Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Sami Paajanen, kirjoitit että et halveksi ihmisiä vaan asioita. Asia on juuri niin kuten aiemmin Kosti Vasumaa ja tänään blogisti Pekka Veli kirjoitti halveksimisesta. Jo sana halveksiminen on käsittämätön sana kristityltä!
Sinä olet halveksinut minun uskonnäkemystäni. Et voi erottaa ihmistä ja hänen näkemystään asiasta.
Otetaanpa esimerkki.
– Halveksin alkoholin ja huumeiden käyttöä – halveksin alkoholistia ja huumeiden käyttäjää
– Halveksin luterilaista oppia – halveksin luterilaisittain uskovaa
Raamatusta en ole löytänyt että meidän tulee halveksia asioita tai henkilöitä, vaan että meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa toisiamme. Jeesus käski rakastamaan vihollisia ja rukoilemaan heidän puolestaan.
Sami Paajanen, se että kuittaat leimakirves -syytöksesi minua kohtaan, että olet sen unohtanut ja saan siitä olla sinun mielestäsi rauhassa, osoittaa minulle sen että et ole totuudenmukainen. Otat itsellesi aseman anteeksiantajana, vaikka et ole pystynyt osoittamaan perustetta syytöksellesi. Pidän, anteeksi vain, tätä narsistisena asenteena.
Riitta Sistonen kirjoittaa; ” Otetaanpa esimerkki. – Halveksin alkoholin ja huumeiden käyttöä – halveksin alkoholistia ja huumeiden käyttäjää – Halveksin luterilaista oppia – halveksin luterilaisittain uskovaa”
Tässä Riitta samaistaa teot ja ihmisen persoonan. Edes luterilainen tunnustus ei tee näin. Mitä tämä on? Miten luterilaiset olisivat voineet yleensä käydä oppikeskusteluaja katolisten kanssa jos tätä kaavaa olisi noudatettu? Täysin mahdotonta. Jos helluntailainen omaksuu helluntailaisen kasteopin, emme arvioi ihmistä vaan oppia. Jos näitä ei osaa erottaa keskustelusta tulee yliherkkää sosiaalieetosta.
Riitta Sistonen kirjoittaa ” Raamatusta en ole löytänyt että meidän tulee halveksia asioita tai henkilöitä, vaan että meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa toisiamme. Jeesus käski rakastamaan vihollisia ja rukoilemaan heidän puolestaan. ” Jep ja kuka arvosteli vihollisten oppeja kovin, ennen kuulumattoman jyrkästi? – Jeesus.
Marko Sjöblom, jos teologi ja maallikko eivät löydä yhteistä pohjaa niin jossainhan mättää.
Voi olla kuollutta teologiaa, joka on vain ihmisten viisastelua ja oppikiistoja. Samoin maallikon uskonelämä voi olla rakentunut ”väärälle” pohjalle.
Pyhä Henki on tässä nähdäkseni ratkaiseva tekijä.
Riitta Sistonen. Minä näen asian ihan vain rinnakkaisena sille, mitä tapahtuu, kun leikkauspotilas saa käsiinsä lääkärin epikriisin siitä, mitä on tehty. On joskus haasteellista löytää yhteinen kieli, vaikka kumpikin jakaisi yhteisen käsityksen vaikkapa siitä, että on tarvittu leikkaus vaivan hoitamiseksi.
En siis näe tätä kuolleena viisasteluna tai tarpeettomana oppikiistana. Pyhä Henki ja Hänen työnsä ei ole riippuvainen kenenkään oppineisuudesta tai ymmärryskyvystä, mutta Henki ei toimi tyhjiössä. Minusta olisi vahingollista sivuuttaa kirkon 2000-vuotinen perinne ja lähes yhtä vanha teologinen työskentely. Sami ja minä olemme molemmat tätä mieltä, vaikka lähestymme kristillistä perinnettä eri näkökulmista ja eri painotuksin. Minä ajattelen, että hyvä teologia on hengellisen elämän käypä hoito-suositusten parissa työskentelyä ja sen soveltamista. Jälkimmäisessä tarvitaan eri otteita kuin tutkimuksessa, mutta ilman teologista ammattitaitoa ja koulutusta soveltaminenkaan ei onnistu.
