Oman pappeuden kiistäminen tuntuu raskaalta. Monet naispuoliset papit ovat pitäneet 28 kirkolliskokousedustajan ja papin kirjettä piispoille iskuna vyön alle. Kirjeessä nostetaan esille vanhalla virkakannalla olevien elinmahdollisuudet kirkossa. Nämä kirkon jäsenet eivät saa enää seurakunnilta tiloja pelkästään miespappien toimittamiin messuihin. Kyseiset messut tulkitaan naispappeja syrjiviksi, kun naiset eivät kelpaa niitä toimittamaan. Siksi on syntynyt messuyhteisöjä, jotka kokoontuvat muissa kuin seurakuntien tiloissa.
Kyse ei ole vain kirkkotilojen käytöstä vaan myös perinteisellä virkakannalla olevien pappien saatavuudesta, kun heitä ei enää vihitä papeiksi.
_ _ _
Tasa-arvo on nyky-yhteiskunnassa tärkeä eri instituutioita ja niiden toimintaa määrittävä periaate. Se nousee hyvinkin uskonnollisen vakaumuksen yläpuolelle. Yleinen tasa-arvoajattelu ei voi hyväksyä naispappeuden torjuvaa näkemystä. Kirkko on ratkaissut naisten pääsyn pappisvirkaan 1986 ja toisen virkanäkemyksen sallimista sen rinnalla pidetään naisten pappeuden vähättelynä ja ristiriitojen aiheuttajana.
_ _ _
Näen kirjeen kirjoittajien tarkoituksen: he itse tekevät yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, mutta haluavat samalla mahdollistaa vanhalla virkakannalla olevien seurakuntalaisten elinmahdollisuudet ja pysymisen kirkossa. Nyt elinmahdollisuutta uhkaa pula tiloista ja papeista sekä käytännössä rajaaminen tasa-arvosyistä kristillisen yhteyden ulkopuolelle. Kirjeen kirjoittajat ennakoivat sitä, että näiden kirkon jäsenten on pakko jättää kirkko, kun he eivät löydä siinä enää elämän mahdollisuutta. Tätä ratkaisua saattaa vauhdittaa edessä mahdollisesti oleva päätös vihkiä kirkollisesti samaa sukupuolta olevia pareja.
Mitä tästä seuraisi? Kirkosta eroaa jo nyt vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Muutamien kymmenien tuhansien lisäys ei olisi lukuna paljon. Asia näyttää toiselta, kun kyse on aktiivisesti jumalanpalveluselämään, vapaaehtoistyöhön ja lähetystyön tukemiseen osallistuvista seurakuntalaisista. He edustavat eri herätysliikkeitä. Heidän lapsilukunsa ylittää usein keskiarvon, heidän lapsensa saavat kasteen ja käyvät rippikoulun. He äänestävät kirkollisissa vaaleissa.
Näiden seurakuntalaisten puuttuminen huomataan, jos kirkon jakautuminen tapahtuu. Voi myös olla, että kirkon hajaannuksen jälkeen syntyy Suomen ev.lut kirkon rinnalle toinen kirkko. Se olisi tappio nykytilanteeseen verrattuna.
Luulen, että piispoille osoitetun kirjeen kirjoittajat ovat ajatelleet asiaa tästä näkökulmasta, kirkon elämän kannalta. He näkevät, että kirkossa on edelleen perinteisellä virkakannalla olevia seurakuntalaisia, jotka toistaiseksi haluavat pysyä kirkon jäseninä. Suurimmalla osalla heistä tuskin on pyrkimystä loukata naispuolisia pappeja, ainoastaan elää vakaumuksensa mukaan.
_ _ _
”Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen.” Mistä oikein oli kysymys? Paavali ei halunnut Johannes Markusta matkalle mukaan, koska tämä ei aiemmin halunnut tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Paavalin työtoveri Barnabas puolestaan olisi halunnut Markuksen mukaan matkalle. Tästä seurasi välirikko Paavalin ja Barnabaan välille – vaikka he olivat yhdessä puolustaneet evankeliumin vapautta (Apt 15:1-35), jopa Pietaria vastaan (Gal 2:11-14). Lopulta Paavali ja Barnabas lähtivät kumpikin eri teille (Apt 15:36-41).
Paavali oli itse kokenut kristittyjen jakautumisen vastakkaisiin ryhmiin. Siksi hän kehotti Korintin seurakuntaa: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä. Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ”Minä olen Paavalin puolella” Toiset taas: ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen (=Pietarin)”, ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1 Kor 1:10-13).
Armo käsitys lähtee Augustinuksen keksimästä perisynti käsityksestä, jota mm. kirkon usein lainaama Origenes ei pitänyt Jumalan rakkauden osoituksena. Armo käsitys kuuluu samaan sarjaan kirkon sakramenttien , rituaalien, kirkkokäsikirjan, lakien, ja muiden kirjallisten tuotteiden joukkoon.
