Jumala antaa aidon viisauden

Ju

 

Kuvassa rakkaani Colette kävelee pienen herrasmiehen seurassa Turussa käydessämme.

Apostolin kyyti tarkoittaa kävellen matkustamista.  Vanhastaan matkaa saatettiin tehdä kävellen tai ratsain.  Lapsena ja nuorena ratsastelin, koska kotona oli hevosia. Niitä käytettiin maatalon töiden tekoon. Isän mukana kuljin paljon, kun hän teki töitä pellolla tai metsässä.

Suurten elämää koskevien kysymysten edessäkin kannattaa kulkea Isän kanssa. Taivaan Isä on meidät luonut ja hän tahtoo kulkea kanssamme kaikessa mitä teemme.  Hänen läheisyytensä on elämämme voima. Hän myös antaa elämällemme suunnan ja tarkoituksen.

– Isiemme Jumala, armelias Herra!
Sanallasi sinä olet luonut kaiken
ja viisaudellasi muovannut ihmisen,

Jumala on luonut meidät viisaudessaan.  Hän tietää mitä varten elämme. Hän tuntee meidät ja elämämme kulun.  Itse emme aina pysty tajuamaan kaikkea. Moni asia jää vastausta vaille.  Silloinkin kun koko ikänsä on pyrkinyt etsimään viisautta, huomaa, että kun yhden asian saa selvitettyä, niin sen jälkeen avautuu eteen uusia näköaloja useampaan suuntaan. Näin erilaisten tutkittavien aiheiden määrä vain kasvaa iän mukana.

Minä olen vain heikko ihminen
ja elän lyhyen aikaa.
Lakia ja oikeutta en ymmärrä kaikin kohdin.
Ihmisten silmissä joku voi olla täydellinen,
mutta ilman viisautta, jonka sinä annat,
hän ei ole yhtään mitään.

Viisaudessaan Taivaan Isä on pitänyt meistä huolta koko elämämme ajan. Hän on lähettänyt Poikansa, Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajaksemme.  Jeesuksen tähden meillä on vapautus kaikesta, mikä meitä orjuuttaa. Saamme syntimme anteeksi hänen sovintotyönsä takia.  Hän, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, liitti  meidät Jumalan yhteyteen, Jumalan lapseuteen.

Jumalan lapsena elämme Herramme palveluksessa. Opetuslasten joukko on kasvanut pienestä kahdentoista ryhmästä maailmanlaajuiseksi kirkoksi.  Yhä edelleen Jumalan kansa elää apostolien opetuksen varassa. Julistamme evankeliumia rakkaan Vapahtajamme täytetyn sovintotyön antamasta armosta.

Pienestä taimesta on kasvanut iso puu. Pienestä ryhmästä tullut kristikunta, johon kuuluu jo noin kolmannes koko maailman väestöstä. Työ on vielä kesken. Siksi edelleenkin tarvitsemme Jumalan antamaa viisautta, jotta evankeliumi tavoittaisi koko maailman kaikki kansat.

Anna minulle viisaus,
joka on valtaistuimella vierelläsi,
älä sulje minua lastesi joukosta –
olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika!

 

SUNNUNTAI 9.7.2023
Apostolien päivä
Herran palveluksessa

 

Sunnuntain apokryfiteksti Viis. 9:1–12

– Isiemme Jumala, armelias Herra!
Sanallasi sinä olet luonut kaiken
ja viisaudellasi muovannut ihmisen,
jotta hän hallitsisi luomakuntaasi,
johtaisi maailmaa pyhästi ja vanhurskaasti
ja olisi tuomioissaan oikeamielinen.
Anna minulle viisaus,
joka on valtaistuimella vierelläsi,
älä sulje minua lastesi joukosta –
olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika!
Minä olen vain heikko ihminen
ja elän lyhyen aikaa.
Lakia ja oikeutta en ymmärrä kaikin kohdin.
Ihmisten silmissä joku voi olla täydellinen,
mutta ilman viisautta, jonka sinä annat,
hän ei ole yhtään mitään.
Sinä valitsit minut kansasi kuninkaaksi,
poikiesi ja tyttäriesi valtiaaksi.
Sinä käskit rakentaa temppelin pyhälle vuorellesi,
uhrialttarin kaupunkiin, johon asetuit,
temppelin, joka on kuin se pyhäkköteltta,
jonka aikojen alussa ennalta valmistit.

Sinun vierelläsi on viisaus. Se tuntee työsi,
se oli kanssasi, kun loit kaikkeuden.
Se tietää, mikä sinua miellyttää
ja mikä on sinun käskyjesi mukaista.

Lähetä se matkaan, alas pyhistä taivaistasi,
lähetä se kirkkautesi valtaistuimelta
tänne luokseni, uurastamaan vierelläni,
jotta oppisin, mikä sinua miellyttää.
Se tietää kaiken, se käsittää kaiken,
se ohjaa taitavasti toimiani
ja varjelee minua kirkkaudellaan.
Silloin minun tekoni ovat mielesi mukaisia
ja minä hallitsen kansaasi hyvin ja oikein,
kasvan isäni valtaistuimen arvoiseksi.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa,lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.”(Jaak. 3:17) – Apostoli Paavali kirjoitti filosofiaan uskoville kreikkalaisille aikalailla tyhjentävästi Jumalan viisauden ja ihmisten viisauden välisestä erosta. – Joskus on sanottu, että ”Saarnaaja”n kirja käsittelee viisautta. Viisaus on harvinaista ja viisaita syrjitään, koska he ovat harkitessaan asioita usein hiljaisia seurassa. Rakastin nuorena vanhusten seuraa, koska heillä oli paljon viisaita neuvoja elämää varten. Nykyisin ei mielestäni anneta vanhuksille heidän ansaitsemaansa kunniaa.

