Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Hienoa Riitta, kun lopetit Samin haastamisen mukaan keskusteluun. Samilla ei ole kestäviä perustuksia väitteilleen. Niitä voi perustella vain teorian tasolla. Ei millään käytännön todellisuuden tasolla, jossa uskonelämää oikeasti eletään. Hänen oppinsa ei johda iloon ja rauhaan, eikä luo motivaatiota palvella Jumalaa.
Sen sijaan tuo lause tekee sen kaiken: ” Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia”.
Tämä päivän Roseniuksen Elämän leipää kirjan tutkistelu käsittelee juuri sitä. Nuo muutamat sanat lukee hetkessä, mutta kukaan ei kykene pitämään niitä mielessään, vaikka opettaa niistä jatkuvasti. Juuri tämän Jumala on salannut meiltä viisailta ja ymmärtäväisiltä.
Joku voi sanoa: ” mitä ihmeellistä tuossa on. Senhän voi helposti lukea ja käsittää. Entäpä elää todeksi ? Sellaisella tavalla, että ne saavat aikaan valtavan ilon, syvän sisäisen rauhan ja motivaation palveluun. Miksi se kaikki kuitenkin katoaa mielestä niin helposti? Kaikki oli hetken niin tavattoman helppoa ja nytkö se jo temmattiin pois.
Juuri tämä lause on monelle niin vastenmielinen, että sitä vastaan hyökkäämiseen käytetään jos jonkinlaisia juonia. Jopa Paavalin teologia otetaan yhdeksi kohteeksi. Ikään kuin Paavali olisi itse kehittänyt jonkin teologian ja se rinnastetaan kaikkien muiden teologioiden rinnalle.
Samaa tehdään Lutherille.
Tavoitteena on vain kumota tuo yksi lause. Juuri siinä paljastuu se loukkauksen kallio, jota vastaan aina on hyökätty ja tullaan hyökkäämään. Teologian paras puoli onkin paljastaa nämä hyökkäykset ja osoittaa niiden todellinen tavoite.
Näin on kuten kirjoitat Pekka Veli.
Paavali kirjoitti saneensa evankeliumin Kristukselta eikä ihmisiltä. Evankeliumi ei ole ihmisten mielen mukaista. Paavali kirjoitti, ettei hän häpeä evankeliumia, sillä se on Jumamalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.
Paavalin mukaan saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta niille jotka ovat kutsutut, on Kristus, Jumalan voima ja viisaus. Paavali kehottaa sitten katsomaan omaa kutsumusta, ei ollut montaa inhimillisesti viisasta, ei montaa mahtavaa, ei montaa jalosukuista. Sen mikä maailman silmissä on hulluutta, heikkoa, halpa-arvoista, sen mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Kristuksessa meillä on kaikki: viisaus, vanhurskaus, pyhitys ja lunastus. Näin tapahtuessa itse kunkin uskovan kohdalla, ei enää kerskauksena eli ylpeilyn aiheena ole se mitä ihminen on, vaan se mitä Herra on.
Lukiessani eräänä päivänä filippiläiskirjettä, minusta tuntui että Paavali kirjoitti siinä myös minulle.
”…tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerkaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt”. Fil 2:16
”Paavalin mukaan saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta niille jotka ovat kutsutut, on Kristus, Jumalan voima ja viisaus.”
Tämä Paavalin toteamus on kyllä varsin ajaton, niin totta tänäkin päivänä. Vaikka monet noista hullutuksena pitävistä onkin tänä päivänä ihan kastettuja kristittyjä nimeltään, mutta tämä sattuma- ja evoluutiotiede on painanut Kristuksen pois heidän mielestään.
Sen me kaikki ymmärrämme, että meidän pitää kuolemalla kuoleman. Laki on annettu Mooseksen kautta.
Armo ja totuus on annettu Kristuksen kautta.
