Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa – ei sen enempää – että lopussa huomaamme ettei helvetissä ole ketään.
Kallistos Waren edustama toiveikas asenne on yhä yleisempi ortodoksisessa teologiassa.
Puhe ikuisesta piinahelvetistä on vähenemässä. ”Ikuista helvettiä ei voida avoimesti hylätä, mutta se voidaan unohtaa kuoliaaksi”, on arvioitu.
Ilmiö on ilmeinen myös ortodoksisessa kirkossa.
Itse helvetti ei kylläkään ole häviämässä, mutta nykyään sen toivotaan vähitellen tyhjenevän. Toki opetusta ikuisesta kidutuksesta yhä esiintyy.
Opetus helvetistä on muuttunut yhä enemmän kiirastulimaiseksi, parantavalla poltteella, kuten jo Sergei Bulgakov olisi halunnut 1900-luvun alkupuolella.
Tyhjenevän helvetin toivosta Andrew Louth käyttää ilmaisua “vakaumukseksi tullut toivo”.
Anthony Bloom totesi sen olevan “toivonvarmuus”, vaikkakin hän korostaa, ettei kyse ole “uskonvarmuudesta”. Itse asiassa hän kertoi olevansa ”intohimoisesti varma” kaikkien pelastumisesta, sillä se olisi ilosanoman kokonaisnäyn mukainen.
David Bentley Hart sen sijaan hylkää suorasanaisesti opetuksen ikuisesta helvetistä.
Vanhemmissa uskonopeissa helvetin ikuisuus ja piina olivat varmoja totuuksia.
Ihmiset ovat yhden sellaisen mukaan helvetissä ”Jumalan vihan ja tuomion alaisina”. Heidän “kärsimyksensä ovat erittäin kiduttavat” ja ”tila tulee olemaan sietämätön”.
Syyt tälle muutokselle varmasti monet. Taustalla ovat kaiken muun lisäksi muinaiset perustavanlaatuiset uskonkysymykset.
”Jos elämä on ikuinen, ei kuolema voi millään olla”, kiteytti jo Origenes.
Kallistos Waren lainaus on kirjasta Sisäinen valtakunta. Arvio on Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia. Sergei Bulgakovin huomio on kirjasta The Orthodox Church. Andrew Louthin ilmaisu on kirjasta Introducing Eastern Orthodox Theology. Anthony Bloomin sanat löytyvät kirjasta Churchianity vs Christianity. David Bentley Hartin ajatuksiin voi tutstua kirja-arvostelussa Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat. Vanhan uskonopin lainaukset ovat Nikolai Malinovskin kirjasta Ortodoksinen dogmaattinen jumaluusoppi. Origeneksen huomio on Ilaria Ramellin kirjasta A Larger Hope?
Kirjaimelliseen ikuisen kidutushelvettiin uskottiin ja sillä kiristettiin/uhkailtiin ja sitä opetettiin kirkossa yli 1800-vuotta. Olisivatko Hengen valaisemat uskonoppineet olleet koko tuon ajan siis väärin valaistuja? Ja jos tuossa noin keskeisessä asiassa olivat erehtyneet niin monessako muussa vähemmän merkitsevässä on oltu ns. pielessä? Olisivatko vaikkapa gnostikot sittenkin edustaneet sitä vähiten väärää oppia?
Historia on vähän monimutkaisempi, eikä niin vähän. Kari Kuulan kirja antaa hyvän yleiskatsauksen helvetin historiaan. Suosittelen.
Juu, ei koko helvetin/saatanan historiaa yhteen pieneen vietiin saa: Kuulan kirja kuuluu toki kotikirjastooni, se tukee asiassa sarkasmiani, suosittelen puolestani Elaine Pagelsin teosta the Origin of Satan Random House 1995 ja etenkin sen lukua II ”The Sosial History of Satan fom the Hebrew Bible to the Gospels.”
Itsekin olen Saatanaa tutkaillut esseessäni, josta lyhennelmä oli aikanaan palstallakin https://www.kotimaa.fi/blogit/saatanan-synty-antiikista-kristinuskoon/
Luin – tai siis silmäilin – mainitsemasi kirjan 2. lukua. Tuttua. En oikein ymmärrä miten se liittyy blogikirjoitukseeni.
Ei liity suoraa ei, toki välillisesti, ja taustoittanee laajalti sen kuviteellisen Saatana-olion historiaa ja etenkin monitulkinnaisuutta, jota varten ko. tulinen helvetti oli Raamatun mukaan luotu.