    • Valma

      Kiitos erittäin hyvästä kommentistasi! On helppoa huomata, miten taitava sinä olet tuomaan esille oleellisen ja keskeisen.

      Tuo vanhemman väen elämänkokemusten kuunteleminen avaa meille suuria henkisiä rikkauksia. Tätä toivoisi useampien yhteiskunnassamme omaksi sydämen sivistyksekseen harjoittavan.

      Kamerunissa koin syvää vanhempien ihmisten kunnioitusta. Siitä iloitsin.

      Kiitos tekstistäsi!

    • Ari

      Mielestäni sinun pitäisi huolehtia oman elämäsi viisaudesta. Salomonin viisaus oli omaan aikaan nähden tuhansia kertoja suurempi kuin sinun viisautesi meidän aikaamme nähden.

      Muista että jokainen ihminen tekee elämässään sellaista, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Toiset näkyvämmin, toiset huomaamattomammin, mutta kuitenkin perusteissaan kaikki ovat vain suuria syntisiä.

      Roomalaiskirje:

      2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

      Niinpä KAIKKI tarvitsevat Jeesuksen armoa. Kukaan ei voi kerskata muusta kuin Jumalan armosta pelastusmisesta.

      Roomalaiskirje:

      3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit

      3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

      3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.

      3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

    • Ari

      Suosittelen sinulle, että luet koko Viisauden kirjan, jotta voisit ymmärtää viisauden merkityksen elämän oikean suunnan etsimisessä ja löytämisessä.

      Panenpa tähän Viis. 8. luvun ja 9. luvun lopun väliotsikkoineen

      Salomon rukous

      Siksi minä käännyin Herran puoleen
      ja rukoilin koko sydämestäni näin: —-

      Mutta näin on tapahtunut:
      maan asukkaiden polut on suoristettu,
      ihmisille on opetettu, mikä sinua miellyttää.
      Viisauden ansiosta he ovat pelastuneet.

  2. Ari

    Salomonin viisaus oli Jumalan antamaa. Siksi hänen viisautensa hedelmät ulottuivat hänen omaa valtakuntaansa pidemmällekin.

    1.Kuningasten kirja:

    4:30 niin että Salomon viisaus oli suurempi kuin kaikkien Idän miesten ja kaikkien egyptiläisten viisaus.

    4:34 Ja Salomon viisautta tultiin kuulemaan kaikista kansoista, kaikkien maan kuninkaiden luota, jotka olivat kuulleet hänen viisaudestansa.

    5:12 Ja Herra oli antanut Salomolle viisautta, niinkuin hän oli hänelle luvannut. Ja rauha vallitsi Hiiramin ja Salomon välillä, ja he tekivät liiton keskenänsä.

  3. Matias Roto toteat:””Salomonin viisaus oli Jumalan antamaa. Siksi hänen viisautensa hedelmät ulottuivat hänen omaa valtakuntaansa pidemmällekin.””

    5 Niin Salomo lähti seuraamaan Astartea, siidonilaisten jumalatarta, ja Milkomia, ammonilais-iljetystä.
    6 Ja Salomo teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, eikä uskollisesti seurannut Herraa niinkuin hänen isänsä Daavid.
    7 Silloin Salomo rakensi Kemokselle, mooabilais-iljetykselle, uhrikukkulan sille vuorelle, joka on itään päin Jerusalemista, ja samoin Moolokille, ammonilais-iljetykselle.
    8 Näin hän teki kaikkien muukalaisten vaimojen mieliksi, jotka suitsuttivat ja uhrasivat jumalilleen.
    9 Niin Herra vihastui Salomoon, koska hänen sydämensä oli kääntynyt pois Herrasta, Israelin Jumalasta, joka kahdesti oli ilmestynyt hänelle
    10 ja nimenomaan kieltänyt häntä seuraamasta muita jumalia, ja koska hän ei ollut noudattanut Herran kieltoa.
    11 Sentähden Herra sanoi Salomolle: ”Koska sinun on käynyt näin, ja koska et ole pitänyt minun liittoani etkä noudattanut minun käskyjäni, jotka minä sinulle annoin, niin minä repäisen valtakunnan sinulta ja annan sen sinun palvelijallesi.(1.Kun.11)

    Siis mitä oli Salomon ”viisauden” hedelmä lopulta?

    • Ari

      Epäjumalan palvelus ei ole viisauden hedelmä, vaan luopumus.

      Tämä on vakava varoitus kaikkea luopumusta vastaan. Pyhän kansan pyhästä perinnöstä luopuminen on luopumusta, se on epäjumalien palvontaa.

      Niinpä kehotan sinuakin palaamaan Jumalan pyhittämän kansan yhteyteen omasta luopumiksestasi, kun olet pois poikennut

      kirkosta <——- kyriake ekklesia = HERRAN KANSA.

