Jeesus sanoo: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” (Joh. 3:36)
Miksi Jumalan vihasta pitää puhua (tai ei pitäisi puhua)?
Miksi meidän pitää rakastaa vihamiehiämme ja antaa Jumalan kostaa vihamiehillemme ajallaan, jos he ovat sen ansainneet?
Miten voisimme perustella sen, että Jumalan on (tai ei ole) oikeudenmukainen tuomitessaan luopiot kadotukseen?
Miksi kaikille ei kelpaa Jumalan armo, vaan he haluavat jäädä Jumalan vihan alle?
Miksi Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ehdottomasti syntistä ihmistä?
Kaikki julkaistut blogini:
Miksi kaikille ei kelpaa Jumalan armo ?
Jeesuksen sanojen mukaan: ” Kaikki on kutsuttu, mutta harvat valitut” Näiden sanojen edessä joudumme nöyrästi kumartamaan syvään kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Sen lisäksi kysymään: Miksi Jumala ei anna kaikille evankeliumin voimaa, joka rikkoisi ihmisten kivisydämmet ?
Kun olemme kuullet ja oppineet, että Jumalan armo kuuluu kaikille ?
Onko oikea johtopäätös, että armolla ei ole tarvetta, jos ei ole , eikä löydy synnintuntoa . Tällaisessa tilanteessa Jumalan Sanalla on kaksi tehtävää Pyhän Hengen avulla näyttää ihmiselle synti ja armo. Eikö asia ole niin, että jos ihminen ei tajua olevansa syntinen ja kokovikainen, silloin ei Jumalan armoakaan tarvita, vaan seurauksena evankeliumin hylkääminen . Hylkääminen ei johdu siitä, että ihminen on syntinen, sillä Jumala ei ole tullut pelastamaan vanhurskaita vaan syntisiä. Mutta jos evankeliumin tarjoama armo ei kelpaa, silloin se on oma valinta. Sillä Jumala tahtoo on, että kaikki tulisivat totuuden tuntoon.
Kiitos erinomaisesta kommentista, Martti. On sääli, jos kirkossa on sellaisia pappeja, jotka eivät julista Jumalan lakia, eivätkä kerro evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Rakkautta on romuttaa omavanhurskaan väärä luulo itsestä. Synnittömän pitää tulla syntiseksi, ennen kuin hänelle kelpaa armo.
Juha, miten se pitäisi tehdä? Miten käy, jos pappi (tai maallikko) sanoo ”Olet syntinen, joudut helvettiin. Tule ensi sunnuntaina kirkkoon kuulemaan lisää”. Tuleekohan puhuteltu?
Jumalan viha kohdistuu aina vääryyttä, ei väärintekijää vastaan. (Matt.21:12-13)
Elias, asian voi esittää monella lailla. Kertomasi tapa taitaa olla mielessä papeilla, joiden saarnoista ei kukaan saa synnintuntoa, eikä tule armon tarvitsijoita. Jumalan lakia ei ole julistettu, jos saarnaaja ylhäältäpäin julistaa jonkun Helvettiin. Jumalan lain lisäksi kuulijalle pitää tarjota evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Onko tätä harjoiteltu teologisessa liian vähän?
Monessa kohtaa yhä törmää siihen, että papit, mutta myös maallikot, ajattelevat ihmisen tietoisesti etsivän armahtavaa Jumalaa ja piehtaroivan mielensä syövereissä syntiensä piinaamina. Tähän sielunhätään he koettavat tarjota apua ja lohdutusta. Kritiikkini on sitä ”lain” lukemisvaatimusta kohtaan, jossa ihmisen tietoinen sieluntila yhä ajatellaan edellä kuvaamani kaltaiseksi. Jos ihminen ei miellä itseään syntiseksi, ei sellaiselle voi tarjota vapautusta syntisyyden tunteesta. Enkä oikein usko, että ihminen herää syntisyyteensä siitä, että joku sen hänelle sanoo. Olin juuri perjantain Kuopiossa Niilo Mäki-instituutin hahmotushäiriökoulutuksessa, jossa mieleen palautettiin taas kerran se, miten vähän kuultu informaatio itse asiassa vaikuttaa ihmisen mieleen (parhaimmillaankin vain 2 %).
