Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä. Fil. 1:29
Jumala tahtoo tosin jo täällä mielellään lahjoittaa meille iloa täysin mitoin, jollei se vain olisi meille vahingoksi. Hän ei halua tuottaa meille surua; hän tahtoo kuitenkin vaikuttaa surulla jotain. Hän rakastaa meitä mitä sydämellisimmin, niin kuin ei kukaan äiti voi rakastaa lastaan. Sellainen rakkaus mielellään tahtoisi säästää ja aina virvoittaa meitä. (Ps. 119:37) Mutta hän näkee, ettemme kykene keskeytymättä kestämään tuntuvaa iloa ja virvoitusta, vieläpä, että se olisi meille suorastaan vahingoksi. Pian me huomaamattamme siitä ylpeilisimme tai tulisimme kevytmielisiksi, laiminlöisimme totisen rukouksen, kadottaisimme hänen armonsa nälän ja janon ja vihdoin tulisimme aivan hitaiksi ja suruttomiksi. Hän näkee, että ilon menettäminen, jopa kaikenlainen kiusaus, murhe ja risti ovat meille hyödyllisempiä ja autuaallisempia. Kun hän tämän kaiken näkee, sallii hän joskus paljon pelon ja tuskan hyökätä päällemme eikä tule heti lohduttamaan, vaan kätkeytyy tai asettuu niin meitä vastaan, että säikähdämme, kuten Daavid sanoo: ”Kun sinä kasvosi kätkit niin minä hämmästyin.” (Ps. 30:8) Näin tekee Jumala, mutta samasta rakkaudesta kuin silloin, kun hän antaa meille riemua. Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. (Hebr. 12:6-11)
Carl Henrik von Bogatzky (1690-1774), saksalainen virsirunoilija, Armoa Armosta, s. 25-26, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Noin ulkopuolisen kommenttina voisi todeta, että taitaa moni Suomen kirkkorakennus olla ns. vajaakäytössä, joten myyminen varmasti aina kannattaisi jos vain ostajia löytyisi. Siitä kirkon talouspuolesta tuntuvat pappismiehetkin olevan kovasti huolissaan, ainakin tämän palstan monien kirjoitusten perusteella.
Harvemmin tuntuvat olevan niin kovasti huolissaan seurakuntalaisten hengellisestä tilasta ja uskon säilymisestä ja edes siitä onko sitä heillä. Saatan tietysti erehtyäkin, mutta se on ollut vaikutelmani tänne kirjoitettujen pappismiesten blogien perusteella.
Oletan, että Männistön kirkko on kertaalleen vihitty kirkoksi, ei erityisesti luterilaiseksi kirkoksi, vaan kaavan sanojen mukaisesti ”Herralle, kaikkivaltiaalle ja armosta rikkaalle Jumalalle, pyhäköksi, jossa sukupolvet, jotka menevät, sukupolvet, jotka tulevat, häntä kiittävät ja ylistävät.” Vihkiminen kirkoksi ei siten tarkoita, että rakennuksen käyttö rajoittuu minkään erillisen kristillisen tunnustuksen jumalanpalveluksiin. Kirkkolaki säätää: Kun kirkko on vihitty, pidettäköön se Jumalalle pyhitettynä huoneena… Sellaisena se on myös katolisessa käytössä pyhälle Joosefille nimettynäkin. Oliko siten uudelleen vihkiminen tarpeen. Käyttöön ottoahan voi kirkko muutenkin juhlia.
Minusta tärkeintä on, että kirkko meni kristityille eikä esim. elokuvateatteriksi, niinkuin joissain maissa tapahtuu.
Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Jes. 30:18.
Jos joku tarjoaisi sinulle omaisuutensa, uskoisitko antajan vilpittömyyteen? Varmaan ajattelisit, että jollakin lahja on lopulta maksettava. Ilmaisia lounaita ei tunnetusti ole.
Jumala toistaa sanassaan, että hänen lapsensa ovat perillisiä, he saavat taivaan ja kaikki sen aarteet ilmaiseksi. Maksua ei voi jo maksetusta lahjasta enää antaa. Joko se otetaan vastaan tai jätetään sikseen. Kuinka moni raukka jättääkään! Jos me tietäisimme Jumalan lahjan ja sen, kuka sitä tarjoaa, me emme voisi muuta kuin ylistää Jumalaa ja polvistua vastaanottamaan taivaallisen aarteen.
Jumalan sana vakuuttaa, että hän on jo noussut armahtamaan meitä. Lahja on meidän.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 209-210, SLEY-Kirjat Oy, 2005.
Oppikaa siis yksinkertaisesti uskomaan Jumalan sanaa ja sanokaa sydämissänne: Vaikka en näe, en käsitä enkä tunne näitä asioita, niin kuulen kuitenkin, mitä Jumala sanoo. Ja hän on niin voimallinen, että voi toteuttaa sanansa; tulevassa elämässä minä voin ymmärtää ja käsittää, jopa nähdä ja kokea kaiken, mitä nyt vielä en kykene ymmärtämään.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 249, SLEY, 1945.
Hyvä löytö Lutherin postillasta. Kiitos Mika
Kiitos Jumalalle.
Hän on siis tullut sinunkin tähtesi, ystäväni. Usko se, riemuitse siitä ja ylistä Jumalaa! Ole sinä vain kadotettu, kuten oletkin, mutta salli Jeesuksen olla kadotettujen vapahtaja. Kiitä Jumalaa siitä, ettei sinulta muuta vaadita kuin että olet kadotettu ja semmoisena otat vastaan kadotettujen Vapahtajan. Kadotettuna autuas, syntisenä vanhurskas, siinä koko kristinuskon salaisuus. Johannes Bäck
Itsessämme olemme siis kadotettuja ja kadotuksen ansainneita syntisiä, mutta Jeesuksessa ja Hänen tähtensä olemme pelastettuja, vapaita ja Jumalalle kelvollisia ja kelpaavia.
Miks
Kiitos hyvistä teksteistä joita panet esille luettavaksemme
Kiitos Jumalalle.
Hän on omalla verellänsä ansainnut itselleen seurakunnan. Ap. t. 20:28
Eihän minun tarvitse teille sanoa, mitä Raamattu tarkoittaa Kristuksen verellä. Se ymmärtää sillä Kristuksen veren vuodattamista, Kristuksen kärsimistä ja kuolemaa meidän tähtemme, sitä rangaistusta, minkä hän kärsi meidän sijastamme, hänen veristä uhrikuolemaansa, jolla hän tyydytti tuomitsevan Jumalan vanhurskauden. Juuri siinä on pelastus, ja juuri siitä vuotaa syntisraukkojen elämä. Punaiseksi punatkaamme lippumme; punainen olkoon kokardimme, punainen kypärin töyhtömme. Sillä punainen on aateliskirjamme, meidän vapaalippumme, ja kuinka erinomaisia sitten olemmekin, olemme erinomaisia kuitenkin ainoastaan veressä ja veren kautta.
Friedrich Wilhelm Krummacher, Armoa armosta, tämän päivän teksti, SLEY, 1966.
Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10
Minkä nyt elän lihassa… Gal. 2:20
Kuljen tämän maailman halki vain yhden kerran. Jos siis voin osoittaa ystävällisyyttä tai tehdä jotakin hyvää toiselle ihmiselle, minun on tehtävä se nyt. En tahdo lykätä enkä laiminlyödä sitä, sillä en kulje tätä tietä toista kertaa.
Markus Aurelius, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.