      Muista että usko on yhteistä uskoa, koska usko on yksi, sillä usko on uskoa yhteen Jumalaan.

    • Matias Roto siis pitääkö sinulle niin yksinkertaisesti selittää että mitä Salomonin ”viisaus” sitten auttoi häntä kun kerran ”luopui” tai oikeastaan alkoi tekemään sitä mitä Jumala oli kieltänyt?

      Nykypäivään tuotuna miksi ”viisas” juo viinaa ja sitten ajaa kännissä?

      Eikö todellinen Jumalan antama viisaus juuri pidä yhteyden Jumalaan kunnossa?

    • Ari

      Älä sekoita Jumalan antamaa viisautta ja ihmisen omasta hölmöilystä johtuvaa luopumusta toisiinsa. Nehän ovat toisiinsa nähden vastakkaisiin suuntiin meviä suureita.

      Mutta teepä parannus omasta luopumuksestasi, kun olet hylännyt yhteyden Jumalan kansaan ja tämän luopumuksen takia myös katkaissut yhteyden Jumalaan, joka elää kansansa keskellä.

      Blogitekstini Viis. 9 kertoo Salomon rakentaneen pyhän temppelin, Jumalan asunnon. Muista että tämä temppeli oli Jumalan läsnäolon merkki.

      Jumalasta luopuneet eivät kokoonnu tähän pyhäkköön, vaan rakentavat itselleen omia palvontapaikkojaan omille mielikuvitusluomuksilleen, epäjumalilleen, olipa ne sitten Salomon aikaisia muita uskontoja tai nykyajan omien haaveittensa harhojen palvontaa omassa luopumuksessaan erillään pyhä kansan yhteydessä elämisestä.

    • Ari

      Kännissä ei pidä ajaa.

      Kerronpa miten muuan ikänsä autokuskina töitä tehnyt teki, kun piti auttaa nuorta kokematonta pitkän yhdistelmän ajuria hankalasta paikasta. Nuori kuski oli ajanut vahingossa sellaiselle kujalle, ettei päässyt sieltä pois. Miettipä jopa lähellä olleilta puutarhoilta lupaa ajaa näiden puskat nurin että pääsisi pois pälkähästä.

      Paikalle sattui tulemaan lähellä eläkeikää ollut ammattikuski. Hän näki nuoren kuskin hädän, mutta sanoi, ettei voi auttaa, koska hän oli nauttinut puoli lasillista olutta ja hänellä oli ehdoton periaate, että vähääkään nauttineena ei mennä ohjaamoon.

      Kun nuoren kuskin hätä tuli vielä pahemmaksi, niin tuo vanhempi kuski sanoi lopuksi, että hän voi seisoa astinlaudalla kokonaan hytin ulkopuolella sillä ehdolla, että nuorempi kuski tottelee hänen neuvojaan sentin tarkkuudella ja lisäksi ottaa kontolleen kaiken vastuun ajoneuvon hallinnasta. Nuori kuski lupasi tehdä niin.

      Vanhempi astui astinlaudalle ja alkoi neuvojen antamisen. Nuorempi teki niiden mukaan.

      Näin miten tuo valtavan pitkä yhdistelmä hitaasti madellen meni taaksepäin, kuin se olisi etupää edellä ajettu parasta mahdollista ajolinjaa noudattaen. Vanhan miehen jyrkkä periaate piti loppuun asti, mutta rautaisen ammattitaitonsa avulla hän kuitenkin pystyi auttamaan nuorempaa kolleegaansa hätätilanteesta pääsyyn.

    • Matias Roto ajatteletko että olisit tuo ”vanhempi ammattimies” ja ohjaisit minua?

      Ei sokeat voi ketään ohjata, siis tulee olla Jeesuksen avaamat silmät joita sinulla ei ole, et näe oikeaa Tietä.

    • Ari

      Kuvittelet olemattomia.

      Sinun tapaasi pöyhistellä paiskomalla omia oikosulkujasi muka Hengen ilmoituksina sopinee Paavalin sana:

      1.Korinttolaiskirje:

      14:37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.

      Suostu siis jo lopultakin kuulemaan kun sinulle kerrotaan mitä PYHÄ HENKI todella sanoo pyhässä Raamatun sanassa.

    • Matias Roto toteat minulle:””Suostu siis jo lopultakin kuulemaan kun sinulle kerrotaan mitä PYHÄ HENKI todella sanoo pyhässä Raamatun sanassa.””

      Oletko miettinyt ihan vakavasti tuota mitä kirjoitit, siis kenen kautta Pyhä Henki on tuonut Raamatun sanaa esille, siis kun nyt luen sinun kirjoitelmia niin eihän niitä voi samana päivänä yhditää esim Lutherin kirjoituksiin, teillä on jo niin erilaiset jutut että menee siinnä aivan sekaisin.

      Siis jos Lutheria olisi uskominen niin sais juutalaiset huutia ja vielä enemmän minun kaltaiset ns ”uudestikastetut”, vieläpä nuoret jotka eivät halua oppia ulkoa tiettyjä Raamatun kohtia jäisivät ruuatta, no hyväksytkö sinä nuo mitä Luther on omasta mielestään Raamatusta löytänyt?