Kuinka väkevä onkaan kuolema, mutta paljoa enemmän on se kirkkaus, joka tulee Kristukselta. Se on ylenpalttista. Joka on päässyt armon alle, ei haikaile vanhaa tilaansa, omaa yrittämistä, ei etsi oman sydämensä täydellistä puhtautta. Valkeus, kirkkaus ja voitto on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.
2.Kor. 3:7 ”Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
3:8 kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
3:9 Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
3:10 Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
3:11 Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.”
” Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia”. ( Rm 3:21)
” Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.” ( Rm 3:31)
”Nyt Jumala on … tuonut ilmi vanhurskautensa kr. nyni de … dikaiosyne theou pefanerotai. Teemassa 1:17 väitettiin, että evankeliumissa ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy” {dikaiosyne gar theou apokalyptetai). Apostoli palauttaa teesinsä kuulijan mieleen; apokalyptetai ja pefanerotai ovat synonyymejä. Mutta nyt on aika sanoa asiasta jotakin enemmän, siksi tähän lauseeseen tehdään kaksi lisäystä:
Laista riippumatta … josta laki ja profeetat todistavat kr. khoris nomou … martyroumene hypo tou nomou kai ton profeton. Jos kerran teeman mukaan vanhurskaus ilmestyy ”ensin juutalaisille” (1:16), sillä täytyy olla yhteys Raamattuun, VT:iin (jota tarkoittaa ilmaus ”laki ja profeetat”). Mutta jos se kuuluu myös kreikkalaisille eli pakanoille, sen täytyy tulla julki ”ilman lakia” eli ”laista riippumatta”, sillä Mooseksen lakia ei ole koskaan annettu pakanoiden noudatettavaksi, se ei ole ainakaan heidän tiensä vanhurskauteen. Ongelma ratkeaa siten, että juutalaisten pyhät kirjoitukset eli ”laki ja profeetat” todistavat juutalaisille edeltäpäin siitä vanhurskaudesta, joka on yhtä lailla tuleva sekä juutalaisten että pakanoiden omaksi.” ( Jukka Thuren, Kirkon aarteita, Roomalaiskirjeen selitys)
Luther-ongelma taitaa tälle modernille evlut.kirkolle nykyään lähinnä olla se, että Luther oli hieman ”räjähtävä persoona” ja ettei Luther tainnut olla ns. ”evoluutio-teoreetikko” sananselityksissään. Tietyllä tavalla hän arvioidessaan Raamatun eri kirjoja oli kriittinen sen suhteen, miten niissä julistettiin sanomaa Kristuksesta. Tunnettu esimerkki on Jaakobin kirje, jota hän ei suinkaan syrjäyttänyt, mutta katsoi sen vastoin Paavalia johdattavan tekoihin ohittaen uskonvanhurskauden.
Otan tässä yhteydessä esille toisen blogin tällä alustalla, joka käsittelee Apostolisia isiä. Tuo kirja minulla on ja mielenkiinnosta sitä olen selannut juuri pitäen silmällä sitä, miten kirjoittajat pitävät esillä tuota keskeistä asiaa uskonvanhurskaudesta. Totean vaan, että heti 1 Clemensin kirjeessä korinttilaisille hän toteaa: ”Aabraham, jota kutsuttiin Jumalan ystäväksi, havaittiin uskovaksi siinä, että hän totteli Jumalan sanoja”, selittäen sitten, miten Jumala käski Aabrahamia lähtemään kodistaan. Mielestäni tässä ei sinänsä ole huomautettavaa, mutta hieman myöhemmin Clemens lisää: ”Uskon ja vieraanvaraisuuden tähden Aabrahamille annettiin poika hänen vanhoilla päivillään, ja kuuliaisuutta osoittaen hän vei tämän Jumalalle uhriksi.”
