Jos vanhoillislestadiolaisen pariskunnan toinen osapuoli jättää vl-liikkeen, ”kieltää uskonsa”, asiaa on usein selitelty siten, että silloin ”Jumalan valtakunnan” raja menee aviovuoteessa. Toinen on uskovainen ja toinen ei. Toinen kuuluu Jumalan ja toinen perkeleen valtakuntaan. Usein tämän asian kerrotaan aiheuttavan paljon ristiriitoja ja jopa avioeroja ja moni asian kokenut onkin saanut kuulla ihan suoraan epäiltävän, että ”nyt kun se on kieltänyt uskonsa, niin kohta se varmaan jättää perheensä”. Myös minä olen saanut tällaisia epäilyjä osakseni.
Eivät nämä tällaiset epäilyt ihan tuulesta temmattuja olekaan, itsekin tunnen joitakin pariskuntia, joille on käynyt niin. Mutta varmaan harva tietää näissäkään tilanteissa todellisia syitä avioeroille, saati sitä, mikä on syytä ja mikä seurausta. Eikä tilannetta ihan varmasti auta se, että ympäristö maalailee eropapereita seinilleen, enempihän sitä pitäisi olla kristittynä ajamassa asiaa ihan päinvastaiseen suuntaan. Pitäisi siis olla tukemassa pariskuntaa heidän yhteiselossaan, joka on varmasti tällaisessa kriisissä kovasti koetuksella. Asia koskee myös sellaisia pariskuntia, jotka jättävät molemmat yhtaikaa liikkeen. On todella epähienoa epäillä ääneensä avioeron mahdollisuutta, jos/kun kerta mistään sellaisesta ole missään vaiheessa ollut puhettakaan tai että homma edes näyttäisi sellaiselta.
Usein käy myös niin, että tämä vl-uskovainen puoliso saa tuekseen uskonsisaria ja –veljiä ja he hallistelevat yhdessä syntynyttä kurjaa tilannetta. Tämä tämmöinen homma on ihan omiaan sotkemaan pariskunnan välejä, eli missään tapauksessa avioparin väliin ei saa kukaan nokkaansa tunkea. Jos toiselle puoliskolle aletaan mustamaalaamaan toista puoliskoa, se aiheuttaa taatusti ongelmia pariskunnan välille. Tämä on monella tapaa hyi, hyi kamalan väärin! Pitää muistaa ensinnäkin se, että avioliitto on pyhä ja Jumalan asettama ja toiseksi se, että mukana on usein myös lapsia, joita asia koskee mitä suurimmassa määrin. Eli tätä uskomisen asiaa ei sovi tunkea pariskunnan parisuhteeseen ja väliin, vaan pitää ne asiat kokonas erillään.
Vaikka monet pariskunnat, joista toinen on vanhoillislestadiolainen ja toinen ei, osaavat elää sopuisasti yhteiseloaan ja ovat myös kovasti -pus- rakastuneita, kaikilla asia ei suju ihan simppelisti. Joskus ongelmia tuottaa se, että parikunnan tavat ovat muuttuneet erilaisiksi, eikä niitä saada sovitettua yhteen. Sillä osapuolella, joka ei enää liikkeeseen kuulu, ei ole mahdollisuuksia ja tilaa omalle ”uudelle” elämälleen, hän ei saa hankkia televisiota ja katsoa sitä, tai ainakin jos hän niin tekee, hän saa kuulla siitä jatkuvasti. No varmasti jokaisen on helppo ymmärtää, että tämmöinen tilanne aiheuttaa kireyttä pariskunnan väleihin. Puoliso ei saisi myöskään kulkea missä harrastuksissa tahansa, ei elokuvissa, teattereissa, eikä meikata tai laittaa korviksia, ettei sukulaisille tule sanomista asiasta. Liikkeestä lähtijän edellytetään pitävän itsellään vl-tavat, vaikka hän ei enää vanhoillislestadiolainen olekaan.
Liikkeestä lähtijä on altavastaajana, oli sitten kyse aviopuolisosta, avioparista tai ihan vaan jostain yksinäisestä ihmisestä; hänen on aina jatkossa oltava se alistuja, eli kunnioitettava vl-läheistensä elämää ja tapoja niin, että omat toiveet ja mielihalut ovat hommassa ihan toissijaisia asioita. Näin liikkeessä odotetaan ja oletetaan toimittavan.