    • Ari

      Koska sinulla on suuria vaikeuksia tajuta historian aikana esiintyneitä erilaisia tapoja ymmärtää hyvä käytös, niin menet tuomitsemaan Lutheria sellaisesta, jota tuohon aikaan pidettiin hyveenä.

      – Oli aivan oikein että Luther torjui talonpoikaiskapinan jonka takia noin 100 000 – 200 000 tuhatta ihmistä menetti henkensä. Uudestikastajien opin keksijä Hubmeier oli pyrkinyt tuon kapinan johtajaksi, vaikkei sitten onnistunutkaan. Siksi hänet rangaistiin kuolemaan kapinallisena 10.3.1528.

      Juutalaisia vastaan Hubmeier oli nostanut niin kovan kansannousun, että hänelle oli annettu Augsburgin valtiopäivillä 1518 niin vakava huomautus, että hän menetti Ingolstadtin yliopiston vararehtorin viran tuon varoituksen seurauksena.
      Joten kuka tuona aikana oli todellinen juutalaisvihaaja?

      Joten tämä puheeseesi verenvuodattajasta. Opi hyvä ihminen panemaan historian kulussa esiintyneet nåkökohdat suuruusjärjestykseen.

      Ruuan saannin ehdoksi tuohon aikaan pantiin lapsille useinkin sellaisia tehtäviä, jotka heidän piti välttämättä tehdä selvitäkseen elämästä. Lutherin tapa siis oli aikansa yleisesti käytössä oleva tapa yllyttää laiskureita tekemään asioita ajoissa, jotta lapset oppisivat sitä, mikä oli tarpeen heidän elämässään myöhemmin, kun tulivat itse vastuullisiksi omasta toimeentulostaan ja elämästään.

      Ajatteleppas sitä, että vielä sotien välissä meidän maamme kouluissa oppilaille annettiin karttakeppiä, jos nämä eivät olleet kunnolla. Lasten kurituskielto astui maassamme voimaan vasta muutama vuosikymmen sitten. Olin papin virassa jo silloin kun tuon lain valmistelut olivat käynnissä.

      Joten yli 400 vuoden ajan koko maailman tuotteliaimman kirjailijan Lutherin työhön suhtaudut niin typerästi, ettet tajua hänen ratkaisevaa panostaan koko kultuurimme muotoutumisessa. Olet kuin pieni poika, joka pullistelee vatsaansa ja pöyhistelee suuren sumopainin mestarin rinnalla kuvitellen olevansa isompi kuin tuo toinen.

      Tässä Anterolle kirjoittamani teksti, jotta edes vähän ymmärtäisit ettet väärällä pöyhkeilylläsi voita yhtään mitään.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/jumalan-huolenpito-2/#comment-373825

    • Matias Roto JOS Luther olisi puhunut Pyhän Hengen kirkastamaa Raamatun sanaa niin se olisi voimassa vielä tänäpäivänäkin, vai muuttaako Pyhä Henki kirkastamaansa Raamatun sanaa, ei muuta vaan Jeesuksen sanat pysyvät iankaiken samoina.

      Usko tai älä mutta lähimmäisen rakkaus ei muutu ajan saatossa, oletko miettinyt miten haluaisit itseäsi kohdeltavan, olisiko mitään niin vakavaa että haluaisit että sinut tapettaisiin sen tähden, jos ei ole niin et voi missään sitten itse tappaa toista, ethän?

      En minä ainakaan löydä yhtään niin vakavaa että minut saisi tappaa, joten en voi ketään toista tappaa, siis haluaisin että minua rakastettaisiin vaikka tekisin mitä tahansa, teen samoin kaikille lähimmäisilleni.

    • Ari

      Mitä sitten sanot tästä opetuksesta?

      Kelpaako sinulle tällainen?

      ”Jeesus Kristus, meidän Jumalamme ja Herramme, on ”kuollut meidän syntimme tähden ja noussut kuolleista meidän vanhurskautemme tähden” (Room. 4:25.

      Hän yksin on ”Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin” (Joh. 1:29.

      ”Jumala on pannut kaikkien meidän syntimme hänen kannettavikseen” (Jes. 53:6.

      ”Kaikki he ovat syntisiä, mutta tulevat ilman omaa ansiota vanhurskaiksi hänen armostaan, kun Jeesus Kristus on heidät verellään lunastanut” (Room. 3:23-25).

      Tämä on otettava uskoen vastaan, mikään teko, laki tai ansio ei tee siitä osalliseksi.

      Siksi on selvää ja varmaa, että yksin tämä usko tekee meistä vanhurskaita, niin kuin pyhä Paavali sanoo (Room. 3:28: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”

      ”Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:26)

      Oletko tyytyväinen tällaiseen julistukseen?

      Vai meneekö jokin tässä vikaan?

    • Ari

      Kirjoitat: ”JOS Luther olisi puhunut Pyhän Hengen kirkastamaa Raamatun sanaa niin se olisi voimassa vielä tänäpäivänäkin, —-”

      Miksi kirjoitat niin hassusti, kuin haluaisit sanoa, ettei Lutherin julistama Jumalan sana muka enää olisi voimassa. Jotain käsittämätöntä sotkua tässä tavassasi on. Miksi epäilet hänen sanaansa, kun hän toteaa julistuksensa olevan Pyhän Hengen valtuuttamaa Jumalan sanan julistusta.