Helvettiä on tosiaan paatoksella julistettu, ja kristityt ovat myös olleet erittäin ansioituneita helvetin tekijöitä, varsinkin juutalaisille. Eräs kirkkoisä, olisko ollut Tertullianus hekumoitsikin kolmikärkinen kourassaan, naama punaisena, pikkusarvet sojottaen, kuinka hän odottakaan, että saa hähdä, kun juutalaiset menevä ikuiseen piinaan.
Ja sitähän evankeliumi on, pahansuopaa ja loukkaavaa puhetta ja syyttelyä, josta pitäisi päästä eroon. Se pitäisi kieltää lailla.
Jos ette satu tietämään niin kerron, että jopa täällä Suomessa juutalaiset lapset tarvitsevat koulumatkalle turvamiehet. Eikö se ole käsittämätöntä ?
Tarja tuskin Suomalaisten Kristittyjen tähden? Maailma on täynnä kaikenlasia ääriaineksia… Kristittyjäkin tapetaan uskonsa tähden kaiken aikaa… Kuten myös Juutalaisia ja jne.
Raamatusta löytyy ajatus jokaisen ihmisten ylösnousemuksesta ja tuomiolle joutumisesta. Tähän ei tarvitse uskoa, mutta sellainen saattaa olla edessä, kun ruumista sydän pysähtyy… Ikuinen helvetti on kaiketi lopultakin väärin tulkittua opetusta.
ismo malinen
Kyllä, juuri suomalaisten kristittyjen tähden, koska evankeliumi demonisoi juutalaiset. Kaikki me olemme kastettuja kristittyjä ja evankeliumi on täynnä vihapuhetta Jeesuksen suulla ja netissä ilmenevä vihapuhe joka kohdistuu juutalaisiin, on juuri jeesukseen liittyvää, syyttelevää. Yli kymmenen vuotta olen sitä lukenut ja pyrkinyt kitkemään pois. On siis kokemusta.
Juutalaisten herjasta on tullut niin totuttu tapa, että harrastajat eivät sitä edes huomaa. Jos siitä huomauttaa, He vetoavat uskonnonvapauteen, sananvapauteen, ja sanontaan, ” tämä on jumalan sana” meidän usko, näihin vedoten he katsovat, että heillä oikeus nimitellä juutalaisia evankeelisesti , vaikka perkeleen lapsiksi, kyykäärmeiksi, murhaajiksi, valehtelijoiksi, pettäjiksi, ahneiksi, jeesuksen tappajiksi, kristuksen murhaajiksi etc.
Se on jumalan sanaa heille, nykymaailmalle se on pahimmanlaatuista rasismia, ja kohdistuessaan selkeästi yhteen kansaan, se on sitäkin pahempi.
Tarja: ” vaikka perkeleen lapsiksi, kyykäärmeiksi, murhaajiksi, valehtelijoiksi, pettäjiksi, ahneiksi, jeesuksen tappajiksi, kristuksen murhaajiksi etc. Se on jumalan sanaa heille, ”
Kuulostaa ihan Lutherin tekkstiltä (Juutalaisista ja heidän valheistaan – Martin Luther 1543)
Jaa, Tarja, en tiedä missä noin pahasti ajatellaan ja kirjoitellaan, minulle Juutalaiset ovat aina olleet rakastettuja. En näe Kristttynä siihen mitään ongelmaa.
Ismo: ”Jaa, Tarja, en tiedä missä noin pahasti ajatellaan ja kirjoitellaan”
Lue Lutherin kirja: Juutalaisista ja heidän valheistaan, niin tiedät. Tässä se on kokonaan T.T. Karangon suomentamana vuodelta 1939):
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf
Sellainen ihminen, joka tuomitsee toisen ihmisen, elää helvettiään jo tässä ajassa. Siinä milessä helvetti on.
Taivaallisen helvetinpelko voi tehdä elämästä helvetin täällä maan päällä.
Mielisairaaloiden lääkäreillä olisi tästä kenties paljon tietoa, mutta heitä sitoo ymmärrettävästi vaitiolovelvollisuus.
Rohkeaa ajattelua ja pohdintaa, kiehtovaa ja vaarallista. Joskun olin kapitulin järjestämällä hengellisen ohjauksen kursilla. Eräs kirkon vaikuttajista sanoi ruokajonossa yllättäen, ehkä Jumala pelastaa kaikki. Muistan sen vieläkin lumoava loitsuna. Me näemme – emme tiedä.