Eräs entinen vanhoillislestadiolainen tuttavani harmitteli sitä, että kun he perheen kanssa menevät kylään vl-sukulaisilleen, siellä soivat Siionin laulut ja heidän odotetaan hyväksyvän sen, mutta annas jos vastaavasti heille tulee kylään vl-ihmisiä, niin ”maailmallinen” musiikki pitää heti laittaa pois kuulumasta. ”Maassa maan tavalla” tarkoittaa vl-maailmassa: ”vl-porukan kanssa vl-porukan tavalla”, tavattiinpa sitten missä tahansa.
Vielä tuosta, mitä vl-liikkeessä ajatellaan herkästi liikkeestä lähtijästä. Kuten jo mainitsin, jos kyseessä on perheen vanhempi, hänen ennustetaan kohta jättävän perheensä. Lisäksi epäillään syrjähyppyjä, alkoholin ja bailaamisen tulemista kuvioihin mukaan ja näitä epäillään usein lähtijän läheisille ja sitä kautta asianosainen itsekin saa kuulla epäilyistä, mutta joskus lähtijä saa ihan itsekin kuulla suoraan tuollaisia epäilyjä. ”Se alkaa aina alamäki, kun Jumalan valtakunnan jättää.”
Jos taas lähtijä ei muuta kovin paljon tapojaan pitkänkään ajan jälkeen, asiaa pidetään hyvänä merkkinä. Sen tulkitaan usein tarkoittavan sitä, ettei lähtijä ole mennyt kovin kauas Jumalan valtakunnasta ja että hänellä on vielä jonkinmoiset mahdollisuudet palata takaisin. Varsinkin jos lähtijä osoittaa kunnioitusta liikettä ja sen jäseniä kohtaan, palvelee mielellään vl-perheenjäseniään, kuskaa heitä liikkeen tilaisuuksiin ja ottaa vastaan vl-uskovaisia vieraita, palvellen ja pokkuroiden heitä hymy suupielessä. Jos tällainen vl-uskovaisten palvelija saa ennen kuolemaansa parannuksen armon, eli ottaa vl-ihmiseltä vastaan synninpäästön, sen katsotaan johtuvan siitä, että hänen palvelevalla rakkaudellaan oli siunausta. Jumala palkitsi hänet armolla ja anteeksiantamuksella, kun hän palveli eläessään uskovaisia.
Jos nyt vielä sekoittaisin tätä valmiiksi sekavaa sepostustani yhdellä tosi kummallisella ilmiöllä, johon olen jo ainakin kolmen eri pariskunnan kohdalla törmännyt, tiedä sitten miten laajasta ilmiöstä on kyse, mullehan ei kaikkea kerrota 🙁
Nimittäin miettikääpä tätä todellista tilannetta joidenkin pariskuntien kohdalla vl-liikkeessä. Jompikumpi pariskunnan osapuolista ei enää usko samalla tavalla, kuin liikkeessä opetetaan. Hän kertoo siitä puolisolleen. Mitä sanoo tai tekee puoliso? Onko hän ihan kauhuissaan, että hänen puolisonsa ei ole enää uskomassa ja kertoo asiasta muillekin?
Eräs tällainen tilanne päätyi siten, ettei vaimo ollut kuulevinaankaan, mitä hänen miehensä hänelle kertoi. Toinen tilanne päätyi siten, että puoliso kielsi puhumasta asiasta kenellekään ja käski puolisonsa pysyä liikkeessä mukana vaikka näennäisesti. Kolmas tapaus päätyi siten, että vaikka puoliso kertoi olevansa ateisti, toinen osapuoli halusi asian pysyvän visusti salassa ihan kaikilta ihmisiltä ja hänen jatkavan muina muikkuina vl-liikkeessä ja sen toiminnassa mukana ja käytännössä tämä tarkoitti ihan luottamustoimissa pysymistä tilanteesta huolimatta.
Vl-taivaaseen, vaikka ihan muina muikkuina 🙂
Sain postia tätä merkintääni koskien, laitan sen tähän:
”Hei Vuokko!