      Hänen julistuksensa on yhä edelleen voimassa siksi, että Jumalan sana, jota hän julisti on yhä edelleen voimassa.

      Turhaan yrität vetää kiilaa myös minun ja Lutherin välille. Miksi edes unissasi kuvittelet sellaisen olevan perusteltua. Minulla on kotonani Luthers Sämtliche Schriften kaikki 25 valtavan isoa nidettä hänen tuotantoaan, yhteensä 1,29 hylly metriä isosivuisia pienellä präntillä kaksipalstaisesti julkaistua tuotantoaan saksan kielellä julkaistuna. Eikä siinä edes ole kaikki häneltä säilyneet teokset, vaan ainoastaan ne, jotka aikoinaan 1700 -luvulla ensimmäisen kerran tämän kokoelman julkaissijalla sattui olemaan saatavissaan tuona aikana.

    • Matias Roto Luther on antanut ns ”Raamatulliset” perusteet ns ”uudestikastajien” vainoille, onko tämä edelleenkin voimassa eli oletko sitä mieltä että olisi Raamatullista tappaa minut minun ”väärän” uskon tähden?

    • Ari

      Historian kulun taju ja aikojen erilaisten tilanteiden näkeminen puuttuu kokonaan tuosta kysymyksestäsi.

      Olen jo ties kuinka monta kertaa kertonut sinulle, MIKSI uudestikastajien opin keksinyt Hubmeier sai kuolemantuomion. Koska hän oli KAPINALLINEN, jopa sellainen joka pyrki kapinan johtajaksi. Ja otapa huomioon tuon kapinan aikaansaama tuho

      noin 100 000 – 200 000 ihmistä kuoli tuon kapinan takia.

      Tässä on ollut syy uudestikastajain kuolemantuomioille.

      Se mitä en ole ennen kertonut on sitä, että ennen jokaista kuolemantuomiota oikeuden piti hakea jonkun teologin lausunto, oliko tuomiolle olemassa laillinen peruste. Tämä oli inkvisition luoma käytäntö, jolla estettiin kansan vimmmassaan tekemät lynkkäykset, missä kyläläiset saattoivat suutuspäissään tappaa jonkun jäsenensä vain siksi etteivät tulleet toimeen tämän kanssa tai muutoin olivat kiukustuneet johonkin jäseneen. Kun inkvisition ansiosta saatiin tuo, että pitää ensiksi hakea juridinen lausunto, missä tutkittiin täyttikö syytetyn väitetyt vääryydet sellaiset rajat, joita tuolloin voimassa ollut lainsäädäntö edellytti ennen tuomion antoa, niin kuolemantuomiot vähenivät valtavasti. Pikaistuksissaan toteutettujen tapausten määrä väheni aivan suunnattomasti.

      Joten jos tuntisit tuon ajan juridiset periaatteet ja niiden mukaisen käytännön niin et moittisi Lutheria hänen toimiessaan vaadittavien lausuntojen antajana virkansa puolesta.

      Kapinallisten tekemät ihmisten tappamiset, ryöstöt, omaisuuden varastamiset, raiskaukset ja muut jumalattomuudet olivat yleisessä tiedossa tuohon aikaan, mutta ilmeisesti sinulle ne eivät näytä olleen tiedostettuja, vaikka olen niistä sinulle kirjoittanut kymmeniä kertoja.

      Joten oman perinteesi keksijä ja hänen seuralaisensa tekivät pahojaan, joista tuon ajan lainsäädännön mukaiset oikeustoimet käytiin läpi tapaus tapaukselta.

      ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      Nykytilanne on tässä mielessä aivan toinen. Nykyisessä yhteiskunnassa toimitaan nykyisen lainsäädännön mukaisesti.

      Ihmettelen vain minkälaisten pilvilinnojen lumoissa sinä oikein elät, kun edes fantasioissasi voit kuvitella, että meidän muka pitäisi nykyaikana Suomessa toimia tuon 1500 -luvun saksalaisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaisin oikeustoimin.

  4. Ari

    Mikan blogissa kysyin seuraavaa, mutta et vastannut kysymykseeni. Toistan sen siis tässä.

    Mitä mieltä olet seuraavasta?

    ”Uskon, että Jeesus Kristus, — on minun Herrani.

    Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.

    Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. ”

    Tähän tunnustukseen liittyen kysyn sinulta:

    Voitko olla sitä mieltä, että Jeesus Kristus on sinun Herrasi?

    Voitko tunnustaa, että Jeesus on sinut lunastanut?

    Voitko tunnustaa, että Jeesus on sinut ostanut omakseen?

    Voitko tunnustaa, että Jeesus on sinut vapauttanut synneistäsi ?

    Pyritkö sinä elämään kuuliaisena Jeesuksen valtakunnassa?

    Elikä siis:

    Miten on sinun tunnustuksesi laita?

    • Ari

      Onko sinulle vaikeaa myöntää, että olet väärässä?

      Onko sinun vaikeaa myöntää, että tämä opetus on aitoa kristinuskoa?

      Jos sen myönnät, niin silloin myös tunnustat antaneesi väärän todistuksen minun uskostani.

      Tässäkin uskoni tunnustuksessa otan osaa kristikunnan yhteiseen uskontunnustukseen, kun seuraan Lutherin selitystä hänen kirjoittamassaan Vähässä katekismuksessa.