Marko,
Joka tieteenalalla on oma ”kielensä” ja sanastonsa. Silti minäkin usein toivoisin, että teologit kuitenkin pyrkisivät käyttämään sellaista sanastoa, että maallikotkin niitä ymmärtäisivät. Ellei sitten ole nimenomaan tarkoitus keskustella vain teologien kesken… Teologit ovat kirjoittaneet paljon ihan mielenkiintoisen oloisia kirjoja, mutta kun niiden sisältöä vilkaisee, niin kirja menee takaisin hyllyyn. Enemmän siis yleistajuista pohdintaa/sanastoa, jos halutaan, että maallikotkin ymmärtävät.
Sopii tietysti toivoa, että teologinen tutkimus olisi sellaista, että kun sitä sovelletaan elävään elämään, niin se saa kaikupohjaa uskovassa ja Pyhä Henki avaa sen todistaen sanoman olevan Jumalan sanan mukaista. Jos ei niin tapahdu, toivottavasti uskova hylkää sellaisen teologian.
Itse olen löytänyt helmen Lutherin vanhurskauttamisopista aikani lain kanssa painiskeltuani. Myös kristityn vapaus avautui minulle niin kuin Luther sen selittää. Löysin evankeliumin ja pääsin ns. armon alle. Ja Jumala varjelkoon minua, että siinä pysyn elämäni loppuun asti.
En ymmärrä mitä pahaa siinä on, jos joku blogissa on käsitellyt omia tuntojaan tai kipupisteitä. Nehän voivat auttaa toisia, jotka kipuilevat samojen asioiden kanssa. Teologian on oltava elävään elämään sovellettavaa eikä järjen päättelyjä. Itse akateemisen koulutuksen saaneena, pystyn kyllä omasta mielestäni melko pitkälle seuraamaan teologisia keskusteluja.
Teologien kannattaa kirjoittaa omia blogeja, jos haluavat keskustella omalla korkealla tasollaan. Iloitsen Veli Pekka Pesosen blogeista ja kannustan häntä edelleen niitä kirjoittamaan.?
Riitta ja Kari. Teologiassa on eri osa-alueita ja minäkin tipun nopeasti kyydistä, jos mennään tarpeeksi teoreettiseen ja filosofiseen kysymyksenasetteluun. Yleistajuisuus on aina tavoitteena.
Minun näkökulmastani katsoen on näin: Kuluneen neljännesvuosisadan aikana kristinuskoa ja sen käsitteitä koskeva tietämys on yleisesti ottaen (en siis tarkoita teitä enkä blogistia) laskenut rajusti. Tästä seuraa muutama asia: 1) Kun teologina yrittää vääntää rautalangasta ja yleistajuisesti, ei-teologit pitävätkin tekstiä liian vaikeatajuisena tai kovin syvällisenä. 2) Luterilaisessa teologiassa saavutettiin erilaisten jaottelujen eräänlainen huippu joskus vuoden 1840 tienoilla (joidenkin mukaan paljo n aiemmin). Esimerkiksi termi ”parannus” saattoi tarkoittaa kuutta – kahdeksaa asiaa kirjoittajasta riippuen. Tämä opittiin silloin jo lukiossa, jopa ulkoa päntäten. Me olemme jokainen, omasta hengellisestä taustastamme riippuen, tuon ajan kaukaisia perillisiä. Ja siksi me puhumme helposti myös toistemme ohi tai ymmärrämme väärin.
Tuo on varmaan yksi syy kristikunnan moninaisuuteen, että samat sanat ja käsitteet ymmärretään eri tavoin. Jo tekstien kääntäjät ymmärtänevät niitä eri tavoin ja lukijat vielä enemmän. Yksimielisyyttä on silloin lähes mahdotonta löytää. Turhia väittelyitä lienee käyty paljon juuri siksi, että ymmärrys on erilaista.
Omasta mielestäni perisyntikäsitys on se, joka vaikuttaa kaiken taustalla, ettei ymmärrystä oikein tahdo löytyä. Kirkon neuvoissa Lutherin ongelma oli, että Jumala on armollinen mutta oikean katumuksen edellytyksellä. Syntien anteeksiantamus on puhdas lahja, mutta ensin täytyy valmistautua siihen. Luther ei voinut ymmärtää Jumalan vaatimusta kuin ehdottomana. Mutta kun armon tarjous oli ehdollinen, evankeliumi katosi täydellisesti. Kun Jumalan vaatimus oli Luhterille ehdottomasti absoluuttinen täytyisi lahjan tulla täten riippuvaksi vaatimuksen absoluuttisesta täyttämisestä. Luther ei löytänyt tuota oikeaa katumusta yhtä vähän kuin sitäkään, että hän olisi löytänyt itsestään oikeata rakkautta Jumalaan. Taustalla olevan ongelman aiheuttaa himo (konkupisenssi), varsinainen synti, tuo langenneen kerubin himo tulla Jumalan kaltaiseksi. Tästä on poikkeavia näkemyksiä, onko tuo himo sinänsä ”jumalanvastaisuutta” sanan varsinaisessa merkityksessä.