Käyttäessään sanoja – usko ja vieraanvaraisuus – Clemens antaa tässä mielestäni ymmärtää, ettei usko riitä, ellei teot seuraa, toisin sanoen vieraanvaraisuus. Toisessa kohdassa hän toteaa Lootista. ”Vieraanvaraisuuden ja hurskauden kautta Loot pelastui Sodomasta” ja edelleen: ”Uskon ja vieraanvaraisuuden kautta pelastui portto Raahab.” Sensijaan (Heb11:31) toteaa: ”Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon.” Näen tässä Clemensin tekstissä selvän viittauksen Jaakobin kirjeeseen vastoin Paavalin selkeää sanomaa uskonvanhurskaudesta.
Hjalmar Holmqvist kirkkohistoriansa 1:ssä osassa toteaa edellisestä, että paavalilaisuus alkaa väistyä jo 1:stä Clemensin kirjeestä lähtien.” Alkukristillisyys on täten lähtenyt tielle kohti katolisuutta ja katolista kirkkoa. Tosin nyt elämme ekumenian aikaa, mutta kun olen käynyt läpi noita evlut- ja katolisen kirkon asiakirjoja, niistä on mielestäni todettavissa tekojen tunkeutuminen uskonvanhurskauden sisälle. Voi olla, että olen väärässä, mutta tutkia noita asiakirjoja ainakin kannattaa. Ne löytyvät kaikki netistä.
Hjalmar Holmqvist oli protestanttinen teologi joka tulee esille juuri näissä sanoissa; ” Alkukristillisyys on täten lähtenyt tielle kohti katolisuutta ja katolista kirkkoa. ” Aivan kuin yhtenäinen kirkko olisi hylännyt Paavalilaisen vanhurskauttamisopin, tämähän oli se pointti. Mitään perusteluita ei tässä kuitenkaan esitetä. Näin ollen Holmgvist ajaa luterilaisen vanhurskauttamisopin yhtenäisen kirkon armokäsitystä vastaan, tämä on tyyppillistä protenstanttisessa teologiassa, joka on tietysti ymmärrettävää. Clemenssin kuvaus vanhurskauttamisesta täyttää yhtenäisen kirkon prosessiluonteen, jossa vanhuskauttamista ja tekoja ei eroitella, vaan ne kuuluvat kiinteästi kristityn elämään.
Olisikohan asia nyt aivan niinkään, että Holmqvistin tarkoituksena 3- osaisessa kirkkohistoriassaan oli kirjoittaa erityisesti yhtenäistä kirkkoa vastaan. Toki voit argumentoida yhtenäisen kirkon historiankirjoituksen osalta sitä, miksi alkukristillisyys menetti hiljalleen paavalilaisen pelastusnäkemyksen.
Usko ja teot kuuluvat yhteen, se on selkeää ja näin sen kuuluu olla. Teologia erottelee lain ja Evankeliuimin, mutta elämä ei. Näin sen kuuluu olla.
Kuten todettua, sellaista Kristillistä uskoa ei ole olemassa, jolla ei ole tekoja. Eli toisin sanottuna uskosta elävä ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan välttämättömyyden suomasta pakosta, sillä hän ei muuten ole Kristitty. Mitään harmaata välimaastoa ei ole. Ihminen joko on Kristitty, tai ihminen ei ole Kristitty. Ihmisellä joko on Henki tai ei ole Henkeä. Jolla on Henki, se on Jumalan vanhurskauttama. Kuollutta uskoa ei ole olemassakaan. Näin siis Raamattu opettaa.
”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” Jaak.2:26
Aamen!
Näin se tietenkin on, että elävä usko vaikuttaa teot, mutta vanhurskauttavalla uskolla, josta tässä on kysymys ei ole Paavalin mukaan prosessiluonnetta. Henki saadaan pelkästään uskon kautta armosta. Mielestäni tässä ei ole kyse pelkästään teologiasta laki ja evankeliumi, vaan elävästä Jumalasta, joka armosta lahjoittaa uskon Kristuksen lunastustyön tähden. Luther ei turhaan ole tähdentänyt sitä, että usko ei siedä rinnalleen mitään puhetta teoista, joita vastaan hän taisteli loppuun saakka, kun oli kysymys siitä miten ihminen pelastuu. Tässä ei ole vähemmästä kysymys kuin yksin kunnian antamisesta Jumalalle, ihmisen ollessa pelkästään saajan osassa.