      Teksti on osa meidän kirkkomme tunnustuskirjoja eli näin me uskomme.

    • Ari

      Myös edellä aikaisemmin kysymääni tekstiin et vastannut kysymykseeni.
      https://www.kotimaa.fi/blogit/jumala-antaa-aidon-viisauden/#comment-373836

      Siinäkin näytin kuinka uskoni perustuu Raamatun opetukseen. Joudut tuossakin katumaan kahdeksannen käskyn rikkomistasi, kun olet antanut väärän tunnustuksen minun uskostani.

      Samaten joudut perumaan väitteesi siitä, että Luther opettaa jotain muuta kuin Raamatun sanan mukaista oppia, koska tekstihän ei ole muuta kuin Raamatun sanaa systemaattisesti yhteen koottuna. Se on ote Lutherin tekstiä.

      Se on myös osa kristikunnan yhteistä opetusta, koska se on kirkkomme tunnustuskirjojen tekstiä Schmalkaldenin artikloista. Näin me uskomme ja opetamme.

  5. Matias Roto ei usko ole sanoissa, vaan myös teoissa eli kun JEESUS sanoo:

    Matt. 7:21
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Kirjoitat väärästä todistuksesta, no kuinka Luther sen selittää, se on selitetty tuolla toisessa blogissakuinka ”kauniisti” Luther sen tuo esille, mutta mutta kuinka hän itse toteutti sitä, otetaanmpa nyt esimerkiksi juutalaiset, kuinka Luther heistä kirjoitti?

    Uskotkotodella että ”kauniit” sanat vievät perille jos samalla toet ovat pahoja?

    No tiedän että tuot kohta Paavalin sanoja todistaaksesi että sanoilla pelastutaan, mutta jos niin teet et ymmärrä kenen sanoissa on iankaikkinen elämä, Jeesuksen. Etkä toisaalla ymmärrä sitä tilannetta jossa Paavali kirjoitti jo uudestisyntyneille.

    • Ari

      Olet mieletön sanoissasi, kun yrität rakentaa vastakohtaa Paavalin ja Evankelistojen kuvaamien Jeesuksen välillle. Etkö tajua, että molemmat puhuvat samasta Vapahtajastamme AINOANA Vapahtajanamme.

    • Matias Roto mitä sinulle siis kertoo Jeesuksen sanat Matt.7:21?

      Eikö ne ole selkeät ja eikö niissä ole iankaikkisen elämän sanat?

      Mitä kun ylenkatsoo ne eikä ota niitä?

    • Ari

      Juutalaisen kaupungin jäsen oli vain sellainen, jonka nimi löytyi kaupungin jäsenluettelosta. Muut kaupungissa olijat olivat vain vieraita kävijöitä vailla kaupunkilaisen oikeuksia. Ei riittänyt että sanoi olevansa kaupunkilainen, vaan nimen piti löytyä luettelosta.

      Nimien löytyminen taivasten valtakunnan kirjasta on iankaikkisen elämän lupauksen edellytys. Vanhan kirkon opettajat ovat olleet johdonmukaisia tässä, että sellainen joka ei ole jonkin konkreettisen seurakunnan jäsen, ei myöskään ole Kristuksen kirkon jäsen eli että hän on taivasten valtakunnan ulkopuolella.

      Ei riitä että itse luulottelee olevansa Kristuksen jäsen hänen ruumiissaan, jos kyseinen ei ole kirkon jäsen eli ei siis konkreettisesti ole jonkin seurakunnan jäsen.

    • Lukijoiden tiedoksi kirjoitan tuon jakeen Matt. 7:21 näkyviin yhteydessään.

      Siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka näennäisesti puhuvat Jumalan nimi suussaan, jopa hurskailta vaikuttavin sanakääntein, mutta viettelevät vääriin oppeihin väärillä sanoillaan, jotka sitten johtavat vääriin tekoihin.

      Matt. 7: 15 – 23

      Väärät profeetat

      15 »Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.

      16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.

      17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.

      18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.

      19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

      20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.

      21 »Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

      22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’

      23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’

    • Ari

      Väität epäasiallisesti: ” Etkä toisaalla ymmärrä sitä tilannetta jossa Paavali kirjoitti jo uudestisyntyneille.”

      Kirjoitat virheellisen väitteen ymmärryksestäni. Sellainen osoittaa vain kypsymättömyyttäsi, ei muuta. Omian mielikuvituksesi tuotteita syydät tekstiisi.

      Sen sijaan pitää paikkansa, että Paavali kirjoitti kristillisen kasteen saaneille eli kasteen välityksellä uudestisyntymän saaneille.

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän (JUMALA) meidät, EI vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, VAAN laupeutensa mukaan uudestisyntyMISEN peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      (Huomaa, että tuossa ei sanota: ”uudestisyntyNEEN peson” vaan sellaisen kasteen peson välityksellä, joka aikaansaa eli jonka antamana lahjana on uudestistynyminen ja Pyhän Hengen uudistus.

      Huomaa myös, että

      Paavali kirjoitti pyhille eli Kristuksen kirkon väelle eli Kristuksen pyhittämälle kansalla, jotka kasteen välityksellä oli uudestisynnytetty ja otettu pyhien joukkoon eli kirkon jäsenyyteen. Kirkon jäsenet siis ovat Kristuksen pyhyydestä osallisia.