Kirjoitit asiaa eräässä blogissasi kotimaa.fi:ssä… Olemme mieheni kanssa eläneet vaiheen, jossa se raja kulki aviovuoteessa…
”Ei ole sentään perhettään VIELÄ jättänyt” -minusta oli kuulemma ry:llä vl-lähtöni jälkeen puhuttu.
Mutta pointtini on kommentoida sinulle on se, että tuollaista liittoa epäilivät sekä vanhoillislestadiolaiset, että ENTISET vl:t. Molemmat tietysti eri näkökulmista. VL:ien mukaan yhteisen uskon puuttuminen erottaa, entisten mukaan on mahdotonta mahtua mielipiteineen vl:n kanssa samaan liittoon…. Mutta se oli itsestäni hyvin hyvin hämmentävää… tukea ja kannustusta (mitä siinä tilanteessa olisimme paljon tarvinneet) ei herunut sen enempää miehen yhteisöstä, muttei myöskään siitä vertaisryhmästä, josta itse sitä olisin kaivannut elämäntilanteessani…
Ryvettiin väliin hyvin pohjallakin -tukea onneksi irtosi ihanasti sellaisilta, joilla ei ole kytköksiä koko tuohon yhteisöön -eli ihan tavallisilta suomalaisilta. Ja kirkon perheasiainneuvottelukeskuksen ihanalta ammattilaiselta, joka oli myös pappi. Tuo ”papparainen”, joksi häntä kutsumme edelleen, jaksoi muistuttaa meitä niistä asioista, jotka yhdistivät -ja niitä oli kuitenkin enemmän kuin erottavia.
Asiat etenevät… lopulta tasapainon löydyttyä tähän kuiluiseen aviovuoteeseen, kävikin sitten niin, että myös mieheni loikkasi yhteisöstä pois. Ja voi kun olemme kiitollisia, ettemme lähteneet niiden epäiijöiden ääntä kuuntelemaan -vl:ien tai entisten sellaisten.
Että näin meillä.”
Vaikuttaa jo hiukan epätoivoiselta tämä syiden haku äänestysprosentin putoamiseen. Entäpä jos äänestysprosentin alhaisuuteen Vantaalla ylipäänsä, ja Tikkurilassa erityisesti olisikin ollut syynä se, että kyseisissä seurakunnissa on niin eräiden luottamushenkilöiden kuin pappien taholta pidetty esillä jotain täysin muuta sanomaa kuin kirkon sanomaa?
Toisaalta en ymmärrä, mikä ihmeen itseisarvo korkea äänestysprosentti on? Eikö tärkeää ole, että kirkollisvaaleissa äänestävät ne, joita kirkon asiat kiinnostavat muutoinkin kuin kerran neljässä vuodessa?
Kotimaan uutisointia vaalitulosten osalta on pidettävä surkeana. Toimitus voisi katsoa peiliin. Espoon vaalituloksen uutisointi oli täysin virheellistä. Mautonta.
Ounastelin useampaan kertaan matkan varrella, että liian ärhäkkä lähetysjärjestöihin kohdistunut syrjintä kostautuu jossain vaiheessa. Näin taisi tapahtua.
Jos haluaa ajaa jotain agendaa, niin parempi tapa on tuoda esille oman agendan positiivisia puolia kuin hyökätä agressiivisesti toista vastaan.
Näin tämän avioliittolakiesityksenkin kohdalla. Perinteinen avioliittolaki sisältää kaikki elementit, mitä avioliittoon kuuluu ja tarvitaan, että avioliitto voi toimia yhteiskunnan perusyksikön, perheen, perustana.
Vantaalla äänestiin samalla lailla kuin edellisellä kerralla, paitsi Tulkaa kaikki -liikkeen entiset kannattajat jättivät äänestämättä.
Hyvä näin.
Kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvostot uudistuivat oikeaan suuntaan.
Samaa mieltä, on aivan merkityksetöntä onko luku 8 vai 15 prosenttia. Paljon enemmän kirkon johdon ja päättäjien tulisi kantaa huolta siitä, miten paljon nyt vuositasolla kymmeniin tuhansiin noussut kirkosta eroajien määrä tosiasiassa vaikuttaa jo lähi tulevaisuudessa (>10v) karsivasti mahdollisuuksiin järjestää ne palvelut, joita tämän päivän kirkkostrategikot ja –visionäärit kryptissaan hyväuskoisina ohjelmissaan toistavat.