Jumalalla töissä

Usein ajatellaan, että seurakunta on muita parempi ja ihanteellisempi työyhteisö. Näin ei ole – ja miksi olisi? Seurakunnassa on töissä vain ihmisiä, ei enkeleitä. Seurakunnassa on erilaisia työtehtäviä, joiden sisällöt ja työajat poikkeavat toisistaan. Yhdistäviä tekijöitä on silti paljon. Suntio on jumalanpalveluksessa yhtä tärkeä kuin pappi tai kanttori. Diakoniatyöntekijä taas tarvitsee aika ajoin, pappia, kanttoria ja vahtimestaria.
Työ merkitsee ihmiselle paljon, sekä toimeentulon että sosiaalisten yhteyksien takia. Työtä tavataan arvostaa myös sen itsensä vuoksi. Jo Luther korosti: ”Ihminen on luotu tekemään työtä, niin kuin lintu on luotu lentämään”. Samalla hän painotti kohtuullisuutta, ja sanoi, että ahkeruuteen taipuvaisia työntekijöitä ja heidän työnantajiaan tulee suojella heiltä itseltään.
Työkaverit vaikuttavat työntekoon, ilmapiiriin ja viihtymiseen sekä hyvässä että pahassa. Toimiva työyhteisö edistää jaksamista, mutta sisäiset ihmissuhdeongelmat työpaikoilla tuottavat paljon pahoinvointia. Ihmissuhdeongelmat ovat monisyisiä. Niiden torjumisen voi aloittaa tutustumalla toisten työtehtäviin. Ellei muiden tekemisiä tunneta tai niistä puhuta – ja elleivät ne edes kiinnosta – ei niistä voi tietää. Tietämättömyys taas luo mutu-käsityksiä, ja johtaa salakavalasti huhuihin ja perättömiin puheisiin.
Työyhteisö voi huonosti, elleivät työntekijät tule toimeen keskenään. Joskus oma työ koetaan niin itsenäiseksi, että pienikin puuttuminen siihen tuntuu reviirin rikkomiselta. Puuttumattomuuden ja välinpitämättömyyden kulttuuri lisää ongelmia. Seurakuntatyö on raskasta ja erilaiset kriisit kuormittavat sitä entisestään. Liiallinen työmäärä synnyttää uusia hankaluuksia. Silloin työyhteisöstä tulee helposti myös tehoton. Kaikkea on paljon, mutta mitään ei ehditä hoitaa kunnolla.
Työnohjauksella voidaan ratkoa ongelmia, mutta harvoin se yksin riittää. Ei etenkään silloin, jos vain yksi ammattiryhmä käyttää sitä, vaikka ongelmia on koko yhteisössä. Aina ei edes pysähdytä ja yritetä löytää todellista ratkaisua, vaan ajatellaan ongelmien ratkeavan joko itsestään tai olevan luonteeltaan mitättömiä. Pienistä asioista kasvaa isoja, ellei niihin puututa. Työn tekeminen kärsii ja työyhteisö voi huonosti.
Esimiehen tehtävä on puuttua asioihin silloin, kun hän huomaa, että jotain on vinossa. Hänen on myös suhtauduttava vakavasti työntekijöiden kertomuksiin. Valitettavan usein esimiehet kuitenkin jättävät ikävät velvollisuudet hoitamatta. Puuttumattomuuteen on syynsä, mutta melkein aina se kielii vähättelevästä ajattelutavasta: ei tämä nyt mitään ja kai ongelmat katoavat itsestään. Työmäärästä johtuva väsymys voi saada painamaan asioita villaisella. Ihmisten johtaminen ei ole missään helppoa, mutta esimies on vastuussa sekä työpaikkakiusaamisesta että työturvallisuudesta. Hänelle jopa maksetaan siitä.
Monilla isoilla työpaikoilla on työpaikkakiusaamista. Se koskettaa kaikkia, kukaan ei ole kierteestä sivussa. Joku aina näkee, kuulee tai huomaa, mutta sulkee silmänsä, korvansa ja suunsa. Silti hänkin on vastuussa. Puuttumattomuuden kulttuuri on syvälle juurtunutta, mutta varsinkin seurakuntayhteisössä meillä jokaisella pitäisi olla kanttia puuttua. Työpaikkakiusaaminen ei lopu vähättelemällä tai selittämällä se jotenkin oikeutetuksi. Vastuutamme eivät mitkään selitykset vähennä. Jos tiedän ja olen hiljaa, olen myös kiusaaja.
Työssään ihminen haluaa kokea onnistumisen iloa. Aito kiitos motivoi. Tärkeää on saada kannustavaa ja rakentavaa palautetta sekä esimieheltä, mutta myös työkavereilta. Totta kai tuntuu hienolta, kun piispa arvostaa työn tuloksia, mutta jos oman esimiehen tai työkaverin palaute on tylyä – tai sellaista ei saa lainkaan – se pahoittaa mielen. Se on tehokkainta motivoinnin latistamista.
Aina ei tietenkään voi tehdä vain sitä, mikä itsestä tuntuu parhaimmalta, mutta mielekkäät ja sopivasti vastuulliset työtehtävät antavat virtaa ja intoa myös muunlaiseen työhön. Työntekijöiden omia mielipiteitä on siis syytä kuunnella.
Tyytyväisyys on monien tekijöiden summa, mutta välinpitämättömyys on sen suurin uhka.