      1.Korinttolaiskirje:

      1:1 Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes >> Jakeen lisätiedot
      1:2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

  6. Matias Roto hyvin selität:””Siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka näennäisesti puhuvat Jumalan nimi suussaan, jopa hurskailta vaikuttavin sanakääntein, mutta viettelevät vääriin oppeihin väärillä sanoillaan, jotka sitten johtavat vääriin tekoihin.””

    Tuossa on vaan se vika ettet itse ”näe” tuota etkä siis ymmärrä mitä kirjoitat.

    • Ari

      Kelvottomia puhut väitteelläsi: ” …. etkä siis ymmärrä mitä kirjoitat.”

      Saanen kertoa tapauksen, missä kerran kävimme iltakävelyllä kolmistaan, seurasssani eräs Mensa-kerhon jäsen ja parikymppinen taitelijanalku, joka juuri oli tekemässä taulujaan pariin ensimmäiseen taidenäyttelyynsä.

      Oli tammikuun 22. päivä. Kysyin; ”Mitä tarkoittaa J.L.R.5.2.?”
      Mensa-kerhon jäsen vastasi: ”Kahden viikon perästä se on päivänselvä.”
      Vastasin: ”Oikein vastattu.”

      Seurassamme ollut taiteilija oli ihmeissään. Selitin mistä oli kysymys, ja hän oli ihmeissään vastauksen nerokkuudesta.

      Ymmärrätkö sinä?

    • Veljeni syntymäpäivä on tuo Runebergin päivä 5.2.

      Edelleenkin kysyn mitä i himilli en viisaus auttaa, kuten Salomonia jonka ylle Jumalan viha syttyi?

    • Ari

      1) Hyvä että huomasit vastauksen kysymääni.

      2) Miksi aina kiinnität huomiota ihmisten lankeemuksiin ja erehdyksiin.

      Etkö huomaa, miten paljon hän sai aikaan viisaudellaan ja temppelin rakentamisellaan.

      Hänen viisautensa on koitunut koko ihmiskunnan henkiseksi ja hengelliseksi siunaukseksi.

      Hänen rakentamansa temppeli oli koko Israelin hengellisen elämän keskus. Ja vieläkin enemmän: Se oli Jumalan asunto ihmisten keskellä. Tämän ihmeen suuruutta Salomonikin ihasteli, kun ylisti siitä, että vaikka Jumala asuu yli kaiken olevissa taivaissa, niin kuitenkin hän asuu myös temppelissään. Edelleenkin jokainen käyttöönsä vihitty kirkkokin on Jumalan asunto meidänkin aikanamme.

      1.Kuningasten kirja:

      8:27 Mutta asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!

      Esra:

      1:3 Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon hänen Jumalansa, ja hän menköön Jerusalemiin, joka on Juudassa, rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Hän on se Jumala, joka asuu Jerusalemissa.

      Psalmit:

      68:17 Miksi te, monihuippuiset vuoret, karsaasti katsotte vuorta, jolla Jumala on mielistynyt asumaan? Totisesti, Herra asuu siellä iankaikkisesti.

    • Ari

      Salomonin viisautta halventaessasi annat väärän todistuksen hänen viisaudestan: ” — kysyn mitä i himilli en viisaus auttaa, kuten Salomonia jonka ylle Jumalan viha syttyi?”

      Raamattu todistaa sinun väitettäsi vastan, kun RAAMATTU sanoo, että Salomonin viisaus oli JUMALAN ANTAMAA.

      1.Kuningasten kirja:

      3:28 Ja koko Israel kuuli tästä tuomiosta, jonka kuningas oli antanut, ja he pelkäsivät kuningasta; sillä he näkivät, että hänessä oli Jumalan viisaus oikeuden jakamiseen.

      4:29 Ja Jumala antoi Salomolle viisautta ja ymmärrystä ylen runsaasti ja älyä niin laajalti, kuin on hiekkaa meren rannalla,

      4:30 niin että Salomon viisaus oli suurempi kuin kaikkien Idän miesten ja kaikkien egyptiläisten viisaus.

      4:34 Ja Salomon viisautta tultiin kuulemaan kaikista kansoista, kaikkien maan kuninkaiden luota, jotka olivat kuulleet hänen viisaudestansa.

      5:12 Ja Herra oli antanut Salomolle viisautta, niinkuin hän oli hänelle luvannut. Ja rauha vallitsi Hiiramin ja Salomon välillä, ja he tekivät liiton keskenänsä.

    • Matias Roto siis pidätkö ”viisautta” suurempana kuin Jumalan vihaa, siis kun kerran Jumala vihastui Salomoon niin mitä viisaus oli auttanut?

      1. Kun. 11:9
      Niin Herra vihastui Salomoon, koska hänen sydämensä oli kääntynyt pois Herrasta, Israelin Jumalasta, joka kahdesti oli ilmestynyt hänelle

      Jumala ylistää Daavidia:

      1. Kun. 11:4
      Ja kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle, Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut.

      Siis vaikka Daavid teki suuren synnin niin hän sai anteeksi kun NÖYRTYI, tässä on kaiken evankeliumin sanoma, ihminen saa kaikki suuretkin synnit anteeksi kun nöyrtyy ja tekee parannuksen Jumalan kutsuessa.