Mielestäni on eri blogin aihe puhua kristityn elämästä, johon teot kuuluvat luonnollisena osana aivan kuten Ismo kirjoittaa. Teoista myös Luther kirjoittaa, mutta ei siinä yhteydessä, missä hän kirjoittaa uskonvanhurskaudesta. Siinä mielessä Sami tulkitsee oikein, että Clemensin ”kuvaus vanhurskauttamisesta täyttää prosessiluonteen, jossa vanhuskauttamista ja tekoja ei eroitella, vaan ne kuuluvat kiinteästi kristityn elämään.” Paavalin opetuksesta se kuitenkin poikkeaa uskonvanhurskauden osalta.
Hienoa keskustelua ytimestä ja on kiinnostavaa seurata tuota miten paljon lukijoita teillä on.
Tämähän on ihan poikkeuksellista.
Mielenkiintoista on tuokin että vanhoja kirkkoisiä haetaan sen tueksi, ettei vanhurskaus tulisi yksin uskosta. Jospa sieltä löytyisi vaikka vain yksi lause, jota voisi käyttää apuna. Varmaankin voi löytyä montakin, koska tuo toinen lause, jonka mukaan tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta on tullut suoraan taivaasta. Eikä meidän järkemme riitä sen käsittämiseen. Vain uskolla voimme sen omistaa, mutta heti kun alamme pohtia : ” miten se on mahdollista, niin koko asia valuu sormien välistä, kuin kuiva hiekka.
”koska tuo toinen lause, jonka mukaan tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta on tullut suoraan taivaasta.” Tätähän ei kukaan, ole kieltänyt.
”ellei teot seuraa” No mistä otat Sami ne teot esille? Niiden todentaminen toisen elämästä on vähän hankalaa usein. Ei tietenkään aina.
En ymmärrä tätä jankkaamista teoista. Eihän kukaan ole kiistämässä, etteikö uudestisyntynyt ihminen tee tekoja, jotka usko vaikuttaa. En ainakaan minä. Ei myöskään Luther.
Mutta niin kuin Kosti Vasumaa hyvin kirjoittaa, ne pitää pitää erossa siitä, kun puhutaan Jumalan lahjoittamasta uskonvanhurskaudesta. Yksin armosta Kristuksen tähden se lahjoitetaan. On juuri niin, että uskova ei voi olla tuottamatta hedelmää (Ismo Malinen). Mutta niiden katselu ja ihailu ei kuulu uskovan elämään, jos hän on yhtään perillä kristinuskosta. Ja parempi etteivät muutkaan niitä liiemmin ylistä ja kiittele. Kunnia kun niistä kuuluu yksin Jumalle, joka ne on valmistanutkin edeltä käsin.
Joten niin kuin Kristus sanoi, kun olette tehneet kaiken tämän, sanokaa että olette ansiottomia palvelijoita. Näin juuri. Koska oikea uskova ei odota palkkaa eli on siis ansioton palvelija, mutta lakihenkinen eli laista elävä odottaa saavansa palkan teoistaan.
Miksi siis teoista jankutetaan? Mielestäni siksi, ettei ole ymmäretty uskonvanhurskautta ja sitä miten ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen sovituskuoleman tähden.
Monet ovat kuulleet kertomuksen kuolinvuoteellaan olleesta vanhuksesta, joka jo ”lähes säteili” tulevan ajan kirkkautta. Hyvästejä jättämään tulleet ystävät yrittivät kehua vanhuksen moitteetonta vaellusta ja hyviä tekoja Jumalan valtakunnan kansalaisena. Vanhus torjui kehut sanomalla: Väisty edestäni……, äläkä vie minulta minun Kristustani!