Jeesus sanoo: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” (Joh. 3:36)
Miksi Jumalan vihasta pitää puhua (tai ei pitäisi puhua)?
Miksi meidän pitää rakastaa vihamiehiämme ja antaa Jumalan kostaa vihamiehillemme ajallaan, jos he ovat sen ansainneet?
Miten voisimme perustella sen, että Jumalan on (tai ei ole) oikeudenmukainen tuomitessaan luopiot kadotukseen?
Miksi kaikille ei kelpaa Jumalan armo, vaan he haluavat jäädä Jumalan vihan alle?
Miksi Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ehdottomasti syntistä ihmistä?
Kaikki julkaistut blogini:
Kun meidät väärintekijät kootaan joskus sinne Herramme eteen, hän näkee meissä joko sen, mitä olemme tehneet väärin, tai sen, että Kristus on kuollut puolestamme ja kärsinyt sen rangaistuksen, joka meille kuuluisi. Ymmärtääkseni Juhan kirjoitus tähtäsi juuri siihen, kummalla strategialla me väärintekijät koetamme sillä viimeisellä tuomiolla pärjätä: omaan vai Kristuksen hyvyyteen luottaen.
Martti Pentti, minä uskon Jumalan luoneen maailmankaikkeuden niin kuin se Pyhässä Raamatussa on kirjoitettuna. Sinä voit ihan vapaasti uskoa muuta kuin mitä Pyhässä Raamatussa on ja pitää sitä totena. Minä luotan ja uskon Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on antanut meille Jumalan sanan ja siitä me saamme riittävästi tietoa.
Kimmo, kiitos kommentista. Blogiarkistossa on pitkä kommenttiketju, jossa minua viisaammat ovat keskustelleet mm. evoluutiosta ja tieteestä. Lukaise, jos kiinnostaa. Linkki sivulle 12:
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=363&id=23696&start=110#kommentit
Kiitos Jorma hyvistä kommenteista. Joka messussa pitäisi ottaa huomioon myös ne, jotka ovat kirkossa pitkästä pitkästä aikaa ja tietävät tehneen väärin. Rippi (synnintunnustus ja synneistä päästö), saarna ja ehtoollinen ovat tärkeitä. Olisi hyvä, jos tällainen kulkija löytäisi avun ja saisi Jumalan rauhan; ellei niin tiedämmekö, että tuleeko tämä henkilö enää koskaan elossa kirkkoon?
Elias, ymmärsit oikein. Kiitos kommenteistasi!
Lain paljastava ja vaativa sana on vastenmielistä silloin, kun ihminen tahtoisi kuitenkin luottaa omaan hyvyyteensä. ”Kyllä näillä pärjätään ja mennään…”.
Kristuksen hyvyyteen taas luottavat ne, jota eivät luota omaan hyvyyteensä.
Ne, jotka eivät enää omaan hyvyyteensä luota, eivät vierasta sitä lain sanaa, joka osoittaa heidän oman ansiottomuutensa Jumalan edessä.
Se sana näet johdattaa heidät Kristuksen luo.
Jeesuksen luo parannusta hakemaan tulivat juuri ne, jotka tahtoivat eroon vaivastaan ja ansiottomuudestaan.
Heille armo ei ollut abstraktio tai ilmoitusasia, vaan silta kokonaan uuteen elämään, jota ilmensi viha ja kammo sitä vaivaa kohtaan, josta he olivat Jeesus Nasaretilaisen kautta päässeet vapaaksi. He eivät tahtoneet enää elää sen kanssa.
He eivät tahtoneet elää sen kanssa. Siksi he eivät suuttuneet siitä, että heille sanottiin sen vaivan olevan heille kuolemaksi.
Niin moni on kuollut, siksi Paavalikin joutuu kertomaan itsestään. että lain sanan kautta synti heräsi eloon. Se oli ensin kuolleena, kenties vusoikymmenet, nyt se heräsi eloon.
Kun se on herännyt eloon, ihminen joutuu etsimään parantavaa sanaa Kristuksesta. Kuinka moni sen löytää?
Ilman elämää Hengen johdatuksessa, ilman yhteyttä Kristukseen ja ilman armoa on aika vähän odotettavaa viimeisenä päivänä.
Minun ymmärtääkseni messussa ja sanajumalanpalveluksessa julistetaan synninpäästö.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että palataan entiseen minkään asian muuttumatta. Kristitty kutsutaan elämään uutta elämää Jumalalle.
Siksi opetuksen ja kasvatuksen merkitys on suuri, ja sen puolen kanssa saattaa olla siellä sun täällä toivomisen varaa. Useimmiten ohjataan vain rukoustaisteluun ja epävarmuuteen. Jokaisen etsivän sielun tulisi saada varmuus ja myös neuvot siitä, mitä kristillinen elämä on. Jos kaikki suhteellistetaan, eikä kukaan voi missään asiassa neuvoa tai sanoa mitään varmaa totuutta, mitä tukea kukaan sellaisesta saa?
En kuitenkaan halua, että kirkkoamme moititaan ja tuomitaan sen perusteella, että puutteita esiintyy.
Otsikkona on Jumalan viha. Sen ymmärtäminen yksittäiseen ihmiseen tai hänen yksittäiseen tekoonsa kohdistuvana rangaistuksena – jopa kostona – on mielestäni väärää yksinkertaistamista. Eiköhän sillä, mitä Jumalan sanotaan vihaavan, viitata laajemmin asioihin, joita Jumala ei salli tai hyväksy. Toisaalta se on voimakas kuvaus kovia kohdanneen ihmisen kokemuksesta.
Uudessa testamentissa taidetaan puhua maailman osoittamasta vihasta useammin kuin Jumalan osoittamasta. Jumalasta sanotaan jopa, että hän on rakastanut maailmaa.
Kiitos hyvistä kommenteistasi, Jorma. Kirjoitit opetuksen ja kasvatuksen merkityksestä. Meillä on Lutherin katekismukset, jotka ovat hyviä oppaita Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Tänäpänä on ainut ongelma, että niin harvat sitä lukevat. Olisiko meille jokaiselle sopiva haaste lukea Lutherin iso katekismuksen ennen pääsiäistä?
Martti Pentti, Jumalan viha on yhtä selvä kuin Jumalan rakkaus. On ihmisiä, jotka haluavat olla sotatilassa Jumalaa ja kristittyjä vastaan; näillä ei ole rauhaa Jumalan kanssa. Nämä ihmiset ovat matkalla Helvettiin; ainoastaan kääntyminen Jumalan puoleen muuttaisi kulkusuunnan.