Jeesus sanoi uskottavasti, että lähimmäisen rakkaudessa on kaikki laki ja profeetat. Valitettavasti kirkko ei ymmärrä tätä sanomaa, jota tuskin Suomen kielelläkään voi selvemmin ilmaista. Sen noudattaminen, pyrkimus siihen, on Jumalan tahtio ja saa hänen hyväksymisen elämällemme ja hänen arvostuksensa mitä se sitten kunkin yksilön kohdalla onkaan. Kukaan ihminen ei ole tässä täydellinen.
Tietääkseni ei Raamattu tunne ansaitsematonta armoa. Ristinryövärikin sai armon, koska teki siinä tilanteessa kaiken minkä enää voi: hän katui, ja se on verbi.
Mistä lienee tullut tämä 100% armon julistus, kun itse Jeesus kautta linjan evankeliumeissa korostaa tekojen tärkeyttä?
Paavali asettaa lihallisen viisauden ja Jumallisen Armon toistensa vastakohdiksi ja samalla asettaa meidät siihen ymmärrykseen, että Jumalan Lupaukset Kristuksessa on täytetty täydellisesti, meidän vanhurskautemme tähden. Jumalan lupaukset Kristuksessa siis eivät ole ON ja EI, vaan ne ovat täydellisesti ON.
Joko olemme Kristuksessa ja Hänen Armonsa on tullut meissä täydelliseksi, mitään välimuotoa ei ole. Kristus ei tullut vain auttamaan meitä saavuttamaan Vanhurskauden, vaan Hän on tehnyt kaiken ja meidät on täydellisesti tehty Vanhurskaaksi uskon kautta, koska Hänen Sanansa on puhdistanut meidät.
Uskon taistelu ei siis ole siinä, kuinka hyvin me elämme ja noudatamme käskysanoja, vaan kuinka me pysyisimme Armonsa ja laupeutensa Lupauksissa ja Rakkautensa alla.
Epävarmuus ei ole Jumalassa ja Jumalan Sanassa, vaan meissä, jotka vaellamme täällä alhaalla maailman ruhtinaan alaisuudessa.
Synti on meissä, mutta me uskomme sen olevan sovitettu kokonaan Kristuksessa ja elämme Jumalan Rakkauden valtapiirissä, sen uskon mukaan, minkä Jumalan Armo meissä vaikuttaa.
Armon tie on kokonaan toinen tie, kuin lain tie. Siinä ei ole enää lakia vaan Rakkaus vaikuttaa meissä kaiken tahtomisen ja tekemisen, me olemme syntiset, mutta Kristuksessa vanhurskaat.
Näin Raamattu asian selkeästi ilmoittaa. Sen ymmärtämiseen ei tarvita Origenesta, ei Augustinusta, eikä Lutheria, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö monet uskon isät olisi; toiset ymmärtäneet ja toiset hämmentäneet Jumalan Armon käsittämistä. Raamattu on selkeä, mutta meidän on syntisen luontomme mukaan sitä vaikea käsittää. Tämä on ”perisynnin” aikaan saamaa kuolemaa, jota pidämme elämänä ja pidämme siitä kiinni. Pidämme siis kiinni ”omastamme”, vaikka meille kuinka sanotaan, että olemme Jumalan teko. Ylpeys on meillä kaula koristeena ja emme siitä luovu, se pitää riisua meistä Jumalan toimesta. Sen Hän myös tekee, mutta kuka kuulee saarnamme?
Jeesus oli täynnä Armoa ja Totuutta.
”Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.
Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän -niinkuin meitä osaksi myös olette oppineet ymmärtämään-että me olemme teidän kerskauksenne, samoin kuin tekin meidän, Herramme Jeesuksen päivänä.
Ja tässä luottamuksessa minä aioin ensin tulla teidän tykönne, että saisitte vielä toisenkin todistuksen minun suosiostani, ja sitten teidän kauttanne matkustaa Makedoniaan, ja taas Makedoniasta palata teidän tykönne ja teidän varustamananne matkata Juudeaan.
Kun minulla siis oli tämä aikomus, en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti? Vai päätänkö lihan mukaan, minkä päätän, niin että puheeni on sekä ”on, on”, että ”ei, ei”?
Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole ”on” ja ”ei”.
Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on”.
Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”amen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.
Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme. 2.Kor.1
Jumala on siis se joka vaikuttaa ja lujittaa lujat Armon Sanat ihmisen sydämeen, niin, että ihminen ei katso enää itseensä, vaan kaikessa panee toivonsa Jumalan Armoon, joka on meille Kristuksen Evankeliumina julistettu.
Elämämme on kätkettynä Kristukseen, olemme ja elämme Kristuksessa. Jos uskomme Hänet siksi miksi Hän on itsensä ilmoittanut. Jumalan Poika.
Mitä pitempi fraseologi on, niin sen ontuvampi se on. Yritys todistaa epärealistinen asia realistiseksi vaatii todella paljon sanankäänteitä. Paavalia Jumalana pitävät ovat sitten oma luku sinänsä.
Niinpä esim. islam on paljon helpompi kuin Kristinusko ja se on järkeen käypää, eikä ole mitenkään epärealisista ja leviää tällä hetkellä hyvin myös ns.jälki kristillisissä kulttuureissa ja yhteisöissä.