Silloin kun käsitellään teologiaa, kuten Pekka Veli tekee tässä blogissaan teologista pohdintaa, ei ole väärin siihen vastata. Teologiset käsitteet ovat helposti haettavissa kirjoista ja nykyään netistä. Se tarkoittaa vain pitkäjänteistä oppimista. Silloin kun kirkoissa saarnataan puheen pitää olla yksinkertaista sivistyssanoja välttäen, täällä niitä voi käyttää. Tämä ei ole ollut tähän asti pelkkää ammattisanaston käyttämistä.
Raamatun ymmärtäminen on lähtenyt ja lähtee siitä, että Raamatussa on oma kielipelinsä. Esim Kreikan sana henki on tavallisessa kreikassa persoonaton, Raamatun kreikassa merkitys muuttuu persoonaksi. Raamatussa on lukematon joukko käsitteitä, jotka eivät avaudu tavalliselle lukijalle. Se on suljettu kirja. Näin on koko kristinusko. Lisäksi oman vivahteensa keskusteluun tuo se, että esim samalla armo voi olla monta merkitystä riippuen kirkkokunnasta ja sen teologiasta. Kasteen ja ripin merkitys voi olla eri, vaikka sana olisi sama. Tämä tuo jo haasteensa lukijalle. Meillä luterilaisille on painotettu lukemista, toisissa kirkoissa esim Idän kirkoissa asia kulkee myös näin;
” Yhdistyminen Jumalaan merkitsee idän kristillisessä ajattelussa täydellisesti uudenlaista hengellistä vaihetta, nimittäin siirtymistä päättelyn kautta hankitusta, luonnollisesta tai välillisestä tiedosta yliluonnollisen, välittömän tiedon piiriin. Tällöin Kolmiyhteinen Jumala, lupauksensa mukaan (Joh. 14:23), asettuu pysyvästi asumaan sydämen puhtauden saavuttaneeseen kilvoittelijaan välittäen hänelle mystistä tietoa niin luoduista kuin itsestään, niiden luojasta.” – Joten ymmärtämisen haasteita riittää.
Tuo ”yliluonnollinen tieto” on varsin vaarallinen asia. Gnostikoilla sitä taisi väitetysti olla ja metsään mentiin.
Sami Paajanen, niin Jeesus kyllä arvosteli jyrkästi kirjanoppineita ja fariseuksia, mutta koeta jotenkin ymmärtää, että sinä et ole Jeesus.
Sami Paajanen, sinä kirjoitit että ”halveksit”, et kirjoittanut että ”arvioit”. Nyt kirjoitat arvioinnista, kun olemme tämän halveksimisasian tuoneet esiin.
Ja eihän ne oppikeskustelut ennen Lutheria ja hänen aikananaan tahtoneet oikein sujua kun niissä roviolla henki meinasi mennä.
Minusta olet erittäin kovasanaisesti arvostellut sitä mitä olen kirjoittanut ja sitä mitä uskoa tunnustan. Et myöskään perustele miksi joku asia on mielestäsi väärin. Ja jos arvioi, pitää osata kunnioittaa myös asioista toisin ajattelevaa. Tässä on kyllä itsellänikin oppimista.
Olen osallistunut ortodoksiseen liturgiaan ja myös katolisissa messuissa olen käynyt. Mutta ei tulisi mieleenikään teilata heidän uskoaan tai pyhiä toimituksiaan.
Blogin aihe on, ”Jumalan armoa ei kaikki voi saada.” Eräässä liikkeessä armon saamiseen riittää, että pyytää, ”saanko minäkin uskoa anteeksi”.
No, siinä liikkeessä käydään myös opillisia keskusteluja, eikä armon saaminen ja ”uskossa olemisen asia” ole sittenkään niin yksinkertaista kuin sen väitetään olevan.
Ei taida asia tulla valmiiksi myöskään tällä blogilla. Ehkä sitten perillä?