Teologinen tiedekunta on yliopisto-opiskelua ja tutkimusta, ei se ole mikään pappien ammattikoulu.
Elias, kiitos hyvästä kommentista. Kyllä asian voi nähdä tältäkin näkökannalta mitä esitit. Jokainen ihminen on erilainen. On niitä etsijöitä, jotka hakevat apua kirkosta, mutta on onnetonta, jos pappi ei ota tosissaan näitä etsijöitä; joka sunnuntai pitäisi olla paikka, jossa syntinen saa kokea Jumalan armon ja saada Jumalan rauha sydämeen. Kyllä avun tarvitsija huomaa, että tarjotaanko hänelle parasta vai joissain tapauksessa pelkästään saarnaajan hyväksynnän synnin tekemiselle. Onko kaikilla papeilla hätä seurakuntalaisten sieluista?
”Minä uskon, että päivä oli silloin sama kuin tänäpänä eli 24 tuntia. Jumala loi kasvikunnan ennen aurinkoa. Kauanko kasvit pärjäisivät ilman aurinkoa?” Jos uskoo yhden käsittämättömän ihmeen, ei ole mitään syytä olla uskomatta mitä vain, Juha Heinilä.
Miksi on niin mahdotonta uskoa, että luomiskertomus on runollinen esitys, joka julistaa Luojaa, jonka työtä kaikki on, eikä oppikirjan teksti siitä, miten kaikki ’oikeasti’ tapahtui?
Olen Martti Pentin kanssa samaa mieltä.
Maailmankuvansa laajentamiseksi kannattaisi lukea muutakin aiheeseen liittyvää, jopa sekulaaria tieteellistä kirjallisuutta, kuin pelkästään Raamattua ja Lutterin kirjoituksia. Ei se Jumala siitä suutu, jos on kerran rakastava ja kaikkivaltias Isä.
”Jumalahan ” on antanut meille aivot, joilla ajatella vapaasti itse. Ei kai se voi syntiä olla, jos tätä maailmankaikkeutta pyrkii pohdiskelemaan niillä aivoillaan, tulee sitten mihin johtopäätökseen tahansa. Uskoo mitä kokee tai ei usko siihen mikä pitäisi ”etsimällä löytää ja kolkuttamalla aueta”, muttei löydy eikä aukea, vaikka kuinka kolkuttelisi.
Saattaapa jopa päätyä sellaiseen lopputulemaan pohdinnoissaan, että evoluutioteoriassa on sittenkin jotain tolkkua.
Jeesuksen vertaus neljästä maanladusta opettaa, että kysymys on muusta kuin viestintäongelmasta. On kysymys siitä, vaikuttaako Pyhä Henki kuulijassa, niin että hän herää. Jatkuva armon vakuutus kasteensa armon ja Jumalan lapseuden unohtaneille ihmisille ei voi viedä hyvään tulokseen.
Herramme omaa toimintaa muistellessa voisi retoriesti kysyä, eikö Hän sitten tuntenut Osmo A Wiion viestintäteoriaa? Hän itki sitä, etteivät Galilean kaupungit tehneet parannusta.
Kun kielletään lain osuus julistuksessa, tuuditetaan pahan vangiksi jäänyt ihminen entistä syvempään uneen. Siinä on valtava vastuu
>Juha, miten se pitäisi tehdä? Miten käy, jos pappi (tai maallikko) sanoo ”Olet syntinen, joudut helvettiin. Tule ensi sunnuntaina kirkkoon kuulemaan lisää”. Tuleekohan puhuteltu?
Jumalan viha kohdistuu aina vääryyttä, ei väärintekijää vastaan. (Matt.21:12-13)>>>
Herramme eteen kootaan aikanaan myös väärintekijät, eikä ainoastaan vääryys.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat vuosikymmeniä säilyttäneet mielessään jonkun aikanaan ankarana pitämänsä sanan ja kiittäneet siitä sanasta sitten, kun elämässä on sattunut jotakin järisyttävämpää. Ovat menneet sadantena sunnuntaina tapahtuneesta papin tai maallikon luo.
Tietysti asian voi sanoa monella tavalla, Jumalan armosta katuvaa kohtaan voi kertoa hetikin, eikä jättää sitä seuraavaan sunnuntaihin.