Islam opettaa armosta juuri samoin, kuten moni kristillinen uskonsuuntaus ja Jumalan Armon saavat ne, jotka tahtovat sen itselleen ansaita, valitsemalla ja toimimalla Jumalan lain edellyttämällä tavalla. Armon saaminen on siis riippuvainen ihmisen toimista. Usko on vain tahtotila millä ihminen tekee ja toimii, kuten laki vaatii. Helppoa ja selkeää.
Raamattu opettaa toista. Sen mukaan uskon perusteena on Jumalan tahto ja päätös Kristuksessa pelastaa ne, jotka uskovat Evankeliumin. Jumala ei salli yhtään vääryyttä ihmiseltä, Jeesus tuomitsee jo väärät ajatuksetkin kadotuksen perusteeksi. Tästä ei ole mitään poikkeusta, ettei kukaan voisi sanoa, ansainneensa Jumalan mielisuosiota oman voimansa ponnistuksilla, kuten Kain ajatteli ja tappoi veljensä kateudesta…
Kristinusko on jotain muuta, kuin uskonnollinen operointi. Jumala ei katso henkilöön.
Jeesus ei käyttänyt evankeliumeiden mukaan itse kertaakaan armo-sanaa (kharis)
seppo heinola :”Jeesus ei käyttänyt evankeliumeiden mukaan itse kertaakaan armo-sanaa (kharis)”
Osaatko sanoa käyttikö hän sanaa agape (rakkaus). Olen kuullut, että sana agape on ainakin joissakin kohdissa Raamatussa käännetty sanalla armo.
Jeesuksen ei tarvinnut. Hänhän itse oli täynnä ”armoa ja totuutta” (Joh 1:14).
Evankelista kirjoittaa Jeeukselle agapen akkusatiivimuotoon ainakin Joh. 13:35: ”…jos pidätte keskinäisen rakkauden …”(agapen)
Agape on hyvin erikoinen sana, sillä se tiedetään käytetyn vain kerran kreikkalaisisa teksteissä ulkopuolella Raamatun ja on se silloin-yllätyys yllätys-omistettu Jumalatar ISIKSELLE!
seppo heinola :”Agape on hyvin erikoinen sana, ”
Rakkaus on Raamatussa kaikenkaikkiaan hyvin mielenkiintoinen sana, ja oli hauska saada joskus tieto siitä, minkälaatuisesta rakkaudesta antiikin Kreikan rakkaus-sanoja käyttänyt Raamattu missäkin tilanteessa puhuu.
Englanninkielisiltä sivuilta löytyneiden selvitysten mukaan rakkautta on kuvattu kreikankielisessä Uudessa Testamentissa sanoilla filia (veljellinen rakkaus, ystävyys) ja sanoilla agape (täysin pyyteetön jumalallinen rakkaus). Seksuaalisuutta tarkoittavaa kreikkalaista eros-sanaa ei Raamatusta löydy, mikä johtunee siitä, että jo antiikin Kreikassa tiedettiin, että ”Eros ei ole Jumala”.
Esimerkiksi kun Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan kysyi Pietarilta kolme kertaa rakastaako Pietari häntä, hän käytti kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä sanaa agape ja Pietari vastasi hänelle käyttäen sanaa filia. Kolmannessa kysymyksessä Jeesus oli sitten tullut ”astetta alemmaksi” ja käytti kysymyksessä Pietarin vastauksissa ollut filia-sanaa, johon Pietari vastasi samalla sanalla myöntävästi.
Kun Jeesus ristiinnaulittiin, Pietari oli ”ulkona esipihassa”, jossa hänelle sanottiin Matteuksen evankeliumin mukaan kolme kertaa, että hänet oli nähty Jeesuksen seurassa ja myös hän oli ”yksi heistä” ja joka kerta Pietari kielsi asian. Tämän jälkeen kukko lauloi.
Näin Pietari tuli sanoneeksi, että hän ei tunne Jeesusta kohtaan sen paremmin pyyteetöntä kuin veljellistä rakkauttakaan, ja merkki Jeesuksen pyyteettömästä agape-rakkaudesta on mielestäni se, että silti Pietari oli se kallio, jolle hän seurakuntansa rakensi.
Seppo, Jeesus on Armo, sen todistaa Pyhä Henki.
Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.”
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Joh.1.16-17
Ismo Malinen,Jeesus ei itse puhunut armosta mitään. Pelastuksen yksinkertaiset tekoihin ehdollistuvat ehdot hän asettaa Matteuksen evankeliumin luvun 25 lopussa.
Toinen asia on sitten se että etenkin ns. existenssiteologiassa armo-oppi toimii hyvin äärimmäisen ahdistavaan syylisyysdilemmaan joutuneen ihmisen kohdalla. Karmeaa on taas se, että jotkut haluaisivat nähdä k a i k k i maailman ihmiset samassa ahdistuksessa.
Tuula, etenkään Vt. ei näy tuntevan agabe-rakkauta lainkaan ja onkin syytä uskoa että tämän rakkauden muoto tuli Palestiinaan vasta buddhalaisen keisari Asokan lähetyssaarnaajien myötä.