    • Ari

      Otapas nyt lusikka kauniiseen käteen ja lopeta tyhmä syyttelysi.

      Otappa todesta se, mitä Kristus on tuonut meille syntiselle ihmiskunnalle. Hän on tuonut armahduksen meille synnin vuoksi Jumalan vihan alaiselle ja itsessämme tuomitulle ihmiskunnalle .

      Roomalaiskirje:

      5:9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

      Huomaapa myös että Salomo äiteineen mainitaan Jeesuksen sukuluettelossa.

      Matteuksen evankeliumi:

      1:6 Iisaille syntyi Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta;

      1:7 Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa;

      Miksi jatkuvasti tuomitset Jumalan kansaa. Muista että tuomiovalta kuuluu Jumalalle ei meille ihmisille.

      (Poikkeuksena oikeuslaitoksen ja virkavallan tehtäviin järjestyksen ylläpitämiseksi kuuluva tuomiovalta ja sen tulosten täytäntöönpano jne.)

    • Ari

      Parannuksen tekemiseen kuuluva NÖYRTYMINEN EI OLE ANSIO, vaan oman onnettoman tilansa todesta ottaminen.

      Ainoa pelastuksen perusta on vain ja ainoastaan JEESUS ja hänen antamansa armahdus. Tähän Vapahtajamme täytettyyn sovintotyöhön turvansa pano on aitoa uskoa. Pelastuksemme on yksin armosta, yksin uskosta ja yksistään Kristuksen tähden.

    • Matias Roto sanoppa nyt kuinka tuomitsen ketään?

      Siis eikö VT ole meille opiksi, siis kun ihmisten edessä niin korkeasti viisas Salomon lankesi kuitenkin sellaiseen mitä Jumala oli selkeästi kieltänyt ja sai Jumalan vihan päällensä niin onko tuon esille tuominen tuomitsemista, minulle tuo on selkeä opetus ettei kukaan ihminen omalla viisaudellaan voi tehdä Jumalan tahtoa ja päästä perille vaan tarvitsee Jeesusta parantajakseen parantamaan paatuneen (ja ylpeän) sydämen että ymmärtäisi Jumalan tahdon. Juamalan ilmoittama viisaus on Pyhän Hengen kirkastamaa Jeesuksen sanaa.

    • Ari

      Tässä uusimmassakin puheenvuorossasi tuot esille samaan aikaan ihan oikeaa asiaa ja, valitettavasti, tuot samaan aikaan erittäin vaarallisen tuomitsevan asenteen. Tämän takia tekstisi sisältää erittäin vaarallisen harhaopin, jollaista pitää varoa.

      Sanot sinänsä toden lauseen: ”— ettei kukaan ihminen omalla viisaudellaan voi tehdä Jumalan tahtoa–”, mutta sijoitat sen yhteyteen, missä vääristelet Jumalan sanan vakaata todistusta Salomon viisauden alkuperästä.

      Edelleenkään edellä olevasta oikaisustani huolimatta sinä et ota todesta Raamatun sanaa, että hänen VIISAUTENSA OLI JUMALAN ANTAMAA. Joten vältäpä tuomitsemasta Jeesuksen sukutaulun juridista esi-isää.

    • Ari

      Vaikuttaa siltä, että olet saanut väärän opin parannuksesta, sen tarpeesta ja sen vaikutuksen kestosta. Tämä on ollut tunnettu harha jo uskonpuhdistuksen aikanakin.

      Siksi parannuksen artiklassa on tähän liittyen pantu jopa useamman harhan torjunta. Numerointi minun lisäämäni.

      XII Parannus

      1) Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.

      2) Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.

      3) Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

      4) Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä,

      5) samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

      6) Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

      7) Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

      Joten huomaapa tästä muutaman mainitakseni

      1) Parannusta käsitellään tässä kasteen JÄLKEEN seuraavaana aikana tapahtumana.

      4) Pyhän Hengen antaman lahjankin voi menettää jos luopuu kirkon yhteydessä olevasta pelastuksesta.

      5) Kuvitelma ihmisen täydelliseksi muuttumisestä ei ole todellisuuteen perustuva.

      6) Ei pidä kieltää armoa sellaisille jotka lankeavat.

      7) Luottamus omien tekojen pelastavaan vaikutukseen on virheellinen.

  7. Ari

    Palatakseni viittaamaasi Matt. 7:21 antamaani vastaukseen voinen todeta, että tarkoituksellisesti otan esille käsitteen Jumalan valtakunta. Jakeen keskeinen ajatus nimittäin käsittelee juuri Jumalan valtakuntaa.

    Aikoinaan Åbo Academin eksegetiikan tutkijaseminaarissa toimin opponenttina Jari Pekka Laaksosen esitykselle, kun hän toi luettavaksemme luonnoksensa tulevaa väitöskirjaansa varten. Keskustelimme hänen työnsä tuon aikaisesta versiosta. Sitten hän edelleen jatkoi työtään. Hänen saadessaan työnsä valmiiksi toimin Kamerunissa lähetystyössä.

    Hän väitteli 26.4.2002.

    Hänen väitöskirjansa on Åbo Academi färöag julkaissut.

    Jesus und das Land. Das Gelobte Land in der Verkündigung Jesu.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25