Heh. Minun pohdintani aika kilttiä. Sergei Bulgakov ja David Bentley Hart ovat sen sijaan rohkeita. Erinomainen on Kallistos Waren kirjoitus, linkki blogikirjoituksen lopussa kirjaan.
”Jos elämä on ikuinen, ei kuolema voi millään olla.” Tämä ns. apokatastasis -oppi; Luoja on hyvä, kaikki saatetaan lopulta ennalleen ja palaa Luojansa yhteyteen ja niin kaikki pelastuvat, eikä näin ollen helvettikään ole ikuinen taisi tulla kumotuksi Konstantinopolin paikallisessa kirkolliskokouksessa vuonna 543 ja Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa 553.
500-luvun anateemat ovat oma lukunsa. Aikamoinen sotku.
Origenes on mainittu blogikirjoituksessa esimerkkinä kuinka nykyilmiön takana on ”muinaiset perustavanlaatuiset uskonkysymykset”. Hän toki oli nimekäs apokatastasis-edustaja.
Blogikirjoitus kuvaa tietynlaista ilmiötä ortodoksisessa teologiassa, tai osassa sitä. Yhä toki löytyy myös opetusta ikuisesta piinahelvetistä, kaikilla herkuilla.
Olen tehnyt saman havainnon kuin blogisti: ikuisen kidutuksen rangaistus on ajautunut hengellisessä kielenkäytössä sivuraiteille, ainakaan sitä ei käytetä pelottelukeinona entiseen tapaan.
Toit Lars blogissasi esille muiden mielikuvia helvetistä. Kiinnostaisi tietää, mitä itse ajattelet: kiduttaako Raamatun Jumala ikuisesti helvetissä ihmisiä? Mikä voisi mielestäsi olla sellaisen rangaistuksen tarkoitus?
On mielenkiintoista todeta, että uudesta KR2020 käännöksestä kadotus näyttää kadonneen, ja hyvin perustellusti. Esimerkiksi KR92 sanoo uskon olevan ”Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus”. Mutta uudemman käännöksen mukaan kyseessä on ”Jumalan antama todiste siitä, että he tuhoutuvat mutta te pelastutte.”(Fil1:29) Pelastumisen vaihtoehto on siis tuho.
Tutussa kohdassa Raamattua Jeesuksen uhri on annettu, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. Uudessa käännöksessä iankaikkisen elämän vastakohta on huomattavasti loogisempi: ”jottei kukaan häneen uskova tuhoudu vaan saa ikuisen elämän”.(Joh3:16)
Ratkaisevaa sanan kadotus ymmärtämiselle on alkuperäisen sanan ”apollymi” merkitys. Esimerkiksi Johanneksen 6. luku asettaa vastakkain kaksi asiaa käyttäen ilmaisua ”apollymi”: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta”(Joh6:27). Vastaavia vertailuja Raamatussa on varsin runsaasti.
Sana ”apollymi” esiintyy kreikankielisessä tekstissä lähes sata kertaa. Tuskin yhdestäkään tekstiyhteydestä voisi päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että ”apollymin” jälkeen ihmisestä olisi jäljellä kidutettavaa. Mitähän sellainen voisi olla? Sielu, henki vai joku muu?
.
Kari Kuulan Helvetin historia on hyvä yleiskatsaus helvetin kehitykseen läpi historian.
Itse olen koko elämäni ajatellut (tai siis luottanut), että lopussa kaikki kääntyy hyväksi.
Minua puhuttelee toiveikkaiden opetus aiheesta. Koen sen oikeaksi. Ilokseni huomaan, että moni heistä on arvostettuja ortodoksisen kirkon teologeja, piispoja ja pyhiä.
On kerran Raamatun mukaan sielun ja ruumiin ylösnousemus, ”hyväin ja pahain.” On sitten myös viimeinen tuomio, jossa tuomitaan kaikki elävät ja kuolleet. ”Menkää kirotut…tulkaa siunatut.” Tässä pätee vain usko Kristukseen, ei syntyperä, arvo tai asema. Vastakkaisesti epäusko on pois menevien, kadotettujen syy tuomioonsa. On siis ikuinen ilo ja elämä, on myös ikuinen kadotus ja kuolema.
Tämä on Raamatun ikiaikainen sanoma asiasta.