulle, että isäsi (s.o. Salomo) teki sen ikeestä raskaan, ja pyytää sinua keventämään sitä. Sano sinä kansalle: Minun pieninkin jäseneni (s.o. pikkusormi)on paksumpi kuin isäni vyötäiset (s.o. penis). Isäni pani niskaanne painavan ikeen, mutta minä vielä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla.»
Nuori kuningas Rehabeam noudatti tätä ohjetta ja siitä seurasi valtakunnan jakautuminen. Pohjois-Israel perusti oman valtakunnan, Samarian, jonka assyrialaiset tuhosivat parinsadan vuoden kuluttua. Juuda sai elää vähän pidempään kunnes Babylonia valloitti Juudan ja Jerusalemin. Jerusalemin temppeli hävitettiin ja kansa vietiin pois maastaan.
Jakautunut valtakunta ei kestänyt ulkoa tullutta painetta. Raamattu selittääkin, että pohjoisten heimojen eroaminen Salomon valtakunnasta oli rangaistus Salomon synneistä (1 Kun 11:11).
Entä jos Rehabeam olisi noudattanut vanhojen ja viisaiden neuvonantajiensa neuvoa: ” »Jos sinä tänä päivänä olet kansan palvelija ja annat sille sen mielen mukaisen vastauksen, niin kansa on kaikkina tulevina päivinä sinun palvelijasi.”
Pekka
Kiitos jutustasi.
Mielestäni kaikki allekirjoittajat ovat naispappeuden puolustajia ja useat heistä merkittävissä asemissa olevia maallikkoedustajia, esim. kirkkohallituksessa, arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa ja monessa muussa vaikutusvaltaisessa asemassa. Mielestäni heidän tavoitteensa on pitää kirkkomme koossa niin, ettei sellaisia jotka sydämensä pohjasta haluavat olla luterilaisia ajeta ulos meidän kansankirkostamme vain siksi, että näillä sattuu olemaan erilainen virkakäsitys kuin kirkkomme suurella enemmistöllä.
Kaiken lisäksi tuo meidän kirkkomme enemmistöperiaatte on hyvinkin suhteellinen, jos sitä verrataan koko maailmanlaajuiseen kristikuntaan. Onhan meidän kirkkomme ratkaisu pieni vähemmistö todella suurten kirkkojen, katolisten, ortodoksien jne linjausten rinnalla.
Mielestäni on pyrittävä siihen että keskinäisen riitelyn sijaan saamme kirkon, joka voi olla hengellinen koti niin monelle kuin mahdollista.
”Mielestäni kaikki allekirjoittajat ovat naispappeuden puolustajia.”
Erään blogistin mukaan kirjeen allekirjoittajissa on vanhoillislestadiolaisia. Tässä ujutetaan sisään lestadiolaista seurakuntaoppia. Ihmettelen muutaman allekirjoittajan motiiveja. Eivätkö he ole sitoutuneet luterilaiseen kirkkoon tavalla, jota heidän asemansa edellyttäisi? Aika raskaan viestin he antavat seurakuntalaisilleen.
Pekka S. : ”Näiden seurakuntalaisten puuttuminen huomataan, jos kirkon jakautuminen tapahtuu. Voi myös olla, että kirkon hajaannuksen jälkeen syntyy Suomen ev.lut kirkon rinnalle toinen kirkko. Se olisi tappio nykytilanteeseen verrattuna.”
Jos sanan tilalle laittaisin sanan ”kun”. En minäkään hajaannusta toivoisi, mutta kehitys menee siihen suuntaan vahvasti., että kirkko hajoaa. Yhteistyökuviot tulee menemään lopulta niin mahdottomiksi, että muuta mahdollisuutta ei enää jää.
Tietääkseni Lähetyshiippakunta on julistautunut kirkkokunnaksi vaikka he eivät vielä ole virallisesti rekistöröityneet sellaiseksi. Sley n ja laestaadiolaisten sisällä käytänenn vastaavia keskusteluja joten kirkon hajaantuminen on todelakin yksi tulevaisuuden mahdollisuus.
Toisaalta, kun varsinkinopillisissa kysymyksissä on päädytty umpikujaan ja enemmistö on leimannut vähgemmistön harhaoppisiksi, niin seurauksena on uuden kirkkokunnan synty. Yllä mainitun kirjeen kirjoittajat yrittävät ymmärrykseni mukaan välttää sitä vaaraa.
” Yllä mainitun kirjeen kirjoittajat yrittävät ymmärrykseni mukaan välttää sitä vaaraa.” M.H.
Näin minäkin asian ymmärsin.
Ei kirkko hajaannu eikä jakaudu kahtia. Näin, koska suuri enemmistö ei ole kiinnostunut pätkän vertaa marginaalin vähemmistön kiukuttelusta. Eriseuraiset saavat mennä, minne lystäävät eikä se kiinnosta kuin pientä kirkon vähemmistöä. Tämä pieni kirkon vähemmistö käy keskustelua K24:n sivuilla ja kun eriseuraiset ovat näyttävät olevan täällä enemmistönä, niin K24:n blogeja ja uutisia lukemalla saa helposti vääristyneen kuvan kirkon tilasta.
Tapio Tuomaala :”Ei kirkko hajaannu eikä jakaudu kahtia. Näin, koska suuri enemmistö ei ole kiinnostunut pätkän vertaa marginaalin vähemmistön kiukuttelusta. Eriseuraiset saavat mennä, minne lystäävät eikä se kiinnosta kuin pientä kirkon vähemmistöä.”
Tämä on todellista ”tasa-arvoa” Suomen Siionissa, ja lapsuuden kodista perimäni vakaumuksen mukaisesti pientä vähemmistöä edustaneena ”ryssänkirkkolaisena” olen kuluneiden vuosikymmenten aikana joutunut tutustumaan siihen todella perusteellisesti.
En enää ihmettele sitä, että kun Uudenmaan uusyrityskeskus arvioi yritykseni liikeidean, kun luovuin palkkatyöstä mielestäni epäinhimilliseksi muuttuneessa pankkityössä, he pitivät liikeideaa hyvänä, mutta eettisyytensä vuoksi erittäin harvinaisena. Enkä ihmettele sitäkään, että lapsina emme saaneet osallistua evl.kirkon toimintaan.
Tapio hyvä. Kuinka monta kuppia juodaan kahvia sunnuntaisin siinä yhteisössä jossa käyt?
Oletteko suuri enemmistö?
Kuinka monta naispappia työllistätte ja kuinka monelle maksatte palkkaa?
Miten tuette homoja?
”Tapio hyvä. Kuinka monta kuppia juodaan kahvia sunnuntaisin siinä yhteisössä jossa käyt?”
En tiedä, kun en käy. Maksan muiden kahvit, kuten kirkon enemmistö, joka tarvitsee kirkkoa häihin ja hautajaisiin.
”Kuinka monta naispappia työllistätte ja kuinka monelle maksatte palkkaa?”
Mieti sitä 🙂
VOI TAPIO. Kyllä sinunkin on lopetetteva netissä kirjoittaminen ja mentävä huomenna seurakuntayhteyteen.
Tämä ”marginaali kiukutteleva vähemmistö” muuten keittää kymmeniä tuhansia kuppeja kahvia tilaisuuksissaan joka viikko. Ja kyllä sinullekin.