Teologia kertoo meille millä ehdolla evankeliumi toimii. Teologian yksi tehtävä on käsittääkseni se, että nuo ehdot pysyvät voimassa. Teologialla voidaan myös yrittää mitätöidä näitä ehtoja, joten aina on oltava valppaana torjumaan vääriä oppeja. Kyseisiä ehtoja on esimerkiksi tuo, että jonkun on otettava evk.n vastaan. Jos sen hylkää, niin sitä ei voi silloin saada. Toinen ehto on se, että sitä tarvitaan syntien anteeksisaamiseen. Kolmas ehto on se, että omistaa evk:n itselleen uskolla.
Jos leikataan pois vaikkapa ihmisen sytisyys, niin silloinhan evankeliumi lakkaa heti toimimasta. Koska ei olisi syntiä, joka tulisi saada anteeksi.
Vanhurskauttamisoppia tarvitaan uskonelämässä kasvamisessa siihen, että löytää kestävän rauhan omantunnon syytöksiä vastaan. Ne vievät monen uskovan elämässä paljon voimavaroja, joille on muutakin käyttöä. Lain – ja evankeliumin erottaminen on keskeinen osa vanhurskauttamisoppia. Joten kyllä teologia on hyvin käytännöllinen ja tärkeä osa uskoa ja siinä kasvamista. Oikea oppi johtaa meitä oikeaan kristilliseen elämään ja motivoi elämään uskoa todeksi. En osaa antaa arvoa sellaiselle teologian harrastamiselle, jolla ei ole vastaavaa suoraan hengelliseen elämään kohdistuvaa ja sitä tukevaa merkitystä. Opin on mielestäni tuettava uskon elämää ja evankeliumia.
Pekka Veli Pesonen: ”Vanhurskauttamisoppia tarvitaan uskonelämässä kasvamisessa siihen, että löytää kestävän rauhan omantunnon syytöksiä vastaan.
Lain – ja evankeliumin erottaminen on keskeinen osa vanhurskauttamisoppia. Opin on mielestäni tuettava uskon elämää ja evankeliumia.”
Olen aivan samaa mieltä. Tätä yritin aiemmin itsekin vajavaisesti kirjoittaa. Kyse pitää lähtökohtaisesti olla teologiassa aina Kristuksen armon evankeliumin kirkastamisessa. Itse arvioin aina kuulemani ja lukemani tältä pohjalta: Kirkastaako tämä minulle Kristuksen ja sen mitä hän on minulle lahjoittanut? Vai puhuuko tämä siitä mitä ihminen pystyy ja voi tehdä?
Toinen on evankeliumia, toinen lakia. Nämä on pidettävä erillään. Kuitenkin lakia on saarnattava. Totta kai. Kuka muuten tulisi synnintuntoon.
Laki tuo ihmisen syntisen paikalle (…että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä,…. lain kautta tulee synnin tunto Room. 3:19,20) ja evankeliumi tuo vapautuksen (Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikelle, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Room. 3: 21-22). Jos evankeliumi ei tuo vapautusta taakoista, evankeliumi on vääristetty ja ehdollistettu eikä se voi vapauttaa ketään. Näin yksinkertaista tämä on.
Raamattu ei ole suljettu kirja uskovalta uudestisyntyneeltä ihmiseltä. Myös uskosta osaton voi sitä ymmärtää ihan normaalijärjellä, vaikkakaan ei tietysti vielä Pyhän Hengen valaisemana. Ja jos uskosta osaton ihminen lähestyy Raamattua sillä tavalla kuin se siihen itse kehottaa, etsimällä totuutta rehellisesti sekoittamatta siihen omia ennakko-odotuksiaan ja tulkintojaan. Uskomalla että Jumala on ja että Hän palkitsee ne jotka häntä etsivät. Siis Jeesuksen sanoin: Ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, ravitaan. Tämä voi tapahtua siis myös uskosta osattomalle. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen…. Hebr. 4:12
Ennen kuin Luther käänsi raamatun, ei tavallinen kansa voinut lukea sitä. Itse haluan kuulla mitä jokin sana kreikaksi tai hepreaksi tarkoittaa ja miten se kyseisessä kontekstissä tulisi ymmärtää ja kääntää. Eri traditioissa on ymmärretty armo, kaste ja ehtoollinen eri tavoin. Näinhän se on. Olen näistä kyllä lukenut. Mutta minulle riittää, että ymmärrän miten se omassa kirkossani ymmärretään.
Jos ihminen on saanut rauhan ja levon evankeliumin tuoman ilon ja ja vapautuksen kautta, on aina niitä, jotka yrittävät hämmentää tätä vapautta ja iloa. Näin oli jo Paavalin aikaan ja on edelleen. Tämä on surullista.